Cixin Liu - Death's End

Cixin Liu - Death's End

Kun trisolaarien hyökkäyslaivue lähestyy, Cheng Xin on yksi ihmiskunnan selviytymisen eteen töitä tekevistä tiedemiehistä. Xin keksii tavan ottaa yhteyttä lähestyvään laivueeseen. Koska kontaktin saamiseen kuluisi vuosikymmeniä, Cheng Xin suostuu pitkin hampain lähtemään tulevaisuuteen: Xin jäädytetään ja herätetään muutaman vuosikymmenen vierittyä.

Cixin Liun Death’s End on Remembrance of Earth’s Past -trilogian kolmas osa. Sarjan ensimmäinen osa, Three-Body Problem, voitti kaksi vuotta sitten Hugon. Itse en kirjasta juuri perustanut; pidin sitä sekavana, epäuskottavana ja melko lailla pökkelösti kirjoitettuna.

Kun en perustanut ensimmäisestä osasta, jäi kakkososa The Dark Forest lukematta. Kaikeksi onneksi Death’s End suoranaisesti vaadi sen lukemista – vaikka kirjan tapahtumiin silloin tällöin viitataan, kirja keskittyy lähes täysin kuvaamaan tapahtumia Cheng Xinin vinkkelistä.

Tai no niin. En oikein tiedä, miten kuvailisin kirjan kerrontaa. Se on vähän kuin Avaran Luonnon ääniraita tavallista heikommalla kertojaäänellä; sävytön kolmannen persoonan kuvailu ei sytytä oikein minkäänlaisia tuntemuksia, vaikka kirjassa on monenmoista dramatiikkaa.

Death’s End nimittäin kuvaa monin tavoin ihmistä raadollisimmillaan: hädän tullen ihmiset tuijottavat kerta toisensa jälkeen omaa napaansa, tappavat huoletta lajitovereitaan niin pienessä kuin jättimäisessäkin mittakaavassa. Murhia tapahtuu niin yksilö- kuin massatasollakin, mutta ne unohtuvat samantien, kun ihmiskunta syöksyy kriisistä toiseen.

Kaiken tämän läpi purjehtii Cheng Xin, suurin piirtein meidän ajastamme lähtöisin oleva nainen, joka jäädytysteknologian turvin hyppii aikakaudesta toiseen. Hän päätyy kerran toisensa jälkeen tapahtumien keskipisteeseen tekemään ratkaisuja, joista riippuu ihmiskunnan kohtalo. Kerran toisensa jälkeen hän valitsee väärin, hyppää pakastimeen ja päätyy tulevaisuuteen, jossa häntä arvostetaan – tai vähintäänkin hänen päätöksiään ymmärretään.

Kirjassa on kummallisen seksistisiä kohtauksia, joissa ihmiskunta muuttuu muutaman kymmenen vuoden rauhan aikana yllättäin ihmisten ulkonäköä ja ruumiinrakennetta myöten hyvin feminiiniseksi – eikä kirjassa jää epäselväksi, että se on heikkouden merkki. Kun rauha päättyy, myös miesten maskuliinisuus palaa kuin taikaiskusta. Näistä ihmiskunnan syvällisistä muutoksista huolimatta kaikki merkittävät henkilöt tuntuvat kaukana tulevaisuudessakin olevan pakasteihmisiä meidän ajastamme.

Kirjassa on järjetön määrä sisältöä, josta iso osa käsitellään vain pintapuolisesti. Tieteen osaltakin esitetään hauskoja kysymyksiä: entäpä, jos olevaisen perustekijöitä, kuten valonnopeutta, voi muuttaa? Mitä, jos aika olisi kaksiulotteinen? Näitä ideoita viskotaan ilmoille, mutta vain harvaa todella käytetään tarinassa.

Kuten The Three-Body Problemissa, myös tässä kirjassa ulottuvuudet ovat keskeinen käsite – ja kuten ensimmäisessä kirjassa, myös tässä niiden käsittely on aika lailla puolivillaista ja epäuskottavaa.

Kun kankea kerronta yhdistetään kehnoon tieteeseen ja ihmiskuvaan, joka vaikuttaa epäuskottavalta ja misantropiassaan vastenmieliseltä, syntyy lukukokemus, jota on jokseenkin vaikea suositella kenellekään. Ilmeisesti olen kuitenkin arviossani peijoonin väärässä – Death’s End kun on ehtinyt tänä vuonna pokata jo Locus-palkinnon.

P.S. Kirjassa on piirteitä, jotka pakottavat minut miettimään, suhtaudunko ylenpalttisen negatiivisesti kiinalaiseen kirjailijaan. Esimerkiksi kokemani kerronnan puutteet saattavat hyvin johtua kulttuurisista eroista ja/tai käännöksestä. Mielestäni kirja kuitenkin epäonnistuu niin monella tasolla, että en pistä sitä pelkästään oman ymmärtämättömyyteni piikkiin.

comments powered by Disqus