Sosiaalisessa mediassa levisi muutama päivä sitten ruutukaappauksia Kainuun ammattiopiston koulutuksesta. Kahden päivän “Miten perustan homeopaattisen epidemiakotiapteekin” -kurssi oli tarkoitus vetää huhti-toukokuussa, mutta kiivaan palautteen ansiosta opisto päätyi perumaan kurssin.
KAO:n rehtori Raimo Sivonen summaa, että puheluissa ja viesteissä ihmeteltiin kuinka oppilaitos on edes harkinnut lähtevänsä tarjoamaan verkkokoulutusta, jossa olisi opastettu perustamaan homeopaattinen epidemiakotiapteekki.
“On suoraan sanottuna kysytty miten olemme tekemisissä tällaisen huuhaan kanssa. Koulutus ei ole linjassa minun opinahjoni periaatteiden kanssa ja eikä sitä järjestetä”, sanoo Sivonen.
Ammattiopisto tarjosi kurssia homeopaattisesta epidemiakotiapteekista… (Yle 17.4.2020)
Hyvä niin. Homeopatiaa ei pitäisi opettaa missään, ja erityisesti näin käynnissä olevan pandemian aikaan “epidemiakotiapteekilla” mainostaminen tuntuu suoraan sanoen rikolliselta.
Ammattiopisto toimi siis suoraselkäisesti. Tai siis melkein. Tai ainakin se pyrki nopeasti pesemään kätensä asiasta, eikä Ylekään vaivautunut asiaa sen kummemmin selvittämään.
Kantri-huuhaata vuosien varrelta
Kainuun ammattiopisto on ollut mukana useissa Kantri-kehityshankkeissa, joissa ilmeisesti pyritään osin EU-rahoin tekohengittämään hiljenevää maaseutua. Ylenkin mainitseman, käynnissä olevan Kantri-Neuvo-hankkeen lisäksi on järjestetty ainakin Kantri & Co, Kantri-Sampo, Kantri-Inno, KantriKoulutus ja KantriYritys.
Utareterveyttä, mahlan taloudellistä hyödyntämistä ja mehiläishoidon perusteita käsittelevien kurssien lisäksi ohjelmissa on ollut koko ajan mukava huuhaa-vire. Menneiltä vuosilta löytyy muun muassa seuraavia kursseja:
- Kasvien rohdoskäyttö ihmisillä -kokonaisuus (KantriYritys, 2014). Verkkokurssin yhtenä aiheena mainitaan mm. humoraalioppi, ja kurssilaiset kävivät opintomatkalla Sveitsissä tutustumassa muun muassa homeopaattisia valmisteita valmistavaan yritykseen ja sveitsiläiseen homeopatiaan.
- Homeopatiasta apua nautojen hyvinvointiin (Kantri-Inno, 2016)
- Homeopatia -itsehoitokurssi (mahdollisesti lehmille, Kantri-Inno, 2016)
- Homeopatia kasvinviljelyssä ja tuholaisten torjunnassa (Kantri-Inno, 2017)
Homeopatiaa on siis ollut kurssiohjelmassa ainakin vuodesta 2014 lähtien.
Homeopatia on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Opistossa on järjestetty myös ainakin seuraavat kurssit:
- Turvehoitojen perusteet (Kantri & Co, 2016)
- Aromaterapian perusteet (Kantri & Co, 2017)
- Biodynaamisen viljelyn perusteet (Kantri-Inno, 2017)
- Ayurvedan perusteet (Kantri & Co, 2017). Kurssilaiset tekivät myös opintomatkan Intian Keralaan Ayurveda-teemalla (pdf)
- Kiinalaisen lääketieteen perusteet ja suomalaiset kasvit (Kantri & Co, 2017)
- Aromaterapeuttinen kasvohoito (Kantri & Co, 2017)
- Kukkaterapia (Kantri & Co, 2017)
- Akupainannan perusteita (Kantri & Co, 2018)
- Suklaahieronta ja tiibetiläinen hunajahoito (Kantri & Co, 2018)
Kukkaterapia on lääkäri ja homeopaatti Edward Bachin (1886–1936) kehittämä uskomushoito, joka on… no, homeopatiaa, mutta kukilla.
Biodynaaminen viljely puolestaan perustuu Rudolf Steinerin (1861–1925) antroposofisiin oppeihin ja on ikään kuin… no, homeopaattista maanviljelyä, jossa olemattomiin laimennetut “preparaatit” ohjaavat astrologiasta kumpuavia kosmisia voimia.
Ayurveda on intialaista uskomushoitoa – siihen käytiin tutustumassa opintomatkalla Keralassa (pdf). Kiinalainen lääketiede ei ole lääketiedettä vaan uskomushoitokokoelma. Akupainanta on akupunktiota ilman neuloja – ja uskomushoito. Näitä näkee hetkittäin tarjottavan jopa sairaaloissa, mutta näyttöä niiden tehosta ei juurikaan ole.
Aromaterapiaa, turvehoitoa, suklaahierontaa ja tiibetiläistä hunajahoitoa voi pitää köykäisempinä hyvinvointi- tai jopa kauneudenhoitopalveluina. Niillekin pyritään kuitenkin mielellään kehittämään tieteelliseltä kuulostavia vaikutusmekanismeja ja todellisia hoitovaikutuksia.
Yleisradion jutussa annetaan ymmärtää, että huuhaa ei sovi Kainuun ammattiopiston linjaan. Artikkelissa kerrotaan, että kurssia on ihmetelty muun muassa Skepsiksen Facebook-ryhmässä. Sitä sen sijaan ei mainita, että opiston homepatiakursseista on kerrottu yhdistyksen Skeptikko-lehdessä ainakin vuosina 2016 (pdf) ja 2017 (pdf). Maininnat ovat toki lähinnä sivulauseita, mutta aika helposti löydettäviä sellaisia.
Raimo Sivonen on toiminut Kainuun ammattiopiston rehtorina vuodesta 2007. On erinomaista, että huhtikuulle suunniteltu kurssi peruttiin. Menneiden vuosien tarjontaa katsellessa näyttää kuitenkin selvältä, että huuhaa sopii ammattiopiston ja sen rehtorin linjaan vallan mainiosti.