Tässä päivänä muutamana päädyin mainoskampanjan kohteeksi. Hartwall tuo kesään uusia juomia, ja Facebookin algoritmit päättivät, että minä olen juuri se henkilö, jolle kannattaa mainostaa muistivettä.
Uutuusvesi on maustettu kevyen hedelmäisesti, ja sen lisäksi siinä on koko päivän annos B12-vitamiinia. Mainoksen mukaan Novellen hörppiminen “boostaa muistia”.
Olen itse asiassa kirjoittanut aiheesta ennenkin. B12-vitamiini on toden totta elintärkeää, ja sen puute saattaa aiheuttaa esimerkiksi muistihäiriöitä.
On kuitenkin kaksi eri asiaa lääkitä puutosta vitamiinilisällä, ja väittää mainoksessa, että makuveteen lisätty B12-vitamiini tehostaa – sillä sitähän “boostaamisella” tarkoitetaan – muistia. Tästä ei ole näyttöä: kun vitamiinia saa riittävästi, muisti toimii normaalisti. Lisä ei paranna muistia vaan vesiliukoisena kulkeutuu elimistöstä luonnollisia teitä ulos.
Ihminen tarvitsee B12-vitamiinia hyvin vähän, suositeltu määrä on kaksi mikrogrammaa vuorokaudessa.1 Sitä on käytännössä kaikessa eläinperäisessä ravinnossa, ja päivittäinen tarve täyttyy helposti; vuorokausiannoksen saa vaikkapa parista keitetystä kananmunasta tai kahdesta lasista maitoa.2 Kuten esimerkeistä käy ilmi, myöskään lakto-ovovegetaristille riittävän annoksen saaminen ei ole aivan ylipääsemätön ongelma.
Tyypillisesti B12-vitamiinin puutos johtuukin jostakin sairaudesta. Erityisesti mahalaukkuun liittyvät sairaudet heikentävät imeytymistä – kävin mekaniikkaa läpi tuossa aiemmassa kirjoituksessani. Jos vitamiinin imeytymisessä on ongelmia, Novellen sisältämät pitoisuudet eivät vajeeseen auta.
Lähetin Hartwallille palautetta, ja sainkin pian vastauksen.
Novelle Plus B 12 on kivennäisvesi, johon on lisätty B12-vitamiinia. Tuotelupaus perustuu Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen, EFSA terveysväitteeseen, joka B12-vitamiinille on annettu.
Vastaus asiakaspalautteeseen 8.5.2020
Suomessa tosiaan noudatetaan koko EU:n laajuisia sääntöjä sen suhteen, millaisia väitteitä elintarvikkeista saa esittää. Jos tuotteen väitetään vaikuttavan terveyteen, väitteen täytyy pohjautua tutkimukseen, ja sen pitää olla viranomaisen hyväksymä.
Järjestelmä on hetkittäin kankea, mutta tarkoitus on hyvä. Ihmiset haluavat pitää huolta terveydestään, joten terveysvaikutukset ovat oiva tapa houkutella kuluttajia ostamaan tuotteita – ja juuri sen takia väitteiden tulee pitää paikkansa.
Mutta mutta… Hyväksyttyjen terveysväitteiden rekisteri on julkinen, ja sen mukaan B12-vitamiinista voi sanoa, että se
- edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa
- edistää hermoston normaalia toimintaa
- edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa
- edistää normaaleja psykologisia toimintoja
- edistää normaalia veren punasolujen muodostumista
- edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
- auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta
- osallistuu solujen jakautumisprosessiin
Mikään näistä ei oikein osu julkaistuun mainokseen.
Aavistuksen surullista on, että Hartwallin julkaisutiedotteessa tuotetta kommentoi myös laillistettu ravitsemusterapeutti:
“Koska B12-vitamiinin imeytyminen on heikkoa, voi päivittäinen ruokavalio aivan hyvin sisältää moninkertaisesti päivän B12-saantisuosituksen, eikä vitamiinia voi saada liikaa. B12 on vesiliukoinen vitamiini, jota elimistö tarvitsee aina verenmuodostuksesta aivojen vireyteen”, laillistettu ravitsemusterapeutti Marianna Hölttä kertoo.
Hartwallin kesän uutuusjuomat tulevat myyntiin (25.3.2020)
Tämäkin on yhdenlainen silmänkääntötemppu: ravitsemuksen ammattilaisen kommentin voi helposti tulkita hyväksynnäksi. Vaan jos lainauksen lukee tarkkaan, se itse asiassa kertoo lähinnä B12-vitamiinin yleisistä ominaisuuksista.
Ehkä paras todistus tuotteen tarpeettomuudesta onkin, että julkaisutiedotteessa vahvinta, mitä yhtiön oma asiantuntija suostuu B12-vedestä sanomaan on, että yliannostuksesta ei tarvitse olla huolissaan.
Novelle Plus B12 Muistille on oiva esimerkki siitä, miksi terveysväitteiden käyttö on säädeltyä. Se on tuote, jota kukaan ei varsinaisesti tarvitse. Vitamiinilisä antaa kuitenkin mahdollisuuden myydä makuvettä terveyttä edistävänä.
Nyt vain kävi niin, että Hartwallilla ei ilmeisesti riitä luotto hyväksyttyihin terveysväitteisiin. Ja ymmärtäähän sen: “muistin boostaaminen” kuulostaa paljon myyvemmältä kuin “normaalien psykologisten toimintojen tukeminen”.
Harmi kyllä vain jälkimmäinen pitää paikkansa.
Tuotekehityksen multihuipentuma
Kuten sanottu, sekasyöjä saa mitä todennäköisimmin vähintäänkin riiittävästi B12-vitamiinia päivittäisestä ruuastaan ilman mitään tarvetta lisävitaminointiin.
Koska vitamiinia on nimenomaan eläinperäisissä tuotteissa, vegaanien tilanne on kuitenkin toinen: pelkästään kasviksista muodostuvassa ruokavaliossa ei B12-vitamiinia luonnostaan ole. Niinpä sitä lisätään esimerkiksi moniin maidon korvikkeisiin, ja useimmat vegaanit kyllä tietävät, että vitamiinin saannista tulee tarvittaessa huolehtia lisäravinteilla.
Voisi ajatella, että tässäpä on vegaanille kätevä tapa pitää huolta B12-vitamiinin saannista ihan vain vettä juomalla. Eikö? No ei.
Novelle Plus -juomien uusin tulokas sopii lakto-ovo-vegetaristeille ja se on makeutettu hedelmäsokerilla.
Hartwallin kesän uutuusjuomat tulevat myyntiin (25.3.2020)
Onneksi olkoon, Hartwall! Vaatii jo jonkin verran yrittämistä, että onnistuu kehittämään ei-vegaanisen kivennäisveden.
P.S. Asiasta lisää kyseltyäni asiakaspalvelu täsmensi, että “boostaamisella tarkoitamme psykologisten toimintojen tukemista”. Monikohan ymmärtää sanan näin?
P.P.S. Miksiköhän mainostettavaksi asiaksi on valikoitunut juuri muisti? Esimerkiksi EFSAn paperissa esimerkeiksi normaaleista psykologisista toiminnoista mainitaan myös keskittyminen, oppiminen ja päättely.3
Edit 6.7.2020 Kävin hiukan vuoropuhelua valvovan viranomaisen kanssa, ja sen tuloksena Hartwall poisti muistin boostaamiseen viittaavat mainoksensa. Hartwallin sivuille on kuitenkin ilmaantunut mainossivu, jossa todetaan muun muassa näin:
“Novelle Plus B12 -kivennäisveden vaikutus on tutkittu ja Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto on hyväksynyt terveysväittämämme paikkansapitäviksi. Voimme perustellusti sanoa juoman vahvistavan aivojen toimintakykyä”, [Hartwallin vesien markkinointipäällikkö] Hanna Seppälä kertoo.
Aivotkin kaipaavat vitamiineja (Hartwall)
En ole aivan vakuuttunut, että tuosta lainauksesta yksikään osa pitää tarkkaan ottaen paikkansa.
Korjaan kuitenkin sen verran kirjoitukseni lopetusta, että nyttemmin Hartwall on lisännyt B12-veden tuotetietoihin veden sopivan myös vegaaneille. Ehkä asiaa piti hetki varmistella.
1 Terveyttä ruoasta – Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014_, PDF5.pdf
2 Fineli, https://fineli.fi/
3 Scientific Opinion on the substantiation of health claims related to
vitamin B12 […] (EFSA Journal, 2010), PDF