Seuraan Twitterissä monenmoisia hahmoja. Yksi näistä hahmoista on Ulla Appelsin, Ilta-Sanomien päätoimittaja. Tänään hän penäsi hyväksikäyttö- ja lähisuhdeväkivaltakeskusteluun rohkeutta:
Toivoisi, että kun Suomessa on viime päivinä puhuttu paljon niin seksuaalisesta hyväksikäytöstä kuin lähisuhdeväkivallastakin, uskallettaisiin puhua myös yhdestä ryhmästä. [IS: Ulla Appelsinin kommentti: Oulun tapahtumista alkoi keskustelu – mutta tämä aihe on tabu]
Tweetin perässä on iso nippu ihmisiä kehumassa rohkeudesta, harmittelemassa feministien hiljaisuutta ja toistelemassa salaliittoteoriaa hyssyttelystä ja hiljentämisestä.
Kyse on tietenkin maahanmuutosta.
Otsikoihin nouseva tabu
Appelsin kertoo heti otsikossa, että suomalaisessa keskustelussa on yksi tabu.
Moni taho on viime päivinä muistuttanut, että kotioloissa tehtäviä pahoinpitelyjä ja raiskauksia jää Suomessa ilmoittamatta. Näin varmasti on: lähisuhdeväkivalta on meillä vakava ongelma. Mutta toistaiseksi ei ole juuri näkynyt puheenvuoroja, jossa olisi nostettu esiin, mitä tämä tarkoittaa maahanmuuttajanaisten osalta. Jos kantasuomalaisen naisen on vaikea ilmoittaa, että oma puoliso on hakannut tai raiskannut, kuinka vaikeaa se mahtaakaan ollakaan maahanmuuttajanaiselle, joka ei välttämättä edes tiedä, että raiskaus avioliitossa on Suomessa rikos? Naiselle, joka voi olla jopa lukutaidoton?
Ulla Appelsinin kommentti: Oulun tapahtumista alkoi keskustelu – mutta tämä aihe on tabu (IS 24.1.2019)
Ja kyllähän Appelsin tosiaan on löytänyt kipupisteen: maahanmuuttajanaisten riski joutua raiskatuksi on lähes kaksinkertainen verrattuna kantaväestöön. Joissakin maahanmuuttajaryhmissä lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuminen on naiselle neljä kertaa todennäköisempää kuin kantaväestössä.
Mistäkö tiedän tämän? Siitä, että asiasta on uutisoitu.
Keskusteluun pulpahtava tabu
- Tabu
- jnk pyhäksi, vahingolliseksi tms. katsotun tekemistä, mainitsemista tm. koskeva uskonnollinen t. uskomuksellinen kielto t. sen kohde. Äsken synnyttäneeseen naiseen kohdistuva tabu. Seksuaalisuuteen liittyvät tabut, seksuaalitabut. Sanatabu. Rikkoa tabu.
- yl. jstak kartettavasta, kielletystä. Keskustelunaihe, joka on perheessämme tabu.
Kielitoimiston sanakirja
Appelsin viittaa kirjoituksessaan siihen, kuinka muun muassa Anna Kontula (vas) ei ansiokkaassa blogikirjoituksessaan maininnut maahanmuuttajanaisia, tai kuinka Helsingin Sanomien haastattelemat tutkijat eivät nostaneet heidän asemaansa keskustelun kohteeksi.
Totta. Toisaalta Appelsin on kuitenkin löytänyt Yleisradiolta viikon vanhan uutisen, jossa aihetta käsitellään. Hän viittaa Me Naisten viime syksyiseen artikkeliin, jossa Ujuni Ahmed puhuu naisten silpomista vastaan.
Jumankekka: Appelsin lainaa Yleisradion uutista kertoessaan maahanmuuttajanaisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä. Kolumnin kuvituskuvana on joukko tuoreita otsikoita uutisista, joissa kerrotaan tuosta vaietusta ryhmästä.
Mitä haaviin ei jäänyt
Kun vähän penkaisee, maahanmuuttajanaisten asema on itse asiassa ollut aika paljon esillä.
Esimerkiksi viime viikolla Ylen Kulttuuricocktail kirjoitti lähisuhdeväkivallasta, ja yhtenä osana juttua mainittiin myös vähemmistöt.
Ongelmia on erityisesti vähemmistöjen ja esimerkiksi vammaisten kokeman väkivallan tunnistamisessa.
Yksi huomiotta jäävä ryhmä ovat maahanmuuttajataustaiset naiset. Raporttien mukaan heihin kohdistuu kantaväestöä enemmän lähisuhdeväkivaltaa. Silti maahanmuuttajataustaisia naisia ei juurikaan tukiryhmissä tai auttavissa puhelimissa näy.
Lähisuhdeväkivallan maa – miksi suomalainen satuttaa läheistään? (Yle 16.1.2019)
Jos lukeminen ei innosta, ei hätää! Yle Puheen Mahadura & Özberkan käsitteli viime viikon jaksossaan seksuaalirikoksia, ja myös siinä nostettiin esiin maahanmuuttajanaiset.
Eikä kyse ole vain viimeisen viikon aikana pompahtaneesta ilmiöstä. Päinvastoin aihe on ollut esillä useissa medioissa vuosien mittaan.
Tutkimuksen ja toiminnan kohde
Google tietää kertoa, että maahanmuuttajanaisten kokema väkivalta näyttää olevan myös kohtalaisen suosittu tutkimuksen ja selvitysten kohde. Aiheesta löytyy monenmoista lopputyötä niin ammattikorkeakouluista kuin yliopistoistakin.
Viime toukokuussa sisäministeriö julkaisi selvityksen, jonka mukaan turvallisuudessa on iso ero eri väestöryhmien välillä. Selvitys uutisoitiin laajasti, ja osapuilleen jokaisessa uutisessa mainittiin erityisesti selvityksessä esiin nostettu maahanmuuttajanaisten haavoittuvainen asema.
Elokuussa puolestaan uutisoitiin ministeriöiden välisestä työryhmästä. Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) nosti maahanmuuttajaperheiden sisäisen väkivallan uudeksi haasteeksi.
Haaste ei tosin näytä olevan erityisen uusi. Sen suuremmin ponnistelematta löytyy vaikkapa sosiaali- ja terveysministeriön opas vuodelta 2005. Opas on tarkoitettu “tukemaan väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajanaisten auttamistyötä”.
Lisä-ääniä kaivataan
Artikkeleita selaillessa käy selväksi, että Monika-Naiset liitto ry on merkittävä toimija. Järjestö pyrkii edistämään nimenomaan maahanmuuttajataustaisten naisten asemaa, ja yhtenä osana toimintaansa se pyrkii ennaltaehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Niinpä sitä on kuultu asiantuntijana monessa aihepiiriin keskittyvässä uutisessa ja raportissa.
Viime viikkojen uutisoinnissa puolestaan on noussut esiin erityisesti Ujuni Ahmed, joka somalitaustaisena vastustaa oman yhteisönsä perinteitä. Me Naisten haastattelussa Ahmed kertoo Suomesta löytyvän silvottuja tyttöjä, mutta vaikeus on saada heidät puhumaan.
Uutisten määrä – ja toisaalta ylipäätään Monika-naisten kaltaisen järjestön olemassaolo – osoittaa, että erityistä tabua maahanmuuttajanaisiin kohdistuvan väkivallan suhteen ei ole. Ongelma on ehkä ennemminkin se, ketkä puhuvat, miten puhuvat ja kenelle puhuvat.
Emme me varsinaisesti tarvitse päätoimittajia kauhistelemaan “syvää hiljaisuutta” ja lausumaan totuuksia. Me tarvitsemme Ujuni Ahmedia, Suldaan Said Ahmedia (vas), Husu Husseinia (sd), Susani Mahaduraa ja Yagmur Özberkania. Me tarvitsemme lisää maahanmuuttajataustaisia hoitajia, kätilöitä, sosiaalityöntekijöitä, opettajia, lääkäreitä, psykologeja, palopelastajia, poliiseja, toimittajia, pappeja ja poliitikkoja. Me tarvitsemme näitä ihmisiä tekijöinä mutta myös ääninä ja kohtaamisina, kokemusasiantuntijoina ja esikuvina.
Viranomaisten, median ja ylipäätään ihmisten suhtautumisessa maahanmuuttajiin on varmasti parantamisen varaa. Appelsinin kirjoituksessa on tietenkin totuuden siemen. Vaan siinä, missä Appelsin puhuu “väsyneestä ‘hakkaavathan ne suomalaisetkin’ -argumentista”, koko Appelsinin kirjoitus on yksi suuri ja väsynyt “miksi tästä ei puhuta” -argumentti. Argumenttien erona on, että vain ensimmäinen pitää paikkansa.
P.S. On tavallaan hauskaa, että ihmiset lukevat artikkelin maahanmuuttajanaisten asemasta ja moittivat sitten feministejä hiljaisuudesta. Puhe on kuitenkin ihmisryhmästä, jonka jäsenet määritelmällisesti kuuluvat kahteen haavoittuvaan ryhmään. Tätä, hyvät ihmiset, sanotaan intersektionaalisuudeksi, ja sen tunnistaminen on nykyfeminismin kovaa ydintä.
P.P.S. Tuli vielä mieleeni, että kaksi vuotta sitten Euroopan komissio selvitti kansalaisten asennetta sukupuolittuneeseen väkivaltaan. Eurobarometri-kyselyssä suomalaisista 11 prosenttia hyväksyi raiskauksen joissakin tilanteissa. Siksikin Suostumus 2018 -hanke on tärkeä.