Johanna Sinisalo - Auringon ydin

Suomen eusistokraattisessa tasavallassa kaikilla menee hyvin: töitä riittää, parisuhde löytyy, puhelinkoppeja on kaikkien ulottuvilla ja maasta löytyy jopa yksi tietokone.

Auringon ydin on tarina kahdesta sisaruksesta. Toinen on kunnollinen eloi – vaaleahiuksinen, pyöreäpäinen, sopivan tyhmä ja innokas miellyttämään. Päähenkilö Vanna puolestaan on geneettinen friikki: morlokki, joka kykenee lisääntymään. Pinnalta Vanna on kuin sisarensa, mutta äly ja tiedonjano erottavat hänet feminaisista.

Kyllä, kyseessä on dystopia. Auringon ydin kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun pohjoismainen hyvinvointivaltio viedään äärimmilleen. Eusistokratia, “hyvinvointivalta”, perustuu naisen domestikaatioon: rodunjalostuksella on saatu aikaiseksi kaksi alirotua. Säyseät feminaiset – eloit – ovat miesten leikkikaluja ja ylläpitävät yhteiskuntarauhaa. Tähän rooliin sopimattomat neutrinaiset – morlokit – steriloidaan ja pannaan töihin.

Tässä Suomessa kieltolaki ei koskaan päättynyt vaan sen viitoittamaa tietä jatkettiin sopivaksi katsottuun suuntaan. Huumeiden ja alkoholin jälkeen kiellettiin tupakka, viimeisimpänä kieltolistalle on päätynyt chili. Mauste on kuitenkin vielä sen verran tuore rajoitus, että kieltoa uskalletaan uhmata. Niinpä Vannakin on päätynyt kapsaisiinikoukkuun.

Sinisalon kirja kertoo sisarusten suhteesta Vannan kirjoittamien kirjeiden kautta. Sisko Manna on kadonnut muutamaa vuotta aikaisemmin, ja hänen epäillään kuolleen. Niinpä Vanna purkaa syyllisuudentuntoaan kirjeisiin, joita ei voi siskolleen lähettää.

Toinen puoli kirjaa on sen yhteiskuntakuvaus: dystopian kaameus avautuu hiljalleen niin jokapäiväisen elämän esimerkeissä kuin väliin esitellyissä lehtileikkeissä, kirjan kappaleissa ja lakipykälissä.

Sinisalon kuvaama maailma on absurdiudessaan humoristinen, ja välillä kieli on selvästi pukattu poskeen aivan tarkoituksella. Samaan aikaan se herättelee katsomaan myös nykyaikaa. Eusistokraattinen Suomi tahtoo kaikille hyvää, ja käyttää kaikki keinot sen saavuttamiseen. Niinpä maa on täynnä rajoituksia, kyttäystä ja räikeää epätasa-arvoa.

Osa naisista kasvatetaan pienestä pitäen pakkotyöhön, toinen puoli jalostetaan aivottomiksi seksileluiksi hillitsemään miesten väkivaltaisuutta. Karun kuvan innoittajana on saattanut toimia Aamulehden muutaman vuoden takainen kirjoitus, jossa menneiden vuosien joukkomurhat selitettiin naisen puutteella.

Ja jos kyttäys muistuttaa mieliin Anne Bernerin viime aikaiset puheet autoilijoiden seurannasta, on hyvä muistaa, että toisilla osa-alueilla on jo ryhdytty käytännön toimiin: sisäministeriö on rakentamassa ilmiantojärjestelmää paperittomien maasta karkottamisen helpottamiseksi.

Tie dystopiaan on kivetty hyvillä aikomuksilla.