Kirjoitin muutama päivä sitten Kauppalehden uutisankasta, jonka mukaan hammastahna saattaisi aiheuttaa muun muassa autismia, syöpää ja aivovaurioita.

Kirjoitus lähti kiertämään lähes viraalisesti, ja sille on viikonlopun aikana kertynyt kymmenisentuhatta lukijaa – kiitos siitä. Ilmeisesti ainakin yksi näistä lukijoista on Kauppalehden toimituksessa, sillä eilen illalla uutista oli päivitetty.

Kauppalehti: Hammastahna heikentää älykkyyttä

Kauppalehti yhdistää hammastahnan älykkyyden heikkenemiseen.

Uutiseen on lisätty joukko selittäviä kappaleita. Olennaisimmat muutokset on ujutettu muutamaan kappaleeseen:

Sittemmin on paljastunut, että tutkimus on suoritettu vain muutamissa kylissä, eikä siinä ole muiden tutkijoiden mukaan otettu huomioon mitään muita tekijöitä. Riski tutkimustulosten sekoittuneisuudelle on siis valtava.

Muiden tutkijoiden mukaan tutkijoiden alkuperäiset tulokset ja tutkimusmenetelmät eivät riitä todistamaan fluoridin ja älykkyysosamäärän laskun yhteyttä.

Myös alkuperäisen tutkimuksen suorittaneet tohtorit Phillipe Grandjean ja Philip J. Landrigan myöntävät, ettei perussyytä nykyisiin, maailmanlaajuisiin ongelmiin ei tiedetä. Noin kolmasosassa tapauksia syynä voivat olla neurologiset tekijät. Yksi merkittävä tekijä on heidän mielestään kuitenkin fluoridi sen eri olomuodoissa.

[…]

Juttua muokattu 15.5. Alkuperäinen tutkimus on jo pari vuotta vanha. Sen jälkeen on tullut tutkimustuloksia, jotka ovat saaneet yhä useamman asiantuntijat epäilemään alkuperäisen tutkimuksen väitteitä.

Samalla on todettu, että väitteet autismista, lukihäiriöstä ja muista mahdollisista sairauksista eivät pidä paikkaansa. Tästä syystä nämä väitteet on poistettu myös jutun otsikosta.

Tutkijat väittävät: hammastahnan fluori voi heikentää lasten älykkyyttä (Kauppalehti 15.5.2016)

Otsikon “tutkijat” tarkoittaa ilmeisesti “toimittajaa”, ja “sittemmin on paljastunut” puolestaan viittaa viime keskiviikon jälkeiseen aikaan.

Tosiasia on, että Grandjeanin ja Landriganin artikkeliin1 julkaistiin useita vastineita vuonna 2014, heti sen ilmestymisen jälkeen.234 Hiukan suuremmalle yleisölle suunnattua kritiikkiä julkaisi muun muassa farmakologian tohtori Laura Plunkett Science 2.0 -blogissa. American Chemistry Council syytti sekin tutkijoita alarmismista niinkin hiljattain kuin helmikuussa 2014. Aiempaa fluoritutkimusta5 puolestaan on kritisoinut vaikkapa neurologi Steven Novella Science Based Medicine -blogissa elokuussa 2012.

Toisin sanoen: Grandjeanin ja Landriganin artikkelin heikkoudet olivat nähtävillä heti vuonna 2014.

Ohi korjattu

Oikaisuillaan Kauppalehti antaa ymmärtää, että uutisen virheet johtuivat vain vanhasta tutkimuksesta, jonka tulokset on sittemmin kumottu. Tämä ei kuitenkaan millään muotoa pidä paikkaansa.

The Lancet Neurologyn artikkeli ei mitenkään erityisesti nosta esiin fluorideja. Kirjoittajat kyllä esittävät, että ympäristön teolliset kemikaalit ovat merkittävä tekijä “hermostokehityksellisen myrkyllisyyden pandemiassa”, mutta kyse on koko joukosta aineita. Heti abstraktissa mainitaan lyijy, metyylielohopea, PCB, arsenikki, tolueeni, mangaani, klorpyrifossi, DDT, tetrakloorieteeni ja PBDE-yhdisteet, myöhemmin myös esimerkiksi perfluoratut yhdisteet, ftalaatit, organofosfaatit ja bisfenoli A. Tutkijoiden huoli on, että näiden tunnettujen mahdollisten myrkkyjen lisäksi teollisuuskemikaaleissa on merkittävä joukko yhdisteitä, joiden myrkyllisyydestä vain ei olla tietoisia.

Kyllä, artikkelissa mainitaan myös fluoridi. Arvatkaa, mitä siellä ei mainita? Hammastahnaa. Tarkkaan ottaen Kauppalehtikään ei väitä hammastahnaa syylliseksi mihinkään, mutta otsikko ja kuvituskuva johdattelevat vahvasti siihen suuntaan.

Kirjoituksessaan Grandjean ja Landrigan esittävät, että kemikaaleja ei pitäisi olettaa turvallisiksi, niiden vaikutusta hermostolliseen kehitykseen pitäisi tutkia enemmän ja pyrkiä suojaamaan altistumiselle herkkiä kansanosia ilman ylenpalttisia tieteellisen näytön vaatimuksia.

Kirjoittajat pelkäävät, että yksittäisten aineiden vaikutuksiin keskittymällä saattaa jäädä huomaamatta merkittävä kokonaisvaikutus.

Kauppalehdeltä tutkijoiden pääviesti jää huomiotta. Sen sijaan lehti poimi kohteeksi yksittäisen aineen, kohkaa hammastahnasta ja oikaisussaankin vierittää syyn väärin ymmärtämiensä tutkijoiden niskoille.

Oikaisu vai poisto?

Myös Talouselämä julkaisi Kauppalehden alkuperäisen uutisen – ja poisti sen pari tuntia myöhemmin, kun aiheesta huomautettiin:

Kun jutun poistamista ihmeteltiin, Talouselämän päätoimittaja Reijo Ruokanen perusteli poistopäätöstä muun muassa Kemikaalikimaran kommenteissa – juttu oli huono, keskeneräinen, ja ansaitsi tulla poistetuksi.

Muistuttaisin tässä kuitenkin Journalistin ohjeista:

20. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.

Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.

Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä.

Journalistin ohjeet

Se, että jutussa annetaan ymmärtää hammastahnan aiheuttavan syöpää ja autismia merkittävässä määrin, on nähdäkseni aika itsestäänselvästi asiavirhe. Tulkintaa voi venyttää otsikon kysymysmerkeillä, sitä voi selitellä yleisellä huonoudella tai keskeneräisyydellä, mutta ei se tee jutun antamasta mielikuvasta yhtään vähemmän virheellistä.

Artikkelien poistamisesta käytiin keskustelua myös kuukausi sitten, kun Aamulehti julkaisi pitkän artikkelin Virolaisen tohtorikaksosista. Myös Aamulehdessä päädyttiin vetämään uutinen pois, mutta siten, että uutisen linkki avaa itseruoskintaa huokuvan “Juttua ei olisi pitänyt julkaista” -kommentin. Muun muassa Pasi Kivioja pohti kirjoituksessaan huuhaan julkaisua ja artikkelin poistoa.

Virheen myöntäminen on vaikeaa. En varsinaisesti odota Talouselämältä Aamulehden kaltaista tuhkan ripottelua, mutta käytäntöjen olisi hyvä olla läpinäkyviä; virheellisyyden ja huonouden välillä on veteen piirretty viiva. Oikaisun suhteen tiukka raja menee mielestäni jutun julkaisussa: sen jälkeen huonous on toimituksellinen virhe, ja juttu pitää oikaista, ei poistaa.

Poistaminenkin on kuitenkin parempi kuin jatkaa väärän tiedon levittämistä.

P.S. Yksi Lancet Neurologyn julkaisemista kirjeistä muuten koski glyfosaatin neurotoksisuutta.4 Helsingin Sanomat sattui viikonloppuna julkaisemaan aiheesta uutisen, jossa MEPpien virtsan glyfosaattipitoisuutta verrattiin juomaveden suositusarvoihin. Epäselväksi jäi, kuka MEPpien virtsaa juo, ja miksi siitä pitäisi olla huolissaan.

1 Grandjean & Landrigan: Neurobehavioural effects of developmental toxicity (Lancet Neurol 2014), doi:10.1016/S1474-4422(13)70278-3

2 Feldman: Neurodevelopmental toxicity: still more questions than answers (Lancet Neurol 2014), doi:10.1016/S1474-4422(14)70115-2

3 Gelinas & Allukian: Neurodevelopmental toxicity: still more questions than answers (Lancet Neurol 2014), doi:10.1016/S1474-4422(14)70119-X

4 Goldstein & Samiras: Neurodevelopmental toxicity: still more questions than answers (Lancet Neurol 2014), doi:10.1016/S1474-4422(14)70087-0

5 Choi et al: Developmental fluoride neurotoxicity: a systematic review and meta-analysis (Environ Health Perspect 2012), doi:10.1289/ehp.1104912