Sami Sundell
Sami Sundell
5 min read

Tags

Helsingin Sanomien Jussi Lehmus­vesi kirjoittaa esseessään kirjan kuolemasta. Netflix ja muut suora­toisto­palvelut ovat niin houkuttelevia, että ihmiset eivät yksin­kertaisesti kykene olemaan katsomatta niitä.

Silmääni tarttui Lehmus­veden lausahdus ajan­käytöstä:

Monen muun lailla olen itse perustellut lukemisen hiipumista myös ajan­puutteella. Kaikki yö­pöydällä lojuvat kirjat ovat niin paksuja, että niiden sovittaminen kiireiseen arkeen tuntuu mahdottomalta.

Tappaako Netflix romaanin? Jopa kirjallisuuden suur­kuluttajat vaihtavat yhä useammin tv-sarjoihin, ja yksi syy siihen löytyy sinunkin kädestäsi (HS 4.7.2019)

Lehmus­vesi kyllä kumoaa tämän selityksen itsekin, mutta ajattelin silti tuoda asiaan oman näkö­kulmani.

Ruuhka­vuosien sanelemaa

Elän tällä hetkellä ruuhka­vuosia: käyn täys­päiväisesti töissä, ja muulloin ikävystymisen estävät kaksi pientä lasta.

Niinpä minulle tv-sarjan yli­voimaisesti merkityksellisin ominaisuus on jakson pituus. Elo­kuvia en katso käytännössä ollenkaan, sillä ei löydy sellaista väliä, jossa voisin keskittyä kotona, yksin, parin tunnin ajan yhteen asiaan. 20 minuutin mittainen tv-sarjan jakso sopii aika­tauluun selvästi paremmin kuin tunnin mittainen.

Tästä jakson pituuden merkityksestä omaa kieltään kertoo, että viime aikoina olen katsonut muun muassa Love, Death & Robotsia. Noin vartin mittaisista irrallisista episodeista koostuva animaatio­sarja täyttää lyhyen ajan­vieton tarpeen siitäkin huolimatta, että sarja tarkkaan ottaen on aika pitkälti kuraa.

Kesä­loman yllätettyä ehdin katsomaan Catch-22:n. Katson kyllä pidempiä sarjoja säännöllisesti muutenkin – olen aina valmis pettymään spekulatiiviseen fiktioon – mutta se on kaikki pois yö­unista.

Kirja sen sijaan sopii pienempäänkin lokoseen. Luen kirjoja bussia odotellessa, työ­matkalla, kahvi­tunnilla, vessassa, lasta nukuttaessa… Kirjojen rakenne – ja toki myös oma asenne – mahdollistaa lyhyemmänkin luku­nautinnon. Kirjaa voi lukea sivu kerrallaan.

Kirotut suora­toisto­palvelut

Lehmus­vesi, epäilemättä ihan aiheellisesti, pitää suora­toisto­palveluita yhtenä syynä tv-sarjojen suosion kasvamiselle ja toisaalta lukemisen vähenemiselle. Itselleni ne toimivat lähes päin­vastoin. Vähän niin kuin eräällä isolla eläimellä:

Laatu­sarjojen lisääntyminen voi johtaa maun kultivoitumiseen, minulla se on johtanut lähinnä katselu­jonon entistä hervottomampaan venymiseen. Kun ei ole aikaa eikä toisaalta esimerkiksi esitys­ajan tuomaa velvoitetta katsoa sarjaa, ne jäävät katsomatta.

Tässä kohtaa korville iskee myös suora­toisto­palvelujen bisnes­logiikka. Ne ovat entistä enemmän suunniteltuja ahmimiseen: Lehmus­vesikin mainitsee eittämättä hienon ominaisuuden, joka tarjoaa jakson päättyessä suoraan seuraavaa, parhaimmillaan kertaus ja alku­tekstit ohittaen. Kyllä, juu, mutta entäpä jos ei pysty katsomaan useampaa jaksoa putkeen?

The Expanse on perin kehuttu scifi-sarja. Itse en siitä kuitenkaan tiedä mitään, sillä ehdin katsoa siitä vain kuusi ensimmäistä jaksoa ennen kuin sarja poistui Netflixistä. Neljäs kausi on ilmeisesti tulossa Amazonin tuottamana, mutta sitä odotellessa pitäisi päästä näkemään ne 2,5 aiempaa kautta.

The Good Place täyttää lyhyiden jaksojen vaatimukseni, mutta siitä on Suomessa nähtävillä vain ensimmäinen kausi. Sarjasta on tänäkin vuonna Hugo-ehdokkaana peräti kaksi jaksoa, joten olisin varsin kiinnostunut katsomaan, jos sitä joku näyttäisi.

Doctor Who on suorastaan klassikko, ja Suomessa Yleis­radio on ansiokkaasti näyttänyt sarjaa tuoreinta tuotanto­kautta myöten. Juuri tällä hetkellä sitä ei kuitenkaan näe mistään; Netflixillä oli aiemmin kaudet viidennestä eteenpäin, mutta ne poistuivat valikoimista loppu­keväästä.

Sarjan aloittaminen on investointi. Käytän aikaani ja toivon, että saan siitä vastineeksi jonkinlaista tyydytystä. Joka kerta, kun Netflix, C-More tai joku muu vetää maton katseluni alta poistamalla sarjan palvelusta, se vähentää intoa alkaa katsoa mitään uutta.

Keskittymis­kyky kateissa

Loppujen lopuksi esseen varsinainen pihvi löytyy sen lopusta.

Itse syytän lukemisen nykyisestä vaivalloisuudesta kännykkä­riippuvuuden turmelemia aivojani. Ne ovat jatkuvassa ärsyke­tulvassa tottuneet pomppimaan sovelluksesta ja teksti­pätkästä toiseen, ja nyt romaanin maailmaan uppoaminen ei enää onnistukaan.

Tappaako Netflix romaanin? Jopa kirjallisuuden suur­kuluttajat vaihtavat yhä useammin tv-sarjoihin, ja yksi syy siihen löytyy sinunkin kädestäsi (HS 4.7.2019)

Lehmus­vesi viittaa aiemmin esseessään muun muassa yhdys­valtalaiseen ajan­käyttö­tutkimukseen, jonka mukaan teinit lukevat entistä vähemmän.

Sama tutkimus kuitenkin kertoo, että myös televisiota katsotaan entistä vähemmän.1 Kun 1970-luvun lopussa yhdys­valtalaiset teinit katselivat televisiota 2,5 tuntia päivässä, vuonna 2016 sitä katsottiin alle kaksi tuntia päivässä.

Samaan aikaan internetin käyttö on – kappas mokomaa – räjähtänyt. Sosiaaliseen mediaan kulutettiin vuonna 2016 aikaa yli 4,5 tuntia päivässä.

Olisikohan siis sittenkin niin, että kirjaa ei ole tappamassa Netflix vaan sosiaalinen media ja ihmisten – niin teinien kuin aikuistenkin – impulssi­kontrollin heikkeneminen? Netflix, HBO ja kumppanit toki hyötyvät tästä kehityksestä, sillä sosiaalinen media on tehnyt tv-sarjojen katselusta maailman­laajuisen tapahtuman, mistä Game of Thrones lienee paras esimerkki.

Uskon ja toivon, että aivot eivät kuitenkaan turmellu aivan noin helposti. Kännykkä­riippuvuus kuulostaa vähän saman­laiselta teko­syyltä kuin esseessä aiemmin mainittu ajan­puute. Se tekee asian­tilasta väistämättömyyden, antaa luvan tarttuan helppoon ja nopeaan ärsykkeeseen. Kirjoituksessa mainitut esi­merkit eristetystä saaresta ja maa­seudun rauhasta lukemisen edistäjinä osoittavat, että eivät ne aivot mihinkään ole sulaneet.

Kirjoihin keskittyminen epäilemättä vaatii totuttelua ja oppimista. Saattaa olla, että erityisesti nuorten kohdalla asiasta pitäisi huolestua.

Hyvä alku lukemisen aloittamiselle on kuitenkin hankkia parempaa luettavaa. Hankkiutukaan hyvät ihmiset eroon niistä yö­pöydällä pölyttyvistä romaaneista. Eivät ne siellä lukemista edistä, toimivat vain epä­onnistumisen muisto­merkkeinä. Aloittakaa puhtaalta pöydältä.

Itselläni lukemisen uusi ura alkoi muutama vuosi sitten, kun hankin Kindlen. Sähköinen kirja on verraton tuote ja erilliset luku­laitteet lyövät tiilis­kiven kokoiset kirjat mennen tullen luku­mukavuudessa. Samalla se muuttaa kännykän dystooppisesta turmelluksen tuojasta uuden sivistyksen airueksi: puhelimessa sähkö­kirja kulkee kaikkialle.

P.S. Suora­toisto­palveluiden yhtenä ongelmana ovat myös tekniset murheet. Kirjoitin vuonna 2014 televisio­palveluiden puutteista, eikä tilanne tunnu juuri muuttuneen; televisio­sovellukset ovat edelleen järjestään kamalia. Chromecast on osittainen ratkaisu; sitä käyttämällä pääsee nauttimaan vähän toisen­laisista käytettävyys­kukkasista palveluiden selain­käyttö­liittymissä.

P.P.S. Lehmus­veden mukaan yhdys­valtalainen tutkimus osoittaa, että kirjojen ja lehtien lukeminen on vähentynyt, vaikka “tutkimuksessa ei välitetä siitä, millä välineellä tekstiä luetaan.” Tutkimuksessa kuitenkin kysytään toisaalta internetin käytöstä, toisaalta lehtien ja kirjojen lukemisesta.1 Väittäisin, että vielä nyky­teineille, erityisesti näin rinnakkain esitettynä, lehdet ja kirjat ovat ennen kaikkea fyysisiä, vaikka sitä ei kysymyksessä erikseen teroitetakaan. Sama saattaa muuten päteä myös TV:n katseluun.

1 Twenge et al: Trends in U.S. Adolescents’ Media Use, 1976–2016: TheRise of Digital Media, the Decline of TV, and the (Near)Demise of Print (Psychol Pop Media Cult 2018), doi:10.1037/ppm0000203