Kirjoittelin tuossa alkukesästä Hugo-palkinnoista ja pennuista. Muutaman oman näkemyksensä mukaan kaltoin kohdellun kirjailijan masinoima joukko äänestäjiä onnistui täyttämään Hugo-ehdokaslistat mielensä mukaisilla kirjoilla ja novelleilla.
Päätin tuolloin lukea mahdollisimman monta ehdokasta, jotta kehtaan hyvällä omallatunnolla osallistua varsinaiseen palkintoäänestykseen ja omalta osaltani vaikuttaa siihen, kenelle palkintoja jaetaan. Onnistuinkin kohtalaisen hyvin: varsinaisista kirjallisuuspalkinnoista lukematta jäivät ainoastaan John W. Campbell -palkintoehdokkat. JWC-palkinto ei ole varsinainen Hugo-palkinto, mutta se jaetaan Hugojen yhteydessä parhaalle uudelle kirjailijalle.
Kun Hugot tulevana viikonloppuna jaetaan, ajattelin kirjoittaa lyhyesti omat mielipiteeni kirjoista ja novelleista. Pyrin kirjoittamaan epämääräisesti mutta jos spoilereilta haluaa välttyä, kannattaa tämä kirjoitus ehkä jättää lukematta.
Paras romaani
- Ann Leckie: Ancillary Sword
Ancillary Sword kertoo miehistönkuljetusaluksesta, joka muuttui ihmiseksi. Kyseessä on sarjan toinen osa; ensimmäinen, Ancillary Justice, voitti Hugo- ja Nebula-palkinnot viime vuonna, ja trilogian päättävä Ancillary Mercy julkaistaan loppuvuodesta.
Ancillary Sword on kirjana huomattavasti edeltäjäänsä suoraviivaisempi. Se pysyy tiukasti kiinni (romaanin) nykyhetkessä ja seuraa johdonmukaisesti päähenkilö Breqia. Kirjan alussa kerrataan ehkä turhankin paljon ensimmäisen osan tapahtumia. Tämä tekee kirjasta itsenäisemmän, mutta koska itse olin vasta lukenut Ancillary Justicen, toisto oli hiukan häiritsevää. Kirja myös vaihtaa jonkin verran suuntaa: siinä, missä Justicesta oli luettavissa tekoälyn inhimillistyminen, Swordissa korostuvat Breqin yli-inhimilliset ominaisuudet, jotka edelleen erottavat hänet ihmisistä.
Tästä huolimatta kirja on erinomaista scifiä. Se ei ole yhtä uutta ja yllättävää kuin Ancillary Justice, mutta se on vetävästi kirjoitettu, uskottava jatko yhdelle viime vuosien parhaista scifi-romaaneista.
- Katherine Addison: The Goblin Emperor
The Goblin Emperor kertoo haltiakeisarin syrjään sysätystä pojasta, joka sattuman takia nousee valtaistuimelle. Kaiken muun hyvän lisäksi pojan äiti oli menninkäinen, joihin suhtaudutaan keisarikunnassa vähintäänkin karsaasti.
Kirja etenee jouhevasti vaikkakin hitaasti. Toimintaa ja väkivaltaa on vähän, enemmän keskitytään hovipolitiikkaan. Päähenkilö Maia on itsestään epävarma, korostetun empaattinen, kuunteleva ja kaikin tavoin hyvään pyrkivä hallitsija. Tämä tekee kirjasta positiivisella tavalla epätyypillisen, mutta toisaalta se jättää myös päähenkilöstä hiukan särmättömän vaikutelman.
Kirjan maailma on jonkinlainen steampunkahtava fantasiamaailma, jossa esiintyy haltioita, menninkäisiä, uskonnollisuutta ja lentäviä laitteita. Maailma on hyvin rakennettu mutta vajavainen: haltioiden ja menninkäisten välinen skisma olisi kaivannut tarkempaa kuvailua. Ainakaan tämän hetken tietojen perusteella jatkoa ei ole luvassa, joten yhteen kirjaan on tyytyminen.
- Kevin J. Anderson: The Dark Between the Stars
The Dark Between the Stars on ison mittakaavan avaruusoopperaa: se aloittaa trilogian, joka on jatkoa Andersonin aiemmalle seitsemän kirjan The Saga of Seven Suns -sarjalle. Lähes 700-sivuinen ensimmäinen osa lähtee hitaasti liikkeelle mutta parantaa kuitenkin vauhtia lopun lähestyessä.
Ensimmäisen saagan lukeminen luultavasti helpottaa kirjaan orientoitumista, mutta en kokenut sitä välttämättömäksi – itselleni The Dark Between the Stars on ensimmäinen kosketus Andersoniin. Sen sijaan itse kirjan rakenne on sirpaleinen. Kirja on jaettu lyhyisiin lukuihin, jotka kertovat tapahtumista aina yhden henkilön näkökulmasta. Koska henkilögalleria on laaja, juoni etenee yhtä aikaa monella eri rintamalla, eikä henkilöihin juuri pääse syntymään minkäänlaista suhdetta.
Myönnettäköön, The Dark Between the Stars olisi luultavasti parempi kirja, jos se olisi 250 sivua lyhyempi. Nykyiselläänkin se on kuitenkin vähintäänkin mukiinmenevää perusscifiä.
- Jim Butcher: Skin Game
Skin Game on kirjoista ainut, jota en lukenut kokonaan; sen sijaan luin Hugo-äänestyspaketissa tulleen satakuntasivuisen viipaleen kirjan alusta, minkä kustantaja oli katsonut riittäväksi otokseksi edustamaan kirjaa tässä kisassa.
Ja riittäähän se. Butcher kirjoittaa menevää toimintafantasiaa, joka imaisee mukaansa ja saa herkästi ahmimaan. Kirja osoittaa oivasti, että Puppy-ehdokkuus ei missään nimessä tarkoita kirjoitustaidottomuutta.
Samaan aikaan on kuitenkin todettava, että kyseessä on Dresden Files -sarjan 15. osa. Sarjassa on ehtinyt sattua ja tapahtua, ja kirja jatkuu ilmeisesti suurin piirtein suoraan edellisen kirjan lopusta. Tarina itsessään on ehkä itsenäinen, mutta iso nippu henkilöitä on jo sarjan aiemmissa osissa esiteltyjä.
- Cixin Liu: The Three-Body Problem
The Three-Body Problem on itse asiassa julkaistu vuonna 2008; tämän vuoden Hugo-arvontoihin se päätyi, sillä se julkaistiin ensimmäistä kertaa englanniksi viime vuonna. Kyseessä on Kiinassa ilmeisen suositun scifi-trilogian ensimmäinen osa.
The Three-Body Problem alkaa kulttuurivallankumouksesta, mutta sangen pian siirrytään nykyhetkeen, jossa tiedeyhteisöä kuohuttaa useiden tunnettujen tieteilijöiden kuolemat ja itsemurhat. Tapahtumien keskelle puolivahingossa joutuva nanofyysikko Wang Miao päätyy avustamaan poliisia ja armeijaa kuolemien selvittämisessä. Paljastuu, että taustalla on maailman valloitusta suunnittelevat muukalaiset.
Kirjan alkuosa on ennemmin murhamysteeri kuin scifiä. Kulttuurivallankumoukseen sijoittuvat kohtaukset ovat pysäyttäviä ja osa käsitteistä ennestään tuntemattomia, mutta kääntäjä Ken Liu onnistuu avaamaan kulttuuria vähintäänkin tyydyttävästi. Itse teksti sen sijaan on kankeaa ja töksähtelevää – en tiedä, onko vika käännöksessä vai alkuperäismateriaalissa. Siihen kuitenkin tottuu hiljalleen.
Kun muukalaiset astuvat areenalle, kirja hajoaakin sitten totaalisesti. Sivut täyttyvät dialogista, jossa kaksi muukalaista keskustelee itselleen itsestäänselvyyksistä, jotta kirjailija pääsee selittämään muukalaismaailmaa ja -teknologiaa lukijalle. On vaikea keksiä mitään järkevää syytä tälle rakenteelle.
Vielä isompi ongelma on, että hard scifiksi kuvaillun kirjan tiede on naurettavaa. Tietokoneita rakennetaan lippuja nostelevista sotilaista. Protonista pyöräytetään kaksiulotteinen, planeetan peittävä taso, jolle etsataan virtapiirejä avaruusaluksilla. Tässä pyöräytyksessä tehdään pari virhettä, ja niinpä ensimmäisestä protonista syntyy yksiulotteista lankaa, toisesta kolmiulotteisia kappaleita… Kirjassa käytetään kyllä tieteellistä jargonia, mutta ei se uskottavaa ole.
Yllä esitetty järjestys oli myös se, jonka rustasin omaan äänestyslappuuni; kaksi viimeistä kirjaa sijoitin No Award -vaihtoehdon alapuolelle. Oletan kuitenkin olevani vähemmistössä. The Three Body Problem tuntuu olevan siinä määrin sekä puppy- että yleisäänestäjien suosiossa, että se saattaa hyvinkin pokata parhaan scifi-romaanin palkinnon.
P.S. Ancillary Justicen Hugo-voitto on yksi konservatiivisen puppy-klikin todisteista sille, miten palkinto on ylisuvaitsevaisten liberaalien mädättämä; kirjan päähenkilö kun ei ymmärrä tai tunnista sukupuolten välisiä eroja, ja Leckie kuvastaa tätä käyttämällä henkilöistä yleispronominia "she". Kyse on sinällään sivujuonteesta, mutta sanavalinta herätti huomaamaan, miten kirjaa lukiessakin tulee tehtyä perusteettomia oletuksia. Näkisin mielelläni Leckien kirjat suomennettuina, ja olisin kiinnostunut näkemään, miten tämä aspekti kääntyy. Vaikka suomessa ei ole sukupuolipronomineja, sukupuoleen liittyviä asenteita riittää.
P.P.S. Monessa verkossa näkemässäni arvostelussa The Dark Between the Starsia haukutaan pitkäpiimäiseksi ja henkilömäärää kohtuuttomaksi. Menneistä Hugo-ehdokkaista kuitenkin löytyy muun muassa niin kaukaa kuin viime vuodelta Robert Jordanin Wheel of Time -sarja (14 osaa, 12 000 sivua) ja George R. R. Martinin mannerlaattamaisesti etenevät A Dance With Dragons (2012) ja A Feast for Crows (2006). Vaikka Anderson-kritiikillä onkin pohjaa, saattaa olla, että arvioihin on päässyt vaikuttamaan myös se, että TDBtS pääsi kisaan puppy-listausten ansiosta.