Rosemary pakenee väärän nimen turvin mennyttä elämäänsä, päättää tehdä jotain repäisevää, ja pestautuu kapteenin avustajaksi avaruusalukselle.
Wayfarer on madonreikäalus: se on yksi galaktisen yhteisön infrastruktuurin ylläpitäjistä. Wayfarer miehistöineen poraa avaruuteen vakaita madonreikiä, joiden avulla valoa nopeampi yhteydenpito on mahdollista.
Becky Chambersin The Long Way to a Small Angry Planet keskittyy enemmän henkilöihin ja heidän välisiin suhteisiinsa kuin teknologiaan tai edes juoneen. Kirja on matkakertomus, jossa matkanteko ei oikeastaan välity; miehistö on niin kiinteä yhteisö, että vierailut vierailla planeetoilla tai avaruusasemilla eivät juuri eroa elosta aluksella. Aikaa kuluu vähintäänkin yhden standardiyksikön – siis jonkinlaisen yleisgalaktisen vuoden – verran, mutta sen huomaa lähinnä jokaisen luvun aloittavista päiväyksistä.
Henkilökaarti on monipuolinen – pelkästään miehistössä on jäseniä useasta eri lajista, jotka kommunikoivat eri tavoin ja joiden yhteiskuntajärjestelmä ja sosiaaliset suhteet poikkeavat toisistaan. Lajeissa hiukan kaivelee niiden pintapuolisuus ja jonkinlainen stereotyyppisyys. Kuvauksista jää mielikuva, että kirjassa esiintyvät henkilöt edustavat lähes poikkeuksetta jonkinlaista lajinsa tai yhteisönsä arkkityyppiä.
Monimuotoisuus antaa Chambersille tilaisuuden myös yhteiskunnalliseen kommentaariin. Hetkittäin siinä on jopa hiukan saarnaava sävy: kun kirjassa perustellaan, miten valitaan sopiva puhuttelupronomini, ovat yhteydet reaalimaailmaan ehkä vähän turhankin ilmeisiä. Vastapainona kirjassa on toisaalta myös sellaisia välähdyksiä yksilönvapaudesta ja sosiaalisista normeista, joiden ainakin toivoisi herättävän lukijassa pohdintaa arvoista ja niiden merkityksestä.
Nimen taustalla oleva juoni kertoo aggressiivisen kulttuurin liittämisestä galaktiseen yhteisöön. Tässä pelissä Wayfarer on vain nappula, jota muut siirtelevät. Juoni toimii kehyksenä ja kytkee höllästi yhteen joitakin tarinan rönsyjä, mutta olisin ehkä kaivannut jotain hiukan kiinteämpää.
The Long Way to a Small Angry Planet on hyvän mielen scifiä. Melko varhaisessa vaiheessa käy ilmi, että päähenkilöistä pahimmatkin ovat oikeastaan aika hyviä tyyppejä; henkilöiden välillä on kyllä ristiriitoja, mutta viime kädessä kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Kun Wayfarer joutuu pulaan, voi olla suhteellisen varma, että siitä selvitään suurin piirtein ehjin nahoin.
Puutteistaan huolimatta The Long Way to a Small Angry Planet on kiinnostavaa luettavaa. Sen kerronta on sujuvaa, ja positiivinen näkökulma on ihan mukavaa vaihtelua dystopioille ja vaaratilanteiden varaan rakentuvalle seikkailu-scifille. Itsenäinen jatko-osa A Closed And Common Orbit on jo ilmestynyt ja päätyi saman tien myös lukulistalle.