Oikeus­kanslerin virasto julkaisi eilen ratkaisunsa uskonnon harjoittamisesta kouluissa. Syystä tai toisesta keskustelu on taas kääntynyt Suvi­virren kieltämiseen, vaikka päätös ei varsinaisesti käsittele yhtä laulua, eikä se kirjaimellisesti ottaen kiellä mitään.

Populistikkojen megafoni Ilta-Sanomat päästi ääneen muun muassa Timo Soinin (ps), joka päätyi henkilö­kohtaiseen mielen­osoitukseen:

“Kuinka se nyt yhtäkkiä on muodostunut ongelmaksi, varsinkin kun kohta itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta.”

Puumalaisen linjaukset saivat Soinin sen verran tolaltaan, että hän päätti järjestää tänään edus­kunnassa oman pikku protestin.

“Lauloin Suvi­virttä edus­kunnassa niin, että työ­huoneen ovi oli auki.”

Soini lauloi suvivirttä protestiksi eduskunnassa (Ilta-Sanomat)

No ohhoh ja yhden kerran, ihanko työ­huoneen ovi auki – tällaisesta kansalais­tottelemattomuudesta sopii kaiken maailman kiakko­vieraiden ottaa oppia. Mukaan saatiin myös sopivasti kansallis­tuntoa, kun kerran itsenäisyyden sata­vuotis­juhlakin on tulossa. Näiden perusteiden rinnalla apulais­oikeus­kansleri Mikko Puumalaisen mainitsemat lasten perus­oikeudet ovat kieltämättä paperia.

Uskonnon­vapaus on perustus­lain mukainen perus­oikeus. Siihen kuuluu oikeus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskontoa sekä oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdys­kuntaan. Uskonnon­vapaus­lain mukaan valtion tehtävänä on turvata uskonnon­vapaus ja luoda edellytykset sen toteutumiselle. Tietyn toiminnan järjestäjä on pää­vastuussa uskonnon­vapauden toteutumisesta.

[…]

Perus­oikeus­uudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan 6 §:stä seuraa julkisen vallan käyttöön kohdistuva velvoite kohdella tasa­puolisesti kaikkia uskonnollisia yhdys­kuntia tai maailman­katsomuksellisia suuntauksia (HE 309/1993 vp, s. 55). Perustus­lain 6 §:n 2 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä. Säännös yhdessä saman pykälän yhden­vertaisuus­säännöksen kanssa korostaa aikuisten vastuuta lasten yhden­vertaisen kohtelun turvaamisessa. Lasten oikeuksia koskevan yleis­sopimuksen (16.8.1991/1130, SopS 60) 14 artiklan mukaan lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnon­vapauteen on kunnioitettava.

Uskonnon harjoittaminen kouluissa (OKV/230/2013, PDF)

Apulais­oikeus­kansleri viittaa myös pariinkin Euroopan ihmis­oikeus­tuomio­istuimen uskonnon­vapautta koskevaan päätökseen.

Mutta kun perustus­laki­valio­kunta…

Toisin kuin luultavasti useimmat Suvi­virren puolesta mölisijät, oikeus­kanslerin virasto on tutkinut asiaa muutenkin kuin ilta­päivä­lehtien otsikoista. Viraston ratkaisu tunnustaa kyllä perustus­laki­valio­kunnan vuoden 2002 mietinnön ja jopa käsittelee sen sisältöä. Sitä ei kuitenkaan hyväksytä absoluuttisena ja muuttumattomana totuutena.

Puumalaisen päätös sijoittaa valio­kunnan maininnan yksittäisten virsien vaikutuksesta kontekstiinsa – uskonnon­vapaus­lain säätämiseen – ja toteaa, että vaikka yksittäinen virsi ei määritä koko tilaisuutta, voi virsi olla kuitenkin uskonnon­vapauden kannalta olennainen. Ratkaisussa myös kyseen­alaistaan kulttuurin iki­aikainen pysyvyys:

[Valiokunnan lausuma] tarjoaa kuitenkin rajallisia mahdollisuuksia oikeudellisena perusteena arvioida suomalaisen kulttuurin, juhla­perinteen ja perus­oikeuksien välistä suhdetta. Tämä on ehkä ymmärrettävää, koska “suomalainen kulttuuri” taikka “juhla­perinne” eivät ole oikeudellisia, objektiivisia eivätkä varsinkaan pysyviä ja staattisia ilmiöitä. Ne muuttuvat vuoro­vaikutuksessa muun yhteis­kunnan kehityksen kanssa. Tämä voi ilmetä “vaikeuksina”, joihin Opetus­hallitus viittaa. Siinä voi kuitenkin olla vain kysymys siitä, että juhla­traditio ei ole enää pysynyt yhteis­kunnan muutoksessa mukana. Valio­kuntakaan ei – vaikka tahtoisikin – voi tätä kulttuurista muutosta estää.

Uskonnon harjoittaminen kouluissa (OKV/230/2013, PDF)

Se, että Suvi­virttä laulettiin aikanaan kierto­koulussa, ei yksinään riitä perusteeksi sille, että sitä pitäisi laulaa edelleen vuonna 2014. Perusteita saattaa toki löytyä, hyviäkin, mutta ne pitää sovittaa yhteen muiden arvojen kanssa eikä vain jyrätä vanhojen hyvien aikojen esimerkillä.

Unohdetaan Suvi­virsi

Kaikkein ärsyttävintä tässäkin orastavassa äläkässä on, että oikeus­kanslerin­viraston ratkaisu mainitsee Suvi­virren vain ohi­mennen edus­kunnan oikeus­asia­miehen taannoista ratkaisua (PDF) kuvaillessaan. Kyse on uskonnollisista elementeistä koulussa; uskokaa tai älkää, niitä on muitakin kuin Suvi­virsi.

Vanhemmat saavat järjestää lapsilleen aamu­hartauksia ja herätys­kokouksia vaikka joka viikon­päivä. Timo Soini saa jollottaa negro­spirituaaleja omassa rauhassaan tasan niin antaumuksellisesti kuin hyvältä tuntuu. Sitä sen sijaan olisi ehkä jo syytä miettiä, kuinka asiallinen nyky­aikana on edus­kunnan istunto­kauden aloittava jumalan­palvelus.

Ratkaisun pihvi on tässä:

Julkisen vallan käyttäjä ei näin ollen saa profiloitua toiminnassaan niin, että neutraalisuus eri uskontoihin vaarantuisi. Näkemykseni mukaan negatiivisen uskonnon­vapauden toteutumisen kannalta on merkityksellistä, miten yhden­vertaisuus ja tasa­puolisuus siinä toteutuvat. Valtion neutraliteettia ja lähtö­kohtaista pidättyväisyyttä kaikissa suoria uskonnollisia ja vakaumuksellisia ulottuvuuksia omaavissa kysymyksissä on pidettävä uskonnollisen ja vakaumuksellisen yhden­vertaisuuden keskeisimmin turvaavana peri­aatteena.

Vaikka perinteiden noudattaminen sinänsä voi olla arvokasta, laillisuus­valvonnassa lähtö­kohdaksi on otettava se, mikä on perinteen sisältö muun muassa perus­oikeuksien näkö­kulmasta.

[…]

Julkisen vallan tulee perustus­lain 22 § mukaan turvata perus­oikeuksien ja ihmis­oikeuksien toteutuminen, joihin kuuluvat muun muassa yhden­vertaisuus ja uskonnon­vapaus. Tämä julkiselle vallalle kuuluva turvaamis­velvoite menee perinne­syiden edelle.

Uskonnon harjoittaminen kouluissa (OKV/230/2013, PDF)

Lopuksi Puumalainen ehdottaa, että Opetus­hallitus toisi vuonna 2006 laatimansa tiedotteen tälle vuosi­tuhannelle ja ottaisi huomioon perus- ja ihmisoikeudet.

Niin kuin vaikkapa tuosta Opetus­hallituksen ohjeistuksesta voi lukea, kouluilla on kyllä velvoite järjestää uskonnolliseen tilaisuuteen osallistumattomille muuta puuhasteltavaa. Sitä voi sitten itse kukin miettiä, kuinka tasa­puolista ja yhteisöllistävää tuo lasten jakaminen eri kasteihin on. Samoin voi varovaisesti pohdiskella, saattaisiko koululla paikoitellen olla lievä intressi ohjata kaikkia lapsia osallistumaan, vaikka pakkoa ei olisikaan.

Viime kädessä kyse on siitä, että valtion tulee olla neutraali. Kyse on julkisesta vallasta, auktoriteetista ja sen käytöstä. Josko keskityttäisiin itse asiaan ja unohdettaisiin viimein se Suvi­virsi.

P.S. Apulais­oikeus­kanslerin ehdotus saattaa kaikua kuuroille korville, sillä “meillä on oikeus myös harjoittaa uskoa”. Opetus­hallitus on itse asiassa tuomassa seura­kunta­vaaleja oppi­laitoksiin. Mikään ei hohka neutraaliutta enemmän kuin yhteis­työ seurakunnan kanssa, eikä mikään anna parempaa ensimmäistä vaali­kokemuksta kuin uurnilta käännyttäminen kirkkoon kuulumattomuuden takia.

P.P.S. Kannattaa lukea myös Libero-lehden artikkeli Tervetuloa islamisaation Suomeen ja Kaarna­tuuli-blogin Ihan tavallinen työ­päivä? Pienestä karikatyyrin­omaisuudesta huolimatta kirjoitukset ehkä avaavat ongelmaa. EDIT: Tai sitten voitte lukea Kaarna­tuulen seuraavan kirjoituksen, jossa karikatyyri onkin totta.

P.P.P.S. Lisäilin ratkaisun lainauksiin linkkejä asiaan­kuuluviin asia­kirjoihin. Linkkejä ei ollut alkuperäisessä PDF:ssä, mutta menköön nyt tällä kertaa. Korjasin minä sieltä typonkin.