Petteri Taalas on YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön, WMO:n, pääsihteeri, ja siten näkyvässä asemassa, kun puhutaan ilmastonmuutoksesta.
Nyt Taalas on kirjoittanut kirjan, joka on päässyt aiheeksi Yleisradiolle. Samoilla tulilla hän on kirjoittanut myös kolumnin Iltalehteen. Hyvät ystävät, se nyppii minua kovin.
Linjanveto fanaattisuuden ja optimismin välillä
Petteri Taalas on aiemminkin pyrkinyt esiintymään jonkinlaisena positiivisena järjen äänenä. Yleisradion jutussa hän vakuuttaa ilmastonmuutoksen torjunnan näyttävän lupaavalta ja toiveikkaalta. Häntä harmittaa ilmastonmuutoksen torjunnan imago.
“Oma missioni on kertoa faktat julki, ja myös pohtia, mitkä ovat tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Joskus on vähän hukassa, mitkä ovat keskeisimmät asiat. Matemaattisena luonnontieteilijänä haluan kertoa mitkä ovat asioiden suuruusluokat”, hän sanoo.
[…] Taalas rauhoittelee ihmisten ilmastotuskaa […] (Yle 12.1.2021)
Ja mikäpä siinä, kaikkihan me kaipaamme vähän matemaattista luonnontieteilijää elämäämme.
Ylen jutussa lainataan Taalaksen kirjaa, jossa hän puhuu ilmastofanaatikoista: keskustelu on liian syyllistävää, ja ihmisten henkilökohtaisiin valintoihin puuttuminen johtaa populismin kasvuun.
Jutun perusteella epäselväksi kuitenkin jää, mikä varsinaisesti on Taalaksen vastaus. Monessa kohtaa näyttää siltä, että Taalas on eri mieltä keskustelun sävystä, ei niinkään sisällöstä.
Viime aikoina ilmatilaa ovat hallinneet ruokavalion muutokset, metsien taloudellisen hyödyntämisen vähentäminen ja lentomatkustamisen lopettaminen parhaina keinoina ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi. Joku puhuu jo ilmastofanaatikoista oikean opin lipunkantajina ja kanssaihmisten elämän ohjeistajina, hän kirjoittaa kirjassaan.
[…] Taalas rauhoittelee ihmisten ilmastotuskaa […] (Yle 12.1.2021)
Kyseiset aiheet ovat kyllä näkyviä, mutta en ole huomannut kenenkään väittävän niitä parhaiksi tavoiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tarpeellisiksi kyllä.
Ja niin tekee itse asiassa Taalaskin. Samalla, kun ruokavaliomuutokset yhdistetään fanaattisuuteen, Taalas pitää karjan rehun kasvatusta “hölmöläisen hommana ja globaalisti suurimpana maankäytön epäkohtana”. Äkkiä voisi kuvitella, että ruokavalion muutos olisi tarpeen, jos tästä hölmöläisen hommasta halutaan eroon.
Lentämisen kohdalla ongelma ei ole niinkään sen absoluuttisesti suuri vaikutus juuri tällä hetkellä, vaan se, että se kasvaa valtavalla vauhdilla, eikä vaihtoehtoisista polttoaineista oikein ole pelastajiksi.
Metsien taloudellinen hyödyntäminen on noussut keskusteluun osaksi siksi, että metsät tosiaan ovat niitä harvoja käytössä olevia oikeasti toimivia hiilinieluja, mutta myös siksi, että ilmastonmuutoksen lisäksi meillä on muutakin pulmaa: elämme keskellä kuudetta sukupuuttoa, joka on ihmisen aikaansaama. Suomessa joka yhdeksäs laji on uhanalainen, ja yleisin uhanalaisuuden syy on metsäelinympäristöjen muutos.
Pitäisi kuitenkin ymmärtää asioiden mittasuhteet:
“Isoin päästön tuottaja on energiantuotanto, kakkosena liikenne, Suomen kaltaisissa maissa kolmosena ovat kiinteistöt ja asuminen. Sitten tulevat maankäyttöasiat ja ruokavalioasiat, jotka ovat selvästi pienempiä asioita. Niitäkin kannattaa harrastaa, mutta niillä emme kykene tätä ongelmaa ratkaisemaan. Keinot energia-, liikenne- ja asumisjärjestelmien parantamiseksi ovat olemassa. Yksilöinä voimme tätä toimintaa tukea”, Taalas sanoo.
[…]
“Ratkaisemme tämän sillä, että muutamme energiantuotantomme fossiilienergiasta vesivoimaan, uusiutuvaan energiaan, jossain määrin myös ydinvoimaan. Liikennejärjestelmämme pitää muuttaa sähköiseksi ja biopolttoaineita ja vetyä käyttäväksi. On myös uusia mahdollisuuksia synteettisiin polttoaineisiin, jolloin voidaan jopa imeä hiilidioksidia ilmakehästä. Suomessa asuminen on keskeinen juttu, miten lämmitämme tai jäähdytämme asuntojamme”, hän sanoo.
[…] Taalas rauhoittelee ihmisten ilmastotuskaa […] (Yle 12.1.2021)
Taalas siis käytännössä esittää, että lopetamme fossiilisten polttoaineiden käytön, ja onnistuu ilmeisen vakavalla naamalla kutsumaan tätä “pieneksi muutokseksi arkielämäämme”.
Jos katsotaan suomalaista energiankulutusta, fossiilisten polttoaineiden kulutus laskee mutta on edelleen 38 prosenttia (lasken tässä yhteydessä turpeen fossiiliseksi). Uusiutuvien osuus kasvaa. Sen veturina on kuitenkin puu, jonka poltosta saadaan 28 prosenttia meillä käytetystä energiasta. Ilmaston kannalta se toki on parempi vaihtoehto kuin fossiilliset polttoaineet, mutta ei sekään ympäristön kokonaistilaa katsoen välttämättä voittava valinta ole.
Fingrid puolestaan kertoo, mistä meille tulee sähköä. Juuri nyt eletään talven pirteimpiä pakkasia, ja vastaus on ei suoranaisesti uusiutuvista. Vesivoima on toki vakaa lähde, mutta koskia on vain rajallinen määrä. Aurinko ei paista, tuulet eivät puhalla.
Eikä kyse tietenkään ole pelkästään Suomesta. Maailmalla tilanne on aavistuksen verran synkempi: vuonna 2018 maailman energiasta 85 prosenttia saatiin fossiilisista polttoaineista.
Taalas esittäytyy matemaattiseksi luonnontieteilijäksi ja penää asioiden asettamista oikeisiin mittasuhteisiin. En kuitenkaan ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että Taalas itse on aivan kartalla siitä, kuinka totaalisen naimisissa me ihmiset lajina olemme fossiilisten polttoaineiden kanssa.
Taalaksen mukaan keinot ovat olemassa, mutta pelkästään tämän sanominen ei tee siitä totta. Me Suomessa voimme – ja meidän pitää – tehdä kaikkemme päästöjemme vähentämiseksi, ja osan siitä voimme kuitata teknologialla. Globaalisti tarvitaan kuitenkin valtavia muutoksia, ja vaikka meillä olisi teknologiset keinot siihen – mihin esimerkiksi aihetta tutkinut Janne M. Korhonen ei alkuunkaan usko – meiltä näyttää puuttuvan poliittiset keinot ja valitettavasti myös tahto.
Tästä päästäänkin seuraavaan kysymykseen.
Keitä “me” olemme?
Ehkä kummallisimmassa lainauksessaan Taalas puhuu väestönkasvusta. Siitä kun ei hänen mukaansa puhuta tarpeeksi.
“Mielelläni nostan väestönkasvun hillinnän ilmastonmuutoksen torjunnan rinnalle. Siitä on puhuttu varsin vähän. Jos olisimme väestössä samalla tasolla kuin 100 vuotta sitten, ei olisi mitään ilmastonmuutosta”, Taalas sanoo.
[…] Taalas rauhoittelee ihmisten ilmastotuskaa […] (Yle 12.1.2021)
Väestönkasvun hillinnästä puhutaan yllättävän paljon ollakseen aihe, josta ei puhuta. Reilu vuosi sitten Helsingin Sanomat synnytti kohun uutisoimalla tutkimuksesta, jossa lapsimäärän vähentäminen oli ilmastotekojen ykkönen. Yle oli tehnyt samasta aiheesta jutun vähän aiemmin.
Ylen juttu tarjoilee syitä, miksi väestönkasvun hillinnästä ei usein puhuta: se toimii “polttoaineena rasistisille ja muukalaisvihamielisille kannoille”. Vilkaisu vaikkapa lehtien kommenttiraidoille – tai Suomen Uutisiin – kertoo, että väestönkasvu on kyllä tiiviisti käytössä perusteena sille, miksi syyttävä sormi voidaan osoittaa kehittyviin maihin ja jatkaa täällä Suomessa niin kuin ennenkin.
Toinen syy, miksi asiasta ehkä puhutaan suhteellisen vähän, on, että väestönkasvun hidastuminen on tosiasia, on ollut jo vuosikymmeniä. Maailmanlaajuisesti suhteellinen väestönkasvu oli suurimmillaan 1960-luvun alussa, ja absoluuttisina määrinäkin korkeimmalla käytiin jo 1980-luvulla.
Taalaksen puhe sadan vuoden takaisesta tilanteesta on suoraan sanoen absurdia. Jos se otetaan mittatikuksi, ei puhuta enää väestönkasvun hillinnästä vaan väestön vähentämisestä: sata vuotta sitten ihmisiä oli neljäsosa nykymäärästä. Toinen juttu on, että niiden kahden miljardin ihmisen päästötkin saattaisivat olla pallollemme liikaa, kriisi vain ei olisi vielä ihan näin paha.
Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta merkittävämpää kuitenkin on, että päästöt eivät jakaudu tasaisesti. Oxfamin mukaan maailman rikkain kymmenys tuottaa yli puolet ilmastopäästöistä. Rikkain prosentti aiheuttaa toiminnallaan enemmän ilmastohaittaa kuin maailman väestön köyhin puolikas.
Keneen Taalas siis kohdistaisi toimia, jos tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta väestönkasvua kontrolloimalla? Kun otetaan huomioon, että väestönkasvu on nykyään kiivainta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, väittäisin, että ei ainakaan niihin, jotka ilmastonmuutosta eniten aiheuttavat.
Periaatteellisella tasolla on aika merkittävää, että yksi Taalaksen esiin nostamista keinoista kohdistuu maailman köyhimpiin, joilla on käytännössä kuitenkin kaikkein vähiten mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastopäästöihin. Arvaapa muuten, ketkä kärsivät eniten ilmastonmuutoksesta? Tietenkin ne samat köyhät: ilmastonmuutoksen haittavaikutukset kasautuvat kehittyviin maihin.
Globaalia reiluutta
Länsimaat ovat viimeisen parinsadan vuoden aikana päässeet nauttimaan suhteettomasti teollistumisen ja kolonialismin hedelmistä: me olemme kaivaneet raaka-aineita kaikkialta maapallolta ja kasvattaneet omaa hyvinvointiamme koko maailman kustannuksella – muun muassa polttamalla valtavan määrän fossiilisia polttoaineita. Maailman kaikkien aikojen päästöistä Yhdysvallat vastaa neljänneksestä, EU 22 prosentista.
Taalaksen puhe pienistä muutoksista on osa tätä jatkumoa. Meillä on nyt jo korkea elintaso. Me voimme tehdä pieniä muutoksia arjessamme. Lopulta ei ole mitään väliä, onko niillä muutoksilla vaikutusta vai ei, meille todennäköisesti käy hyvin – meiltä ehkä häviää talvi, mutta globaalissa mittakaavassa se on pieni haitta.
Jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset, WWF:n mukaan tarvittaisiin noin 3,8 maapalloa. Maailman keskiarvo on noin puolet siitä. Suomalaiset tuottavat kasvihuonepäästöjä noin kahdeksan tonnia per nuppi, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa lukema on kymmenesosa siitä.
Mitä tällä kaikella ajan takaa?
Ajan takaa sitä, että elämme aivan hiton epäreilussa maailmassa, ja on olemassa todellinen vaara, että vitkuttelumme tekee siitä entistä epäreilumman.
Koko elämäntapamme perustuu kulutukselle ja jatkuvalle kasvulle, ja kehittyvät maat pyrkivät samaan. Tämä kuitenkin tarkoittaa myös niiden osalta päästöjen lisääntymistä. Samaan aikaan meidän pitäisi kiireesti saada kasvihuonepäästöt alas. Meidän pitäisi vähentää hakkuita. Vähentää ylikalastusta. Lakata kylvämästä muovia kaikkialle. Vähentää hiukkaspäästöjä.
Tarvitsemme suuria muutoksia. Meidän täytyy keksiä keino, jolla hyvinvoivan, rikkaimman väestönosan kulutusta saadaan radikaalisti vähennettyä. Samaan aikaan pitäisi keksiä tapa nostaa köyhimpien elintasoa ilman, että heidän väistämättä kasvavasta kulutuksestaan aiheutuvat päästöt kasvavat. Vaikka tämä tapahtuisi Taalaksen sanoin kulisseissa, on vaikea uskoa, että muutoksilla ei olisi vaikutusta myös jokapäiväiseen elämäämme.
Samana päivänä, kun Taalas julisti Iltalehdessä kaiken kääntyvän lopulta hyväksi, Frontiers in Conservation Science julkaisi muuten artikkelin, jossa varoitetaan aliarvioimasta “kammottavan tulevaisuuden” väistämiseksi vaadittavia toimia.1 Artikkelissa kehotetaan tieteentekijöitä välttämään tilanteen kaunistelua.
Mutta hei, ehkä insinööri keksii keinot ja kaikki menee hyvin. Vain pieniä muutoksia.
P.S. Olenko muuten maininnut, että Fortum polttaa turvetta myös Ruandassa?
P.P.S. Esimerkkinä kulutuksesta Kiinan kasvava keskiluokka haluaa lihaa – ja mehän sitä tietenkin ilomielin tarjoamme. Jos mikään ei muutu, maatalouden kasvihuonepäästöt saattavat kasvaa vuoteen 2050 mennessä jopa 80 prosenttia.2
1 Bradshaw et al: Underestimating the Challenges of Avoiding a Ghastly Future (Front Conserv Sci 2021), doi:10.3389/fcosc.2020.615419
2 Bajželj et al: Importance of food-demand management for climate mitigation (Nature Clim Change 2014), doi:10.1038/NCLIMATE2353