Kauppalehden verkkosivuilla julkaistiin 11.5. nopeasti kierroksia kerännyt uutinen, jonka mukaan hammastahnassa on hermomyrkkyä.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun hammastahnasta ja fluorista tehdään ongelmaa. Esimerkiksi Kemikaalikimaran Anja Nysten on käsitellyt muun muassa fluorivalheita sekä lasten hammastahnoja. Lukekaa toki.
Todetaan se nyt lyhyesti: fluori on myrkkyä. Se on kuitenkin myös hyödyllistä hampaille: hampaan pinnalle päätyessään fluoriyhdisteet muodostavat kiilteeseen fluoriapatiittikiteitä, jotka ovat kiilteen tavallista hydroksiapatiittia kovempia ja heikommin liukenevia. Se voi jopa korjata kiilteen pinnan pieniä vaurioita.
Samalla kannattaa myös muistaa, että annos tekee myrkyn. Vessan kaapista nappaamassani tahnatuubissa on natriumfluoridia 0,32 prosenttia, fluoria 0,145 prosenttia. Tällaista tahnaa isketään suuhun pienen herneen verran, ja suurin osa siitä syljetään pois. Hammastahnan kautta tapahtuva fluorialtistuminen ei oikeasti ole kovin merkittävää.
Vaan unohdetaan se. Siirrytään journalismiin.
Paisuteltu näyttö
Joukko tutkijoita syyttää hammastahnassa ja monessa muussa tuotteessa olevaa fluoridia muun muassa autismista, lukihäiriöstä ja hermosairauksista.
Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita… (Kauppalehti 11.5.2016)
Kauppalehden artikkeli kertoo tutkijajoukon huolesta, jonka mukaan fluoridi aiheuttaa vaikkamitä.
Tarkemmin sanoen viite on kuitenkin The Lancet Neurologyn artikkeli Neurobehavioural effects of developmental toxicity1, jonka ovat kirjoittaneet tohtorit Philippe Grandjean ja Philip J. Landrigan. Joukko kattaa siis kokonaiset kaksi nimeä.
Jos aivan tarkkoja ollaan, kyseinen artikkeli ei edes käsittele pelkästään fluorideja. Lainataan vaikkapa artikkelin tiivistelmää:
Neurodevelopmental disabilities, including autism, attention-deficit hyperactivity disorder, dyslexia, and other cognitive impairments, affect millions of children worldwide, and some diagnoses seem to be increasing in frequency. Industrial chemicals that injure the developing brain are among the known causes for this rise in prevalence. In 2006, we did a systematic review and identified five industrial chemicals as developmental neurotoxicants: lead, methylmercury, polychlorinated biphenyls, arsenic, and toluene. Since 2006, epidemiological studies have documented six additional developmental neurotoxicants—manganese, fluoride, chlorpyrifos, dichlorodiphenyltrichloroethane, tetrachloroethylene, and the polybrominated diphenyl ethers. We postulate that even more neurotoxicants remain undiscovered.
Grandjean & Landrigan: Neurobehavioural effects of developmental toxicity (Lancet Neurol 2014)1
Tutkijat siis spekuloivat, että lisääntyvien neurologisten sairauksien ja oireyhtymien taustalla saattaa olla aivojen kehitysaikainen altistuminen erilaisille teollisuuskemikaaleille. Tutkimuksella neurotoksisiksi todennetuiksi mainitaan yksitoista kappaletta ja tutkimattomia arvioidaan löytyvän liuta lisää.
Syystä tai toisesta Kauppalehteen näistä yhdestätoista nimeltä mainitusta kemikaalista on poimittu ainoastaan yksi, fluoridi. Artikkelin koko fluoridia käsittelevä osuus on tässä:
A meta-analysis of 27 cross-sectional studies of children exposed to fluoride in drinking water, mainly from China, suggests an average IQ decrement of about seven points in children exposed to raised fluoride concentrations. Confounding from other substances seemed unlikely in most of these studies. Further characterisation of the dose–response association would be desirable.
Grandjean & Landrigan: Neurobehavioural effects of developmental toxicity (Lancet Neurol 2014)1
Toisin sanoen: 27 pääosin Kiinassa tehdyn tutkimuksen meta-analyysissä havaittiin, että fluoridia juomavedessään saaneiden lasten älykkyysosamäärä oli keskimäärin seitsemän pistettä verrokkeja alhaisempi. Tarkkasilmäinen lukija saattaa huomata, että tässä katkelmassa ei mainita sen paremmin autismia kuin syöpääkään. Poikkeuksellisen teräväpäinen havainnoija kiinnittänee huomiota myös siihen, että kyse on juomaveden fluorista.
Kauppalehden jutun kolmanneksi viimeisessä kappaleessa toimittaja Kari Hänninen viimein mainitsee, että itse asiassa Grandjeanin ja Landriganin paperissa fluori on ainoastaan yksi mahdollisista neurologisten häiriöiden aiheuttajista. Lehdellä on kuitenkin esittää lisää todisteita:
Tutkijakaksikko ei ole kuitenkaan liikkeellä yksin, eikä ensimmäisenä. Vain muutama vuosi sitten Harvardin yliopistossa vaikuttavat tiedemiehet totesivat, että jo äärettömän pieni määrä fluoridia alentaa lasten älykkyysosamäärää.
Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita… (Kauppalehti 11.5.2016)
Aivan totta, tutkijakaksikko ei tosiaankaan ole liikkeellä yksin – Kauppalehden linkittämän toisen tutkimuksen tekijät ovat Anna L. Choi, Guifan Sun, Ying Zhang… ja Philippe Grandjean. Kaksikon tueksi löytyi siis toinenkin tutkimus, jossa tosin yksi tekijöistä kuuluu kyseiseen kaksikkoon.
Vaan arvaatteko, mikä tässä on hauskaa?
Se, että kyseessä on olennaisesti sama tutkimus. Kyseessä on nimittäin juuri se 27 tutkimuksen meta-analyysi, johon Grandjeanin ja Landriganin artikkeli fluoridin osalta viittaa ja perustuu!2
Kauhu-uutisoinnin kierrätystä
Kummallisinta Kauppalehden uutisessa on, että kyseessä ei ole millään tasolla uutinen. Fluorin myrkyllisyys on sinällään ollut tiedossa jo pitkään, Lancet Neurologyn artikkeli on vuodelta 2014, ja fluoridi-meta-analyysi vuodelta 2012. Molemmat artikkelit saivat aikanaan monet luonnollisuuden puolesta hehkuttavat pseudotieteelliset sivustot puhisemaan innosta.
Samainen lehti julkaisi tuolloin vuonna 2014 myös useita kommentteja kyseiseen artikkeliin. Esimerkiksi Julianne Gelinas ja Myron Allukian Jr käsittelivät omassa kirjoituksessaan juuri fluoridin osuutta.3 Gelinasin ja Allukianin mukaan alkuperäinen meta-analyysi on kovin, kovin puutteellinen:
The study is a meta-analysis of 27 cross-sectional studies done in poor, rural communities in China, Mongolia, and Iran, countries where the drinking water contains high levels of naturally occurring fluoride. The 27 original studies did not adequately control for a variety of intervening and confounding variables that could have affected intelligence quotient (IQ) scores, such as parents’ education and socioeconomic status and air and water pollution. It is unfortunate that Grandjean and Landrigan did not mention these limitations.
Additionally, they did not clearly state that the reference groups in their article use water fluoridated at about the recommended level. Thus, another interpretation of their analysis could be that communities fluoridated at the recommended level have a higher IQ.
Gelinas & Allukian: Neurodevelopmental toxicity: still more questions than answers (Lancet Neurol 2014)3
Gelinasin ja Allukianin tulkintaa verrokkiryhmän fluoridin saannista voi ehkä aiheellisestikin kritisoida, sillä meta-analyysin 27 tutkimuksen joukkoon mahtuu monenlaisia fluoridipitoisuuksia, ja enemmän fluoridia saaneilla oli poikkeuksetta heikommat tulokset. Korkemman fluoridipitoisuuden ryhmien juomavedessä oli kuitenkin lähes poikkeuksetta suosituksia enemmän fluorideja.
Sen sijaan huomio mahdollisten tutkimuksen häiriötekijöiden vaikutuksesta on vallan paikallaan. Meta-analyysin mukaan nimittäin yli 80 prosentissa tutkimuksista ei oltu ilmoitettu niinkin merkittäviä tekijöitä kuin lapsen sukupuolta tai vanhempien koulutustasoa. Tulotasosta oli maininta vain seitsemässä prosentissa tutkimuksista. Itse asiassa tutkimuksissa ei mitattu edes yksittäisten lasten fluorille altistumista, vaan tieto ilmeisesti perustui asuinpaikkaan.
Toisin sanoen: vaikka tutkimuksissa löydettiin korrelaatio fluoridille altistumisen ja heikomman älykkyysosamäärän välillä, tutkimukset eivät juuri pyrkineet selvittämään, löytyisikö älykkysosamäärien eroille jotain muuta selitystä. Vuoden 2012 paperissa puutteet tunnistetaan, vaikka niistä ei juuri välitetä; vuoden 2014 paperissa puutteita ei enää edes mainita.
Ehkä olennaisinta Kauppalehden kannalta on kuitenkin se, että kyse ei ollut hammastahnasta. Vaikka en ole asiaa tutkinut, väittäisin, että reilusti fluoridia sisältävä juomavesi tai hiilen poltosta vapautuva fluori eivät altistusprofiililtaan vastaa lainkaan (lasten) hammastahnan käyttämistä aamuin illoin.
Tiedonvälityksen ydin hukassa
Lopullisen pommin Kauppalehti viskaa viimeisessä kappaleessa kertomalla, että fluoridia vapautuu ilmaan myös “atomipommikokeissa”. Jos ei hermomyrkyt, autismi, syöpä ja aivovauriot vielä pelottaneet, niin vihjataan nyt varmuuden vuoksi vielä ydintuhosta.
Kauppalehti ilmeisesti sai mitä halusi: hammastahnan hermomyrkyistä kertova uutinen on päivän luetuin. Facebookissa se on jaettu yli 800 kertaa, peukkuja on annettu yli 4 000.
Itse olen nähnyt tuosta tänään vähintään kymmeniä jakoja, joissa on poikkeuksetta ihmetelty, miten Kauppalehti erehtyy julkaisemaan tällaisia uutisia. Kauppalehti on kuitenkin julkaissut vastaavaa monta kertaa aiemminkin; itse kirjoitin yhdestä lehden artikkelista viimeksi maaliskuussa. On jakajan motiivi mikä tahansa, jokainen klikki kilisyttää bannereita ja kustantajan laariin tipahtaa roponen.
Uskottavuuttahan se syö, mutta ehkä Kauppalehdellä on siihen varaa.
Edit 13.5.2016 8:40 Täsmensin leipätekstiin, että Grandjeanin ja Landriganin artikkeli ilmestyi The Lancet Neurology -lehdessä, joka on The Lancetin kuukausittain ilmestyvä, neurologiaan erikoistunut julkaisu. Arvostettu toki sekin, mutta ei siis sama kuin päälehti. Lainauksiin ja lähdeluetteloon julkaisu oli jo alunperin merkitty oikein. Kiitos huomautuksesta!
P.S. Wikipedian mukaan natriumfluoridin tappava annos tyypilliselle aikuiselle on 5–10 grammaa. Tuohon päästäkseen pitää mutustella vaivaiset 1,5–3 kilogrammaa hammastahnaa. Siinä saa hetken harjata.
P.P.S. Ei, tutkijat eivät tietenkään sanoneet, että “jo äärettömän pieni määrä fluoridia alentaa lasten älykkyysosamäärää”.
1 Grandjean & Landrigan: Neurobehavioural effects of developmental toxicity (Lancet Neurol 2014), doi:10.1016/S1474-4422(13)70278-3
2 Choi et al: Developmental fluoride neurotoxicity: a systematic review and meta-analysis (Environ Health Perspect 2012), doi:10.1289/ehp.1104912
3 Gelinas & Allukian: Neurodevelopmental toxicity: still more questions than answers (Lancet Neurol 2014), doi:10.1016/S1474-4422(14)70119-X