Sami Sundell
Sami Sundell
9 min read

Tags

Kevään tullen sähkö­potku­laudat saapuivat jälleen katu­kuvaan, ja sen myötä on saapunut myös keskustelu niiden synnyttämistä lieve­ilmiöistä ja sääntelyn tarpeesta.

Jo maalis­kuussa uutisoitiin, kuinka Helsingin keskustaan on tulossa pysäköinti­alueita, ja kuinka käyttäjän tulee todistaa asian­mukainen pysäköintinsä valo­kuvalla. Nopeuksia rajoitettiin ja yö­ajelut estettiin.

Toisaalta samaan aikaan lautojen määrä on räjähtämässä käsiin. Helsingin kaupungin arvion mukaan vuokra­skuuttien määrä kaupungissa vähintään tuplaantuu. Syynä on se, että siinä, missä muualla Euroopassa firmojen toimintaa rajoitetaan, Suomessa markkinat halutaan pitää avoimina.

Suomi ja sitä myöten Helsinki ovat eurooppalaisittain harvinaisen vapaa kenttä sähkö­potku­lautoja vuokraaville yrityksille. Ei ole lakia tai asetusta, jonka perusteella kaupungit voisivat asettaa ehtoja yritysten toiminta­tavoille.

[…]

On kyse elin­keinon­vapaudesta, sanoo erityis­asian­tuntija Konsta Arvelin liikenne- ja viestintä­ministeriöstä. Kevyissä sähkö­ajo­neuvoissa ainoat rajoitukset ovat ne, joista yritykset sopivat asiakkaidensa kanssa.

“Tässä kannattaisi puhua vapaasta markkinasta. Suomeen yrittäjä voi tulla aika vapaasti”, Arvelin sanoo.

Helsingistä tuli vapaa temmellys­kenttä sähkö­potku­laudoille (HS 2.6.2022)

Tämä kuvastaa ehkä laajemminkin Suomen halukkuutta toimia Euroopan pöhinä­keskuksena. Meillä on vuosia hypetetty Slushia, mutta ehkä erityisesti tämä pöhinä­halukkuus näkyy liikenteessä. Anne Berner (kesk) ajoi muun muassa liikenteen automaatiota ja sai aikaan perin juurin onnistuneen taksi­uudistuksen. Jo vuonna 2015 hehkutettiin, kuinka Suomi on yksi harvoista maista, jossa laki mahdollistaa robotti­autojen testaamisen yleisessä liikenteessä.

Toisaalta Arvelinin mukaan kyse on myös syvemmästä asiasta, ihmisen perus­oikeuksista:

Palvelun rajoittaminen tarkoittaisi puuttumista liikkumis­vapauteen, sanoo ministeriön Arvelin. Sitä tai elin­keinon­vapautta ei hänen mukaansa “aleta Suomessa helposti rajoittaa”.

Ennen toiminnan rajoittamista tulisi selvittää, olisiko itse rajoittamisesta haittoja yhteis­kunnalle.

Helsingistä tuli vapaa temmellys­kenttä sähkö­potku­laudoille (HS 2.6.2022)

Perus­oikeudet ovat tietenkin vakava asia, mutta ministeriön kanta tuntuu jokseenkin putki­näköiseltä. Kuten Miloš Mladenović ja Janne Olin asiaa kommentoivassa mieli­pide­kirjoituksessaan toteavat, sähkö­potku­lautojen nykyinen, villi käyttö todellisuudessa rajoittaa monien muiden tien­käyttäjä­ryhmien liikkumis­vapautta.

Arvelinin mukaan tulisi selvittää, olisiko rajoittamisesta haittoja yhteis­kunnalle. Vaan sillä aikaa, kun ministeriö pohdiskelee, pitäisikö mahdollisen rajoittamisen mahdollisia haittoja selvittää, nykyinen sähkö­potku­lauta­kulttuuri aiheuttaa yhteis­kunnalle vahinkoa ihan joka ikinen päivä. Konkreettisimmin vaikutus näkyy loukkaantumisina:

Kaiken kaikkiaan kustannukset yhteis­kunnalle Helsingissä tapahtuneista sähkö­potku­lauta­onnettomuuksista olivat vuonna 2021 peräti 1 712 400 euroa. Yksityisen sektorin kustannuksia ei ollut tutkimuksessa mukana.

Karut tilastot: joka toinen sähkö­potku­laudoilla loukkaantunut ajoi humalassa, tavallisimmin onnettomuudessa 26-vuotias mies (Yle 13.6.2022)

Laajemmin sähkö­potku­laudat edistävät liikkumis­kulttuuria, joka on yhteis­kunnalle haitallista. Pari vuotta sitten julkaistussa tutkimuksessa1 lautaa käytettiin lähinnä lyhyillä matkoilla ja enimmäkseen korvaamaan kävelyä ja julkista liikennettä. Tämä tietää huonoa kansan­terveydelle ja toisaalta kestävän liikkumisen tavoitteille; laudat korvaavat eniten juuri niitä liikkumis­muotoja, joihin ihmisiä pitäisi kannustaa. Yksityis­autoiluun ne eivät vaikuta juuri ollenkaan – pitkällä aika­välillä vaikutus voi olla jopa kasvattava, jos julkista liikennettä käyttäjä­kadon takia supistetaan.

Asiaan on havahduttu myös edus­kunnassa, jossa joukko vihreitä kansan­edustajia teki kirjallisen kysymyksen sähkö­potku­lautojen käytön sääntelystä. Vastausta ja liikenne- ja viestintä­ministeriön toimia odotellessa havahduin itse pohtimaan toista ratkaisua.

Mikä estää nykyisten laki­pykälien hyödyntämistä? Aloitetaan ensi hätään pysäköinnistä.

Pysäköinnin­valvontaa potku­laudoille

Laki pysäköinnin­valvonnasta antaa poliisille ja tietyissä kaupungeissa kunnalliselle pysäköinnin­valvojalle oikeuden määrätä pysäköinti­virheestä pysäköinti­virhe­maksun. Vaikka lappu useimmiten kiinnitetään tuuli­lasiin, laki ei koske ainoastaan autoja:

Tämän lain nojalla saadaan määrätä pysäköinti­virheestä pysäköinti­virhe­maksu. Pysäköinti­virheitä ovat:

1) tie­liikenne­lain (267/1981) tai sen nojalla annetun ajo­neuvon pysäköintiä tai pysäyttämistä taikka pysäköinti­kiekon käyttöä koskevan säännöksen tai määräyksen vastainen menettely;

Laki pysäköinnin­valvonnasta, 1 § (korostus minun)

Tie­liikenne­laki puolestaan sääntelee pysäköintiä ja pysähtymistä 36.–38. pykälissään. Sähkö­potku­lauta rinnastetaan polku­pyörään, ja siten sen saa pysäköidä jalka­käytävälle tai pyörä­tielle (TieliikenneL 37 §).

Pykälien mukaan kuitenkin

  • Ajo­neuvo on pysäytettävä tai pysäköitävä tien suuntaisesti ja mahdollisimman lähelle tien reunaa. (TieliikenneL 36 §)
  • Ajo­neuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä ali­käytävässä tai tunnelissa (TieliikenneL 37 §)
  • Ajo­neuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä mäen­harjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa taikka sellaisen läheisyydessä (TieliikenneL 37 §)
  • Ajo­neuvoa ei saa pysäköidä kiinteistölle johtavan tien kohdalla (TieliikenneL 38 §)
  • Ajo­neuvoa ei saa pysäköidä tien eri osia toisistaan erottavalla alueella (TieliikenneL 38 §)

Itse kukin voi poimia muisti­kuvistaan tapauksia, joissa sähkö­potku­laudan pysäköinnissä on rikottu jotakin näistä tai muista lain kohdista; yllä­mainittuja tulee omillakin päivittäis­reiteilläni vastaan useita viikottain.

Olennaisin kohta on kuitenkin 37. pykälän ensimmäinen momentti. Siinä vaiheessa, kun sähkö­potku­lautojen pysäköinti aiheuttaa haittaa tai vaaraa liikenteelle, pysäköinnin­valvonnalla on oikeus tarttua toimeen.

Mihin toimeen? No yksi mahdollisuus olisi kirjoittaa pysäköinti­virhe­maksu. Vuokra­laitteen kuskia ei välttämättä tavoita, mutta omistaja lukee onneksi laudassa isolla.

Jollei pysäköinti­virhe­maksua koskevaa päätöstä ole voitu antaa tiedoksi 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tai jos maksua ei ole suoritettu 17 §:n 1 momentissa säädetyssä ajassa, pysäköinnin­valvojan tai pysäköinnin­tarkastajan on viipymättä lähetettävä päätös maksusta vastuussa olevalle ajo­neuvon omistajalle tai haltijalle tiedoksi kirjeellä. Asian­osaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Laki pysäköinninvalvonnasta, 8 § 2 mom

Vaikka skuutteja ei rekisteröidä, vuokra­laitteen omistaja on tiedossa ja jokaisessa laudassa on yksilöllinen tunnus. Esi­merkiksi Tierin käyttö­ehdot edellyttävät käyttäjältä 18 vuoden ikää ja kieltävät laudan luovuttamisen toiselle, joten tämänkin suhteen homman pitäisi olla hanskassa.

Lähi­siirrolla sivuun

Pysäköinti­virhe­maksun ongelma on, että ajo­neuvo jää edelleen niille sijoilleen. Vaan entäpä, jos ei jäisi?

Kaikkihan tietävät, että esimerkiksi Helsingissä – ja nyttemmin myös Tampereella – siirretään säännöllisesti autoja raitio­vaunujen tieltä. Tämä on yleisesti hyväksytty proseduuri, jolla mahdollistetaan liikenteen sujuminen. Esi­merkiksi taannoisesta Convoy-mielen­osoituksesta siirrettiin 33 autoa.

Siirtämisen mahdollistaa laki ajo­neuvojen siirtämisestä, ja kuten nimestä voi päätellä, tämäkään laki ei koske ainoastaan autoja.

5 § Siirto pysäköimistä koskevan säännöksen perusteella

Jos ajo­neuvo on pysäköity pysäköimistä koskevan säännöksen vastaisesti tielle, elin­keino-, liikenne- ja ympäristö­keskus, poliisi, kunta tai kunnallinen pysäköinnin­valvoja voi suorittaa lähi- tai varasto­siirron aikaisintaan kahden vuoro­kauden kuluttua säännöksen vastaisen pysäköinnin alkamisesta.

[…]

Jos ajo­neuvon pysäköinnistä aiheutuu vaaraa liikenne­turvallisuudelle, poliisi on velvollinen välittömästi siirtämään ajoneuvon. Jos pysäköinti aiheuttaa huomattavaa haittaa tien käytölle tai muulle liikenteelle, poliisi, elin­keino-, liikenne- ja ympäristö­keskus, kunta tai kunnallinen pysäköinnin­valvoja voi toimittaa lähi- tai varasto­siirron välittömästi.

Jos ajo­neuvo on pysäköity pelastus­lain (379/2011) 11 §:n 2 momentin vastaisesti pelastus­tielle, poliisi tai kunnallinen pysäköinnin­valvoja voi toimittaa ajo­neuvon lähi- tai varasto­siirron välittömästi.

Laki ajo­neuvojen siirtämisestä, 5 §

Lain ensimmäiset momentit koskevat pysäköimistä koskevien sääntöjen vastaista pysäköintiä. Jos kuitenkin pysäköinnistä “aiheutuu huomattavaa haittaa tien käytölle tai muulle liikenteelle”, poliisi tai vaikkapa pysäköinnin­valvoja voi siirtää ajo­neuvon. Jos pysäköinnistä aiheutuu vaaraa, poliisilla on velvollisuus siirtää ajo­neuvo. Välittömästi.

Katsokaapa nyt meininkiä vaikkapa Oulussa:

Tai vilkaiskaa Kala­satamaa, jossa jalka­käytävän tukkiminen laudoilla on ollut vakio-ohjelma­numero jo vähintään vuoden ajan:

Ei varsinaisesti vaadi pinnistelyä havaita, että lautojen jättäminen sinne tänne aiheuttaa tällä hetkellä monin paikoin vaaraa muulle liikenteelle, ja huomattavaa haittaa vielä useammassa paikassa.

Vaan kun ei

Yllä­mainittu on tietenkin haihattelua. Tosi­asia on, että jalan­kulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkumisen haittaaminen ei tunnu kiinnostavan ketään.

Twitterissä käynnistyy säännöllisesti vääntöjä siitä, kuinka autoja pysäköidään pyörä­teille ja jalka­käytäville, ja ne menevät aina tutun kaavan mukaan: sekä pysäköinyt autoilija että häntä sankoin joukoin sosiaalisessa mediassa puolustavat tekevät tilanne­arvion, jonka mukaan on ihan ok häiritä suojatonta liikennettä. #autotAjoradalle -aihe­tunniste sisältää kasa­päin esi­merkkejä.

Vaan kun se ei ole ok. Pysäköinti jalka­käytävillä ja pyörä­teillä on kiellettyä aina, pysähtyminenkin useimmiten. Pahimmillaan väärään paikkaan pysähtymisellä voi olla kohtalokkaat seuraukset.

Asiaan puuttuminen edellyttäisi kuitenkin asenteen muuttumista. Olen itse seurannut Twitterissä satunnaisesti ketjua, johon sama henkilö laittaa säännöllisesti kuvan samaan paikkaan pyörä­tien tukkeeksi pysäköidyistä autoista ja huutelee Helsingin kaupungin edustajia tekemään jotakin asialle. Ketjussa on kuvia yli vuoden ajalta, sama meininki jatkuu.

Tampereella Puu­tarha­katu on paitsi pyöräilyn pää­väylä myös yleinen parkki­paikka. Laki kieltää pyörä­tielle pysähtymisenkin, mutta koska kaupungilla ei ole kiinnostusta sen paremmin valvoa kuin tehdä asiaan rakenteellisia muutoksia, tasan jokaisella Puu­tarha­kadun läpi­pyöräilyllä pääsee väistelemään tielle jätettyjä autoja.

Yllä­mainitut laki­pykälät antavat näin maallikon silmään ainakin suhteellisen tukevan selkä­nojan skuutti­pysäköinnin siistimiseen. Esi­merkiksi Tampereella ajo­neuvojen siirto­taksat (PDF) ovat sen verran tuntuvat, että kovin monta viikkoa tuskin kaupungin pysäköinnin­valvonta­partion tarvitsisi lähetellä laskuja, kun skuutti­yhtiöt tekisivät asialle muutakin kuin juttelisivat mukavia.

Jotta pykäliä voidaan hyödyntää, se kuitenkin edellyttää, että skuuttien pysäköinti häiritsee liikennettä.

Se taas edellyttää, että myös jalan­kulku ja pyöräily tunnistetaan liikenteeksi.

Sitä odotellessa.

P.S. Omaa tulkintaani vastaan voidaan argumentoida vähintäänkin sillä, että yllä mainittujen lain­kohtien toteuttaminen asettaisi vuokra­yhtiöt eri­arvoiseen asemaan luonnollisten henkilöiden omistamien skuuttien kanssa – vuokra­yhtiöiden laudat ovat tunnistettavissa, yksityisten henkilöiden usein eivät. Koko skuutti­ongelma on kuitenkin nimen­omaan vuokra­yhtiöiden synnyttämä, joten tämä kohdistuminen on varsin perusteltua.

P.P.S. Pari vuotta sitten voimaan tullutta lakia sorvattaessa muuten pohdittiin, pitäisikö jalka­käytäville ja pyörä­teille pysähtymisen salliva poikkeus­sääntö poistaa ja kehittää sen sijaan infraa, kuten muissa Pohjois­maissa. Ei poistettu. Asenne­ongelma alkaa lain­säädännön tasolta.

1 Kazmaier et al: Techno-Economical and Ecological Potential of Electrical Scooters: A Life Cycle Analysis (EJTIR 2020), doi:10.18757/ejtir.2020.20.4.4912