Vala vakaalla hiirikädellä

Sami Sundell

6 min read 2018-06-03

Tags

• lainsäädäntö
• politiikka
• uskonnottomuus
• uskonto

Perjantai-ilta­päivän rauhaa rikkoi jälleen pieni­muotoinen kohu. Tarkka­silmäiset lukijat havaitsivat nimittäin, että hallituksen esitys valtio­neuvostosta annettuun lakiin sisälsi juhlallisen vakuutuksen, jossa viitattiin Jumalan lakiin.

Lain­säädäntö­neuvos Sanna Helo­puro kuitenkin hyppäsi hätiin, pahoitteli kyseessä olevan copy-paste-virheen ja ilmoitti, että teksti korjataan pikimmiten. Näin myös tapahtui: nyttemmin vakuutuksesta on siivottu viittaukset Jumalaan.

Julkisuudessa hiukan vähemmälle huomiolle jäi, mistä tuo teksti oli lainattu. Kysehän oli siis saman laki­esityksen ministerin­valasta, joka kuuluisi jatkossa näin:

Minä N.N. lupaan ja vannon kaikki­valtiaan ja kaikki­tietävän Jumalan edessä, että minä ministerin tehtävässäni noudatan perustus­lakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeuden­mukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteis­kunnan parhaaksi. Minä N.N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, että minä parhaan ymmärrykseni ja oman­tuntoni mukaan kaikissa ratkaisuissani tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja toimin Jumalan ja Suomen valta­kunnan lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta.

Hallituksen esitys edus­kunnalle laiksi valtio­neuvostosta annetun lain muuttamisesta (HE 70/2018)

Virkaan astumiseen on historiallisesti liittynyt joko uskonnollinen vala tai juhlallinen vakuutus. Valoista on kuitenkin luovuttu viime vuosina – todistajan­valasta luovuttiin vuonna 2016, tuomarin­valasta vuonna 2017 ja kalastuksen­valvojan valasta jo 2012.

Ministerin­valojen uudistaminen oli työn alla, ja vielä maaliskuussa oikeusministeri Antti Häkkänen (kok) kannatti ajatusta siitä, että ministerit antaisivat jatkossa juhlallisen vakuutuksen valan sijaan. Miten tässä nyt näin kävi?

Copy-pastea kerta kaikkiaan

Kun tekstiä katsoo vähän kauemmin, alkaa paljastua, että copy-paste ei jää pelkästään vakuutukseen, vaan sitä on harrastettu myös ministerin valan kohdalla. Kysehän ei nimittäin ole itsenäisestä valasta ensinkään, vaan valaan on yksin­kertaisesti ladottu yhteen virka­vala ja vuoden 1734 oikeuden­käymis­kaaresta kotoisin oleva tuomarin­vala. Verrataanpa:

Minä N.N. lupaan ja vannon kaikki­valtiaan ja kaikki­tietävän Jumalan edessä, että minä virassani noudatan perustus­lakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeuden­mukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteis­kunnan parhaaksi. Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, että minä parhaan ymmärrykseni ja oman­tuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta. Älköön kukaan tuomarin­virkaan ruvetko, ennenkuin on näin vannonut.

Asetus virka­valasta ja -vakuutuksesta sekä oikeuden­käymis­kaari vuodelta 1734 (23.12.1987/1183 & 4/1734)

Paria sanaa muuttamalla ja suoraan tuomio­istuimeen viittaavat osuudet poistamalla on kätevästi koottu ministerin­vala sirpakalle 1700-luvulle. Loistavaa! Tämä sama teksti on sitten saanut toimia pohjana myös juhlalliselle vakuutukselle, johon jo surullisen kuuluisasti jäi pari ylimääräistä Jumalaa. Vannojan nimi ehdotuksessa on edelleen kahteen kertaan, mutta toistohan tuo tehoa.

Miksi ihmeessä tämä on tehty? Maaliskuulle päivätyssä luonnoksessa teksti on nimittäin paljon suorempaa ja selvä­sanaisempaa:

Ministerin juhlallinen vala vannotaan seuraavan kaavan mukaan:
“Minä N.N. lupaan ja vannon kaikki­valtiaan ja kaikki­tietävän Jumalan edessä, että minä ministerin tehtävässäni vilpittömästi ja uskollisesti noudatan perustus­lakia ja muita lakeja sekä toimin tasa­puolisesti isän­maan ja kansalaisten sekä yhteis­kunnan jäsenten parhaaksi. Tehtävässäni toimin ihmis­arvon loukkaamattomuuden, yksilön vapauden ja oikeuksien turvaamiseksi sekä edistäen oikeuden­mukaisuutta yhteis­kunnassa. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisena ja rehellisenä ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon, ruumiin ja hengen puolesta.”

Ministerin juhlallinen vakuutus annetaan seuraavan kaavan mukaan:
“Minä N.N. lupaan ja vakuutan kunnian ja oman­tunnon kautta, että minä ministerin tehtävässäni vilpittömästi ja uskollisesti noudatan perustus­lakia ja muita lakeja sekä toimin tasa­puolisesti isän­maan ja kansalaisten sekä yhteis­kunnan jäsenten parhaaksi. Tehtävässäni toimin ihmis­arvon loukkaamattomuuden, yksilön vapauden ja oikeuksien turvaamiseksi sekä edistäen oikeuden­mukaisuutta yhteis­kunnassa. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisena ja rehellisenä ilman kavaluutta ja juonia, kunnian ja oman­tunnon kautta.”

Hallituksen esitys edus­kunnalle laiksi valtio­neuvostosta annetun lain muuttamisesta (Luonnon 19.3.2018, PDF)

Jossain vaiheessa maalis­kuun luonnoksen ja lain edus­kunnalle esittelemisen välissä kuitenkin keksittiin, että kyllä nyt pitää lakiin saada vähän lisää kaikuja Ruotsin vallan ajalta.

Miksi tätä edes tehdään?

Ehkä kummallisinta koko hallituksen esityksessä on sen tarkoitus. Miksi tätä oikein tehdään?

Esityksen perusteluissa todetaan nyky­tilanne siirtymä­säännöksineen ja virka­valoihin ja tuomarin­vakuutuksiin viittauksineen epä­tyydyttäväksi, mitä se epäilemättä onkin. Vaan miksi uudistus halutaan toteuttaa tässä muodossa?

Perustus­laissa määritellään, että presidentti antaa edus­kunnan edessä juhlallisen vakuutuksen – näin oli jo vuoden 1919 hallitus­muodossa. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan ministerin pestissä kelpaa; hallituksen esityksen mukaan on haluttu korostaa valinnan mahdollisuutta.

Niinpä ministerin toimeen astuvalle esitetään kahta vaihtoehtoa: kristillisen Jumalan nimeen vannovaa valaa tai – korjauksen jälkeen – uskonnotonta vakuutusta. Esityksen mukaan kyse on “oikeudesta tunnustaa ja harjoittaa uskontoa”.

Vaihdoin tänään Twitterissä muutaman viestin siitä, miten Suomessa kirkko on edelleen läsnä hyvin monessa kohtaa julkista elämää. Keskustelu alkoi tietenkin Suvi­virrestä, mutta tämä valtio­neuvosto­lain uudistaminen on siitä huomattavasti parempi esi­merkki. Uutiseksi nousee kyllä se, että vakuutukseen pujahti Jumala. Sen sijaan se, että ministerin­valassa puhutaan Jumalan laista ja vannotaan pyhän evankeliumin kautta, on ilmeisesti vallan kelvollinen sana­muoto valta­kunnan johto­tehtäviin astuvalle Herran vuonna 2018. Hallituksen esityksessä viitataan positiiviseen uskonnon­vapauteen, mutta tässäkin kyse on lähinnä kristin­uskon paaluttamisesta laki­pykälään. Ei ehdotuksessa muita uskonto­kuntia huomioida – ei tarvitse, sillä ainahan on tarjolla juhlallinen vakuutus.

Luonnosta ja nyt annettua ehdotusta verratessa kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, mitä jäi pois. Kun valaan ja vakuutukseen kärrättiin 1700-luvun sanan­parren mukana lisää Jumalaa ja evankeliumia, pois jäivät ihmis­arvo ja yksilön vapaudet ja oikeudet.

Ehkä tosiaan on kuten hallituksen esityksessä todetaan: esitetty sääntely “ilmentää suomalaisen kulttuurin syvä­rakennetta”.

P.S. Siitä copy-pastesta vielä. Laki­luonnosta kommentoinut Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Niko Huttunen puhuu omassa lausunnossaan ( PDF) monen muun huikean huomion lisäksi myös suomalaisen kulttuurin syvä­rakenteesta. Ilmeisesti ilmaus oli niin kerta­kaikkisen pätevä, että se päätettiin nostaa myös hallituksen esityksen perusteluihin – alku­peräisessä luonnoksessahan rakennetta ei vielä tunnistettu.

P.P.S. Edellä mainittu Huttunen muuten ehdottaa lausunnossaan valan loppu­osan vanhahtavan kieli­asun modernisoimista ymmärrettävämmäksi. Ilmeisesti joku valtio­neuvoston kansliassa luki ehdotuksen väärin ja päätti palauttaa koko valan 1700-luvulle.