Helsingin kaupungin päiväkotiruokailu nostattaa aaltoja. Helsinki alkoi toukokuun alussa käsitellä Leo Straniuksen (vihr) valtuustoaloitetta vegaaniruuasta päiväkodeissa. Aloitteen esitellyt apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok) vastusti esitystä, mutta ensin kaupunginhallitus näytti hankkeelle vihreää valoa, ja eilen myös kaupunginvaltuusto hyväksyi vegaaniruokakokeilun.

Aiheen uutisointi ja kommentointi tuntuu paikoitellen aivan päättömältä. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi eilen, että

Virkamiesten laskelmien mukaan vegaaniruuan syöjiä olisi arviolta 125. Yhden lapsen vegaaniaterian lisäkustannukset vuodessa olisivat lähes 1 000 euroa. 125 lapsen aiheuttamat kustannukset vuodessa olisivat siten noin 125 000 euroa.

Vegaaniperheiden lapsille ehkä oma päiväkotiruoka (HS 25.5.2016)

Luvut on kyllä napattu suoraan valtuustolle esitetyistä laskelmista, mutta ilman kontekstia niiden kertomisessa ei ole järkeä. Luvuissa ei nimittäin oteta lainkaan huomioon mittakaavaetua: pääosa vegaaniruuan lisäkuluista tulee erillistarjoilun aiheuttamasta lisätyöstä, joten kulut riippuvat vahvasti siitä, kuinka paljon vegaaniruokaa syöviä lapsia on.

Palveluntuottaja on ilmoittanut, että suosituksen mukaisen vegaaniruokavalion toteuttaminen lisää kustannuksia 4,40 euroa/vegaaniruokailija/päivä. Lisätyön osuus kustannuksesta on 68,5 %, joka sisältää mm. suunnittelun, raaka-aineiden hallinnan ja ruoan tuottamisen ja tarjoilun. Raaka-aineen korvaaminen kalliimmalla raaka-aineella lisää kustannuksia 10,5 % ja muut kulut ovat 2 %. Hävikin määrä on arvioitu olevan 19 %. Hävikin määrään vaikuttavat tuotevalikoiman laajuus, pakkauskoot ja pieni asiakasmäärä/päiväkoti. Yhden lapsen vegaaniaterian lisäkustannukset vuodessa ovat 990 euroa (225 toimintapäivää).

Helsingin kaupungin varhaiskasvatuslautakunnan lausunto 5.4.2016 (linkki)

Ideologista vastustusta ja kannatusta

Vegaaniperheille ei saa tulla etuja. Muuten eriarvoinen kohteleminen on ilmeisesti ihan ok.

Keskustelussa ainakin Sirpa Asko-Seljavaara (kok), Pia Pakarinen (kok), Mika Ebeling (kd), Terhi Koulumies (kok) ja Helena Kantola (ps) vastustivat vegaaniruoka-aloitetta osin perusteella, että sillä asetetaan lapset eriarvoiseen asemaan: yhtä, ideologisin perustein tehtyä elämäntapavalintaa ei pidä tukea enemmän kuin muita. Niinpä vanhempien pitäisi jatkossakin järjestää lastensa päiväkotiruokailu itse.

Vegaaniruuan vastustajien esittämä kritiikki sisältää ajatuksen, että lihan – tai yleisemmin eläinperäisten tuotteiden – syöminen on toivottu normi, johon ei liity minkäänlaista ideologiaa. Ja voi tosiaan olla, että kukaan puhujista ei ole tehnyt tietoista valintaa lihan syömisestä. Se, että maailmankatsomus imetään äidinmaidosta, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sitä olisi.

Tästä voisi tehdä ontuvan vertauksen uskontoon: suurehko osa suomalaisista on liitetty evankelisluterilaiseen kirkkoon ilman minkäänlaista henkilökohtaista myötävaikutusta. Tämä identiteetti on kuitenkin niin vahva, että esimerkiksi yhteisen katsomusaineen kaltaiset hankkeet saavat kritiikkiä, ja Suvivirsi on lähes pyhä maallistuneillekin suomalaisille.

Kyse on myös saavutetuista eduista. Kun maamme oli köyhä ja siksi uhkasi jäädä, ei lihaan yksinkertaisesti ollut varaa. Muutaman vuoden takaiseen kasvisruokapäiväpolemiikkiin ja sen uusintakierrokseen saa perspektiiviä esimerkinomaisella ruokalistalla vuodelta 1960:

Maanantai
Vitapuuro (veteen), margariinia 5 g, ruisleipää 20 g, maitoa 3 dl, juustoa 20 g
Tiistai
Kaalikeitto, margariinia 5 g, ruisleipää 20 g, maitoa 3 dl
Keskiviikko
Jukolavehnä/puolukkapuuro, margariinia 5 g, ruisleipää 20 g, maitoa 3 dl, juustoa 20 g
Torstai
Tiistaikeitto, margariinia 5 g, ruisleipää 20 g, maitoa 3 dl
Perjantai
Herkkupuuro/ruispuuro, grahansämpylä 50 g, margariinia 5 g, maitoa 3 dl, maksamakkaraa 20 g
Lauantai
Pinaattikeitto, margariinia 5 g, ruisleipää 20 g, maitoa 3 dl, juustoa 20 g

Suomalaiskoulun ruokalista 1960-luvulta – näin paljon kouluruoka on muuttunut (MTV 3.3.2015)

Lihaa ei juuri näy eikä eläinkunnan tuotteita ylipäätään ole ylenpalttisesti tarjolla. Lihatiedotuksen mukana suomalainen lihankulutus onkin kolminkertaistunut 60 vuodessa, ja vuonna 2014 lihaa käytettiin 77 kilogrammaa per nuppi.

Lihan ja eläinperäisten tuotteiden käyttöä ruokavaliossa normalisoidaan aktiivisesti esimerkiksi mainostamalla maitoa kouluissa koulumaitotuen kannustamana, tai uutisoimalla kotimaisesta jauhelihasta ekotekona. Ulkomaiseen verrattuna ekologiseksi sen tekee se, että maidontuotanto ja lihantuotanto nivoutuvat kiinteästi yhteen.

Suomalaiset kuitenkin syövät lihaa enemmän kuin ravitsemussuosituksissa esitetään, ja meikäläisenä erityispiirteenä iso osa lihasta käytetään lihavalmisteina. Ne puolestaan tunnetusti aiheuttavat syöpää. Kasvisruuan suosimiselle on siis sekä kansanterveydellisiä että ympäristöpoliittisia perusteita.

Myös ulkoministeri Timo Soini (ps) katsoi parhaaksi blogata omista ruokatottumuksistaan:

Ruoka epäjumalana menee hilseeni yli. Minun puolestani jokainen saa syödä mitä lystää. Lihaa tai pupunruokaa, kun itse maksaa.

[…]

Minultakin aina kysytään onko ruokarajoitteita. Ei ole todellisia, eikä itse keksittyjä. Jostakin ei vain pidä, syön silti, jos nenän eteen kannetaan. Mitähän siitäkin ajanoloon tulee, kun kouluruokalassa tai sairaalassa on kymmentä eri sorttia saatavilla?

Konkurssi.

Timo Soini: Ruoka epäjumalana (26.5.2016)

Kun puhutaan yhteiskunnan järjestämästä ruokailusta, itse maksaminen on sangen suhteellista, ja lisäkierroksia keskusteluun saa ottamalla esiin maataloustuet. Itse asiassa Suomessa on jo pitkät perinteet sille, että koulussa tarjotaan kelvollista ruokaa. Kyse on poliittisesta valinnasta: mikä on hyväksyttävä syy ruokavaliolle, kuinka paljon se saa maksaa, ja kuinka suurta vähemmistöä kehdataan sorsia.

Puhe vegaanien suosimisesta on siinä mielessä vitsikästä, että vegaaniruuan kustannusarviossa on aika tarkkaan yksi merkityksellinen luku: raaka-ainevalinnat nostavat vegaaniruuan hintaa muutamalla kymmenellä sentillä. Jos tämä katsotaan hyväksyttäväksi, ruokaa voidaan tarjota kaikille kasvisruokailijoille – tai kukkakaalintuoksuisissa utopioissa jopa kaikille lapsille. Puheiden perusteella Soinin pitäisi suorastaan liputtaa tämän vaihtoehdon puolesta.

Työvoimakustannukset lasta ja ruokavaliota kohden putoavat kummasti, jos ei tehdä turhaa työtä.

P.S. Muutama vuosi sitten Helsingin päiväkodeissa oli kasvissyöjälapsia 450. Annettu kustannusarvio on vähän epämääräinen, mutta tällä syöjämäärällä raaka-ainekustannuksien kasvu olisi noin 50 000 euroa vuodessa – tosin Straniuksen aloitteen (PDF) mukaan kasvisruoka on jo nykyään usein vegaanista, joten todellisten kustannusten voisi olettaa jäävän pienemmiksi.

Spekuloidaanpa vielä. Helsingin omissa päiväkodeissa arvioidaan olevan vuonna 2016 noin 22 000 lasta, joista kertyy kokonaiskuluja 260 miljoonaa euroa vuodessa (PDF). Koko jengin syöttäminen vegaanisesti kasvattaisi kuluja ehkä kahdella miljoonalla eurolla (44 lisäsenttiä päivässä per lapsi), joten varhaiskasvatuksen kokonaiskulut nousisivat alle prosentilla. Kaikki on suhteellista.

P.P.S. Ylen uutisen mukaan Asko-Seljavaara oli huolissaan myös GMO-soijasta, mutta Stranius hälvensi huolia kertomalla, että sitä ei käytetä ihmisravintona. Entä sitten, jos käytetäänkin? Geenimanipulaatio ei käsittääkseni tee soijasta yhtään sen epäterveellisempää – olen kirjoittanut GMO:sta muutaman kerran aiemminkin.

P.P.P.S. Soini kosiskelee kansaa paitsi armeijamuistoilla, myös puhumalla Helsingin Sanomista (koska sitähän tässä tarkoitetaan) Pravdana. Peijoonin kypsää ajatustenvaihtoa ministeritasolla.