Olen kirjoittanut menneinä vuosina pariinkin kertaan kasvissyönnistä ja sitä läheltä liippaavista asioista.
Viime vuotta voi pitää näkyvyyden perusteella jonkinlaisena kasvissyönnin läpimurtovuotena. Erilaiset lihan korvikkeet valtasivat hyllymetrejä, kun nyhtökaurankin tuotanto saatiin viimein käyntiin.
Toinen lentävän lähdön saanut ruokailmiö on hyönteisravinto. Alkuvuodesta siitä vielä puhuttiin jonkinlaisena kiellettynä hedelmänä: muun muassa Ruohonjuuri myi myymälöissään Sirkkapurkki-kotisirkkoja, joita silmät vilkkuen tarjottiin keittiösomisteiksi – hyönteisiä kun ei saanut myydä elintarvikekäyttöön.
Syyskuussa Evira kuitenkin ilmoitti, että elintarvikeasetuksen tulkintaa on muutettu, ja ohjeistuksen valmistumisen jälkeen hyönteisiä voi alkaa myydä ja kasvattaa elintarvikekäyttöön. Marraskuun lopussa Fazer toikin jo hyllyihin oman Sirkkaleipänsä.
Mutta onko se eettistä?
Samalla, kun ihmisten tietoisuus eläinten oikeuksista on kasvanut, on siis kasvanut hiljalleen myös ihmisten into etsiä itselleen vaihtoehtoista ravintoa. Käsi kädessä innostuksen kanssa on kasvanut myös tarjonta. Hiljalleen tämä näkyy myös tuotantopuolella: sunnuntaina 7.1. Helsingin Sanomat uutisoi Ollikkalan maatilasta.
Kurikassa sijaitsevan tilan viimeiset siat kärrättiin pois viime vuoden lopussa, ja nyt tilan isäntä Panu Ollikkala on muuttamassa entistä sikalaa sirkkafarmiksi. Artikkelin mukaan projektista kiinnostuneet sikatilalliset ottavat yhteyttä päivittäin.
On helppo uskoa, että ajatus sikaloiden muuttamisesta sirkkaloiksi houkuttaa. Alkuun pääsee edullisesti, juoksevat kustannuksetkin ovat suhteellisen alhaiset. Trendin harjalla kysyntää kotimaiselle sirkalle epäilemättä on, joten myyntihintakin saattaa olla ihan kohdillaan.
Toisin on sianlihan laita: tänäkin jouluna kaupoista irtosi kotimaista kinkkua alle viidellä eurolla kilo. Se on suorastaan naurettava hinta, ja tuottajalle tuosta jää vain hiluja.
Koska suomalaiset tuottajat – ja toisaalta myös lainsäätäjät – ovat vakuuttuneita siitä, että hinta on ostajalle merkittävin valintaperuste, ennen joulua lähetettiinkin lausuntokierrokselle torso ehdotus eläinsuojelulaiksi. Suomessa pelätään, että tuotantoeläinten olojen parantaminen syöksisi tuottajat vararikkoon, joten niitä saa jatkossakin kohdella kaltoin.
Vaihtamalla kasvatettavat selkärangattomiin pystyy optimoimaan kulurakennettaan ja samalla pääsee ohittamaan alati äänekkäämmin esitettävät eettiset kysymykset. Mutta onko kyse juuri tästä: siirrytäänkö tässä vain rusikoimaan uusia eläimiä, joiden suojeluun ei vielä ole ehditty keskittyä?
Yleisradio julkaisi joulukuun alussa artikkelin, jossa pohdittiin, onko hyönteissyönti eettistä. Itse olen pohtinut samaa asiaa. Kuulin muutama vuosi sitten Brian Tomasikin haastattelun kärsimyksestä ja sen vähentämisestä. Vaikka hänen ajatuksensa tuolloin tuntuivat paikoin varsin absurdeilta, huomaan palaavani tuon tuostakin pohtimaan haastattelun herättämiä kysymyksiä. Haastattelu julkaistiin The Reality Check -podcastissa ja Tomasik on julkaissut aiheesta esseitä omalla sivustollaan.
Olemme tottuneet pitämään ihmistä luomakunnan kruununa. Vaikka hiljalleen olemme oppineet laventamaan näkemystämme, ovat selkärangattomat vielä aika kaukana samaistumisen piiristä.
Ylen uutinen on hyvä avaus keskustelulle, jota todennäköisesti tullaan käymään tulevina vuosina entistä enemmän. Mitä enemmän eläinkuntaa tutkimme, sitä kauempaa meistä löydämme tietoisuuden merkkejä ja vähintäänkin kivun kokemuksen. Keskustelu ei tietenkään tarkoita, ettemmekö voisi käyttää esimerkiksi hyönteisiä ravintona. Ei sitä mikään estä – ei mikään estä sikojenkaan syömistä. On kuitenkin arvokasta pohtia, millä perusteella ja mihin kohtaan raja uhrattavien ja suojeltavien eläinten väliin sijoitetaan. Vedämme tuon rajan sekä yhteisönä että yksilöinä, ja olisi kovin mukavaa, jos se tehtäisiin tietoisella päätöksellä eikä selkärangasta tulevalla automaatiolla.
Kaipaako kukaan eläinproteiinia?
Kun tapanani on kiinnittää huomiota pikkuasioihin, tälläkin kertaa positiivisviritteisestä jutusta tarttui silmääni yksittäinen lausahdus.
Jos ihminen haluaa syödä eläinproteiinia, niin hyönteiset ovat huomattavasti tavanomaista lihatuotantoa ekologisempi ratkaisu.
Ruohonjuuren ostospäällikkö Jussi Aimola (HS 7.1.2018)
Olenko jotenkin kummallinen, kun minun ei ole koskaan tehnyt mieli eläinproteiinia? Moni kyllä haluaa syödä lihaa – keskimääräinen suomalainen kiskoi sitä napaansa vuonna 2016 yli 80 kiloa – mutta tähän tarpeeseen sirkat tuskin tuovat helpotusta.
Sirkat – hyönteiset noin ylipäätään – ovat toki hyvä proteiinin lähde. Kuten Helsingin Sanomien jutussakin todetaan, niillä on hyvä hyötysuhde. Tämä on totta monessakin mielessä: ne vaativat vähän tilaa, tuottavat vähän kasvihuonekaasuja, syövät vähän ja muuttavat merkittävän määrän syömästään murkinasta… no, itsekseen. Niitä voidaan hyödyntää ruuan lisäksi myös esimerkiksi jätteenkäsittelyssä ja eläinrehuna.
Ajatus, että ne täyttäisivät jonkin tarpeen, jonka aikaisemmin on täyttänyt vaikkapa sika-nauta, on kuitenkin vähintäänkin erikoinen.
Onneksi olemme mukautuva laji: voimme hyvinkin oppia pois halustamme syödä lihaa.
Kun uuden vuoden jälkeen pilkoin joulukinkun jämiä hernekeittoon, tuli nelivuotias poikani kyselemään, mistä kinkku tehdään. Kerroin, mistä liha tulee, poika hämmästeli ruokavalintoja, ja myöhemmin tätä keskustelua jatkettiin useammallakin päivällisellä. Tosiasia on, että henkilökohtaisella tasolla osapuilleen ainut syy lihan syömiseen on tapa, ja se on loppujen lopuksi aika hiton huono peruste tehdä eettisiä päätöksiä. Voidaan toki puhua kulinaarisesta nautinnosta, mutta ei sekään lihaa edellytä.
Olen siinä onnellisessa asemassa, että perheessämme ei ole allergioita, ja koko joukkio on aika lailla kaikkiruokainen. Meillä on niin taloudelliset kuin ajankäytöllisetkin edellytykset tehdä sellaista ruokaa kuin haluamme, ja taidotkin riittävät oivalliseen lopputulokseen. Vaikka moraalinen selkärankani sietää tehotuotetun lihan syömisen, ehkä tässä on se kohta, jossa olisi aika tehdä valintoja.
Toistaiseksi en ihan näe, miksi korvaisin lihan hyönteisillä. Vahvin argumentti niiden puolesta tuntuu olevan, että ne kolkuttavat omaatuntoa vähemmän kuin liha. Samaan aikaan ne ovat tavallaan tarpeeton välivaihe matkalla kohti kasvisruokaa. Kun hyönteiset eivät ennestään suomalaiseen ruokavalioon kuulu, tämä tuntuu turhalta sivuaskeleelta.
Vaikka hyönteisillä on nostetta, todellista jalansijaa markkinoille ei nakerreta proteiinipatukoilla tai hifileivillä – Fazerin leivän 16 euron kilohinta takaa, että ainakaan siinä muodossa hyönteisiä ei meikäläisistä pöydistä löydy jatkossakaan. Saattaa hyvin olla, että McVegan vaikuttaa meikäläiseen ruokakulttuuriin enemmän kuin hyönteiskokkaus koskaan.
P.S. Helsingin Sanomissa julkaistiin 13.1. artikkeli lasten suhteesta ruokaan. Jutussa särähtää aika pahasti korvaan puheet “kunnon ruuasta”, kouluruokaan viittaaminen “rehuna tai tunnistamattomana mössönä” ja eineksien morkkaaminen. Tutkija Pia Smeds tuntuu rakentavan jutussa jonkinlaista kotiseuturomanttista ruokakulttuuria, jossa kaikki tuotetaan lähellä, ja lapset opetetaan arvostamaan ruokaa lihatilakäynneillä. Tälle painotukselle on vähän vaikea keksiä perusteita. Eikö koululaiset kannattaisi tutustuttaa ennemmin lähimetsän sieni- ja marjatarjontaan?