Kuntavaalien lähestyessä media on taas avannut vaalikoneensa, ja kansalaiset pääsevät mittaamaan ehdokkaiden yhteensopivuutta oman ajattelun kanssa. Kuten niin usein ennenkin, samalla on käynnistynyt tuttu kritiikki siitä, mitä vaalikoneissa kysytään tai ei kysytä.
Jotkut ihmettelevät, miksi koulutusta ei käsitellä riittävästi, jotkut sitä, miksi kaavoitus loistaa poissaolollaan. Ihmetellään, miksi kuntavaalikoneessa on asioita, jotka päätetään valtakunnallisella tasolla, ja pohdiskellaan, mitä kysymykset kertovat laatijoistaan.
Esimerkiksi Ylen Jaa, ei, tyhjiä, poissa -podcast käsitteli ansiokkaasti vaalikoneita viime viikon jaksossaan. Kysymyksiä oikeasti mietitään, ja eri tyyppisille kysymyksille on perusteensa.
Samaan aikaan on syytä tunnistaa, että kysymykset tosiaan kertovat jotain myös kysyjästään. Ne saattavat olla osittain kärjistäviä – kysymystenhän on tarkoitus tuoda esiin eroja ehdokkaiden välillä – mutta ne määrittävät myös niitä rajoja, joissa keskustelua käydään. Ne eivät tietenkään edusta suoraan kysyjän mielipidettä mutta antavat ehkä osviittaa siitä, millaiseksi kysymysten laatija arvioi yhteiskuntamme yleiset arvot.
Arvot kartalle
Helsingin Sanomat on jo vuosia esittänyt vaalikoneen yhteenvetosivulla arvokartan: kuvan siitä, miten vastaaja ja puolueet sijoittuvat toisaalta oikeisto-vasemmisto- ja toisaalta konservatiivi-liberaali-asteikolla.
Tämä on tavallaan hyödyllistä puolueiden asemoinnissa, mutta samalla se on johtanut jännittävään lieveilmiöön: visuaalinen esitystapa on synnyttänyt joillekin ihmisille mielikuvan, että kyseessä on jonkinlainen absoluuttinen asteikko. Innokkaimpien tulkitsijoiden mukaan Sanna Marin (sd) on äärivasemmistolainen, koska vaalikonekartassa hän sijaitsee vasemmassa laidassa.
Näinhän ei tietenkään ole. Sijoitus määritetään luonnollisesti vaalikoneen kysymysten perusteella, eikä Helsingin Sanomat vahingossakaan kysy mitään äärimmäistä. Vaikka nupit vääntää kaakkoon, tulos on nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassa melko kädenlämpöinen.
- Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.
- Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.
- Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.
- Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle.
Helsingin Sanomien vaalikoneen vasemmisto-oikeisto-akselin määrittävät kysymykset.
HS:n kysymykset ovat olleet samat jo useissa vaaleissa. Kuten JETPissä todetaan, tällä tuotetaan vertailukelpoisia aikasarjoja. Samaan aikaan kysymykset saattavat osittain menettää merkitystään.
- On hyvä asia, että homo- ja lesbopareilla on samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.
- Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.
- Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia.
- Perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa – muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.
Helsingin Sanomien vaalikoneen konservatiivi-liberaali-akselin määrittävät kysymykset.
Erityisesti kysymysten ikä näkyy arvokysymyksissä, joissa samansukupuolisten parien avioliitto- ja adoptio-oikeus nousee vaali vaalilta räikeämmäksi ja herättää enemmän kritiikkiä: ihmisten yhdenvertaisen kohtelun ei pitäisi olla vaalikoneessa esitettävä mielipidekysymys, kun asiaa koskeva lakikin on hyväksytty jo vuosia sitten.
Voikin ajatella, että kysymykset ovat lopulta hivenen konservatiivisia ja taaksepäin katsovia: nykypatteristo tuli käyttöön 2015 vaaleissa, hiukan tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen jälkeen. Perinteiset arvot ovat konservatiivista iskulauseretoriikkaa. Niin pitkälle konservatiivisuudessa ei mennä, että puhuttaisiin suoraan kuritusväkivallasta, vaikka osa ihmisistä koulukurin sellaiseksi tulkitseekin.
Pysyvien kysymysten ongelma on, että maailma niiden ympärillä muuttuu. Tämän huomasi Helsingin Sanomat itsekin, kun se viime eduskuntavaaleissa kertoi lähes kaikkien puolueiden hypänneen vasemmalle. Ehkä kyse onkin siitä, että koko yhteiskunta siirtyi, ja puolueet sen mukana – vain vaalikoneen kysymykset jäivät?
Kaikesta yllä sanomastani huolimatta Helsingin Sanomien vaalikone edelleen erottelee puolueet kohtalaisen hyvin. Tampereella äärikonservatiivisuus on vähissä ja liberaalivasemmistossa alkaa olla tungosta, mutta puolueita kuitenkin löytyy eri puolilta karttaa.
Iltalehden ihmekenttä
Myös Iltalehti esittelee vaalikoneessaan puolueiden ja vastaajan suhteen arvonelikentässä. Iltalehden vaalikoneväittämät vaikuttavat kautta linjan provokatiivisemmilta kuin Helsingin Sanomien, Yleisradion tai vaikkapa Tamperelaisen vaalikoneissa.
Myös arvokartassa sama provokatiivisuus jatkuu. Konservatiivi-liberaali-akselilla väittämät ovat suhteellisen tyypillisiä. Itse kyseenalaistan jossain määrin esimerkiksi kasvisruokapäivän liberaaliuden, mutta koska lihansyönti joka aterialla tuntuu olevan nykykonservatismin peruspilareita, menköön.
- Kannatan viikoittaisia kasvisruokapäiviä kouluihin kunnassani.
- Kannatan vuosittaista Pride-viikon sateenkaariliputusta kunnassani.
- Ei haittaa, että yhteiskunnassa jotkut ryhmät ovat paremmassa taloudellisessa asemassa kuin toiset.
- Mielestäni yhteiskunnan ei pitäisi ohjata vahvasti siihen, että äiti ja isä ovat perhevapaalla yhtä paljon lasten kanssa kotona.
- Monikulttuurisuuden edistäminen lisäämällä maahanmuuttajien määrää kunnassani on hyvä asia.
Iltalehden vaalikoneen konservatiivi-liberaali-akselin määrittävät kysymykset.
Oikeisto-vasemmisto-kysymyksiä sen sijaan sopii miettiä vaikka yksi kerrallaan.
- Verotusta ei pidä kunnassani enää nostaa, vaan etsiä mieluummin menoleikkauksia.
- Tyypillinen verotuksen ja leikkausten vastakkainasettelu. Vastaava kysymys löytyy osapuilleen joka koneesta.
- Vanhusten hoivapalvelujen tuottamista ei pitäisi ulkoistaa yhtään enempää yksityisille yrityksille.
- Tässä asetetaan vastakkain yksityinen ja julkinen palvelutuotanto. Jälleen melko tavallinen kysymys – tosin kysymyksen kytkeminen nimenomaan hoivapalveluihin saattaa tehdä menneitä muistelevista oikeistolaisista yllättävän vasureita.
- Kuntaani pitäisi rakennuttaa lisää edullisia vuokra-asuntoja.
- Joo, ok.
- Kunnan on ennemmin helpotettava yksityisautoilua kuin kehitettävä julkista liikennettä.
- Tässä mennäänkin sitten vahvasti identiteettipolitiikan puolelle. Onko yksityisautoilu tosiaan leimallisen oikeistolaista? Kyllä kyllä, “autot kuuluvat teille”, mutta silti?
- Ei haittaa, että yhteiskunnassa jotkut ryhmät ovat paremmassa taloudellisessa asemassa kuin toiset.
On tavallaan aika jännittävää, että sama kysymys on valittu erottelemaan sekä oikeisto-vasemmisto- että konservatiivi-liberaali-akselilla. Vasemmistolainen väite ei selvästikään ole, mutta onko se oikeistolainen? Onko ihmisryhmien eriytyvä taloudellinen menestys nykyoikeistolaista?
Kysymystä voi verrata Helsingin Sanomien vastaavaan, jossa “suuret tuloerot sallitaan, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita”. Iltalehden muotoilu toisaalta “paremmasta taloudellisesta asemasta” kuulostaa viittaukselta tasapäistävään karikatyyrivasemmistoon, toisaalta puhe ihmisryhmistä yksilöiden sijaan haiskahtaa orastavasti rasistiselta.
Mutta ehkä mietin liikaa ja tämä on juuri sitä oikeistolaista ajattelua.
Kun sitten katsotaan, miten Iltalehti sijoittaa puolueet arvokartalle, paljastuu, että meillä on itse asiassa vain yksi puolue, keskusta.
Iltalehden kone ei näytä kartalla kaikkia puolueita, mutta jos minua lähimpänä ja kauimpana olevat puolueet ovat lähempänä toisiaan kuin minä itselleni läheisintä vaihtoehtoa, jokin mättää. Kysymykset eivät ole erityisen syväluotaavia; huonosti muotoiltuja ne kyllä ovat, joten ehkä se selittää ehdokkaiden ryhmittymisen keskustan ympärille.
Onneksi meillä on moniääninen media. Vaikka kritisoinkin usein Helsingin Sanomia, luen mieluummin lehteä, jonka väittämän mukaan “Tampereen tulee selvittää ratikan mahdollista jatkoa muuallekin kuin jo suunniteltuun Lentävänniemen suuntaan”, kuin Iltalehteä, jonka mukaan “raitiotien toista osuutta Pyynikintorilta Lentävänniemeen ei tarvitse rakentaa.”
P.S. Helsingin Sanomat esitteli arvokarttaa jo vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Tuolloin kartta perustui kuitenkin eri kysymyksiin
P.P.S. Twitterissä mainitsin, että oikeisto-vasemmisto-akselia oltaisiin arvottu myös uusiutuvan energian rakentamisinnon perusteella. En tiedä, katsoinko kysymysten numerot väärin vai onko Iltalehden sivua korjattu, mutta kyseinen kysymys ei nähtävästi patteriin kuulu. Pahoittelen virhettäni!