Riku Rantala, tuo maailmanmatkaajien kruunaamaton kuningas, kirjoittaa tuoreimmassa Helsingin Sanomien kolumnissaan ilmaraivosta. Rantalan mukaan pelkkä ykkösluokan olemassaolo saa sapen kiehumaan.
[J]opa merkityksettömän tuntuinen epäoikeudenmukaisuuden kokemus voi otollisissa olosuhteissa mullistaa muuten rationaalisen ihmisen käyttäytymistä.
Lentomatkailu on yksi harvoista tilanteista, joissa yhteiskunnan luokkajako tulee suoraan iholle ja tehdään räikeästi näkyväksi. Bisnesluokka on vain bisnesluokka, mutta isompien asioiden symboli.
Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona (HS 20.5.2017)
Koska olen tavattoman utelias nähdessäni viittauksia tutkimuksiin, päätin kaivaa paperin esille.
Mitä Torontossa tutkittiin
Rantalan viittaama tutkimus on Katherine A. DeCellesin ja Michael I. Nortonin Physical and situational inequality on airplanes predicts air rage.1
DeCellesin ja Nortonin tutkimus on tavallaan aika nerokas. Heidän tarkoituksenaan oli testata hypoteesia, jonka mukaan fyysinen epätasa-arvoisuus ja sen tiedostaminen lisäävät epäsosiaalista käytöstä.
Fyysisellä epätasa-arvolla he tarkoittavat tässä yhteydessä eroja puitteissa, kuten vaikkapa eritasoisia istumapaikkoja stadionilla tai erilaisia työtiloja toimistolla.
Tämän epätasa-arvoisuuden vaikutuksia he lähtivät tutkimaan hankkimalla tietoa ilmaraivosta. Lentokoneet ovat nimittäin yksi tällaisista näkyvän epätasa-arvon alueista: ensimmäinen luokka on karjasta erotettu paratiisi, jossa kuohuva virtaa ja istuimissa riittää jalkatilaa.
Tutkijat saivat suurelta kansainväliseltä lentoyhtiöltä tietokannan kaikista ilmaraivotapauksista osapuilleen vuodesta 2010 eteenpäin. Tämän perusteella he lähtivät purkamaan segregaation vaikutuksia.
Rantalaa isompi aineisto
Ensimmäisenä on syytä huomata, että Rantalan kuvaus materiaalin laajuudesta on aavistuksen harhaanjohtava. Kun Rantala puhuu yli 1 500 lennosta, kyse on nimenomaan niistä lennoista, joilla tapahtui välikohtauksia.
Lentoyhtiötä suojellakseen tutkijat eivät anna täsmällisiä lukuja, mutta välikohtauksia on aineistossa 1 500–4 000. Kaikkiaan aineistossa on useita miljoonia lentoja, niin kansainvälisiä kuin kotimaan lentojakin.
On selvää, että aineiston täytyy olla suuri. Arkikokemuksen mukaan välikohtaukset ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia, ja tutkimus vahvistaa tätä: aineiston perusteella korkeintaan joka tuhannennella lennolla tapahtuu jotakin ilmaraivoksi luokiteltavaa.
Myöskään pelkkiin välikohtauksiin keskittyminen ei olisi hyödyllistä. Se ei kertoisi mitään siitä, mitkä tekijät tilanteen eskaloitumista mahdollisesti edistävät. Tarvitaan siis myös tapahtumattomien lentojen joukko verrokiksi.
Ykkösluokka provosoi kaikkia
Itse asiassa Rantala antaa tutkimuksesta aika lailla väärän kuvan:
[J]os lennolle käveltiin ykkösluokan läpi, oli koneessa lähes 12-kertainen todennäköisyys matkustajien häiriötapauksiin eli ilmaraivoon verrattuna sellaisiin lentoihin, joissa ykkösluokkaa ei ollut.
Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona (HS 20.5.2017)
Tämä ei pidä millään tavalla paikkaansa.
Ykkösluokan läpi käveleminen tosiaan nostaa ilmaraivon todennäköisyyden 12-kertaiseksi, mutta ei tavalla, jolla Rantala sen kuvaa.
Ei. Jos lento täytetään edestä, ensimmäisen luokan matkustajien todennäköisyys ilmaraivoon kasvaa 12-kertaiseksi verrattuna siihen, että lento täytetään keskeltä konetta. Kyökkipsykologinen arvio antaa ymmärtää, että takariviin valuva kansa saa ensimmäisessä luokassa istuvan tunnistamaan etuoikeutensa – ja tuovan sen synnyttämän hybriksen entistäkin äänekkäämmin esille.
Turistiluokassa matkustavien raivokkuus nousee ensimmäisen luokan läpi tarpoessa vain noin kaksinkertaiseksi. Tosin jo pelkkä ensimmäisen luokan olemassaolo nosti ilmaraivon todennäköisyyden turistiluokassa lähes nelinkertaiseksi.
Ei kyse tietenkään ole siitä, että ihmisiä juilisi kirjaimellisesti ensimmäisen luokan ökyily tai sermin takana tuhisevat turistit. Ilmaraivo tuskin toimii tällä tasolla, eikä tutkimuksessa tällaista syy-yhteyttä esiin saakaan; kyse on jälleen kerran korrelaatioista.
Sen sijaan voi veikata, että epätasa-arvon näkyväksi tuominen on yksi osatekijä, joka lisää matkustuksen muutenkin aiheuttamaa stressiä ja yhdistettynä muihin tekijöihin edistää epäsosiaalista käytöstä. Kun lähes kolmannes tapauksista liittyy alkoholiin, ei liene kohtuutonta arvioida viinan toimivan hyvänä voiteluaineena.
Rantalan kolumnista saa helposti kuvan, että ykkösluokka herättää takapään matkustajissa räyhähengen. Todellisuudessa ihmisten erotteleminen lisää antisosiaalisuutta molemmilla puolen verhoa. Bisnesluokka on tosiaan isompien asioiden symboli – ja myös siellä istuvat tunnistavat sen.
P.S. Rantala kertoo tutkijoiden päätelleen osastoja erottavan verhon ja etuoikeuksia korostavien kuulutusten vaikuttavan ilmaraivoon. No ei. Nämä ovat toki yksi mahdollinen selitys korrelaatiolle, mutta tutkimusaineisto ei sisältänyt dataa asian selvittämiseen.
P.P.S. Tutkimuksessa puhutaan ensimmäisestä ja turistiluokasta (first class vs. economy). Pieni osa lennoista tehtiin koneilla, joissa oli myös erillinen business-luokka, joka yhdistettiin ensimmäiseen luokkaan. Luokkien nimityksillä ei liene oleellista merkitystä – merkityksellistä on ihmisten erottelu.
1 DeCelles & Norton: Physical and situational inequality on airplanes predicts air rage (PNAS 2016), doi:10.1073/pnas.1521727113