Kuuntelen liikkeellä ollessani usein podcasteja; niitä voi kuunnella puolellakin korvalla ja samalla oppii kuitenkin aina uutta.
Yksi seuraamistani podcasteista on Perttu Häkkisen nimikkosarja Ylen Areenassa. Häkkinen on ohjelmassaan esitellyt haastattelujen kautta monenlaisia valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Aina aihe ei osu, mutta keskustelut ovat usein mielenkiintoisia.
23.5. esitetyssä jaksossa kuitenkin esiteltiin kalevalaista jäsenkorjausta tavalla, joka sai verenpaineen nousemaan. Haastateltuina olleet jäsenkorjausmestari Katja Rajala ja terveysliikunnan dosentti Mika Venojärvi esittivät toistuvasti lausahduksia, joihin olisi toivonut tarkennuksia.
Koska kirjoituksesta uhkaa tulla pitkä, se on jaettu kahteen osaan. Tämä osa käsittelee kaikkea muuta, toinen osa varsinaista jäsenkorjausta.
Oireiden mukaista hoitoa
Jos lähdetään perusasioista, sekä Rajala että Venojärvi puhuvat toistuvasti “koululääketieteestä”. Etuliitteelle ei ole mitään tarvetta: toiminta on lääketiedettä tai sitten jotain muuta. On perin toivottavaa, että kouluissa harjoitetaan ja opetetaan sitä ihan oikeaa tiedettä.
Rajala nostaa ohjelman alkupuolella esiin terveydenhuollon perusongelman:
Meillä nykypäivänä terveydenhuollossa painotetaan oireen hoitamista, ja se harvoin ratkaisee sitä tilannetta.
Katja Rajala (Kansanlääkintää ja kalevalaista jäsenkorjausta, Yle 23.5.2017)
Tämä on argumenttina jo klassikko, eikä se varsinaisesti pidä paikkaansa. Toki terveydenhuollossa hoidetaan myös oireita, mutta kyllä myös niitä juurisyitä pyritään etsimään – triviaalina esimerkkinä vaikkapa lievästi kohonnutta verenpainetta hoidetaan lähinnä elintapamuutoksilla.
Tiedättekö muuten, missä painotetaan oireen hoitamista? Homeopatiassa. Sen koko idea on, että tiettyjä oireita lääkitään olemattomilla määrillä ainetta, joka aiheuttaa samoja oireita.
Jo muinaiset kreikkalaiset
Kalevalainen jäsenkorjaus on siis perinteinen hoitomuoto, jossa “tasapainotetaan mobilisaatiokäsittelyn avulla hoitoa tarvitsevan kaikki tukirakenteiden kineettiset toimintaketjut aina jalkapohjista kallonrajaan saakka”. Nimen kerrotaan juontuvan kansalliseepoksestamme. Kun Häkkinen kysyy hoitomuodon ikää, vastaus tulee kaukaa:
Kyllä se juontaa jonnekin 3 000 vuoden taakse Herodotoksen kirjoituksiin. Siellä on ollut jo paljon puhtaasta vedestä ja ravinnosta.
Sitten jos mietitään, mennään lääkäreiden juurille niin [Hippokrates] puhuu terveellisestä ravinnosta ja liikunnasta.
Katja Rajala (Kansanlääkintää ja kalevalaista jäsenkorjausta, Yle 23.5.2017)
Nyt joku järki tähän touhuun. Se, että Herodotos tai Hippokrates on maininnut ravinnon merkityksen, ei kyllä millään tasolla yhdisty pohjanmaalaiseen jäsenmanipulaatioon.
Sinällään tämä on tyypillistä erilaisille uskomushoidoille. Hoitomuodon pitkän iän ajatellaan olevan merkki sen tehokkuudesta, ja jos hoito saadaan jotenkin yhdistettyä lääketieteen historiaan, aina parempi.
Niinpä esimerkiksi homeopatian kehittäjä Samuel Hahnemann viittasi aikanaan Hippokratekseen homeopatian oppi-isänä. Tämä väite ei tosin pidä vettä.
Akupunktiota markkinoidaan tuhansien vuosien historialla – tosin todennäköisesti tuohon historiaan sekoittuu kaikenlainen neulojen käyttö suoneniskennästä paiseiden puhkomiseen.1
Menneisyyden suurmiehiin viitattaessa kannattaa myös muistaa, että heidän käsityksensä maailmasta oli tyystin toinen kuin meillä. Hippokrates eli aikana, jolloin maailma koostui neljästä alkuaineesta – maa, vesi, ilma ja tuli – ja ihmisen terveys riippui neljän perusnesteen keskinäisestä tasapainosta. Akupunktio puolestaan perustuu tieteelle tuntemattomiin energiavirtoihin, ja alkuaikoina sen harjoittaminen johti usein infektioihin – ajatus desinfioinnin tarpeesta ihmistä tökittäessä kun on suhteellisen tuore.
Sitä voi itse kukin arvioida, kuinka pätevä hoito-ohje Rajalan mainitsema Kalevalan 15. runo on. Itse näkisin, että nimen kalevalaisuus on lähinnä markkinointiviittaus suomalaisuuteen ja kansanperinteeseen.
Kuppausta ja plaseboa
Vaikka ohjelman painopiste on kalevalaisessa jäsenkorjauksessa, myös muut perinnehoidot saavat osansa. Erityisesti esiin nousee kuppaus, lähinnä urheilun ja Michael Phelpsin takia.
Tutkittu tieto on aika vähäistä, mutta voisi sanoa, että olympiaurheilijat sanoo kyllä ja tiede taas ei. Tieteessä ei ole vielä käytännössä yhtään tutkimusta tehty sen vaikutuksista.
Mika Venojärvi (Kansanlääkintää ja kalevalaista jäsenkorjausta, Yle 23.5.2017)
Tosiaan. Venojärvi listaa pitkän rivin lajeja, joissa lähinnä yhdysvaltalaiset urheilijat kuppausta käyttävät. Tämän perusteella päädytään arvioimaan, että tehoa löytyy, tiede vaan ei tunnista.
Itse tosin kirjoitin kuppauksesta viime kesänä olympialaisten aikaan, ja löysin helposti useammankin tutkimuskoosteen kuppauksesta. Hiljaista on näytön kanssa.
Jos urheilija kokee siitä saavansa hyötyä. Siinä voi olla osittaista plasebo-efektiä, urheilussahan se ei ole huono asia.
Mika Venojärvi (Kansanlääkintää ja kalevalaista jäsenkorjausta, Yle 23.5.2017)
Vaikuttaa siltä, että Venojärvi monien muiden tapaan ajattelee plasebon jonkinlaiseksi mielen magiaksi, joka tässä tapauksessa parantaa urheilijan suorituskykyä. Täsmälleen sama argumentti tuli esiin myös kesällä, ja niinpä kirjoitin myös plasebosta.
Venojärvi toteaa myös plasebon vaikuttavan enemmän ekstrovertteihin kuin introvertteihin ihmisiin. Vuonna 2014 tehdyssä systemaattisessa katsauksessa kuitenkin todetaan, että esimerkiksi ekstroversio ei ennusta plasebovastetta.2
Itse asiassa Cornellin yliopistossa 2013 tehty tutkimus3 antaa vihjeen, mistä ajatus ekstrovertin reagoinnista plaseboon tulee: siinä ekstrovertit assosioivat koeympäristön lääkkeeseen siten, että vaikutus näkyi myös plasebovaiheessa. Tämä ei tarkoita, että ekstrovertit reagoivat plaseboon; tämä on se syy, miksi plaseboa tutkimuksissa tarvitaan.
Lyhyesti: plasebo on näppärä työväline tieteellisessä tutkimuksessa. Sillä pyritään huomioimaan hallitsemattomat häiriötekijät, tilastolliset ilmiöt, tunnistamattomat vinoumat. On aika vähän näyttöä, että se olisi itsenäinen ilmiö.
Venojärvi mainitsee, että ainakin akupunktio, todennäköisesti myös jäsenkorjaus ja kuppaus ovat tehokkaita hoitomuotoja. Itse asiassa akupunktio ei vaikuta tehokkaalta eikä kuppauksestakaan näyttäisi olevan hyötyä.
Sekä Rajala että Venojärvi tuntuvat antavan suuren arvon potilaan kokemuksille, ja myös ensimmäinen jäsenkorjauksesta tehty tutkimus4 puhuu tuhansista hoitokokemuksista. Potilaan – tai hoitajan, sillä Rajala pitää myös omaa kokemustaan hoitajana merkittävänä – arvio hoidon vaikuttavuudesta on kuitenkin äärimmäisen epäluotettava. Esimerkiksi sen tunnistamiseen plaseboa tarvitaan.
Lähetyksen lopussa Rajala toivoo, että ihmiset tutustuisivat asioihin ennen kuin antavat niistä kommentteja. Tätä tosiaan toivoisin minäkin.
P.S. Jos plasebo kiinnostaa, kannattaa ottaa kuunteluun Merseyside Skeptics Societyn Skeptics with a K, jossa Mike Hall käsittelee osapuilleen jaksosta 186 eteenpäin useammassa peräkkäisessä lähetyksessä plaseboefektiä ja -tutkimuksia. Be Reasonable -podcastissa puolestaan Michael Marshall haastattelee Häkkisen tapaan monenlaisia omintakeisia ajattelijoita.
P.P.S. Ylellä esitettiin viime syksynä kaksiosainen ohjelma lääketieteen historiasta. Kannattaa kuunnella.
1 Ramey & Buell: True History of Acupuncture (FACT 2004), doi:10.1211/fact.2004.00244
2 Horing et al: Prediction of placebo responses: a systematic review of the literature (Front Psychol 2014), doi:10.3389/fpsyg.2014.01079
3 Depue & Fu: On the nature of extraversion: variation in conditioned contextual activation of dopamine-facilitated affective, cognitive, and motor processes (Front Hum Neurosci 2013), doi:10.3389/fnhum.2013.00288
4 Räsänen et al: Indigenous healers’ explanations of low back pain and its relief (Pathophysiology 2005), doi:10.1016/j.pathophys.2005.09.009