Viime perjantaina laitoin Twitterin kiinni.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta – koronakeväänä 2020 kyllästyin oman elämänsä virologeihin ja pistin sovelluksen säppiin useammaksi kuukaudeksi. Palasin syksymmällä, kun kiivain spekulointi oli laantunut. Tällä kertaa paluuta ei ole luvassa, sillä poistin tilini.
Tällä kertaa voisin sanoa, että kyse on Elon Muskista; hän on totisesti antanut monta hyvää syytä luopua palvelusta. Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä roskispalosta, jonka Muskin siirtyminen ruoriin on sytyttänyt, vaan laajemmin koko palvelun toimintalogiikasta.
Twitterin sijaan olen viime aikoina viettänyt aikaani fediversumissa – tai Mastodonissa, kuten se on laajalle yleisölle viime päivinä esitelty. Mastodon on yksi palvelinsovellus laajemmassa verkossa, jotka välittävät viestejä toisilleen. Teknisesti jokaista palvelinta voi ajatella pienenä Twitterinä, joka tarpeen mukaan vaihtaa viestejä toisten samanmoisten kanssa.
Mastodonissa ja fediversumissa on tietoisesti tehty valintoja, joilla pyritään vähentämään sen… twitteröitymistä. Siellä ei esimerkiksi voi lainata toisten tootteja; tuota ominaisuutta on käytetty innolla maalittamiseen, joten mukavamman ilmapiirin ylläpitämiseksi toiminto on jätetty pois kokonaan. Samoin ruutukaappauksiin muiden viesteistä – ovat ne sitten fediversumissa tai Twitterissä! – suhtaudutaan melko kylmästi.
Toinen ero on, että fediversumissa ei ole vapaata tekstihakua. Sellaista on yritetty – viimeksi tällä viikolla – mutta käyttäjäkunnan palaute on ollut välitöntä ja murskaavaa. Myös tässä syy on turvallisuus, kiusaamisen vaikeuttaminen.
Samalla se tietysti vaikeuttaa myös muunlaista toimintaa. Twitterissä muun muassa valiteltiin, kuinka Mastodon “ei ymmärrä Twitterin pointtia”, sillä tehdyt valinnat hankaloittavat tutkivaa journalismia:
#Mastodon completely misses the point of #Twitter. Sadly. Let me explain:🧵
Tämä on tietenkin totta. Olennaisempaa on kuitenkin, että ominaisuudet, joita kirjoittaja ketjussaan kaipaa – vapaa haku, salaa seuraaminen, seuraajien ja tykkäysten kaltaisten asioiden tutkiminen – ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka mahdollistavat myös vainoamisen. Asioiden penkominen saattaa olla tutkivan journalismin peruskauraa, mutta se ei tarkoita, että alustan pitäisi tehdä penkominen helpoksi – ja ennen kaikkea se ei tarkoita sitä, että se pitäisi tehdä helpoksi kaikille.
Ehkä merkittävin ero on kuitenkin se, että fediversumissa ei ole algoritmia, joka arvottaisi viestien esitysjärjestystä. Tämä on se Twitterin ominaisuus, joka saa ihmiset käyttäytymään pikkumaisesti, nälvimään toisilleen, maalittamaan. Sillä saa näkyvyyttä, ja näkyvyys tarkoittaa valtaa. Tuo valta näkyy siinä, miten perinteisetkin mediat nykyään nostavat uutisia sosiaalisesta mediasta, ja se voi kääntyä myös vaikkapa kansanedustajapaikaksi – tai Yhdysvaltain presidenttiydeksi.
Twitteristä on tullut merkittävä yhteiskunnallisen keskustelun väylä. Samaan aikaan se on muuttanut tuon keskustelun sarjaksi kuumia otteita, jossa vuorovaikutuksen sijaan etsitään kulmaa, jolla saisi lisää tykkäyksiä ja uudelleentwiittauksia. Kansanedustajat huutelevat toisilleen lyhytviesteillä, ja toimittajat kirjoittavat näistä viesteistä juttuja.
Tämä on ärsyttänyt viime aikoina enenevässä määrin, myös niissä ihmisissä, jotka ajavat asioita, joihin minä uskon. Päivänselvästi olen tehnyt täsmälleen samaa itsekin.
Mutta kestääkö se?
Fediversumi rakentuu ihmisten välisille suhteille – eri palvelimet eivät ole millään tavalla edes tietoisia toisistaan, jos niiden käyttäjien välillä ei ole jotain yhteyttä. Verkko on rykelmä yhteisöjä, joihin on muotoutunut omat käyttäytymismallinsa. Yhteistä on ollut, että verkossa pyritään ottamaan toiset huomioon.
Viime päivien aikana fediversumiin ja erityisesti Mastodoniin on tullut satojatuhansia uusia käyttäjiä, eivätkä kaikki ole valmiita noudattamaan aiempia sääntöjä. Hugh Rundle kirjoittaa blogissaan Mastodonin ikuisesta syyskuusta ja siitä, kuinka vähemmistöt, jotka ovat verkkoa rakentaneet, joutuvat jälleen väistymään.
En voi väittää itse kuuluvani noihin yhteisöihin. Olen ollut Mastodonin käyttäjä viitisen vuotta, mutta merkittävän osan siitä ajasta olen ollut suhteellisen hiljaa. Tunnistan kuitenkin ilmiön, ja huomaan nyt ärsyyntyväni siitä, kuinka ihmiset marssivat palveluun kertomaan, kuinka heillä on oikeus olla esimerkiksi asettamatta sisältövaroituksia. Totta, ei niitä varoituksia oikein voi pakottaa, mutta miksi ei ottaisi toisia käyttäjiä huomioon?
Lähiviikkoina on todennäköisesti odotettavissa lisää skismaa, ja toivon vain, että ne, jotka ovat koko verkon mahdollistaneet, jaksavat, tai pystyvät ainakin suojaamaan itseään.
Samaan aikaan on syytä olla huolissaan myös järjestelmän teknisestä kestävyydestä. Aral Balkan kirjoittaa siitä, kuinka Stephen Fry voi räjäyttää koko fediversumin. Ongelma on, että hajautettu palvelimien verkko ei skaalaudu, kun iso julkkis saapuu alustalle. Osittain tätä voi pitää palvelun puutteena, osittain jatkona aiemmille teknisille valinnoille – voi ajatella niin, että ehkä järjestelmää ei ole tarkoitettu megajulkkiksien fanittamiseen.
Tällä kertaa minulla ei varsinaisesti ole nasevia loppusanoja. Toivon Twitterin hiipuvan, ja pidän fediversumin kaltaista hajautettua järjestelmää toivottavana ja tarpeellisena – se on yksi tapa vähentää somejättien valtaa, ja esimerkiksi EU:lla on oma Mastodon-palvelin. Samaan aikaan toivoisin, että uuteen palveluun siirtyvät eivät toisi mukanaan vanhan kulttuuria – sitähän moni on Twitteristä pakoon lähtenyt.
PS. Kun sanoin, että verkossa pyritään ottamaan toiset huomioon, tämä ei todellisuudessa tietenkään tarkoita koko fediversumia; on palvelimia, jotka suorastaan syleilevät rasismia, misogyniaa ja transvastaisuutta. Yksi fediversumin hienoista ominaisuuksista kuitenkin on, että muut ylläpitäjät voivat yksipuolisesti estää moisten palvelimien sisällön vastaanottamisen.
PPS. Tekninen ongelma on hiukan hienosyisempi kuin koko järjestelmän räjähtäminen; kannattaa lukea Balkanin kirjoitus.