Kouluruuan arvo ei näy hinnassa

Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi kesäkuun lopussa selvityksen ruokaketjun kehittämisestä. Selvitysmies Ilkka Mäkelän, entisen Saarioisen toimitusjohtajan, koostama raportti on kuitenkin ollut yllättävän vähän otsikoissa.

Alkuviikosta raportti pääsi kuitenkin myllytykseen, kun Aamulehti bongasi ehdotuksen kouluruuan maksullisuudesta.

Kritisoin Twitterissä lievästi Aamulehteä siitä, että se on poiminut selvityksestä yhden, raflaavan ranskalaisen viivan ja rakentanut sen varaan uutisen. Selailin raportin läpi, ja tarkoituksenani oli kirjoittaa aiheesta laveampi purku.

Vaan nyt selvityksen luettuani täytyy todeta, että Aamulehden lähestymistapa oli ainoa oikea. Palataan siis kouluruokaan.

Ruuan arvostus, kouluruoka maksulliseksi => nostaisi ruuan arvostusta

Teollisuuden edustaja ministeriön tilaamassa selvityksessä

Aamulehti nosti teollisuuden esittämän ajatuskulun ihan aiheellisesti uutiseksi. Jostain syystä Aamulehdessä ei kuitenkaan katsottu tarpeelliseksi mitenkään kyseenalaistaa näkemystä, jota selvitysmies Mäkelä auliisti esitteli.

Lievänä puolustuksena lehti julkaisi kyllä uutisen, jossa ehdotuksen torppasi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Saahan tällä menetelmällä toisen otsikon klikattavaksi, mutta lehti olisi voinut ampua ajatuksen alas omin voiminkin.

Maksulla takaisin menneseen

Kouluruokailu on ollut yksi suomalaista yhteiskuntaa nostava tekijä 1900-luvun alusta lähtien, ja kansakoulussa se oli kaikille oppilaille ilmainen vuodesta 1948 lähtien.

Alunperin kouluruokailu alkoi vähävaraisten tukena: kun kansamme köyhimmillä ei tahtonut olla varaa edes ruokaan tai vaatteisiin, ei koulunkäynti ollut aivan päällimmäisenä mielessä. Tarjoamalla ilmainen ruoka – aluksi vähävaraisille, myöhemmin kaikille – pystyttiin nostamaan koko kansan koulutustasoa.

Nyttemmin kouluruualla nähdään myös laajempaa arvoa:

[Maksuttoman kouluruokailun] kansantaloudellisena etuna on pidetty terveyden, jaksamisen ja ruokakulttuurin ylläpitämistä. Lisäksi kouluruoka opettaa arvostamaan ruokaa sinällään ja ruokaan liittyviä eri ulottuvuuksia, kuten hyviä tapoja, teemapäiviä ja juhlia.

Suomalaiset voivat olla ylpeitä maksuttomasta kouluruoasta (Jokilahti 20171)

Kouluruokailun muuttaminen maksulliseksi muuttaisi myös sen funktiota: yhteisen pedagogisen tapahtuman sijaan kyseessä olisi maksettu palvelu. Mikä pahinta, maksullisuus korostaisi eriarvoisuutta: osa perheistä maksaisi ruuan itse, osa epäilemättä saisi siihen tukea. Ei ole pienintäkään epäselvyyttä, etteikö tästä erosta oltaisi lasten keskuudessa tietoisia.

Entä, jos lounasmaksu ei olisi maksettu? Istuisiko osa lapsista tyhjin käsin ruokalassa katsellen lounaaseen oikeutettuja luokkatovereitaan? Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että asia hoidettaisiin hienovaraisesti.

Nykyaikainen köyhyys on epäilemättä erilaista kuin sadan vuoden takainen. Yhtenä osatekijänä siinä on, että riippumatta perheen sosioekonomisesta asemasta lapsille on taattu ainakin yksi lämmin ruoka päivässä. Se, että tämän poistamista ehdotetaan ministeriön tilaamassa selvityksessä hävikin vähentämisen varjolla, on jotenkin ajallemme oireellista.

Hienovaraisempaa ohjausta

Twitterissä armoitettu konsultti Jari Parantainen lähestyi asiaa omalla näkökulmallaan:

Minä ja moni muu keskustelimme Parantaisen kanssa pitkään ja polveilevasti, joten yritän tiivistää Jarin ajatukset:

  • kouluissa syntyy liikaa ruokahävikkiä
  • hävikki johtuu ruuan vähäisestä arvostuksesta
  • arvostusta voidaan parantaa antamalla ruualle hinta
  • hinta olisi ennemmin virtuaalinen kuin todellinen: kaikille oppilaille jaettava lounasseteli, joka konkretisoisi hintaa

Taustalla on ajatus, että hinta on yksi tuotteen ominaisuuksista, ja se vaikuttaa ihmisen käsitykseen tuotteen arvosta ja jopa tehosta. Aikaisemmin Parantainen on nostanut esiin muun muassa Baba Shivin tutkimuksen, jossa energiajuoman hinta vaikutti siihen, miten juomaa nauttineet selviytyivät tehtävistä.2

Ajatuksessa on kuitenkin useita ongelmia.

Ensinnäkin, kaikki tuotteet ja olosuhteet eivät ole samanlaisia. Ylellisyystuote on eri asia kuin välttämättömyys – ja kouluruoka on lähempänä jälkimmäistä kuin ensimmäistä. Peruskoulun oppilas ei myöskään ole välttämättä se kaikkein hintatietoisin kuluttaja.

Toinen asia on, että ne, jotka kouluruokaa todella tarvitsevat, eivät todennäköisesti ole niitä, jotka hävikkiä aiheuttavat. Tämän tunnistaa Parantainenkin:

Jos nyt lähdetään jakelemaan lapsille koululounareita, joihin painetaan keskimääräisen aterian hinta – vuonna 2013 2,80 euroa1 – niin miten tämä mahtaa vaikuttaa ruuan arvostukseen hyvätuloisen perheen lapsen silmissä? Osaako koululainen asettaa hinnan oikeaan kontekstiin siten, että sitä ei verrata vaikkapa kymmenen kertaa kalliimpaan ravintolaruokaan?

Samaan aikaan toisessa ääripäässä tuo 2,80 euron lounas on melko kirjaimellisella tasolla elintärkeä. Kun on todettu, että eriarvoisuuden esiin tuominen lisää aggressiota, kannattaako siihen todella ryhtyä koulussa?

Parantainen moitti muita keskustelijoita konservatiivisuudesta ja muutosvastarinnasta.

Nyt on kuitenkin kyse yhteiskuntaa hyödyttävästä palvelusta, jota ollaan muuttamassa ruokahävikin varjolla. Kyse on kokeilusta, jonka mahdolliset positiiviset seuraukset – hävikin pienentyminen – ovat välittömästi mitattavissa. Mahdolliset negatiiviset seuraukset – eriarvoisuuden kasvaminen – puolestaan on hankalasti tunnistettava pitkän aikavälin muutos. Tämä ei välttämättä ole paras mahdollinen resepti kokeiluille.

Missä hävikki on

Kaikkein hupaisinta on, että ruuan arvostus ei tunnu olevan kouluissa erityisen suuri ongelma, vaikka asiasta kirjoitetaan säännöllisesti artikkeleita.

Tosiasia nimittäin on, että koululaisten lautasilta menee suhteellisen vähän ruokaa hukkaan: MTT:n vuosina 2010–2012 toteuttamassa Foodspill-hankkeessa lautasjätteen määrä oli noin viisi prosenttia valmistetusta ruuasta.Valtakunnallisesti se on toki iso läjä ruokaa, mutta suhteessa muuhun hävikkiin kuitenkin melko vähäistä. Kouluissa selvästi eniten ruokajätettä syntyy tarjoiluhävikistä.3

Ehdotinkin Twitterissä, ja ehdotan uudestaan, ennemmin prosessin korjaamista. Siis

  • seurataan menekkiä entistä tarkemmin
  • tarjotaan oppilaille maistuvaa ruokaa
  • annetaan oppilaiden ottaa itse
  • tehdään hävikki näkyväksi

Kahdella ensimmäisellä pystytään vähentämään tarjoiluhävikkiä, kahdella jälkimmäisellä tartutaan lautashävikkiin.

Olen suoran toiminnan miehiä: jos halutaan ehkäistä hävikkiä, kannattaa selvittää, mistä se kertyy ja tarttua siihen. Näytetään hinnan sijaan hävikki. Kerrotaan vaikka, kuinka paljon jätettä syntyy minäkin päivänä ja mitä se tarkoittaa.

Tästä voidaankin palata Shivin energiajuomatutkimukseen. Siinä nimittäin korkeampi hinta ei parantanut juoman vaikutusta, mutta alhainen hinta laski sitä. Parannusta tuloksiin saatiin, kun kerrottiin, mitä vaikutuksia juomalla pitäisi olla. Voisikohan tästä ottaa oppia?

Vielä sananen selvityksestä

Alussa totesin, että Aamulehden tapa poimia yksittäinen ranskalainen viiva oli oikea lähestymistapa selvitykseen. Jaa miksi?

Selvitys on käytännössä vain nippu ranskalaisia viivoja. Se on sekalainen kokoelma keskeneräisiä lauseita ja keskusteluista poimittuja ideoita, välillä kokonaan isoilla kirjaimilla ja huutomerkein höystettynä. Samat asiat toistetaan moneen kertaan, ja vähintään kolmasosa selvityksestä on nypätty kahdesta muusta ministeriön tilaamasta raportista.

Selvityksessä ei ole riittävästi koherenttia sisältöä perusteelliseen käsittelyyn.

Mäkelä on haastatellut kymmeniä ihmisiä ruokaketjun eri portailta ja tuutannut näiden lauseita ilmeisen suodattamattomina suoraan raporttiin. Lopputuloksena sitten ehdotetaan muun muassa maksullista kouluruokaa, maatalouden vapauttamista kiinteistöverosta, tukia sinne ynnä tänne. Valitellaan vientiosaamisen puutetta ja halutaan nakittaa suurlähettiläät sitä tehostamaan. Toivon totisesti, että ministeriölle toimitetussa haastattelumateriaalissa on enemmän villoja.

Jotenkin olisi kuvitellut, että elintarviketeollisuudella ja maataloudella on riittävästi edustajia ja lobbareita vallan kamareissa ilman, että maa- ja metsätalousministeriön täytyy sellainen erikseen palkata.

P.S. En voi olla ihmettelemättä sitä draivia, jolla vanhanaikaisen byrokratian lisääminen – siis oikeasti, paperilappusten jakelu kouluissa – yritetään pukea positiiviseksi asiaksi.

P.P.S. Helsingin Sanomien, Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen helmikuussa julkaistu Itämeri-laskuri tuntuu harmittavan maataloustoimijoita. Yhtenä selvityksen huomiona nimittäin toivotaan korostettavan, että “maatalous ei pilaa Itämerta” (spoileri: pilaa se).

P.P.P.S. Maatiloille on muuten jo nykyisellään oma soveltamisohjeensa kiinteistöverolaissa. Mutta ei lisähöllennykset tietenkään pahaa tee.

1 Jokilahti: Suomalaiset voivat olla ylpeitä maksuttomasta kouluruoasta (JAMK opinnäytetyö 2017), URN:NBN:fi:amk-201702162461

2 Shiv et al: Placebo Effects of Marketing Actions: Consumers May Get What They Pay For (J Marketing Res 2005), doi:10.1509/jmkr.2005.42.4.383

3 Silvennoinen et al: Ruokahävikki suomalaisessa ruokaketjussa (MTT 2012), PDF

comments powered by Disqus