Maaseudun tulevaisuudessa pääsi maanantaina ääneen jälleen yksi syrjitty vähemmistö. Suomen valtakunnallisen riistaneuvoston Hannu S. Laine pohdiskeli, onko lihansyöjällä oikeuksia.

Ensi alkuun on todettava, että otsikoinnissa kärjistys on aika vahva. Pari vuotta sitten suomalaisista 95 prosenttia söi lihaa; aika paljon saa maailma muuttua ennen kuin lihaa syövät suomalaiset ovat millään tasolla uhatussa asemassa.

Laineen teksti on siinä määrin kummallista, että ajattelin jatkaa taannoisen vegaanikirjoitukseni viitoittamia latuja ja vähän pohdiskella asiaa.

On vaadittu, että eläinten oikeudet tulisi kirjata eläin­suojelulakiin. Kukaan ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti listannut, mitä nämä lain suojaamat oikeudet olisivat.

Eläinten oikeudet – onko lihansyöjällä oikeuksia? (Maaseudun tulevaisuus 4.7.2016)

Täytyy tunnustaa, en ole seurannut kovin aktiivisesti eläinsuojeluskeneä. Vilkaisin kuitenkin uteliaisuuttani SEY:n ja Animalian esittämät vaatimukset eläinsuojelulain uudistuksesta. Omaan silmääni ehdotukset kivunlievityksen käytöstä, rakenteellisia ongelmia aiheuttavan jalostuksen kieltämisestä ja tuotantotilojen tehokkaasta valvonnasta vaikuttavat suhteellisen konkreettisilta.

Tämä on oiva esimerkki häikäilemättömästä vyörytystekniikasta, jota eläinoikeuksia ajavat yhden asian -järjestöt käyttävät. Aluksi puututaan asioihin, jotka näyttävät tavallisten ihmisten silmissä eläinten huonolta kohtelulta ja jatketaan yksinkertaistetun viestin toistoa tuomitsemalla kotieläintuotanto ja metsästys, jolloin saadaan ymmärrystä laajemmalta yleisöltä.

Laine argumentoi kaltevalla pinnalla: ensin vastustetaan asioita, jotka “näyttävät […] eläinten huonolta kohtelulta”, siirrytään sitten kotieläintuotantoon, metsästykseen ja lopulta käynnistyy “laaja oikeudenkäyntien sarja”. Turkiseläintuotannon vastustaminen Laineelta pääsi unohtumaan, mutta epäilemättä sekin on osa tätä jatkumoa. Ilmeisesti kastrointi ilman kivunlievitystä vain näyttää huonolta kohtelulta, Ross 508 on hyvinvoiva kananen ja koirarotujen terveysongelmat pahaista panettelua.

Laineen kritiikin ykköskohde näyttää olevan Vegaaniliitto. Mihinkään varsinaiseen kannanottoon Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa ei kuitenkaan viitata, vaan sen sijaan rakennellaan yksittäisistä lausahduksista ja omista mielikuvista olkiukko liiton näkemyksestä.

Luontoon vetoaminen ei vetoa

Laine puhuu myös biologian ja ekologian perustotuuksista:

Kasvissyöjät ovat saaliseläimiä lihansyöjille. Niiden keskeinen elämäntehtävä on muuttaa kasvikunnan tuotteet lihaksi ja sen jälkeen tulla käytetyksi ravinnoksi.

Ravinnosta riippumatta eläimen “elämäntehtävän” määritteleminen menee hiukan filosofiseksi. Ekosysteemiajattelussa näin toki tavallaan on – kasvissyöjät jalostavat energiaa lihansyöjille sopivaan muotoon. Sen määritteleminen eläimen elämäntehtäväksi on kuitenkin juuri sitä, mitä eläinten oikeuksista puhuttaessa yleensä kritisoidaan: eläimelle annetaan ainoastaan välinearvo, jonka määrittelee ravintoketjussa ylempänä oleva.

Muitakin lähestymistapoja on. Matkalla dawkinsilaisesta geenin itsekkyydestä disneymäiseen antropomorfismiin on monta välietappia, joista voi päätyä ihan järkeviin ajatuksiin eläinten oikeuksista ja niiden kohtelusta.

Ihmislaji on elänyt maapallolla muutamia kymmeniä tuhansia vuosia. Vallitsevan käsityksen mukaan ihmislaji on aina tappanut toisten lajien yksilöitä ja käyttänyt saalistaan ruuaksi ja tarvekalujen valmistukseen. On tieteellinen tosiasia, että ilman eläinten tappamista ihmislaji ei olisi olemassa, eikä se olisi kehittynyt nykyisen kaltaiseksi.

Tappaminen ja lihansyönti ovat ihmisen lajityypillinen käyttäytymiskoodi – tappamisesta pidättäytyminen ja puhdas kasvissyönti on biologisesti luonnotonta. Tätä tukee ihmisen fysiologia ja ruuansulatuselimistön rakenne.

En kiistä tuota tieteellistä tosiasiaa – liha on käsittääkseni ihmiselle sinällään sangen energiatehokasta ravintoa. Vaan juuri siksi, että olemme kehittyneet vuosituhansien saatossa nykyisen kaltaiseksi, meillä on nyt mahdollisuus säädellä omaa toimintaamme.

Ihminen ei ole enää puhtaasti vaistojensa varassa elävä kone. Ne vuosituhannet, ja vähintäänkin miljardit syödyt eläimet, ovat antaneet meille tietoisuuden. Kyvyn arvioida omaa toimintaamme, määritellä etiikan. Irrottautua lajityypillisyydestä ja käyttäytyä toisin, silloin kun se on mahdollista ja itsellämme siihen halua.

Ihminen pystyy hyödyntämään kasviskuituja vain osin. Suolistossamme ei ole pötsiä kuten märehtijöillä tai muille kasvissyöjille tyypillisiä kasviskuituja fermentoivaa suolistoa. Ihminen kuuluu sekasyöjiin: se pystyy hyödyntämään osan kasviskuiduista ja saa täydennystä ruokavalioon lihasta ja maidosta.

On totta, että suolistossamme ei ole pötsiä. On kuitenkin peijoonin hienoa, että pääkopassamme on isot ja poimuttuneet aivot, jotka ovat kehittäneet vaihtoehtoisia lähestymistapoja: siinä, missä lehmä märehtii ruohonsa, me voimme leipoa leipää. Keittää puuroa. Ryöpätä sieniä. Fermentoida soijaa. Tiedättehän – valmistaa ruokaa. Rohkenen epäillä, että aika harva lihansyöjäkään juoksee saaliinsa kiinni ja nauttii sen raakana.

Me toimimme vastoin “biologisia perustotuuksia” päivittäin. Käytämme apuvälineitä, joiden avulla ylitämme biologian meille suomat kyvyt. Syömme lääkkeitä, jotka pitävät meidät poissa ennenaikaisesta haudasta. Jalostamme kasveja – ja eläimiä – paremmin tarkoituksiimme sopiviksi.

Eläinten suojelu ja oikeudet ovat nähdäkseni ennen kaikkea eettinen ja filosofinen kysymys. Ollaan aika heikoilla jäillä, jos paras argumentti eläinsuojelua ja kasvissyöntiä vastaan todella on kivikaudelta periytyvä biologinen imperatiivi.

P.S. Elina Lappalainen kirjoitti kohtsillään alkavasta eläinsuojelulain uudistuksesta vuonna 2012. Lakiehdotus on tulossa eduskuntaan ehkä jo syksyllä.

Edit: Korjasin lähdöstä viikonlopun maanantaiksi. Kesäloma rikkoi kalenterin, pahoittelut.