Helsingin Sanomissa käytäntöä puolustamaan valjastettiin päätoimittaja Antero Mukka, jonka verotusjournalismia käsittelevä kolumni on suorastaan kiusallisen ylevöittävä ja irrallaan todellisuudesta.
Hyvin ansaitsevien työllään tai yritystoiminnallaan hankkimat tulot mittaavat käsitystämme kohtuudesta, mutta samalla meille tarjoutuu tilaisuus todentaa se, kuinka omalla osaamisellaan voi kartuttaa varallisuuttaan. Menestyjien kautta työnteko näyttäytyy kannattavana panostuksena omaan ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin.
Hyvät veronmaksajat ansaitsevat näkyvyytensä… (HS 8.11.2023)
Tänä vuonna verohallinnon listojen ykköseksi nousi Miki Kuusi, Woltin perustaja. Hän tienasi 79,5 miljoonaa euroa myydessään tappiota tuottavan yrityksen toiselle, vielä suurempia tappioita tuottavalle yritykselle. Yrityksen toimintamalli perustuu siihen, että leikitään työntekijöiden olevan yrittäjiä ja pyritään maksamaan heille mahdollisimman vähän. Mahtaako Wolt-kuski kokea “työnteon näyttäytyvän kannattavana panostuksena” nähdessään Kuusen nimen tulolistan kärjessä?
Julkiset verotiedot tarjoavat rakennuspuita poliittiseen keskusteluun yhteiskunnan suunnasta sekä tulevan lainsäädännön kehittämisestä.
Hyvät veronmaksajat ansaitsevat näkyvyytensä… (HS 8.11.2023)
Voi pojat, minä totta tosiaan kaipaisin poliittista keskustelua yhteiskunnan suunnasta! Haluaisin tietää, mikä on suunta, kun Wolt keräsi 856 miljoonaa euroa sijoittajarahaa tulematta koskaan kannattavaksi. Perustajat kuitenkin palkittiin tästä urotyöstä, ja nyt valtakunnan ykkösmediat suitsuttavat heitä kilpaa siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiset maksavat veronsa – ja vaativat, että koko kansan pitäisi arvostaa näitä työn sankareita.
Haluaisin keskustelua siitä, miten Wolt nappaa kuljetuksista sen verran messevän siivun, että ravintolat jäävät annoksista jopa tappiolla. Ehkä meidän pitäisi puhua siitä, miten Wolt muuttaa yksipuolisesti sopimuksia ja laskee kuskien ansiotasoa. Haluaisin nähdä kriittisiä juttuja siitä, miten yrityksiä myydään ja ostetaan miljardeilla perustuen hähmäisiin odotusarvoihin niiden mahdollisesta tulevasta toiminnasta ja markkina-asemasta.
Kun Helsingin Sanomat maalaa verotietojen kertovan, kuinka “omalla osaamisellaan voi kartuttaa varallisuuttaan”, olisi hienoa nähdä lehdessä syväluotaava analyysi siitä, mitä Miki Kuusi osaa. En sano tätä väheksyäkseni hänen työntekoaan tai osaamistaan omalla alallaan, vaan ehkä nimenomaan sitä, että jonkun pitäisi selvittää, mikä se ala on. Aiemminhan Kuusi tunnettiin kasvutapahtuma Slushin perustajana ja toimitusjohtajana, joten vahva oletus on, että pöhinä on ainakin hallussa. Tämän jälkeen analyysia voitaisiin jatkaa pohtimalla, ovatko nämä kyvyt niitä, mitä yhteiskunnassa – ja journalismissa – pitää kannustaa kehittämään.
En kuitenkaan usko, että Helsingin Sanomat tarkoittaa tällaista keskustelua. Kaksi kuukautta sitten Helsingin Sanomat kertoi Eugenista, joka tienaa Woltilla jopa 90-tuntisilla työviikoilla 1 500 euroa kuukaudessa. Kun lehti nyt julkaisi uutisen Kuusen ja Juhani Mykkäsen miljoonatuloista, Eugenin tarina ei mahtunut aiheeseen liittyvien uutisten listaan.
Mukan kolumni kertoo yhteiskunnan olevan velkaa “avokätisille rahoittajilleen”. Yle meni hiukan pidemmälle: sen verokoneuutisessa kuvattiin julkistusta näin:
Yle julkaisee noin tuhannen suurituloisimman suomalaisen verotiedot. Lista kertoo siitä, kenen maksamilla veroilla yhteiskuntaa rakennetaan ja rahoitetaan.
Ylen verokone listaa 1 000 suurituloisinta suomalaista… (Yle 8.11.2023)
Voi jukoliste Yle, no kerropa nyt ihmeessä, kenen veroilla yhteiskuntaa rakennetaan ja rahoitetaan.
Tai älä, anna kun minä. Kipaisin vilkaisemaan Verohallinnon tilastotietokantaa; siellä viimeisimmät verotiedot ovat vuodelta 2021, mutta eiköhän vuosi ole ihan riittävän vertailukelpoinen, jotta olennainen pointti aukeaa.
Ylläolevassa graafissa on kuvattu vuonna 2021 kerätyt tulot tuloluokittain, sekä tieto siitä, kuinka monta veronmaksajaa kyseisessä luokassa on. Mielenkiinnon lisäämiseksi yhdistin Verohallinnon tuloluokkia sen verran, että osuudet ovat suurin piirtein samankokoisia. Data paljastaa, että miljoonatuloihin yltävät maksoivat kaksi vuotta sitten osapuilleen saman verran veroja kuin alle 20 000 euroa vuodessa tienaavat.
Miljoonatuloja oli 1 483 henkilöllä, joten yksilötasolla maksettujen verojen määrä on tietenkin aivan eri luokkaa kuin 1,25 miljoonan henkilön laarissa. Kokonaiskuva on kuitenkin selvä: yhteiskuntaa ei rakenneta ja rahoiteta tuhannen suurituloisimman varoilla vaan ihan meidän jokaisen, pienituloisimmankin.
Jos sitten tarkastellaan saman vuoden budjettia, paljastuu, kuinka poskettoman poskellaan Ylen intro oli.
Valtion budjetissa on tietenkin kyse ainoastaan valtion verotuksesta, siinä missä aiemmassa graafissa oli mukana myös esimerkiksi kunnallisvero, mutta talousarvio kertoo kuitenkin jotakin olennaista: samaan aikaan, kun mediassa nostetaan jalustalle suuria tuloja, tuloverot eivät itse asiassa ole edes valtion merkittävin tulonlähde. Suurin yksittäinen lähde on arvonlisävero, jota maksaa tasan jokainen kuluttaja.
Kyllä, isoilla tuloilla on enemmän varaa kuluttaa. Ei, tämä ei edelleenkään tarkoita, että yhteiskunnan rahoittaminen olisi tikunnokkaan nostettujen yksilöiden harteilla.
Helsingin Sanomilla on jonkin verran perinteitä tällaisista kolumneista, joissa puolustellaan, miksi jokin juttu on kirjoitettu. Tosiasia on, että verojutut ovat suhteellisen helppoa sivuntäytettä: verottaja antaa valmiiksi listan, joka on sitten helppo läjäyttää etusivulle ja lähteä hakemaan kärkisijojen haltijoilta kommentteja.
Vaan entäpä, jos tehtäisiin jotain muuta? Juha Haataja jakaa fediversumissa säännöllisin väliajoin nyt jo hiukan ikääntynyttä kuvaa keskimääräisestä veroasteesta eri tuloluokissa:
Data alkaa olla vanhaa ja isompi versio kuvasta on kadonnut bittiavaruuteen, mutta kuvion pitäisi herättää toimittajissakin kysymyksiä. Keitä ovat henkilöt, joiden tulot ovat 150 000 euroa ja veroprosentti lähentelee nollaa? Oliko tällaisia ihmisiä vuoden 2022 verotuksessa?
Se, mitä Käärijä tienaa, ei ole oikeastaan millään tasolla mielenkiintoista. Se, mitä tienaavat vaikkapa Panaman papereissa aikanaan nimetyt suomalaiset, saattaa ollakin. Samoin se, mitä tienaavat eri yhtiöiden johtajat ja hallitukset. Onko listoilta kadonnut yllättäviä nimiä?
Kirjoitukseni keskittyy hiukan tarpeettomastikin Woltiin, koska sen johtajat ovat tänä vuonna kärjessä. Varsinainen ongelma uutisoinnissa on tämä: sekä Yleisradio että Helsingin Sanomat kirjoittavat ylistäviä juttuja miljoonia tienanneista ihmisistä ja siitä, kuinka he maksavat veronsa. Media vahvistaa, tahallaan tai tahattomasti, väsyttävää puhetta nettoveronmaksajista ja antaa ymmärtää, että listan kärjessä olevat ovat ehkä hiukan meitä muita parempia kansalaisia. Heidän osuuttaan korostetaan ja annetaan ymmärtää, että juuri heidän ansiostaan suomalainen yhteiskunta on mitä on.
Ja siis, pitäähän se tavallaan paikkansa: ilman Woltia meillä ei olisi sälliä, joka tienaa 80 miljoonaa euroa yrityksellä, joka maksaa 90 tunnin työviikoista 1 500 euroa kuussa.
Poimitaan kuitenkin uutisoinnista myös positiivisia pilkahduksia. Woltin Mykkänen toteaa HS:n haastattelussa, että “ei yhden pitäisi näin paljon saada”. Relexin toimitusjohtaja Mikko Kärkkäinen kertoo olevansa “tippunut elämän arpajaisissa hyväosaiseksi” ja vaatii poliitikoilta, että julkisten palveluiden tulee olla laadukkaita.
Käytäisiinkö, Helsingin Sanomat, keskustelua siitä?
P.S. Yleltä lainaamani kuvaus yhteiskunnan rahoittajista on tarkkaan ottaen Ylen uutisia automaattisesti fediversumiin julkaisevan botin uutisesta, eikä kyseistä sanamuotoa enää löydy uutisesta; oletan kuitenkin, että botti ei keksinyt kuvausta päästään.
]]>Asiaa on puitu nyt kuukauden ajan, ja Aamulehti on jatkanut teemaa parillakin jatkojutulla.
Kannoin itsekin korteni kekoon elokuun lopussa, kun julkaisimme yhdessä Ellen Ojalan kanssa mielipidekirjoituksen Ranta-Tampellaa halkovasta pyöräilyn pääreitistä.
Etenkin parissa viime uutisessa on nostettu esiin Ranta-Tampellan nopeusrajoitukset. Asiasta kertoo myös paikallislehti Tamperelainen:
Tampereen kaupunki haluaa muistuttaa Kiiskisaarenpuiston lähellä olevalla nopeusnäytöllä pyöräilijöitä alueen nopeusrajoituksesta, joka on 20 kilometriä tunnissa, ja kannustaa oikeaan ajonopeuteen.
Fillarikaahailu halutaan kuriin Ranta-Tampellassa… (Tamperelainen 23.9.2023)
Ja näinhän se tosiaan kaupungin papereissa on: Ranta-Tampella on määritelty 20 km/h nopeusrajoitusalueeksi. Tämä käy ilmi myös kaupungin karttapalvelussa.
Nopeusrajoituksessa on kuitenki pieni pulma: sitä ei ole merkitty. Havainnollistaakseni ongelmaa kävin pyöräilemässä Ranta-Tampellassa ja ajoin läpi kaikki reitit, joita pitkin pyöräilijä alueelle saapuu.
Käykääpä huviksenne katsomassa video ja laskekaa, kuinka monta aluenopeusrajoituksen merkkiä näette.
Perinteisesti pyöräilyn kohdalla on ajateltu, että pyöräteitä koskee sama nopeusrajoitus kuin vieressä kulkevaa ajorataa. Harmillisesti tällaista ajatusta ei kuitenkaan löydy tieliikennelaista; päinvastoin, laki varsin selkeästi kertoo, miten pyöräteille rajoitusmerkkejä sijoitetaan:
Kielto- ja rajoitusmerkki
Kielto- ja rajoitusmerkeillä kielletään tai rajoitetaan tienkäyttäjän toimintaa.
Kielto- ja rajoitusmerkit on sijoitettava ajoradan tai sen osan oikealle puolelle. Erityisestä syystä merkki voidaan sijoittaa lisäksi ajoradalla olevalle korokkeelle, ajoradan vasemmalle puolelle tai ajoradan yläpuolelle. Pyörätiellä merkki on sijoitettava tien oikealle puolelle. Kielto- ja rajoitusmerkkiä voidaan käyttää ennakkomerkkinä opastusmerkissä. (17.12.2020/1040)
Kielto- ja rajoitusmerkkien kuvat ja niiden tarkoitus esitetään tämän lain liitteessä 3.3. Jos merkin sijoittaminen poikkeaa 2 momentissa säädetystä, se esitetään liitteessä 3.3. Merkissä ja sen lisäkilvessä, joiden kuvio voi vaihtua, kuvio voi olla vaalea ja pohja musta.
Tieliikennelaki 4. luku 78 § (korostus minun) (TLL)
Jos siis pyörätiellä halutaan jotain kieltää tai rajoittaa, lähtökohtaisesti merkki tulee sijoittaa pyörätien oikealle puolelle. Tähän on poikkeuksia – esimerkiksi nopeusrajoitusalueen päättymisen voi tietyin reunaehdoin ilmoittaa ajoradan vasemmalla puolella olevalla merkillä. Nopeusrajoitusalueen alkamiseen tällaisia poikkeuksia ei kuitenkaan ole, vaan sen tulee sijaita aina väylän oikealla puolella.
Jotta merkkien sijoittelu ei olisi liian helppoa, myös niiden etäisyydestä ajorataan on säädetty:
Jos jäljempänä ei toisin säädetä, saa liikennemerkin lähimmän reunan etäisyys ajoradan reunasta olla enintään 4 metriä tai pientareen ulkoreunasta 1,5 metriä.
Valtioneuvoston asetus liikenteenohjauslaitteiden käytöstä 3. luku 30 § 2. mom (Finlex)
Jos pyöräilyä halutaan nopeusrajoittaa, ei siis riitä, että ajoradan reunassa ollut nopeusrajoitusmerkki siirretään pyörätien oikealle puolelle; tällöin se siirtyy helposti liian kauas ajoradasta. Ja toisaalta: vaikka asetuksessa puhutaan ajoradasta, sama ohje koskenee ainakin kohtuuden rajoissa myös pyörätietä. Jos ajoradan vasemmalla puolella kulkevan pyörätien ja merkin välillä on etäisyyttä useamman kaistanleveyden verran, ei voitane olettaa pyöräilijän sitä havaitsevan, vaikka se nimellisesti pyörätien oikealla puolella olisikin.
Jotta totuus ei unohtuisi, jotta alue on alue, sen täytyy olla selkeästi rajattu:
Kielto- ja rajoitusmerkki C34 Nopeusrajoitusalue
Merkkiä käytetään alueen rajoilla osoittamaan nopeusrajoitusalue. Merkki asetetaan kaikille alueelle johtaville teille.
Liikennemerkkien käyttö kaduilla (Kuntaliitto 2022)
Perimmäinen ongelma Ranta-Tampellassa ja käynnissä olevassa keskustelussa ylipäätään on, että pyöräilyä ei edelleenkään tunnisteta liikenteeksi. Päättäjien ja valitettavasti suunnittelijoidenkin silmissä se on usein joko leppoisaa puuhastelua tai sitten harrastamista, jota pitäisi mieluiten tehdä jossain muualla kuin kaupunkialueella.
Suuri osa pyöräilystä on kuitenkin ihan tavallista liikennettä: työmatkaa, asiointeja, siirtymistä paikasta toiseen.
Tampereen kaupunki teki silleen tymästi, että se siirsi keskustan ohittavan autoliikenteen tunneliin mutta jätti pyöräliikenteen entiselle paikalleen. Seudulliselle pääreitille rakennettiin uusi kaupunginosa, johon sitten päätettiin asettaa tavallista alhaisempi nopeusrajoitus. Ketään ei kiinnostanut, että kyseessä on paljon käytetty pyöräilyreitti – ainut reitti, jolla voi välttää keskustan katuverkossa luovimisen.
Kun nyt huono kaupunkisuunnittelu on johtanut pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden välisiin konflikteihin, kaupunki osoittaa syyttävän sormensa pyöräilijöihin, jotka rikkovat nopeusrajoitusta. Vieläkään pyöräilyä ei tunnisteta liikenteeksi, joten kukaan ei ole huomannut, että pyöräilijöille ei ole asetettu nopeusrajoitusmerkkejä. Sen sijaan asiasta yritetään “muistutella” sijoittamalla nopeusmittauspiste alueelle johtavaan alamäkeen.
Jos kaupunki oikeasti haluaa lähteä tälle tielle, muistuttamiseen käytettävät keinot löytyvät tieliikennelaista – ja kappas peijoonia, sieltä ei löydy yrmynaamaa näyttäviä leditauluja.
Toinen, rakentavampi vaihtoehto olisi ottaa peili käteen ja katsoa hetki siihen. Tämän jälkeen kaupunki voisi ryhtyä toteuttamaan strategiaansa ja rakentaa pyöräliikenteelle aidosti toimivia reittejä – ja vihdoinkin kohdella sitä liikenteenä.
P.S. Videolla on kahdeksan eri reittiä, joita pitkin pyöräilijä voi saapua Ranta-Tampellan alueelle. Niistä viidessä ei ole minkäänlaista nopeusrajoitusmerkkiä. Kahta ajaessaan pyöräilijä ohittaa pyörätien vasemmalla puolella olevan nopeusrajoitusmerkin. Kolmannessa – Paasikivenkadulla – 20 km/h alueellinen nopeusrajoitus on betoniporsaassa ajoradan oikealla puolella. Vaikka se on tuossa kohtaa myös pyörätien oikealla puolella, tuolloin pyörätie on jo aikaa sitten erkaantunut ajoradasta, ja sivuttaissuunnassa matkaa pyöräilijän ja merkin välillä on kolmisenkymmentä metriä.
P.P.S. Telakanpuiston läpi kulkeva väylä saattaa olla tai olla olematta pyörällä ajettava. Liikennemerkkejä siellä ei luonnollisestikaan ole, mutta kaupungin pyörätiekartassa se on sallituksi merkitty – ja ketäpä tässä asiassa voisimme uskoa jos emme kaupunkia.
]]>Kun Wille Rydman (ps) jäi kiinni rasistisista puheista, pääministeri Petteri Orpo (kok) kommentoi, että Rydmanin viestit eivät ole hyväksyttäviä, ja kuinka “hallitusohjelmasta ei löydy rasistisia tai syrjiviä kirjauksia” (TS 28.7.2023).
Eilen Helsingin Sanomat kaivoi jostain Jani Mäkelän (ps) – siis jukoliuta, Jani Mäkelän! – kertomaan, mitä rasismi on. Mäkelä typistää rasismin yksilötason kohtaamisiin:
“Jos sinulla on edessäsi yksilö, joka on esimerkiksi eri värinen kuin sinä, niin et saa kohdella häntä eri tavalla, kuin miten kohtelisit jonkun toisen väristä ihmistä. Syrjintä tällaisella perusteella, johon henkilö itse ei voi vaikuttaa, on kiellettyä.”
[…]
Rasismia sen sijaan ei Mäkelän mukaan ole, jos yksilön sijaan arvostelee maahanmuuttopolitiikkaa, suurempaa ihmisjoukkoa tai toista kulttuuria.
“Sitä minun on vaikea ymmärtää, että jokin maahanmuuttopoliittinen linjaus tai toimenpide on rasistinen, jos toimenpide kohdistuu maahanmuuttajiin yhdenmukaisesti. Ei siinä katsota, mikä on maahanmuuttajan ihonväri tai muu henkilöön perustuva seikka”, Mäkelä sanoo.
Perussuomalaiset vaatii muun muassa, että oikeus hakea turvapaikkaa rajattaisiin vain Euroopan sisäisille pakolaisille.
Perussuomalaisten Jani Mäkelä kertoo, mitä rasismi perussuomalaisten mielestä tarkoittaa (HS 5.8.2023)
Mäkelä puolustelee rasistisia puheita rasistisilla näkemyksillä ja jatkaa sitten kyökkipsykologisella analyysillä RKP:n hallituskipuilusta, mutta annetaan niiden osien olla. Ongelmallista nimittäin on, että myös muut hallituspuolueet näyttävät omaksuneen tämän perussuomalaisen käsityksen rasismista.
Rasismin suhteen en ole millään muotoa asiantuntija, mutta ainahan voin vilkaista. Hallitusohjelman maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikkaosio linjaa seuraavasti:
Suomi auttaa täysimääräisesti Ukrainasta sotaa paenneita ja jatkaa heidän suojeluaan hyvässä yhteistyössä muiden EU-maiden kanssa. Kiinnitetään erityistä huomiota haavoittuvassa asemassa oleviin, kuten ilman huoltajia Ukrainasta sotaa paenneisiin lapsiin.
Vahva ja välittävä Suomi (PDF)
Ukrainan sotaa paenneiden auttaminen on tietysti vallan kannatettavaa. Mutta miksi Ukraina nostetaan erikseen esille? Miten hallitus suhtautuu vaikkapa Sudanin pakolaisiin? Vuonna 2021 perussuomalaiset olivat huolissaan perheiden yhdistämisen helppoudesta ja ankkurilapsista. Eikö Ukrainan kohdalla tarvitse huolehtia tästä? Esimerkiksi Irakissa, Somaliassa ja Afganistanissa konfliktit jatkuvat edelleen – kuinka näistä maista paenneiden tilanne eroaa Ukrainasta?
Keksin näiden eri kansalaisuuksia edustavien tulijoiden välillä ainakin yhden eron. Vaan jatketaan!
Sotaa, vainoa ja muita ihmisoikeusloukkauksia pakenevalla ihmisellä on oikeus hakea turvapaikkaa. Hallituksen tavoitteena on niin kansallisella kuin EU-tasolla, että antamamme apu kohdentuu kaikkein hädänalaisimmille ja järjestelmän väärinkäyttö estetään.
Vahva ja välittävä Suomi (PDF)
Päällisin puolin tasapuolista tekstiä – toki voidaan kysyä, mitä järjestelmän väärinkäytöllä tässä yhteydessä tarkoitetaan, ja onko se millään tasolla todellinen ongelma. Vaan mitäpä linjaus tarkoittaa käytännössä? Annetaan maahanmuutosta vastaavan sisäministeri Mari Rantasen (ps) kertoa:
Talousongelmien takia pakolaiskiintiötä lasketaan nykyisestä reilusta tuhannesta noin puoleen eli 500 kiintiöpakolaiseen. Suoranaisia uskontoon liittyviä ehtoja hallitus ei säädä. Rantanen sanoo, että esimerkiksi kotimaassaan vainotut kristityt ja lähinnä Irakissa ja Syyrian alueella asuvat jesidit ovat tervetulleita.
“Moraaliposeeraus on ohi”… (Yleisradio 20.6.2023)
Kiintiöpakolaisilla tarkoitetaan kotimaastaan paenneita, YK:n pakolaisiksi määrittelemiä ihmisiä, jotka pakolaisjärjestö UNHCR määrittelee eniten apua tarvitseviksi. Pakolaiskiintiötä kuitenkin lasketaan, ja Rantanen speksailee nostavansa etusijalle kristityt. Miksiköhän?
Keksin ainakin yhden syyn. Vaan jatketaan!
Ensisijaisesti hädänalaisimpia autetaan lähtöalueilla. Euroopan rajojen ylittämiseen ja turvapaikan hakemiseen Suomesta perustuva turvapaikkamekanismi minimoidaan.
Vahva ja välittävä Suomi (PDF)
Hädänalaisien auttamista lähtöalueilla voi vaikeuttaa se, että hallitusohjelman mukaan “kehitysyhteistyöhön kuitenkin kohdistuu hallituskaudella säästöjä”, ja kehitysyhteistyö sidotaan mm. velvollisuuteen ottaa vastaan oman maan kansalaisia. Minimoimisen suhteen ollaan melko jyrkällä linjalla: yllä linkitetyssä haastattelussa sisäministeri Rantanen määrittelee, että “nolla turvapaikanhakijaa on tavattoman hyvä tavoite”. Entä miksiköhän turvapaikanhakijat halutaan pysäyttää nimenomaan Euroopan rajoilla?
Keksin vähintäänkin yhden vastauksen. Vaan jatketaan!
Hallitusohjelmassa kerrotaan, että kansainvälisten sopimusten sallimat keinot turvapaikanhakijoiden määrän minimoimiseksi väännetään tappiin. Tämän lisäksi “toteutetaan ainakin seuraavat muutokset”:
- Kiristetään uusintahakemusten tekemisen edellytyksiä ja estetään perusteettomat uusintahakemukset.
- Tehostetaan turvapaikkahakemusten käsittelyä, mikä säästää resursseja vastaanottotoiminnassa sekä muutoksenhaussa. Poistetaan turvapaikkapuhuttelupöytäkirjan läpikäynti hakijan kanssa huolehtien oikeusturvasta ja kiinnittäen erityistä huomiota erityisryhmiin, mikä säästää resursseja turvapaikkapuhutteluun.
[…]
- Tehostetaan poliisin, Maahanmuuttoviraston ja muiden viranomaisten yhteystyötä palautusten täytäntöönpanemiseksi ja poistetaan tiedonvaihdon esteitä.
- Selvitetään käännyttämis- ja karkottamispäätösten muutoksenhaun rajaaminen yhteen valitusasteeseen.
- Otetaan käyttöön lain sallimat käännyttämiset ja karkotukset tehokkaasti muutoksenhakuvaiheessa niissä tilanteissa, joissa toimeenpanoa ei ole oikeuden päätöksellä kielletty.
Vahva ja välittävä Suomi (PDF)
Puhuttelupöytäkirjan läpikäynti poistetaan, rajataan valitusoikeutta, kiristetään mahdollisuutta uusintahakemuksiin, ja samalla tehostetaan karkoitustoimenpiteitä myös muutoksenhakuvaiheessa. Mistäköhän tällainen tarve on tunnistettu, ja keitä se ensisijaisesti koskettaa?
Mieleeni tulee ainakin yksi vastaus. Vaan jatketaanpa työperustaisen maahanmuuton suuntaan.
Tavoitellaan työperusteisten oleskelulupien käsittelyn kuukauden enimmäisaikaa. Yli 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsevien erityisasiantuntijoiden kohdalla tavoitellaan viikon enimmäiskäsittelyaikaa.
Vahva ja välittävä Suomi (PDF)
Palkkaperustainen erottelu oleskeluluvan käsittelyssä kuulostaa vähintään mielenkiintoiselta. Onkohan tällaiselle käytännölle jokin sana?
Keksin nopeasti miettimällä vähintään yhden.
Otetaanpa vielä bonuksena yksi kohta kansainvälisen rekrytoinnin suunnitelmista:
Edistetään ulkomaisten avainhenkilöiden verokannustimia.
Vahva ja välittävä Suomi (PDF)
Mistäköhän maista tällaiset avainhenkilöt mahtavat tulla? Koskeeko myös heitä toisaalla hallitusohjelmassa oleva kirjaus, jonka mukaan kolmen kuukauden työttömyys johtaa maasta poistamiseen?
Samaan aikaan, kun Suomeen teoriassa halutaan ihmisiä tekemään töitä, kielteisen päätöksen saaneilta turvapaikanhakijoilta evätään mahdollisuus työhön perustuvan oleskeluluvan saamiseen. Suomessa oleva työpaikka ei estä karkottamista, ja oppilaitosten halutaan antavan käännytyspäätöksen saaneille opiskelijoille potkut.
Orpolle ja Valtoselle ilmeisesti riittää se, että hallitusohjelmassa ei suoraan lue “poistamme oikeudet tummaihoisilta ihmisiltä”. Ihan jokainen kuitenkin tietää maahanmuuttopolitiikkaa koskevan osion lukiessaan, millaisia ihmisiä siinä tehdyt linjaukset ensisijaisesti koskettavat, ja mitä perussuomalaiset puolueena on näistä ihmisistä mieltä – ja perussuomalaisten ministerit ovat avainpaikoilla, kun hallitusohjelmaa tältä osin toimeenpannaan.
Yhteiskunnallisia rakenteita, jotka kohdistuvat eriarvoisesti eri ihmisryhmiin, kutsutaan monesti rakenteelliseksi rasismiksi. Se on rasistillekin siitä mukava käsite, että se on järjestelmän ominaisuus; kukaan ei välttämättä aktiivisesti toimi rasistisesti, systeemi vain on vino.
Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan varsinaisesti ole siitä. Hallitusohjelmassa luodaan uusia rakenteita, jotka kohtelevat eri ihmisiä eri tavalla. Se on aktiivista toimintaa, jolla järjestelmästä pyritään rakentamaan vino. Se, että edes Jani Mäkelä ei vielä uskalla suoraan sanoa haluavansa tehdä muslimien olon Suomessa tukalaksi, ei tee hallitusohjelman linjauksista vähemmän syrjiviä.
P.S. Ja ei, Osmo Soininvaaran vihreyden ei pitäisi suojata häntä kritiikiltä. Soininvaaran kirjoitus ei ole suoranaisesti terävyydellä pilattu, ja Helsingin Sanomat luonnollisesti uutisoi sen klikattavimmasta osuudesta, mutta kyllä Soininvaaran puheita Afrikan “väestöräjähdyksestä” ja “ihmistulvasta” voi kutsua rasistisiksi ja ehdotusta kotihoidontuen poistamisesta maahanmuuttajilta syrjiväksi.
P.P.S. Mainittakoon, että hallitusohjelman mukaan Ukraina on myös kehitysyhteistyön suurin kohde.
P.P.P.S. Kävin läpi vain hallitusohjelman maahanmuutto-osiota, ja sitäkin melko pintapuolisesti. Syrjintää on toki monenlaista, ja esimerkiksi raskaussyrjintä tunnistetaan ihan oikeaksi ongelmaksi. Ja kappas mokomaa, hallitus suunnitteleekin lisäävänsä sitä.
]]>Kaikissa aikaisemmissa yksittäiseen ministeriin kohdistuvissa luottamusäänestyksissä on kysymys ollut ministerin tekemisistä. Vilhelm Junnilan tapauksessa äänestettiin henkilöstä – onko hän ylipäätään sopiva ministeriksi.
Vilhelm Junnilan epäluottamusäänestyksessä […] (HS 28.6.2023)
Heti kirjoituksen ingressissä todetaan luottamusäänestyksen olleen poikkeuksellinen, sillä se kohdistui henkilöön eikä henkilön tekemisiin.
Tavallaan tämä on tietysti totta, mutta samaan aikaan täysin väärin. Junkkari käy läpi Rudolf Holstit ja Anne Bernerit, mutta jostain syystä hän ei lainkaan pysähdy miettimään, mikä tilanteesta tekee poikkeuksellisen.
Minäpä kerron: meillä ei ole aiemmin ollut hallituksessa ministeriä, joka kaveeraa uusnatsien kanssa ja kampanjoi fasistisilla koirapilleillä. Meillä ei aiemmin ole ollut puoluetta, joka tuuppaisi tällaisen henkilön ministeriksi. Kyse ei varmasti ole siitä, etteikö puolueissa aiemmin olisi ollut ihmisiä, joita ei haluttaisi valtakunnan johtopaikoille, mutta yleensä tällaiset henkilöt ymmärretään jättää sivuun joko puolueen itsensä toimesta tai viimeistään hallitusneuvottelujen edetessä.
Nyt perussuomalaiset halusivat ministeriksi nimenomaan Junnilan, ja Petteri Orpoa (kok) ei asia kiinnostanut niin paljon, että valinta olisi kyseenalaistettu.
Kirjoittamalla, kuinka kyse on henkilöstä eikä tekemisistä, Junkkari antaa lisää polttoainetta perussuomalaisten ikuisesti kuumana käyvälle valitukselle poliittisesta ajojahdista. Kyse on kuitenkin myös tekemisistä, ja niillä Junnila on osoittanut, millainen henkilö hän on.
Ehkä hiukan enemmän ärsyttää se, miten Junkkari kuvailee Petteri Orpon tekemisiä.
Orpon mukaan hallituksessa on kyse “järkiavioliitosta”, jonka tarkoitus on laittaa talous kuntoon, selvittää sote-kriisi ja hillitä ilmastonmuutosta. Hoitaa siis sitä [Ben] Zyskowiczin mainitsemaa tehtävää.
Orpoa pitää sinänsä kiittää rehellisyydestä. Asiat ovat selvästikin kokoomukselle tärkeämpiä kuin arvot – ja kieltämättä kokoomus onkin perinteisesti profiloitunut pragmaattisena asioiden hoitajana.
Vilhelm Junnilan epäluottamusäänestyksessä […] (HS 28.6.2023)
Ai jukoliste. Kokenut politiikan toimittaja kirjoittaa asioiden olevan tärkeämpiä kuin arvot, ikään kuin arvot eivät olisi niitä asioita sanelemassa. Se, että kokoomus lähtee “laittamaan taloutta kuntoon” ja tekee sen leikkaamalla miljardeja, ei ole pragmaattista asioiden hoitoa vaan ideologista hyvinvointivaltiosta leikkaamista.
Se, että hallitus rajoittaa lakko-oikeutta, kasvattaa laittoman työtaistelun sakkoja ja asettaa sakon myös yksittäisille henkilöille, ei ole pragmaattista asioiden hoitoa vaan ammattiyhdistysliikkeen vastaista, arvoperustaista politiikkaa. Paikallinen sopiminen, jota jälleen on tarkoitus edistää, on sekin yksi kokoomuksen pitkäaikaisista tavoitteista; hyödyt ovat vähintäänkin epäselvät, mutta tavoite sopii kokoomuslaiseen ihmiskuvaan ja samalla vähentää edelleen ay-liikkeen valtaa.
Se, että hallitus “lisää toimeentulotuen velvoittavuutta” ja mahdollistaa sen entistä suuremman leikkaamisen, ei ole pragmaattista asioiden hoitamista vaan maan köyhimpiä kurittavaa arvopolitiikkaa; Suomi on saanut useita huomautuksia puuttellisesta perusturvan tasosta, ja kokoomuksen ratkaisu tähän on leikata viimesijaista tukea entisestään.
Se, että määräaikaisen työsopimuksen voi jatkossa solmia ilman syytä vuodeksi, irtisanomista helpotetaan, työttömyysturvan työssäoloehtoja kiristetään ja sairauspoissaoloihin tuodaan karenssipäivä on tietoista työntekijän aseman heikentämistä. Nämä kaikki vaikeuttavat esimerkiksi “sote-kriisin selvittämistä”; kyse ei ole pragmatismista vaan ideologiasta.
Orpo on pragmaattinen toimija nimenomaan eilen äänestyksessä olleessa kysymyksessä: hän on täysin valmis hallitukseen yhdessä äärioikeistolaisen puolueen ja uusnatsien kanssa poseeraavan Junnilan kanssa, kunhan se hallitus toteuttaa kokoomuslaisten arvojen mukaista politiikkaa. Kokoomus “profiloituu pragmaattisena asioiden hoitajana” vain, koska profiileja kirjoittavat Junkkarin kaltaiset journalistit, joille kokoomuslainen politiikka näyttäytyy arvovapaana.
P.S. Miten hallitus tarkalleen ottaen aikoo hillitä ilmastonmuutosta? Toistaiseksi näkyvin toimi on lupaus polttoaineen hinnannousun pysäyttämisestä – jakeluvelvoitteen lisäystä päätettiin jo leikata, ja tarvittaessa alennetaan polttoaineveroa. Metsien hakkuut päätettiin pitää vähintään nykytasolla, kotimaisen turpeen saatavuus varmistetaan, kuiviketurve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi ja turvepellotkin pidetään käytössä. Jumaliste, Junkkari, kirjoita nyt edes siitä, mitä hallitusohjelmassa sanotaan, älä siitä, mitä poliitikko sinulle lupaa.
Polttoaineeseen liittyvissä linjauksissaan hallitusohjelma ainakin osittain mukailee Mika Anttosen esittämiä ajatuksia jakeluvelvoitteen korvaamisesta “tehokkaammilla keinoilla”. Kannattaa muistaa, että Anttonen on öljy-yhtiön omistamisella omaisuutensa kerännyt miljardööri, ei objektiivinen tarkkailija.
P.P.S. Helsingin Sanomien toinen politiikan toimittaja Teemu Luukka kirjoittaa analyysissään, kuinka “Orpo pelasti hallituksen olematta [Junnilaa puolustaneen PS:n tai eroa vaatineen RKP:n] puolella”. Saman lehden toisen artikkelin mukaan “Orpo ja Purra taivuttelivat RKP:tä äänestämään niin, että Junnila saisi riittävät äänet kokoon”. Salissa kaikki äänestäneet kokoomuslaiset kannattivat Junnilan jatkoa – mukaan lukien pääministeri Orpo. Vaatii erityistä kykyä kuvailla Orpoa tässä tilanteessa puolueettomaksi, mutta politiikan toimittajilta se näköjään onnistuu.
P.P.P.S. Ennen eduskuntavaaleja Junkkari kertoi Ylellä, että hänen ikäisensä toimittajat “ovat aika epäpoliittisia” – lähetyksessä, jossa vieraana oli myös kaksi saman ikäpolven toimittaja-poliitikkoa. Voiko olla, että Junkkari vain on aivan peijoonin huono tunnistamaan tiettyjen asioiden poliittisuutta?
]]>“Valitettavasti huomautettavaa löytyi kaikkien tienkäyttäjäryhmien toiminnasta. Erityisesti jouduimme puuttumaan jalkakäytävillä liikkuneisiin ajoneuvoihin, kuten polkupyöriin ja sähköpotkulautoihin, jotka eivät niille kuulu. Näissä tapauksissa kuljettajille määrättiin 180 sanktiota”, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo tiedotteessa.
Polkupyöräilijöille annettiin yhteensä 132 liikennevirhemaksua tai sakkoa. Kallio muistuttaa, että vain alle 12-vuotias saa ajaa polkupyörää jalkakäytävällä ja hänkin ainoastaan siinä tapauksessa, ettei siitä aiheudu huomattavaa haittaa jalankululle.
Poliisi sakotti satoja tienkäyttäjiä liikennekäyttäytymisen valvontaviikolla – poliisitarkastaja hämmästelee autoilijoiden välinpitämättömyyttä (Yle 30.5.2023)
Positiivista on, että otsikossa mainitaan poliisitarkastajan hämmästelevän autoilijoiden välinpitämättömyyttä; siksi tuntuukin erikoiselta, että ensimmäinen lainaus kertoo “kaikkien tienkäyttäjäryhmien toiminnasta”, josta erikseen nostetaan polkupyöräilijät ja sähköskuutit.
Jos nyt katsotaan poliisin tarjoilemia lukuja, ne näyttävät seuraavaa:
Nouseeko näistä oikeasti jalkakäytäväpyöräily siksi asiaksi, joka pitää erikseen nostaa esiin?
Jos palaamme asiassa pari viikkoa taaksepäin, poliisi tiedotti silloin vielä tulevasta tehostetusta valvonnasta:
Valvonta kohdistuu siihen, noudattavatko ajoneuvojen kuljettajat suojatiesääntöjä. Pyöräilijöiden ja kevyen sähköajoneuvon kuljettajien liikennekäyttäytymistä poliisi seuraa myös aktiivisesti eli ajetaanko jalkakäytävillä sekä noudatetaanko väistämissääntöjä ja liikennevaloja.
Poliisi valvoo suojatiesääntöjen noudattamista ja tienkäyttäjien käyttäytymistä liikenteessä (Poliisi 19.5.2023)
Kappas peijoonia! Poliisi kertoo tarkkailevansa tehostetusti suojatiesääntöjen noudattamista ja jalkakäytävällä ajamista, ja valvontaviikon lopputuloksena eniten sakkoja on jaettu suojatiesääntöjen rikkomisesta ja jalkakäytävällä ajamisesta. Yllättävä tulos, kerta kaikkiaan – ja vieläpä toistuva:
“Valitettavasti huomautettavaa löytyi kaikkien tienkäyttäjäryhmien toiminnasta. Eniten puututtavaa löytyi jälleen jalkakäytävillä, joilla liikkui sinne kuulumattomia ajoneuvoja kuljettajineen”, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.
Tiedote pyöräilijöiden ja skuuttien jalkakäytävällä ajamiseen keskittyneestä valvontapäivästä 3.10.2022 (Poliisi 5.10.2022)
“Valitettavasti huomautettavaa löytyi kaikkien tienkäyttäjäryhmien toiminnasta. Eniten puututtavaa löytyi jälleen jalkakäytävillä, joilla oli sinne kuulumattomia tienkäyttäjiä”, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.
Tiedote jalkakäytävällä ajamiseen keskittyneestä valvontapäivästä 12.4.2022 (Poliisi 14.4.2022)
“Poliisi joutui päivän aikana puuttumaan kaikkien tienkäyttäjäryhmien toimintaan. Eniten puututtavaa löytyi jalkakäytävillä, joilla oli sinne kuulumattomia tienkäyttäjiä”, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.
Tiedote jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin keskittyneestä valvontapäivästä 6.10.2021 (Poliisi 8.10.2021)
“Valitettavasti liikennekäyttäytyminen ja sääntöjen noudattaminen ei ollut kaikkialla toivottua ja poliisi joutui päivän aikana puuttumaan kaikkien tienkäyttäjäryhmien toimintaan. Eniten puututtavaa löytyi jalkakäytävillä, joilla oli sinne kuulumattomia tienkäyttäjiä”, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.
Tiedote suojattomien tienkäyttäjien turvallisuuden parantamiseksi suoritetusta tehovalvontapäivästä 8.4.2021 (Poliisi 9.4.2021)
Yksi on kuitenkin joukosta poissa:
“Valvontapäivänä puutumme myös suojaamattomien tienkäyttäjien liikkumista haittaavaan ja vaarantavaan pysäyttämiseen ja pysäköintiin”, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.
??Poliisi valvoo suojatiesääntöjen noudattamista ja tienkäyttäjien käyttäytymistä liikenteessä ?? (Poliisi 19.5.2023)
Pysäköinninvalvonnasta ei tulostiedotteessa mainita sanaakaan. Tämä ei varsinaisesti ole yllätys, sillä asia tuntuu kiinnostavan poliisia harvinaisen vähän – pari vuotta sitten järjestettynä valvontapäivänä jaettiin koko maassa kokonaiset kuusi pysäköintivirhemaksua pyörätielle pysäköinnistä. Tätä voi peilata vaikkapa Helsingin kaupungin ja poliisin muutaman viikon takaiseen nimenomaan pysäköintiin keskittyneeseen tehovalvontaviikonloppuun, jossa yhden viikonlopun aikana yhdessä kaupungissa kirjoitettiin lähes viisisataa pysäköintivirhemaksua. Kyynikko voisi todeta, että kun pysäköinnintarkastajat olivat mukana ja kirjoittivat yli 400 parkkisakkoa, ei poliisikaan kehdannut pitää käsiä taskussa.
En oikein tiedä, mitä poliisitarkastaja Kallio yrittää toistuvalla litaniallaan kaikista tienkäyttäjäryhmistä (mutta erityisesti pyöräilijöistä) sanoa. Ehkä se on tarkoitettu isälliseksi muistutukseksi siitä, että liikenteessä kaikki tekevät virheitä.
Kaikkien virheet eivät kuitenkaan ole samanarvoisia. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jalkakäytäväpyöräily on paha tapa, ja siitä pitäisi hankkiutua eroon. Kun samaan aikaan, samalla valvontaviikolla, jaetaan autoilijoille saman verran sakkoja kuin pyöräilijöille tuntuu erikoiselta, että vakioliturgia erityisesti jalkakäytäväajoneuvoilusta on edelleen tiedotteen ensimmäinen viesti. Kyllä, kyseessä on liikennerikkomus, mutta toisaalta suojatiesääntöjen noudattamatta jättäminen tappaa ihmisiä, ihan joka vuosi.
Suomen Kuvalehti kirjoitti 25.5. pyöräilystä ja siihen liittyvästä vastakkainasettelusta. Tämä vastakkainasettelu on osasyy siihen, miksi ihmettelen Kallion vakiorimpsua.
Internetin kommenttipalstoilla elää sitkeä mielikuva huonosti käyttäytyvästä ja liikennesäännöt heikosti osaavasta pyöräilijästä, joka ajaa miten tykkää. Helsingin Sanomat on käyttänyt viime viikot kohtalaisen määrän palstatilaa urputtaakseen Esplanadin katukokeilusta. Niin jutuissa kuin erityisesti kommenteissakin osansa saa erityisesti pyöräily, joka on jälleen kerran estämässä työssä käyvien, rehellisten kunnon ihmisten autoilua.
Samaan aikaan reaalitodellisuudessa 75 % Helsingin katualasta ja 63 % sen kantakaupungin katualasta on varattu henkilöautojen käyttöön (ks. Koponen+Hildén) – Tampereella vastaavat lukemat ovat 73 % ja 58 %.
On aivan ymmärrettävää, että jalkakäytävällä ajava polkupyöräilijä tai skuutti aiheuttaa säikähdyksiä ja jopa turvattomuuden tunnetta. Samaan aikaan kuitenkin kolme neljäsosaa Helsingin ja Tampereen katutilasta on varattu henkilöautoille ja on lähtökohtaisesti turvatonta jalankulkijalle.
Kun poliisitarkastaja nostaa tiedotteessa esiin jalkakäytäväpyöräilyn, tai kun ministeriö puuhailee toimia sähköpotkulaudoilla liikkumisen hillitsemiseen, he lisäävät tuota liikennemuotojen välistä vastakkainasettelua ja samalla jättävät huomiotta jättimäisen elefantin, joka seisoskelee keskellä tasan jokaista kaupunkia.
P.S. Jalkakäytäväpyöräilystä muuten päästään tehokkaimmin eroon sillä, että tehdään sellaista liikenneympäristöä, jossa pyöräily on loogista, ja luodaan sellaista liikennekulttuuria, jossa kuka tahansa uskaltaa pyöräillä myös ajoradalla. Tällä hetkellä kuitenkin elämme kulttuurissa, jossa alikulkukäytävän ansoittaminen betoniporsaalla on ihan ok, koska muuten mopoilijat ja autoilijat ajavat siitä läpi – pitkin yhdistettyä jalkakäytävää ja pyörätietä.
P.P.S. Kallion “kaikki tienkäyttäjäryhmät” tuo väkisin mieleeni Tampereen pormestariohjelman kaikki liikennemuodot. Molemmissa on sisäänkirjoitettuja merkityksiä, jotka voisi rehellisyyden nimissä sanoa suoraankin.
]]>Liikenneinsinööri Pekka Stenman Tampereen kaupungilta kertoo, että skuuteista “alkaa olla aikamoisia kustannuksia yhteiskunnalle sairaanhoidon kuluina”, joten kaupunki haluaa hillitä menoa.
“Meillä ei ole lain tuomaa määräysvaltaa operaattoreihin. Tässä yritetään nyt neuvottelun keinoin löytää ratkaisuja.”
Harkinnassa on esimerkiksi myös päivänaikaisen ajonopeuden laskeminen ainakin tietyillä vyöhykkeillä, sillä yli puolet onnettomuuksista tapahtuu päivällä. Yöaikaan ja päihtyneenä tapahtuviin onnettomuuksiin vaikuttaminen on Stenmanin mukaan hankalaa, ellei toimijoiden kanssa löydetä yhteisymmärrystä yöajamisen rajoittamisesta.
“Toistaiseksi ainakaan sellaista yhteisymmärrystä ei ole löytynyt.”
Työn alla on myös pysäköintipaikat, joille laudat olisi pakko pysäköidä. Samanlaisia suunnitelmia on myös Helsingissä.
Uusi selvitys kertoo karua kieltä sähköpotkulautailijoiden onnettomuuksista Tampereella… (Aamulehti 24.2.2023)
Totta tosiaan, tammikuun alussa Yleisradio uutisoi, että myös Helsinki suunnittelee vastaavaa pysäköintikieltoa.
Valmistelussa on esitys, jonka mukaan kantakaupungissa saisi pysäköidä laudan vain niille tarkoitetuille pysäköintialueille.
“Käytäntö olisi laudoille samankaltainen kuin kaupunkipyörillä, jotka pitää palauttaa aina telineeseen, mutta telineitä laudoille ei ole tulossa, vaan tietty paikka, johon ne saa pysäköidä”, sanoo Helsingin liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ongelmia aiheuttanut kadulle ja rakennusten seinustalle pysäköinti ei olisi enää sallittua. Ydinkeskustassa olisi liikennemerkein osoitettu sähköpotkulautojen alueellinen pysäköintikielto.
Sähköpotkulautojen sekamelska jäämässä Helsingin keskustassa historiaan: pysäköinti aiotaan sallia vain omissa parkkiruuduissa (Yle 10.1.2023)
Putkonen rinnastaa lautojen pysäköintialueet kaupunkipyöriin. Niillä on kuitenkin yksi merkittävä ero: kaupunkipyörät ovat kaupungin palvelu, jossa telineisiin palauttaminen on käyttösopimuksessa saneltu ehto. Samaan tapaan esimerkiksi Tampereella kaupunkipyörät pitää ajon päätteeksi palauttaa kaupunkipyöräasemalle. Tämä pakko ei tule laista tai liikennemerkeistä; seuraukset, jos niitä tulee, ovat sopimusoikeudellisia ja perustuvat kaupungin ja kaupunkipyöräilijän väliseen sopimussuhteeseen. Vuokraskuutilla pyyhältäjän ja kaupungin välillä tällaista suhdetta ei ole.
Miten kielto siis aiotaan toteuttaa?
Itsehän en ole millään muotoa tieliikennejuristi, mutta olen antanut itselleni kertoa, että sähköpotkulaudat rinnastetaan liikenteessä polkupyöriin. Polkupyörien, kuten muidenkin ajoneuvojen, pysäköinnistä puolestaan säädetään tieliikennelaissa. Lain 36 § antaa yleiset ohjeet pysäyttämiseen ja pysäköintiin, 37 § puolestaan aihetta koskevat rajoitukset ja 38 § vielä lisää nimenomaan pysäköintiä koskevia rajoituksia. Skuuttipoliittisesti olennaisin lienee 37. pykälän neljäs momentti:
Polkupyörän tai mopon saa pysäyttää tai pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle. Muunkin ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle tai pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, jos läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä eikä pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä.
Tieliikennelaki, 3. luku 37 § (TLL)
Momentin ensimmäinen lause on täysin yksiselitteinen: skuutin voi pysäköidä jalkakäytävälle tai pyörätielle. Siitä ei luonnollisestikaan saa aiheutua vaaraa tai tarpeetonta haittaa liikenteelle.
Helsingissä tämä pysäköintioikeus kuitenkin aiotaan poistaa “liikennemerkein osoitetulla sähköpotkulautojen alueellisella pysäköintikiellolla”. Olisikohan jonkun pitänyt kysyä, mitä merkkiä tällaiseen kieltoon aiotaan käyttää?
Vinkkinä voin kertoa, että ainakaan merkki C39, pysäköintikieltoalue, se ei ole, sillä…
Merkkien C39 ja C40 [pysäköintikieltoalue päättyy] rajoittamalla alueella on ajoneuvon pysäköinti kielletty. Alueen sisällä voidaan pysäköinnistä määrätä muuta erillisellä liikennemerkillä.
Merkki ei koske 37 §:n 4 momentissa sallittua polkupyörän ja mopon pysäköintiä jalkakäytävälle.
Tieliikennelaki, Liite 3.3 (TLL)
Itseäni kiinnostaisi kovin kuulla, mitkä Helsingin ja Tampereen suunnitelmat ovat. Aiotaanko kaupungeista mahdollisesti poistaa jalkakäytävät ja pyörätiet kokonaan?
Edellä lainasin 37 § 4. momentin kokonaisuudessaan täsmällisestä syystä. Samalla, kun momentti antaa polkupyörille ja mopoille luvan pysäköidä jalkakäytäville ja pyöräteille, se tarjoaa kädenojennuksen myös jakeluliikenteelle: mikäli muuta paikkaa ei löydy, esimerkiksi kuorman purkamisen ajaksi myös muun ajoneuvon voi pysäyttää jalkakäytävälle tai pyörätielle. Tampereella käytännön esimerkin saa vaikkapa pyöräilemällä Puutarhakadun – keskustan pyöräilyn pääväylän – päästä päähän ja laskemalla, kuinka montaa pysäköityä autoa matkalla joutuu väistämään. Useimpina ajokertoina kuormaa puretaan monen auton voimin, pitkään ja hartaasti.
Viime kesänä esitin, että kaupunki ja poliisi voisivat jo nykyisellään jaella pysäköintivirhemaksuja vaaran ja haitan aiheuttamisen perusteella, ja jopa poimia räikeimmät tapaukset varikolle. Kyselin jopa asiaa muutamalta virkamieheltä ja poliitikolta, mutta kovin tuntui vaikealta tarttua asiaan.
Nyt kaupungit ovat kuitenkin kilpaa suunnittelemassa pysäköintirajoituksia, joiden laillinen asema on ainakin minun silmääni varsin epävarma. Jos rajoitukset kuitenkin astuvat voimaan, niitä pitäisi myös valvoa – ja ainakaan toistaiseksi mikään Suomen kaupunki ei ole millään tavalla osoittanut intoa jalkakäytäväpysäköinnin valvomiseen.
P.S. Siitä yhteiskunnalle kalliiksi tulemisesta tuli mieleeni, että Pirkanmaan ely-keskus suunnittelee edelleen Puskiaisten oikaisua, jossa hassataan parisataa miljoonaa euroa ja laajat virkistys- ja ulkoilualueet autoliikenteen alttarille. Samalle alttarille päätyy myös parisensataa liikenneonnettomuuden kuolinuhria vuosittain.
P.P.S. Helsingin Sanomien uutisessa Helsingin Putkonen kertoo kaupungin “tekevän sopimukset halukkaiden operaattorien kanssa”. Sanomatta jää, mitä tapahtuu, jos operaattori ei ole halukas sopimuksiin vaan kärrää vain skuuttinsa kadunkulmaan. Oma veikkaukseni on, että ei yhtään mitään, vaan skuutit saa pysäköidä edelleen täsmälleen samoin kuin menneinäkin kesinä.
P.P.P.S. Vaikka tässäkin puhun, ja vaikka uutisissa puhutaan yleisesti sähköpotkulaudoista, on syytä korostaa, että ongelma ovat itse asiassa nimenomaan lyhytaikaiseen käyttöön vuokrattavat laudat. Harva jättää omaa lautaansa miten sattuu.
]]>Tämä ei ollut ensimmäinen kerta – koronakeväänä 2020 kyllästyin oman elämänsä virologeihin ja pistin sovelluksen säppiin useammaksi kuukaudeksi. Palasin syksymmällä, kun kiivain spekulointi oli laantunut. Tällä kertaa paluuta ei ole luvassa, sillä poistin tilini.
Tällä kertaa voisin sanoa, että kyse on Elon Muskista; hän on totisesti antanut monta hyvää syytä luopua palvelusta. Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä roskispalosta, jonka Muskin siirtyminen ruoriin on sytyttänyt, vaan laajemmin koko palvelun toimintalogiikasta.
Twitterin sijaan olen viime aikoina viettänyt aikaani fediversumissa – tai Mastodonissa, kuten se on laajalle yleisölle viime päivinä esitelty. Mastodon on yksi palvelinsovellus laajemmassa verkossa, jotka välittävät viestejä toisilleen. Teknisesti jokaista palvelinta voi ajatella pienenä Twitterinä, joka tarpeen mukaan vaihtaa viestejä toisten samanmoisten kanssa.
Mastodonissa ja fediversumissa on tietoisesti tehty valintoja, joilla pyritään vähentämään sen… twitteröitymistä. Siellä ei esimerkiksi voi lainata toisten tootteja; tuota ominaisuutta on käytetty innolla maalittamiseen, joten mukavamman ilmapiirin ylläpitämiseksi toiminto on jätetty pois kokonaan. Samoin ruutukaappauksiin muiden viesteistä – ovat ne sitten fediversumissa tai Twitterissä! – suhtaudutaan melko kylmästi.
Toinen ero on, että fediversumissa ei ole vapaata tekstihakua. Sellaista on yritetty – viimeksi tällä viikolla – mutta käyttäjäkunnan palaute on ollut välitöntä ja murskaavaa. Myös tässä syy on turvallisuus, kiusaamisen vaikeuttaminen.
Samalla se tietysti vaikeuttaa myös muunlaista toimintaa. Twitterissä muun muassa valiteltiin, kuinka Mastodon “ei ymmärrä Twitterin pointtia”, sillä tehdyt valinnat hankaloittavat tutkivaa journalismia:
#Mastodon completely misses the point of #Twitter. Sadly. Let me explain:🧵
Tämä on tietenkin totta. Olennaisempaa on kuitenkin, että ominaisuudet, joita kirjoittaja ketjussaan kaipaa – vapaa haku, salaa seuraaminen, seuraajien ja tykkäysten kaltaisten asioiden tutkiminen – ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka mahdollistavat myös vainoamisen. Asioiden penkominen saattaa olla tutkivan journalismin peruskauraa, mutta se ei tarkoita, että alustan pitäisi tehdä penkominen helpoksi – ja ennen kaikkea se ei tarkoita sitä, että se pitäisi tehdä helpoksi kaikille.
Ehkä merkittävin ero on kuitenkin se, että fediversumissa ei ole algoritmia, joka arvottaisi viestien esitysjärjestystä. Tämä on se Twitterin ominaisuus, joka saa ihmiset käyttäytymään pikkumaisesti, nälvimään toisilleen, maalittamaan. Sillä saa näkyvyyttä, ja näkyvyys tarkoittaa valtaa. Tuo valta näkyy siinä, miten perinteisetkin mediat nykyään nostavat uutisia sosiaalisesta mediasta, ja se voi kääntyä myös vaikkapa kansanedustajapaikaksi – tai Yhdysvaltain presidenttiydeksi.
Twitteristä on tullut merkittävä yhteiskunnallisen keskustelun väylä. Samaan aikaan se on muuttanut tuon keskustelun sarjaksi kuumia otteita, jossa vuorovaikutuksen sijaan etsitään kulmaa, jolla saisi lisää tykkäyksiä ja uudelleentwiittauksia. Kansanedustajat huutelevat toisilleen lyhytviesteillä, ja toimittajat kirjoittavat näistä viesteistä juttuja.
Tämä on ärsyttänyt viime aikoina enenevässä määrin, myös niissä ihmisissä, jotka ajavat asioita, joihin minä uskon. Päivänselvästi olen tehnyt täsmälleen samaa itsekin.
Fediversumi rakentuu ihmisten välisille suhteille – eri palvelimet eivät ole millään tavalla edes tietoisia toisistaan, jos niiden käyttäjien välillä ei ole jotain yhteyttä. Verkko on rykelmä yhteisöjä, joihin on muotoutunut omat käyttäytymismallinsa. Yhteistä on ollut, että verkossa pyritään ottamaan toiset huomioon.
Viime päivien aikana fediversumiin ja erityisesti Mastodoniin on tullut satojatuhansia uusia käyttäjiä, eivätkä kaikki ole valmiita noudattamaan aiempia sääntöjä. Hugh Rundle kirjoittaa blogissaan Mastodonin ikuisesta syyskuusta ja siitä, kuinka vähemmistöt, jotka ovat verkkoa rakentaneet, joutuvat jälleen väistymään.
En voi väittää itse kuuluvani noihin yhteisöihin. Olen ollut Mastodonin käyttäjä viitisen vuotta, mutta merkittävän osan siitä ajasta olen ollut suhteellisen hiljaa. Tunnistan kuitenkin ilmiön, ja huomaan nyt ärsyyntyväni siitä, kuinka ihmiset marssivat palveluun kertomaan, kuinka heillä on oikeus olla esimerkiksi asettamatta sisältövaroituksia. Totta, ei niitä varoituksia oikein voi pakottaa, mutta miksi ei ottaisi toisia käyttäjiä huomioon?
Lähiviikkoina on todennäköisesti odotettavissa lisää skismaa, ja toivon vain, että ne, jotka ovat koko verkon mahdollistaneet, jaksavat, tai pystyvät ainakin suojaamaan itseään.
Samaan aikaan on syytä olla huolissaan myös järjestelmän teknisestä kestävyydestä. Aral Balkan kirjoittaa siitä, kuinka Stephen Fry voi räjäyttää koko fediversumin. Ongelma on, että hajautettu palvelimien verkko ei skaalaudu, kun iso julkkis saapuu alustalle. Osittain tätä voi pitää palvelun puutteena, osittain jatkona aiemmille teknisille valinnoille – voi ajatella niin, että ehkä järjestelmää ei ole tarkoitettu megajulkkiksien fanittamiseen.
Tällä kertaa minulla ei varsinaisesti ole nasevia loppusanoja. Toivon Twitterin hiipuvan, ja pidän fediversumin kaltaista hajautettua järjestelmää toivottavana ja tarpeellisena – se on yksi tapa vähentää somejättien valtaa, ja esimerkiksi EU:lla on oma Mastodon-palvelin. Samaan aikaan toivoisin, että uuteen palveluun siirtyvät eivät toisi mukanaan vanhan kulttuuria – sitähän moni on Twitteristä pakoon lähtenyt.
PS. Kun sanoin, että verkossa pyritään ottamaan toiset huomioon, tämä ei todellisuudessa tietenkään tarkoita koko fediversumia; on palvelimia, jotka suorastaan syleilevät rasismia, misogyniaa ja transvastaisuutta. Yksi fediversumin hienoista ominaisuuksista kuitenkin on, että muut ylläpitäjät voivat yksipuolisesti estää moisten palvelimien sisällön vastaanottamisen.
PPS. Tekninen ongelma on hiukan hienosyisempi kuin koko järjestelmän räjähtäminen; kannattaa lukea Balkanin kirjoitus.
]]>Jo maaliskuussa uutisoitiin, kuinka Helsingin keskustaan on tulossa pysäköintialueita, ja kuinka käyttäjän tulee todistaa asianmukainen pysäköintinsä valokuvalla. Nopeuksia rajoitettiin ja yöajelut estettiin.
Toisaalta samaan aikaan lautojen määrä on räjähtämässä käsiin. Helsingin kaupungin arvion mukaan vuokraskuuttien määrä kaupungissa vähintään tuplaantuu. Syynä on se, että siinä, missä muualla Euroopassa firmojen toimintaa rajoitetaan, Suomessa markkinat halutaan pitää avoimina.
Suomi ja sitä myöten Helsinki ovat eurooppalaisittain harvinaisen vapaa kenttä sähköpotkulautoja vuokraaville yrityksille. Ei ole lakia tai asetusta, jonka perusteella kaupungit voisivat asettaa ehtoja yritysten toimintatavoille.
[…]
On kyse elinkeinonvapaudesta, sanoo erityisasiantuntija Konsta Arvelin liikenne- ja viestintäministeriöstä. Kevyissä sähköajoneuvoissa ainoat rajoitukset ovat ne, joista yritykset sopivat asiakkaidensa kanssa.
“Tässä kannattaisi puhua vapaasta markkinasta. Suomeen yrittäjä voi tulla aika vapaasti”, Arvelin sanoo.
Helsingistä tuli vapaa temmellyskenttä sähköpotkulaudoille (HS 2.6.2022)
Tämä kuvastaa ehkä laajemminkin Suomen halukkuutta toimia Euroopan pöhinäkeskuksena. Meillä on vuosia hypetetty Slushia, mutta ehkä erityisesti tämä pöhinähalukkuus näkyy liikenteessä. Anne Berner (kesk) ajoi muun muassa liikenteen automaatiota ja sai aikaan perin juurin onnistuneen taksiuudistuksen. Jo vuonna 2015 hehkutettiin, kuinka Suomi on yksi harvoista maista, jossa laki mahdollistaa robottiautojen testaamisen yleisessä liikenteessä.
Toisaalta Arvelinin mukaan kyse on myös syvemmästä asiasta, ihmisen perusoikeuksista:
Palvelun rajoittaminen tarkoittaisi puuttumista liikkumisvapauteen, sanoo ministeriön Arvelin. Sitä tai elinkeinonvapautta ei hänen mukaansa “aleta Suomessa helposti rajoittaa”.
Ennen toiminnan rajoittamista tulisi selvittää, olisiko itse rajoittamisesta haittoja yhteiskunnalle.
Helsingistä tuli vapaa temmellyskenttä sähköpotkulaudoille (HS 2.6.2022)
Perusoikeudet ovat tietenkin vakava asia, mutta ministeriön kanta tuntuu jokseenkin putkinäköiseltä. Kuten Miloš Mladenović ja Janne Olin asiaa kommentoivassa mielipidekirjoituksessaan toteavat, sähköpotkulautojen nykyinen, villi käyttö todellisuudessa rajoittaa monien muiden tienkäyttäjäryhmien liikkumisvapautta.
Arvelinin mukaan tulisi selvittää, olisiko rajoittamisesta haittoja yhteiskunnalle. Vaan sillä aikaa, kun ministeriö pohdiskelee, pitäisikö mahdollisen rajoittamisen mahdollisia haittoja selvittää, nykyinen sähköpotkulautakulttuuri aiheuttaa yhteiskunnalle vahinkoa ihan joka ikinen päivä. Konkreettisimmin vaikutus näkyy loukkaantumisina:
Kaiken kaikkiaan kustannukset yhteiskunnalle Helsingissä tapahtuneista sähköpotkulautaonnettomuuksista olivat vuonna 2021 peräti 1 712 400 euroa. Yksityisen sektorin kustannuksia ei ollut tutkimuksessa mukana.
Karut tilastot: joka toinen sähköpotkulaudoilla loukkaantunut ajoi humalassa, tavallisimmin onnettomuudessa 26-vuotias mies (Yle 13.6.2022)
Laajemmin sähköpotkulaudat edistävät liikkumiskulttuuria, joka on yhteiskunnalle haitallista. Pari vuotta sitten julkaistussa tutkimuksessa1 lautaa käytettiin lähinnä lyhyillä matkoilla ja enimmäkseen korvaamaan kävelyä ja julkista liikennettä. Tämä tietää huonoa kansanterveydelle ja toisaalta kestävän liikkumisen tavoitteille; laudat korvaavat eniten juuri niitä liikkumismuotoja, joihin ihmisiä pitäisi kannustaa. Yksityisautoiluun ne eivät vaikuta juuri ollenkaan – pitkällä aikavälillä vaikutus voi olla jopa kasvattava, jos julkista liikennettä käyttäjäkadon takia supistetaan.
Asiaan on havahduttu myös eduskunnassa, jossa joukko vihreitä kansanedustajia teki kirjallisen kysymyksen sähköpotkulautojen käytön sääntelystä. Vastausta ja liikenne- ja viestintäministeriön toimia odotellessa havahduin itse pohtimaan toista ratkaisua.
Mikä estää nykyisten lakipykälien hyödyntämistä? Aloitetaan ensi hätään pysäköinnistä.
Laki pysäköinninvalvonnasta antaa poliisille ja tietyissä kaupungeissa kunnalliselle pysäköinninvalvojalle oikeuden määrätä pysäköintivirheestä pysäköintivirhemaksun. Vaikka lappu useimmiten kiinnitetään tuulilasiin, laki ei koske ainoastaan autoja:
Tämän lain nojalla saadaan määrätä pysäköintivirheestä pysäköintivirhemaksu. Pysäköintivirheitä ovat:
1) tieliikennelain (267/1981) tai sen nojalla annetun ajoneuvon pysäköintiä tai pysäyttämistä taikka pysäköintikiekon käyttöä koskevan säännöksen tai määräyksen vastainen menettely;
Laki pysäköinninvalvonnasta, 1 § (korostus minun)
Tieliikennelaki puolestaan sääntelee pysäköintiä ja pysähtymistä 36.–38. pykälissään. Sähköpotkulauta rinnastetaan polkupyörään, ja siten sen saa pysäköidä jalkakäytävälle tai pyörätielle (TieliikenneL 37 §).
Pykälien mukaan kuitenkin
Itse kukin voi poimia muistikuvistaan tapauksia, joissa sähköpotkulaudan pysäköinnissä on rikottu jotakin näistä tai muista lain kohdista; yllämainittuja tulee omillakin päivittäisreiteilläni vastaan useita viikottain.
Olennaisin kohta on kuitenkin 37. pykälän ensimmäinen momentti. Siinä vaiheessa, kun sähköpotkulautojen pysäköinti aiheuttaa haittaa tai vaaraa liikenteelle, pysäköinninvalvonnalla on oikeus tarttua toimeen.
Mihin toimeen? No yksi mahdollisuus olisi kirjoittaa pysäköintivirhemaksu. Vuokralaitteen kuskia ei välttämättä tavoita, mutta omistaja lukee onneksi laudassa isolla.
Jollei pysäköintivirhemaksua koskevaa päätöstä ole voitu antaa tiedoksi 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tai jos maksua ei ole suoritettu 17 §:n 1 momentissa säädetyssä ajassa, pysäköinninvalvojan tai pysäköinnintarkastajan on viipymättä lähetettävä päätös maksusta vastuussa olevalle ajoneuvon omistajalle tai haltijalle tiedoksi kirjeellä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Vaikka skuutteja ei rekisteröidä, vuokralaitteen omistaja on tiedossa ja jokaisessa laudassa on yksilöllinen tunnus. Esimerkiksi Tierin käyttöehdot edellyttävät käyttäjältä 18 vuoden ikää ja kieltävät laudan luovuttamisen toiselle, joten tämänkin suhteen homman pitäisi olla hanskassa.
Pysäköintivirhemaksun ongelma on, että ajoneuvo jää edelleen niille sijoilleen. Vaan entäpä, jos ei jäisi?
Kaikkihan tietävät, että esimerkiksi Helsingissä – ja nyttemmin myös Tampereella – siirretään säännöllisesti autoja raitiovaunujen tieltä. Tämä on yleisesti hyväksytty proseduuri, jolla mahdollistetaan liikenteen sujuminen. Esimerkiksi taannoisesta Convoy-mielenosoituksesta siirrettiin 33 autoa.
Siirtämisen mahdollistaa laki ajoneuvojen siirtämisestä, ja kuten nimestä voi päätellä, tämäkään laki ei koske ainoastaan autoja.
5 § Siirto pysäköimistä koskevan säännöksen perusteella
Jos ajoneuvo on pysäköity pysäköimistä koskevan säännöksen vastaisesti tielle, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, poliisi, kunta tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi suorittaa lähi- tai varastosiirron aikaisintaan kahden vuorokauden kuluttua säännöksen vastaisen pysäköinnin alkamisesta.
[…]
Jos ajoneuvon pysäköinnistä aiheutuu vaaraa liikenneturvallisuudelle, poliisi on velvollinen välittömästi siirtämään ajoneuvon. Jos pysäköinti aiheuttaa huomattavaa haittaa tien käytölle tai muulle liikenteelle, poliisi, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, kunta tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi toimittaa lähi- tai varastosiirron välittömästi.
Jos ajoneuvo on pysäköity pelastuslain (379/2011) 11 §:n 2 momentin vastaisesti pelastustielle, poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi toimittaa ajoneuvon lähi- tai varastosiirron välittömästi.
Lain ensimmäiset momentit koskevat pysäköimistä koskevien sääntöjen vastaista pysäköintiä. Jos kuitenkin pysäköinnistä “aiheutuu huomattavaa haittaa tien käytölle tai muulle liikenteelle”, poliisi tai vaikkapa pysäköinninvalvoja voi siirtää ajoneuvon. Jos pysäköinnistä aiheutuu vaaraa, poliisilla on velvollisuus siirtää ajoneuvo. Välittömästi.
Katsokaapa nyt meininkiä vaikkapa Oulussa:
Tästä pitäisi pyöräillä🤔 Meidän ihanat paanat ovat muuttuneet sähköpotkulautojen säilytyspaikaksi! @harrivaarala @MunOulu @oulunkaupunki pic.twitter.com/FNWyu1KNtu
Tai vilkaiskaa Kalasatamaa, jossa jalkakäytävän tukkiminen laudoilla on ollut vakio-ohjelmanumero jo vähintään vuoden ajan:
Joka päivä uusi kuva sähköpotkulaudoista tukkimassa samaa jalkakäytävää:@voitechnology ja muut, käykäään nyt siivoamassa romunne pois kuten lupasitte.
Tuossa on @hannuoskala mm. Herttoniemessä noita lautojanne, joten käypä hakemassa, yhteiskuntasuhteista kun vastaat. Hop hop. pic.twitter.com/g6C9ge1XDk
Ei varsinaisesti vaadi pinnistelyä havaita, että lautojen jättäminen sinne tänne aiheuttaa tällä hetkellä monin paikoin vaaraa muulle liikenteelle, ja huomattavaa haittaa vielä useammassa paikassa.
Yllämainittu on tietenkin haihattelua. Tosiasia on, että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkumisen haittaaminen ei tunnu kiinnostavan ketään.
Twitterissä käynnistyy säännöllisesti vääntöjä siitä, kuinka autoja pysäköidään pyöräteille ja jalkakäytäville, ja ne menevät aina tutun kaavan mukaan: sekä pysäköinyt autoilija että häntä sankoin joukoin sosiaalisessa mediassa puolustavat tekevät tilannearvion, jonka mukaan on ihan ok häiritä suojatonta liikennettä. #autotAjoradalle -aihetunniste sisältää kasapäin esimerkkejä.
Vaan kun se ei ole ok. Pysäköinti jalkakäytävillä ja pyöräteillä on kiellettyä aina, pysähtyminenkin useimmiten. Pahimmillaan väärään paikkaan pysähtymisellä voi olla kohtalokkaat seuraukset.
Asiaan puuttuminen edellyttäisi kuitenkin asenteen muuttumista. Olen itse seurannut Twitterissä satunnaisesti ketjua, johon sama henkilö laittaa säännöllisesti kuvan samaan paikkaan pyörätien tukkeeksi pysäköidyistä autoista ja huutelee Helsingin kaupungin edustajia tekemään jotakin asialle. Ketjussa on kuvia yli vuoden ajalta, sama meininki jatkuu.
Ei huolta. Siinä on kyllä yleensä aina autoja sakotettavana jos vaan kiinnostaisi.@HelsinkiKymp @AnniSinnemaki @DPasterstein @filsdeproust pic.twitter.com/rTZYzLDIwi
Tampereella Puutarhakatu on paitsi pyöräilyn pääväylä myös yleinen parkkipaikka. Laki kieltää pyörätielle pysähtymisenkin, mutta koska kaupungilla ei ole kiinnostusta sen paremmin valvoa kuin tehdä asiaan rakenteellisia muutoksia, tasan jokaisella Puutarhakadun läpipyöräilyllä pääsee väistelemään tielle jätettyjä autoja.
Yllämainitut lakipykälät antavat näin maallikon silmään ainakin suhteellisen tukevan selkänojan skuuttipysäköinnin siistimiseen. Esimerkiksi Tampereella ajoneuvojen siirtotaksat (PDF) ovat sen verran tuntuvat, että kovin monta viikkoa tuskin kaupungin pysäköinninvalvontapartion tarvitsisi lähetellä laskuja, kun skuuttiyhtiöt tekisivät asialle muutakin kuin juttelisivat mukavia.
Jotta pykäliä voidaan hyödyntää, se kuitenkin edellyttää, että skuuttien pysäköinti häiritsee liikennettä.
Se taas edellyttää, että myös jalankulku ja pyöräily tunnistetaan liikenteeksi.
Sitä odotellessa.
P.S. Omaa tulkintaani vastaan voidaan argumentoida vähintäänkin sillä, että yllä mainittujen lainkohtien toteuttaminen asettaisi vuokrayhtiöt eriarvoiseen asemaan luonnollisten henkilöiden omistamien skuuttien kanssa – vuokrayhtiöiden laudat ovat tunnistettavissa, yksityisten henkilöiden usein eivät. Koko skuuttiongelma on kuitenkin nimenomaan vuokrayhtiöiden synnyttämä, joten tämä kohdistuminen on varsin perusteltua.
P.P.S. Pari vuotta sitten voimaan tullutta lakia sorvattaessa muuten pohdittiin, pitäisikö jalkakäytäville ja pyöräteille pysähtymisen salliva poikkeussääntö poistaa ja kehittää sen sijaan infraa, kuten muissa Pohjoismaissa. Ei poistettu. Asenneongelma alkaa lainsäädännön tasolta.
1 Kazmaier et al: Techno-Economical and Ecological Potential of Electrical Scooters: A Life Cycle Analysis (EJTIR 2020), doi:10.18757/ejtir.2020.20.4.4912
]]>Tarkkaan ottaen kyse on tietenkin monopolirahasta: DoorDash ostaa Woltin osakevaihdolla, jossa raha ei varsinaisesti vaihda omistajaa. Hinta perustuu viime vuonna listautuneen DoorDashin osakkeen arvoon.
Itse kun elelen edelleen tässä tavallisten ihmisten maailmassa, en voi olla ihmettelemättä kauppaa ja mainittuja summia. DoorDash maksaa seitsemän miljardia euroa yhtiöstä, joka teki viime vuonna tappiota 47,1 miljoonaa euroa, sitä edellisenä 36,1 miljoonaa euroa.
Toisaalta ostaja, DoorDash, teki viime vuonna turskaa 461 miljoonaa dollaria, sitä edellisenä lähes 700 miljoonaa dollaria. Yhtiö ei ole koskaan tehnyt voittoa. Ehkä Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi tarkoitti juuri tätä kertoessaan, että yhtiöillä on samanlainen yrityskulttuuri.
Lukuisat ministerit – ainakin valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk), sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) – juhlivat Twitterissä mahtavaa suoritusta. Lintilä kehui kaupan olevan osoitus siitä, miten ahkeruudella saavuttaa menestystä.
Woltin yrityskaupat kertoo suomalaisesta start up-hengestä ja osoittaa, että ahkeruudella voi menestyä. Onnea Miki Kuusi ja koko Wolt-yhteisö!
En epäile hetkeäkään, etteikö Woltin ydinporukka olisi tehnyt valtavasti töitä vuosien varrella.
Samaan aikaan olisi hyvä muistaa, että kyseessä on siis firma, joka käy parhaillaankin oikeutta työntekijöidensä oikeuksista. Ruokaa autolla, pyörillä ja sähkölaudoilla kuljettavat lähetit ovat vallan peijoonin ahkeria, mutta heille tuosta kauppasummasta tuskin irtoaa ihan valtavia murusia.
Samaan aikaan olisi ehkä syytä miettiä myös, mitä “menestys” tarkoittaa. Yksilötasolla kyse on ilman muuta menestyksestä – Kuusi nousee New Yorkin pörssissä noteeratun DoorDashin johtoryhmään, ja lompakkoonkin varmaan eksyy jokunen dollari. Toisaalta yhtiö siis, kuten sanottu, tekee tappiota, ja se tekee sitä liiketoimintamallilla, jossa se minimoi henkilöstökulut käyttämällä lähetteinä yrittäjiä.
Vuonna 2015 Hesburgerin perustaja Heikki Salmela kritisoi Woltia ja epäili, toimivatko ne laillisesti. Salmela oli aiemmin kastellut varpaitaan samassa bisneksessä Gastronautti-kuljetuspalvelulla, mutta homma ei oikein lähtenyt lentoon.
Salmelan kommenteille naureskeltiin vanhan maailman horinoina. Woltin Juhani Mykkänen totesi, että “kun volyymit saadaan tarpeeksi suuriksi, niin homma menee kannattavaksi”. Näin kuusi vuotta myöhemmin ei olla vielä tarpeeksi suuria. DoorDash 50 miljardin dollarin valuaatioineen ja 45 prosentin USA:n markkinaosuuksineen ei ole vielä tarpeeksi suuri.
Harva enää muistaa – ja yhtiö itsekin sen pyrkii unohtamaan – että aloittaessaan Woltin lähetit olivat työntekijöitä. Siinä vain kävi silleen hassusti, että yhtiö ei noudattanut työnantajavelvoitteitaan, sai siitä julkisesti hiukan sormilleen, ja siirsikin sitten lähetit siististi yrittäjiksi.
Kaikissa lukemissani uutisissa – esimerkiksi Yleisradion, Helsingin Sanomien ja Maaseudun tulevaisuuden – lainataan ilmeisesti suoraan Woltin tiedotetta:
Yhtiö arvioi, että kaupasta maksetaan Suomeen veroja yli 600 miljoonan euron arvosta, kun kaupassa vaihdetut osakkeet päätyvät verotettavaksi.
Yhdysvaltalainen ruuan tilauspalvelu ostaa Woltin noin seitsemällä miljardilla eurolla (MT 10.11.2021)
Itsehän olen vain tavallinen sukankuluttaja, mutta itsekin tunnistan, että erityisesti tänään, kun lehdet täyttyvät eniten tuloja saaneiden verotiedoista, Woltin kannattaa mainita, että kaupasta maksetaan veroja Suomeen.
Aivan yhtä selvää on, että valittu sanamuoto – “kun kaupassa vaihdetut osakkeet päätyvät verotettavaksi” – on tietoinen. Mitä se tarkoittaa? Milloin osakkeet päätyvät verotettavaksi?
Edelleen tavallisena sukankuluttajana en itse tiedä osakeverotuksesta mitään, mutta verottaja tarjoaa melko laajasti opastusta esimerkiksi arvopaperien luovutukseen ja yritysjärjestelyihin liittyen).
Itse tulkitsen tuota niin – ja voin todellakin olla äärimmäisen väärässä – että koska kyseessä on täysin osakevaihtona toteutettava kauppa, veroja maksetaan siinä vaiheessa, kun osakkeet myydään. Saadaanko silloin 600 miljoonaa euroa? En tiedä, mutta tällainen luku on hyvä heittää tiedotteeseen, ja toimittajat näyttävät sen ilolla julkaisevan.
Ilmestyisiköhän jossain vaiheessa joku toimittaja, joka kirjoittaisi auki, mitä tuo lause varsinaisesti tarkoittaa?
Verotulojen saaminen on toki iso asia yhteiskunnalle, ja on tosi kiva juttu, jos Woltin omistajat maksavat veronsa niin kuin ihmisillä on tapana.
Vaan pitäisiköhän asian yhteiskunnallista puolta miettiä enemmänkin? Muutama vuosi sitten Helsingin Sanomat kertoi, että ruokalähettipalvelut lisäävät ravintoloiden myyntiä mutta vievät ison siivun tuotoista. Talouselämän maaliskuisen jutun mukaan lähettipalvelut ottavat 30 prosenttia annoksen hinnasta, eivätkä ravintolat oikein voi laskuttaa sitä kuluttajalta.
Woltin, Foodoran, Uberin ja Airbnb:n kaltaiset alustapalvelut ovat tosi kivoja kuluttajalle: he saavat halvalla kaipaamaansa palvelua, joskus jopa tavalla, joka on vakiintuneemmilta toimijoilta mahdotonta. Alustatalouden toimijoiden menestyksen avain onkin siinä, että ne eivät noudata perinteisiä sääntöjä.
Wolt kertoo suoraan, että lähettien palkkaaminen työsuhteeseen tekisi toiminnasta kannattamatonta. Aikanaan HS kertoi eräästäkin lähetistä, jonka isä maksoi auton bensat. Laajemmin nämä toimijat edistävät mallia, jossa elinkeino riivitään pienistä puroista sieltä täältä. Työvälineet ovat omakustanteisia, riski kannetaan itse, ja palkkio siihen nähden on heikko. Parhaimmassa tapauksessa joutuu vielä osallistumaan mannekiinikilpailuun, jossa tulevat ansiot riippuvat asiakkaan mielivaltaisista peukutuksista.
Mutta hei. Seitsemän miljardia, 600 miljoonaa euroa. Isoja lukuja, lähes todellisia, ei muuta kuin juhlat pystyyn.
Edit: Twitterissä Mikko Järveläinen kommentoi verotusta todeten, että Wolt-kaupan tapauksessa verotusioikeus syntyy osakevaihdon hetkellä, koska ostaja tulee ETA-alueen ulkopuolelta. Vaikka lopullinen kauppa toteutetaan alueen sisäisen tytäryhtiön kanssa, verosuunnittelun estävä sääntely huolehtinee, että verot päätyvät maksettaviksi. Kiitän kommentista!
Olisipa meillä ammattikunta, joka kirjoittaisi tällaisia juttuja auki ja julkaisisi niistä selkokielisiä artikkeleita, ettei poloisen blogistin tarvitsisi itse yrittää pähkiä.
]]>Näin kuntavaalien jälkeen pormestariehdokas Anna-Kaisa Ikonen on kysynyt uusien valtuustoryhmien valmiuksia erinäisiin sitoumuksiin. Yhtenä kohteena on tavoite, jonka mukaan “keskusta on jatkossakin saavutettavissa kaikilla liikennemuodoilla”. Mitä tämä tarkoittaa?
Ikonen listaa valtuustokaudella eteen tuleviksi liikenneratkaisuiksi muun muassa Vaitinaron liittymän, 9-tien kehittämisen ja Kunkun parkin.
Vaitinaron eritasoliittymän ja siihen liittyvän Lielahden liittymän kustannusarvio on 85 miljoonaa euroa (PDF). 9-tien kehittäminen on sadan miljoonan euron projekti (PDF). Kunkun parkki tunneleineen maksaa lähes 150 miljoonaa euroa.
Ikosen listalla on toki muutakin, mutta “lähijuniin panostaminen” ja “pyöräily- ja kävelyolosuhteiden parantaminen” ovat köykäisiä kirjauksia, kun rinnalla on kirjaimellisesti satojen miljoonien investointisuunnitelmat yksityisautoilun lisäämiseen aikana, jolloin autoilua pitäisi vähentää.
Sillä siitä juuri on kyse. Kunkun parkki mahdollistaa entistä enemmän yksityisautoja keskustassa. Vaitinaron eritasoliittymä mahdollistaa entistä suuremmat ruuhkat läntiselle Tampereelle. Ysitien parantamisella puretaan ruuhkia – kunnes liikennemäärät kasvavat ja ruuhkat taas pahenevat.
Pyöräily- ja kävelyolosuhteita on juhlapuheissa parannettu ennenkin. Pikaratikan kylkeen ei silti saatu toimivaa pyöräbaanaa. Kalevan-Hakametsän alueen suunnitelmissa pyöräilyn olosuhteita heikennetään. Hämeenpuiston turvattomat suojatiet halutaan korjata – niin, poistamalla suojateitä ja tekemällä puistossa liikkumisesta entistä hankalampaa. Esimerkiksi nopeusrajoituksen alentamista ei esitetty.
Liikenneratkaisut pitää suunnitella sille liikenteelle, mitä halutaan. Olisi suoraselkäistä tunnustaa, että kun puhutaan kaikkien liikennemuotojen saavutettavasta keskustasta, Tampereella sillä tarkoitetaan yksityisautoilun ylivallan jatkumista.
Aivan aluksi on todettava, että ei ole sellaista yksiselitteistä ryhmää kuin “pyöräilijä”. Pyörä on kulkuväline, ja esimerkiksi Helsingissä 70 prosenttia aikuisväestöstä kertoo pyöräilevänsä ainakin joskus. Sattuman oikusta noin 70 prosentilla aikuisväestöstä on myös ajokortti.
Kommenteissa viitataan ennusteisiin, joiden mukaan autojen määrä kasvaa, ja siksi myös olosuhteiden täytyy olla kunnossa. Tämä on itsensä toteuttava ennuste: autoilun määrä kasvaa, jos sille rakennetaan koko ajan lisää kapasiteettia. Kyseessä on induced demand – kun autoilusta tehdään helpompaa, se houkuttelee entistä useammat käyttämään sitä. Kasvaneen kapasiteetin hyödyt ulosmitataan, ja liikennemäärien kasvaessa luonnollisesti myös autoilun haitat lisääntyvät.
Tätä tarkoitin sanoessani, että liikenneratkaisut pitää suunnitella sille liikenteelle, mitä halutaan. Tampereen tavoitteena on lisätä kestävien liikennemuotojen kulkutapaosuutta. Se edellyttää niiden olosuhteiden parantamista. Autoilijatkin kyllä hyötyvät tästä: jos ihmisiä saadaan siirtymään kestäviin liikennemuotoihin, niille, joilla on autolle tarvetta, jää enemmän tilaa kaduille.
Useammassa kommentissa mainittiin, että kyllä Tampereella jalankulku- ja pyöräilyreittejäkin tehdään, ja totta se on. Ongelma on, että liian usein niitä tehdään huonosti: on valitettavan tavallista, että esimerkiksi keskelle pyörätietä asennetaan liikennemerkkejä – linkittämäni uutisen väylä on korjattu, mutta vastaavia paikkoja on kaupunki täynnä.
Kehuttu Hervannan baana on parhaimmilta osiltaan hyvä. Sitä myös rakennetaan kummallisesti pätkittäin usean vuoden aikana, ja juuri hyväksyttyyn osuuteen jää edelleen kahdeksan prosentin mäki. Olosuhteet paranevat, mutta lähtötilannekin on kehno.
Sen sijaan mainitsemassani Kalevassa uudet suunnitelmat laittavat jalankulkijat ja pyöräilijät kiertämään puistoissa ja silloilla.
Alueen läpi kulkee pyöräilyn seudullinen pääreitti ja useita kaupungin omia pääreittejä. Luonnoksen mukaan “korkeuserot kasvavat kaikilla pääpyöräreiteillä ja paikoin reitit pitenevät”.
Syykin on kerrottu: Hervannan valtaväylän ja Sammonkadun risteyksestä – jossa kulkee useita kaistoja molempiin suuntiin – halutaan mahdollisimman sujuva autoille. Nykyiset suojatiet halutaan korvata silloilla, ja siksi kustannusten säästämiseksi luovutaan myös valtaväylän länsipuolisesta jalankulku- ja pyörätiestä; samalla saadaan kätevästi kauppakeskuksen huoltoajolle esteetön kulku.
Entä sitten Hämeenpuisto? Siellä sattui kuolemaan johtanut onnettomuus huhtikuussa, ja nyt suojateiden turvallisuutta halutaan parantaa.
Mitenkö tämä tehdään? Lisäämällä liikennevaloja, rukkaamalla ajastuksia ja poistamalla suojateitä. Koko selvityksen lähtökohta on, että autoilun täytyy jatkossakin olla sujuvaa, joten nopeusrajoituksiin ei kosketa eikä esimerkiksi kaistojen vähentämistä pohdita. Sen sijaan tehdään puistossa kulkemisesta entistä rikkonaisempaa.
Nämä esimerkit valitettavasti kuvaavat trendiä Tampereella. Pyöräilyn ja jalankulun olosuhteita parannetaan nimellisesti, mutta käytännössä ne ovat aina alisteisia autoilulle. Ehkä kaikkien aikojen surkuhupaisin esimerkki löytyy Santalahdesta, jossa satamaan päättyvän Sahasaarenkadun väistämisvelvollinen ajorata on tikkusuora, kun taas pyörätie on väännetty rusetille.
Mutta onhan meillä sentään Hämeenkatu! Kuten Tampereen polkupyöräilijöiden Heikki Kerppilä asian oivallisesti muotoilee, se on “paras mahdollinen Hämeenkatu, mitä meillä on ollut”. Näihin sanoihin on helppo yhtyä – mutta mitä se kertoo Tampereesta?
P.S. Kun autoilulle on valmiita suunnitelmia, niitä voidaan myös tehokkaasti hyödyntää. Esimerkiksi käy vaikkapa viime kesän koronarahoitus: kun hallitus tarjosi rahaa, takataskusta löytyi sopivasti suunnitelmat muun muassa Vaitinaron lisäkaistan rakentamiselle. Kunpa jalankululle ja pyöräilyllekin olisi etukenossa tehdyt hankekortit toteutusta odottamassa.
P.P.S. Selvennyksenä mainittakoon, että Nalkalankadun kohdalla koko katu on tarkoitus poistaa puiston kohdalta, joten tilanne ei ole niin paha kuin kuva antaa ymmärtää. Se sen sijaan harmittaa, että puiston keskellä olevia suojateitä siirretään reunoihin, jolloin puistossa kulkeminen hankaloituu.
]]>