Upton Sinclair - Chikago, nykyajan romaani

Upton Sinclair (1878-1968) oli tuottelias kirjailija ja journalisti, joka kirjoitti uransa aikana niin faktaa kuin fiktiotakin – ja usein molempia sekaisin. Hänen ehkä tunnetuin teoksensa on vuonna 1906 julkaistu The Jungle, joka Suomessa julkaistiin heti samana vuonna nerokkaalla nimellä Chikago: nyky­ajan romaani.

Koska kirjan julkaisusta on kulunut yli sata vuotta, oletan kaikkien siitä vähänkin kiinnostuneiden ehtineen sen lukea. Kuten aina, arvion jatko saattaa kuitenkin sisältää juoni­paljastuksia.

Chikago sijoittuu nimensä mukaisesti Chicagoon, tarkkaan ottaen sen teurastamo­kaupungin­osaan, jossa kartelli pyörittää toimintaansa alati kasvavaa siirtolaisten joukkoa kylmästi hyväksi käyttäen. 2000-luvun Suomessa kuvaus tuntuu hetkittäin absurdilta: aika nopeasti käy selväksi, että on kyse sitten työstä tai talon ostosta, pientä ihmistä virtsataan linssiin ahto­paineella. Kirjan aikalais­vaikuttavuudesta päätellen kuvaus on ilmeisen tosi.

Kirjan pää­henkilö on Liettuasta Chicagoon saapuva Jurgis Rudkus. Voimansa tunnossa maahan saapuva Jurgis saa piirun verran apuja maan­miehiltään ja kohtalaisen työ­paikan teurastamosta. Jurgis ryhtyy innolla toteuttamaan amerikkalaista unelmaa ja paahtaa niska limassa töitä tarjotakseen hyvän elämän koko laajalle perheelleen. Pian käy kuitenkin selväksi, että turva­verkkoa ei ole: kun Jurgis loukkaantuu työssään, menee niin työ­paikka kuin voimatkin. Koko perhe vanhasta isästä lapsiin hankkiutuu töihin, mutta lähtö­laskenta lohduttomuuteen on alkanut.

Kun Akavan pomo Sture Fjäder muutama viikko sitten ilmoitti palkan määräytyvän markkinoilla, tämä kirja kertoo siitä raadollisimmillaan: teurastamojen työt ovat fyysistä vääntämistä, jossa hitaimmin työskentelevät korvataan aina uusilla – ja halvemmilla – tulijoilla, ja tehokkaimmistakin tekijöistä tulee ennen pitkää hitaita. Chikagon kuvaus työ­elämästä on juuri sitä, mitä vastaan ay-liike perustettiin: antamaan työn­tekijöille neuvottelu­voimaa ja turvaa yli­voimaisessa asemassa olevaa työn­antajaa vastaan.

Sinclair kertoi aikanaan halunneensa edistää kirjallaan sosialismin asiaa Yhdysvalloissa, mutta sen sijaan julkisuuteen nousi ennen kaikkea kirjan kuvaukset teurastamoiden hygieniasta. Ja onhan se hurjaa luettavaa. Eläimistä pakattiin kaikki mahdollinen myytäväksi: lattialle valunut veri ja muu moska valutettiin rännejä myöten sammioihin, jotka tyhjennettiin muutaman kerran vuodessa säilykkeiksi. Välillä työntekijöitä katosi, todennäköisesti keitto­astioihin. Sinclairin kuvaus oli niin väkevä, että liha­tuotantoa alettiin säädellä entistä tiukemmin jo kirjan ilmestymis­vuonna.

Jos Sinclair onnistuikin vaikuttamaan lain­säädäntöön, sosialismin edistämisen suhteen kirja ei oikein osunut maaliin. Tarina julkaistiin alun perin vuonna 1905 jatko­kertomuksena sosialistisessa Appeal to Reason -lehdessä, ja kyseisen lehden lukija­kuntaan se on saattanut vedota. Laajemman yleisön suhteen en ole niinkään varma: vaikka teemat tavallaan ovat esillä, sosialismi ilmestyy kuvaan vasta kirjan loppu­metreillä. Tuolloin teksti kääntyy palava­silmäiseksi julistamiseksi, jossa uskonnollisesta hurmoksesta huolimatta sana ei tule lihaksi.

Chikagon tekee jossain määrin luotaan­työntäväksi se, että koko sen kuvaama yhteis­kunta on jokseenkin niljakas. Kun Jurgis kirjan alussa suhtautuu elämäänsä kirkas­otsaisen optimistisesti, kertojaääni ampuu odotuksia alas haukkuen niin tehtaan­johtajat kuin kiinteistön­välittäjät ja laki­miehetkin. Kun Jurgis sekaantuu politiikkaan, se paljastuu läpi­kotaisin korruptoituneeksi, eikä ay-liike ole juuri sen kummempi. Lakko­rikkureiksi haettua maa­seudun mustaa väestöä kuvataan aika­kaudelle tyypillisen rasistisesti.

Omalta osaltaan tehoa vie myös se, että itse Jurgis ei loppujen lopuksi ole kovin mukava sälli. Kun romahdus tulee, Jurgis ottaa alamäessä lisää vauhtia, menettää toistuvasti impulssi­kontrollin ja syöksyy aina vain syvemmälle. Ulko­puolisena lukijana, nyky­ajan Suomessa on tavallaan selvää, että rujo maailma ei anna Jurgisille juurikaan ratkaisu­vaihto­ehtoja. Vaan tunnistettiinko köyhyyden ja kurjuuden kuluttavuus nousevassa Amerikassa, jonka oman onnen seppä -eetosta kirja itsekin alussa innolla viljelee? Ei varsinaisesti ole ihme, että Sinclair kirjallaan “osui sydämen sijaan vatsaan”, kuten hän kirjansa vaikutusta kuvasi.

P.S. Koskapa kyseessä on vanhahko kirja, sen voi ladata vapaasti luettavaksi Gutenbergista.

comments powered by Disqus