Politiikan ja talouden toimittaja Marko Junkkari kirjoitti Helsingin Sanomiin 28.6. kommentin, jossa hän käsittelee samana päivänä eduskunnassa ollutta Vilhelm Junnilan (ps) luottamusäänestystä ja sen poikkeuksellisuutta. Ajattelin nostaa kirjoituksesta esiin pari asiaa, joihin toivoisin toimittajien – muidenkin kuin Junkkarin – kiinnittävän huomiota.
Äänestyksen poikkeuksellisuus
Kaikissa aikaisemmissa yksittäiseen ministeriin kohdistuvissa luottamusäänestyksissä on kysymys ollut ministerin tekemisistä. Vilhelm Junnilan tapauksessa äänestettiin henkilöstä – onko hän ylipäätään sopiva ministeriksi.
Vilhelm Junnilan epäluottamusäänestyksessä […] (HS 28.6.2023)
Heti kirjoituksen ingressissä todetaan luottamusäänestyksen olleen poikkeuksellinen, sillä se kohdistui henkilöön eikä henkilön tekemisiin.
Tavallaan tämä on tietysti totta, mutta samaan aikaan täysin väärin. Junkkari käy läpi Rudolf Holstit ja Anne Bernerit, mutta jostain syystä hän ei lainkaan pysähdy miettimään, mikä tilanteesta tekee poikkeuksellisen.
Minäpä kerron: meillä ei ole aiemmin ollut hallituksessa ministeriä, joka kaveeraa uusnatsien kanssa ja kampanjoi fasistisilla koirapilleillä. Meillä ei aiemmin ole ollut puoluetta, joka tuuppaisi tällaisen henkilön ministeriksi. Kyse ei varmasti ole siitä, etteikö puolueissa aiemmin olisi ollut ihmisiä, joita ei haluttaisi valtakunnan johtopaikoille, mutta yleensä tällaiset henkilöt ymmärretään jättää sivuun joko puolueen itsensä toimesta tai viimeistään hallitusneuvottelujen edetessä.
Nyt perussuomalaiset halusivat ministeriksi nimenomaan Junnilan, ja Petteri Orpoa (kok) ei asia kiinnostanut niin paljon, että valinta olisi kyseenalaistettu.
Kirjoittamalla, kuinka kyse on henkilöstä eikä tekemisistä, Junkkari antaa lisää polttoainetta perussuomalaisten ikuisesti kuumana käyvälle valitukselle poliittisesta ajojahdista. Kyse on kuitenkin myös tekemisistä, ja niillä Junnila on osoittanut, millainen henkilö hän on.
Rationaalinen kokoomus
Ehkä hiukan enemmän ärsyttää se, miten Junkkari kuvailee Petteri Orpon tekemisiä.
Orpon mukaan hallituksessa on kyse “järkiavioliitosta”, jonka tarkoitus on laittaa talous kuntoon, selvittää sote-kriisi ja hillitä ilmastonmuutosta. Hoitaa siis sitä [Ben] Zyskowiczin mainitsemaa tehtävää.
Orpoa pitää sinänsä kiittää rehellisyydestä. Asiat ovat selvästikin kokoomukselle tärkeämpiä kuin arvot – ja kieltämättä kokoomus onkin perinteisesti profiloitunut pragmaattisena asioiden hoitajana.
Vilhelm Junnilan epäluottamusäänestyksessä […] (HS 28.6.2023)
Ai jukoliste. Kokenut politiikan toimittaja kirjoittaa asioiden olevan tärkeämpiä kuin arvot, ikään kuin arvot eivät olisi niitä asioita sanelemassa. Se, että kokoomus lähtee “laittamaan taloutta kuntoon” ja tekee sen leikkaamalla miljardeja, ei ole pragmaattista asioiden hoitoa vaan ideologista hyvinvointivaltiosta leikkaamista.
Se, että hallitus rajoittaa lakko-oikeutta, kasvattaa laittoman työtaistelun sakkoja ja asettaa sakon myös yksittäisille henkilöille, ei ole pragmaattista asioiden hoitoa vaan ammattiyhdistysliikkeen vastaista, arvoperustaista politiikkaa. Paikallinen sopiminen, jota jälleen on tarkoitus edistää, on sekin yksi kokoomuksen pitkäaikaisista tavoitteista; hyödyt ovat vähintäänkin epäselvät, mutta tavoite sopii kokoomuslaiseen ihmiskuvaan ja samalla vähentää edelleen ay-liikkeen valtaa.
Se, että hallitus “lisää toimeentulotuen velvoittavuutta” ja mahdollistaa sen entistä suuremman leikkaamisen, ei ole pragmaattista asioiden hoitamista vaan maan köyhimpiä kurittavaa arvopolitiikkaa; Suomi on saanut useita huomautuksia puuttellisesta perusturvan tasosta, ja kokoomuksen ratkaisu tähän on leikata viimesijaista tukea entisestään.
Se, että määräaikaisen työsopimuksen voi jatkossa solmia ilman syytä vuodeksi, irtisanomista helpotetaan, työttömyysturvan työssäoloehtoja kiristetään ja sairauspoissaoloihin tuodaan karenssipäivä on tietoista työntekijän aseman heikentämistä. Nämä kaikki vaikeuttavat esimerkiksi “sote-kriisin selvittämistä”; kyse ei ole pragmatismista vaan ideologiasta.
Orpo on pragmaattinen toimija nimenomaan eilen äänestyksessä olleessa kysymyksessä: hän on täysin valmis hallitukseen yhdessä äärioikeistolaisen puolueen ja uusnatsien kanssa poseeraavan Junnilan kanssa, kunhan se hallitus toteuttaa kokoomuslaisten arvojen mukaista politiikkaa. Kokoomus “profiloituu pragmaattisena asioiden hoitajana” vain, koska profiileja kirjoittavat Junkkarin kaltaiset journalistit, joille kokoomuslainen politiikka näyttäytyy arvovapaana.
P.S. Miten hallitus tarkalleen ottaen aikoo hillitä ilmastonmuutosta? Toistaiseksi näkyvin toimi on lupaus polttoaineen hinnannousun pysäyttämisestä – jakeluvelvoitteen lisäystä päätettiin jo leikata, ja tarvittaessa alennetaan polttoaineveroa. Metsien hakkuut päätettiin pitää vähintään nykytasolla, kotimaisen turpeen saatavuus varmistetaan, kuiviketurve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi ja turvepellotkin pidetään käytössä. Jumaliste, Junkkari, kirjoita nyt edes siitä, mitä hallitusohjelmassa sanotaan, älä siitä, mitä poliitikko sinulle lupaa.
Polttoaineeseen liittyvissä linjauksissaan hallitusohjelma ainakin osittain mukailee Mika Anttosen esittämiä ajatuksia jakeluvelvoitteen korvaamisesta “tehokkaammilla keinoilla”. Kannattaa muistaa, että Anttonen on öljy-yhtiön omistamisella omaisuutensa kerännyt miljardööri, ei objektiivinen tarkkailija.
P.P.S. Helsingin Sanomien toinen politiikan toimittaja Teemu Luukka kirjoittaa analyysissään, kuinka “Orpo pelasti hallituksen olematta [Junnilaa puolustaneen PS:n tai eroa vaatineen RKP:n] puolella”. Saman lehden toisen artikkelin mukaan “Orpo ja Purra taivuttelivat RKP:tä äänestämään niin, että Junnila saisi riittävät äänet kokoon”. Salissa kaikki äänestäneet kokoomuslaiset kannattivat Junnilan jatkoa – mukaan lukien pääministeri Orpo. Vaatii erityistä kykyä kuvailla Orpoa tässä tilanteessa puolueettomaksi, mutta politiikan toimittajilta se näköjään onnistuu.
P.P.P.S. Ennen eduskuntavaaleja Junkkari kertoi Ylellä, että hänen ikäisensä toimittajat “ovat aika epäpoliittisia” – lähetyksessä, jossa vieraana oli myös kaksi saman ikäpolven toimittaja-poliitikkoa. Voiko olla, että Junkkari vain on aivan peijoonin huono tunnistamaan tiettyjen asioiden poliittisuutta?