Upton Sinclair (1878-1968) oli tuottelias kirjailija ja journalisti, joka kirjoitti uransa aikana niin faktaa kuin fiktiotakin – ja usein molempia sekaisin. Hänen ehkä tunnetuin teoksensa on vuonna 1906 julkaistu The Jungle, joka Suomessa julkaistiin heti samana vuonna nerokkaalla nimellä Chikago: nykyajan romaani.
Koska kirjan julkaisusta on kulunut yli sata vuotta, oletan kaikkien siitä vähänkin kiinnostuneiden ehtineen sen lukea. Kuten aina, arvion jatko saattaa kuitenkin sisältää juonipaljastuksia.
Chikago sijoittuu nimensä mukaisesti Chicagoon, tarkkaan ottaen sen teurastamokaupunginosaan, jossa kartelli pyörittää toimintaansa alati kasvavaa siirtolaisten joukkoa kylmästi hyväksi käyttäen. 2000-luvun Suomessa kuvaus tuntuu hetkittäin absurdilta: aika nopeasti käy selväksi, että on kyse sitten työstä tai talon ostosta, pientä ihmistä virtsataan linssiin ahtopaineella. Kirjan aikalaisvaikuttavuudesta päätellen kuvaus on ilmeisen tosi.
Kirjan päähenkilö on Liettuasta Chicagoon saapuva Jurgis Rudkus. Voimansa tunnossa maahan saapuva Jurgis saa piirun verran apuja maanmiehiltään ja kohtalaisen työpaikan teurastamosta. Jurgis ryhtyy innolla toteuttamaan amerikkalaista unelmaa ja paahtaa niska limassa töitä tarjotakseen hyvän elämän koko laajalle perheelleen. Pian käy kuitenkin selväksi, että turvaverkkoa ei ole: kun Jurgis loukkaantuu työssään, menee niin työpaikka kuin voimatkin. Koko perhe vanhasta isästä lapsiin hankkiutuu töihin, mutta lähtölaskenta lohduttomuuteen on alkanut.
Kun Akavan pomo Sture Fjäder muutama viikko sitten ilmoitti palkan määräytyvän markkinoilla, tämä kirja kertoo siitä raadollisimmillaan: teurastamojen työt ovat fyysistä vääntämistä, jossa hitaimmin työskentelevät korvataan aina uusilla – ja halvemmilla – tulijoilla, ja tehokkaimmistakin tekijöistä tulee ennen pitkää hitaita. Chikagon kuvaus työelämästä on juuri sitä, mitä vastaan ay-liike perustettiin: antamaan työntekijöille neuvotteluvoimaa ja turvaa ylivoimaisessa asemassa olevaa työnantajaa vastaan.
Sinclair kertoi aikanaan halunneensa edistää kirjallaan sosialismin asiaa Yhdysvalloissa, mutta sen sijaan julkisuuteen nousi ennen kaikkea kirjan kuvaukset teurastamoiden hygieniasta. Ja onhan se hurjaa luettavaa. Eläimistä pakattiin kaikki mahdollinen myytäväksi: lattialle valunut veri ja muu moska valutettiin rännejä myöten sammioihin, jotka tyhjennettiin muutaman kerran vuodessa säilykkeiksi. Välillä työntekijöitä katosi, todennäköisesti keittoastioihin. Sinclairin kuvaus oli niin väkevä, että lihatuotantoa alettiin säädellä entistä tiukemmin jo kirjan ilmestymisvuonna.
Jos Sinclair onnistuikin vaikuttamaan lainsäädäntöön, sosialismin edistämisen suhteen kirja ei oikein osunut maaliin. Tarina julkaistiin alun perin vuonna 1905 jatkokertomuksena sosialistisessa Appeal to Reason -lehdessä, ja kyseisen lehden lukijakuntaan se on saattanut vedota. Laajemman yleisön suhteen en ole niinkään varma: vaikka teemat tavallaan ovat esillä, sosialismi ilmestyy kuvaan vasta kirjan loppumetreillä. Tuolloin teksti kääntyy palavasilmäiseksi julistamiseksi, jossa uskonnollisesta hurmoksesta huolimatta sana ei tule lihaksi.
Chikagon tekee jossain määrin luotaantyöntäväksi se, että koko sen kuvaama yhteiskunta on jokseenkin niljakas. Kun Jurgis kirjan alussa suhtautuu elämäänsä kirkasotsaisen optimistisesti, kertojaääni ampuu odotuksia alas haukkuen niin tehtaanjohtajat kuin kiinteistönvälittäjät ja lakimiehetkin. Kun Jurgis sekaantuu politiikkaan, se paljastuu läpikotaisin korruptoituneeksi, eikä ay-liike ole juuri sen kummempi. Lakkorikkureiksi haettua maaseudun mustaa väestöä kuvataan aikakaudelle tyypillisen rasistisesti.
Omalta osaltaan tehoa vie myös se, että itse Jurgis ei loppujen lopuksi ole kovin mukava sälli. Kun romahdus tulee, Jurgis ottaa alamäessä lisää vauhtia, menettää toistuvasti impulssikontrollin ja syöksyy aina vain syvemmälle. Ulkopuolisena lukijana, nykyajan Suomessa on tavallaan selvää, että rujo maailma ei anna Jurgisille juurikaan ratkaisuvaihtoehtoja. Vaan tunnistettiinko köyhyyden ja kurjuuden kuluttavuus nousevassa Amerikassa, jonka oman onnen seppä -eetosta kirja itsekin alussa innolla viljelee? Ei varsinaisesti ole ihme, että Sinclair kirjallaan “osui sydämen sijaan vatsaan”, kuten hän kirjansa vaikutusta kuvasi.
P.S. Koskapa kyseessä on vanhahko kirja, sen voi ladata vapaasti luettavaksi Gutenbergista.