Kokemusasiantuntija kertoo ravitsemuksesta

Ilta-Sanomat julkaisi 6.8. pitkän haastattelun, jossa kirjailija Joonas Konstig puffaa piakkoin ilmestyvää ravitsemuskirjaansa.

Haastattelussa ei turhan takia juuri kerrota faktoja. Sen sijaan Konstig esiintyy kokemusasiantuntijana, joka heittelee löysiä puolitotuuksia, eikä toimittaja turhaan ryhdy niitä kyseenalaistamaan.

Käydäänpä läpi.

“En jättäisi enää pois eläinkunnan tuotteita”, Konstig sanoo nuorena tekemästään virheliikkeestä.

Entinen vegetaristi puolustaa lihaa: “Ravittua oloa ei ollut koskaan.” (IS 6.8.2016)

Tämä sattui silmään ihan vain tekijöiden takia. Konstig saa nimittäin kaikin mokomin katua nuorena tekemäänsä valintaa ja käyttää eläinkunnan tuotteita. Tässä muotoilussa se on kuitenkin toimittaja, joka kuvailee tuota kasvissyöntiä virheliikkeenä.

“Vegetaristina sain kokemuksen, että voin itse valita syömiseni. Huono puoli vegetarismissa on absoluuttisuus. En voinut syödä ruokaa, joka oli edes koskettanut lihaa.”

Entinen vegetaristi puolustaa lihaa: “Ravittua oloa ei ollut koskaan.” (IS 6.8.2016)

Itse sanoisin, että absoluuttisuus on monasti nuoruuden mukanaan tuoma ominaisuus – mielipiteet ovat jyrkkiä ja maailma mustavalkoinen. Keittiöhygieniasta kannattaa toki pitää huolta, mutta ei vegetarismi estä syömästä ruokaa, joka on koskettanut lihaa; sen päätöksen on tehnyt ihan Konstig itse.

“Väsymys oli pahin. Kasviksilla maha oli tukittu, mutta ravittua oloa ei ollut koskaan. Kun palasin sekasyöjäksi, ajattelin: tältä siis tuntuu ravittu olo”, Konstig muistelee.

Vegetaristina hän täytti itseään leivällä. Viljaa hän pitää nyt vain hyvänä hätävararuokana.

Entinen vegetaristi puolustaa lihaa: “Ravittua oloa ei ollut koskaan.” (IS 6.8.2016)

Tukittiinko se maha nyt siis kasviksilla vai leivällä? Mitä itsensä leivällä turpeaksi täyttäminen kertoo kasvissyönnistä? Ennemmin kuulostaa siltä, että Konstig ei osannut tai jaksanut laittaa ruokaa ja täytti siksi itsensä helpolla ja nopealla välipalamateriaalilla.

Konstig alkoi lukea kaikkea ravinnosta löytyvää tietoa, josta iso osa osoittautui epätiedoksi. Kirkastava hetki hänelle oli lukea lehtijuttu tutkimuksesta, jonka mukaan mustikat ehkäisevät syöpää.

Kun sitä selvitti enemmän, taustalta löytyi tutkimus, jossa oli syötetty hirvittävä määrä mustikkauutetta rotille", hän kertoo.

Konstig laski, että syömällä kaksi kiloa mustikoita joka päivä hän vähentäisi syöpäriskiään kahdella prosentilla. Rajansa kaikella, hän ajatteli.

Entinen vegetaristi puolustaa lihaa: “Ravittua oloa ei ollut koskaan.” (IS 6.8.2016)

Konstig on siis törmännyt huonoon tiedejournalismiin. Tämä ei varsinaisesti ole mikään yllätys. Olen itse kirjoittanut muutamankin artikkelin journalismista, ja kohtalainen osa noista kirjoituksista koskee juuri tiedeuutisointia. Moni kohu-uutinen saa alkunsa ymmärtämättömyydestä tai lukusokeudesta – Juhani Knuuti on kirjoittanut pari oivallista blogikirjoitusta muun muassa Kalifornian viinien glyfosaattipitoisuuksista ja ruususuolan terveellisyydestä.

Näillä uutisilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ravitsemustieteen kanssa. Viralliset ravitsemussuositukset eivät perustu lööppeihin eivätkä yksittäisiin tutkimuksiin. Eläinkokeet ovat hyvä alku, mutta vain sitä; vakuuttavat tulokset rotissa tai petrimaljassa eivät useinkaan toistu ihmisillä, joten niiden vaikutus kokonaisymmärrykseen on sangen rajallinen.

Ravitsemustiedettä Konstig arvostaisi enemmän, jos siihen ei liittyisi kehnoa uutisointia, taloudellisia intressejä ja maatalouspolitiikkaa.

Entinen vegetaristi puolustaa lihaa: “Ravittua oloa ei ollut koskaan.” (IS 6.8.2016)

Kehnosta uutisoinnista Konstig olisi voinut antaa palautetta vaikkapa suoraan Ilta-Sanomien toimitukseen. Taloudellisia intressejä on ihan kaikilla, ja maatalouspolitiikkaakin harrastetaan aika lailla joka maassa. Se, että ravitsemussuositukset ottavat huomioon vallitsevan yhteiskunnan, ei ole merkki esimerkiksi korruptiosta, vaan lähinnä osoitus realismista – kun lähdetään tekemään suosituksia massoille, kannattaa nostaa esiin sellaisia raaka-aineita, joita on helposti saatavilla ja jotka kuuluvat jo ennestään paikalliseen ruokakulttuuriin.

Pitoisuuksia mittaamassa

Selaan Konstigin kirjasta tietoa parsakaalista, hyvästä folaatin lähteestä. Konstig on laskenut, että päivittäinen folaatin tarve täyttyy syömällä ison kulhollisen parsakaalia. Saman määrän folaattia saa haarukallisesta maksapihviä.

Konstigin laskelman mukaan pinaattia pitää syödä yli puoli kiloa, jotta saisi päivittäisen raudan tarpeen tyydytettyä. Se tarkoittaa lähes kahdeksaa 70 gramman pinaattipussia.

Entinen vegetaristi puolustaa lihaa: “Ravittua oloa ei ollut koskaan.” (IS 6.8.2016)

Minulla ei ole mitään syytä epäillä Konstigin laskelmia. Sen sijaan kyseenalaistan koko laskelman mielekkyyden.

Päivittäisen tarpeen täyttymiseen riittää, että tarve täyttyy päivän ruuista. Ei tarvitse syödä kulhollista parsakaalia, ei liioin tyytyä haarukalliseen maksapihviä. Sen sijaan voi syödä monipuolisesti erilaisia ruokia ja luottaa siihen, että sopivalla paletilla tarpeet täyttyvät.

Sitä folaattia kun saa aika monesta muustakin kasviksesta kuin parsakaalista. Kannattaa syödä vaikka papuja, nokkosta, pinaattia tai punajuurta. Maapähkinöitä, rucolaa, ruusukaalia ja seesaminsiemeniä. Kvinoaa, parsaa, artisokkaa ja ruispuuroa. Jos et usko minua, usko vaikka ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaista.

Pinaatti puolestaan saattaa olla Kippari-Kallen lempiruokaa, mutta se ei ole erityisen hyvä raudan lähde. Jos haluaa hamstrata rautaa, kannattaa sen sijaan syödä vaikkapa leseitä, siemeniä, cashew-pähkinöitä ja täysjyvätuotteita.

Konstig tuntuu hehkuttavan mielellään maksaa ja muita sisäelimiä. Maksassa on kuitenkin se kirottu puoli, että se sisältää folaatin, raudan ja kumppaneiden lisäksi myös aivan päättömiä määriä A-vitamiinia, joka on suurina annoksina myrkyllistä.

Tätä ei voi kyllin korostaa: kokonaisuus ratkaisee. Ravitsemustieteessä – tai ruokailussa! – ei ainakaan pitäisi olla kyse yksittäisten ravintoaineiden tai raaka-aineiden pitoisuuksien kanssa nysväämisestä. Jos tarkoituksena on optimoida ruoka mahdollisimman tehokkaaksi, kannattaa imeä kitusiinsa vaikkapa Soylentia tai kotimaisena vaihtoehtona Ambronitea. Henkilökohtaisesti suosittelisin vain syömään monipuolisesti.

Lihan ekologiaa

Kirjallaan Konstig kyseenalaistaa, onko oikein, että kasvikset ovat “kilttejä”, mutta lihaa pidetään pahiksena. Toki hän tietää, että liha voi olla ekologisesti huono valinta.

“Jos se on tuotettu epäekologisesti”, Konstig muistuttaa.

Entinen vegetaristi puolustaa lihaa: “Ravittua oloa ei ollut koskaan.” (IS 6.8.2016)

Lihansyönnin kestävyyttä käsitteli osin myös toimittaja Satu Vasantola Helsingin Sanomien kolumnissaan. Vaan siinä, missä Konstig tarjoaa käsienheiluttelua, Vasantolan kolumni perustuu ruokavalioita koskevaan tutkimukseen.1

Millaista siis on ekologinen lihatuotanto? Kymmenen vuoden takaisen YK:n julkaiseman raportin Livestock’s Long Shadow mukaan kokonaiskuva on synkkä:2

  • Karjatalous aiheuttaa 18 % kasvihuonepäästöistä.
  • Kolmannes viljelykelpoisesta maa-alasta on pyhitetty rehutuotannolle.
  • Karjatalous kuluttaa enemmän ihmiselle syömäkelpoista proteiinia kuin tuottaa sitä.
  • Karjatalouteen kuluu 8 % juomakelpoisesta vedestä.
  • Maapallon maapinta-alasta 26 % on laidunmaata. Osa on viljelykelvotonta, mutta lisää tehdään jatkuvasti muun muassa sademetsien kustannuksella.
  • Lisää ympäristön saastumista.
  • Vähentää luonnon monimuotoisuutta.

Vasantolan viittaamassa Springmannin tutkimuksessa1 ruuantuotannon päästöjen arvioidaan nykymenolla kasvavan 51 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Pelkästään ravitsemussuositusten noudattaminen maailmanlaajuisesti vähentäisi päästöjä 29 prosentilla; lasku johtuisi käytännössä pelkästään punaisen lihan syönnin vähenemisestä.

Konstig kertoo käyttävänsä “luomua tai muuten laadukkaita” eläinkunnan tuotteita. Tällä saattaa saada eläimille aavistuksen eettisempää kohtelua, itselleen hyvää mieltä ja epäilemättä kulinaristisia nautintoja. Ekologista se ei kuitenkaan lihatuotannosta tee.

Muutaman vuoden takaisessa meta-analyysissa luomutuotannon todettiin tuottavan satoa keskimäärin 25 prosenttia vähemmän kuin niin sanottu tehomaatalous.3 Kun luomutuotanto edellyttää karjan ruokkimista luomutuotetulla ruualla, on hiukan vaikea keksiä, miten ainakaan tuolta suunnalta löytyisi porkkanoita ekologisempaa lihaa.

Suosituksia vastaan

“Ei ehkä ole sattumaa, että kansan lihominen lisääntyi, kun tulivat viralliset ravintosuositukset. Kun rasva korvataan hiilihydraateilla, se on tehokas tapa lisätä syömistä ja lihomista.”

Entinen vegetaristi puolustaa lihaa: “Ravittua oloa ei ollut koskaan.” (IS 6.8.2016)

Yhdysvalloissa ensimmäiset suositukset julkaistiin 1941, Suomessa noita on julkaistu 1980-luvulta lähtien. Ajallinen yhteys kansan lihoamiseen on ehkä olemassa, mutta syy-seuraussuhteen osoittaminen on vähän vaikea osoittaa – varsinkin, kun huomataan, että ihmiset noin pääsääntöisesti eivät varsinaisesti noudata ravitsemussuosituksia.4

Viime vuosisadan aikana Suomessa siirryttiin ensin maataloudesta teollisuuteen, sitten teollisuudesta palvelutalouteen. Ruumiillisen työn määrä on koko ajan vähentynyt sitä mukaa, kun automaatio ja istumatyö on lisääntynyt. Kehomme energiantarve on vähentynyt, mutta ruokailutottumukset eivät ole tähän sopeutuneet. Toisaalta ylipainosta huolimatta myös ihmisten elinajan odote on noussut jatkuvasti.

Ravitsemussuositukset eivät suosittele rasvan korvaamista hiilihydraateilla, vaan ennemminkin tyydyttyneen rasvan korvaamista tyydyttymättömillä ja monityydyttymättömillä rasvoilla. Tuolla vaihdolla muuten näyttäisi olevan positiivisia vaikutuksia myös sokeriaineenvaihduntaan.5

Konstig ei ole vielä maistanut nyhtökauraa, jolla voi monien mielestä korvata jauhelihan.

“En ole perehtynyt nyhtökauran ravintoarvoihin, mutta kannatan ruokaa, en ruoan korvikkeita”, Konstig toteaa.

Entinen vegetaristi puolustaa lihaa: “Ravittua oloa ei ollut koskaan.” (IS 6.8.2016)

Tästä toteamuksesta päästäänkin näppärästi aiemmin viittaamani Helsingin Sanomien kolumnin otsikkoon: “Kuka keksi, että liharuoka on normaalia perusruokaa?” Konstig ei ole maistanut eikä perehtynyt, mutta antaa ymmärtää, että nyhtökaura ei ole edes ruokaa.

On totta, että nyhtökauraa on mainostettu ehkä liikaakin lihan korvikkeena. Syy on aiemmin mainitsemassani ruokakulttuurissa: koska suomalaiset ovat tottuneet syömään lihaa, on peijoonin paljon helpompaa saada ihmiset ostamaan kasvistuotetta, jonka voi viskata suoraan liharuokareseptiin ja kuvitella syövänsä possua.

Konstig moitti menneen itsensä vegetarismia absoluuttisuudesta. Ilta-Sanomissa ääneen pääsee entinen vegetaristi, joka saarnaa käännynnäisen innolla yksisilmäistä totuutta lihan hyveistä.

1 Springmann et al: Analysis and valuation of the health and climate change cobenefits of dietary change (PNAS 2016), doi:10.1073/pnas.1523119113

2 Livestock’s Long Shadow (FAO 2006), linkki

3 Seufert et al: Comparing the yields of organic and conventional agriculture (Nature 2012), doi:10.1038/nature11069

4 Finravinto 2012 -tutkimus (THL), ISBN 978-952-245-951-0

5 Imamura et al: Effects of Saturated Fat, Polyunsaturated Fat, Monounsaturated Fat, and Carbohydrate on Glucose-Insulin Homeostasis: A Systematic Review and Meta-analysis of Randomised Controlled Feeding Trials (Plos Med 2016), doi:10.1371/journal.pmed.1002087

comments powered by Disqus