Maaseudun tulevaisuus julkaisi alkuviikosta uutisen, jonka mukaan lehmänmaito on soijamaitoa ystävällisempää ympäristölle. Koska minulla on pitkäaikainen suhde maitouutisointiin, päätin vilkaista tutkimusta tarkemmin.
Lähdetään ensin siitä, mitä Maaseudun tulevaisuus asiasta kertoo.
Lehmänmaito on huomattavasti ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin vaihtoehtoinen soijasta valmistettu juoma, mikäli lehmien ruokinta perustuu pääasiassa nurmeen.
Tutkimus: Nurmella ruokitun lehmän maito päihittää ympäristöystävällisyydessä soijajuoman (MT 22.8.2020)
Siinähän se, selkeästi sanottuna. Maaseudun tulevaisuuden tweettiä aiheesta on jaettu kymmeniä kertoja, ja aiheen bongasi myös maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk).
Suomella on kaikki edellytykset olla maailman johtava hiilineutraalin maidon tuottaja. Tähän on tähdättävä ja laajat nurmialueet sen mahdollistavat. Samalla eroon kokonaan rehuihin lisättävästä palmuöljystä, tilalle kotimaisia vaihtoehtoja. #vastuullisuus [MT: Brittitutkijat kyseenalaistavat soijajuoman ympäristöedun maitoon verrattuna]
Uutinen perustuu Farmers Weeklyn kirjoitukseen, joka käsittelee tutkimusta hiukan suomalaista vastinettaan laajemmin. Farmers Weeklyn uutinen puolestaan on ilmeisesti kirjoitettu Sustainable Food Trustin lehdistötiedotteen pohjalta.
Tyhjä täky tutkimuksessa
Tutkimus, johon Maaseudun tulevaisuus ja Farmers Weekly viittaavat, käsittelee pääasiallisesti sitä, miten tuotantoeläinten ruokinnassa voitaisiin vähentää riippuvuutta soijasta ja öljypalmusta.1
Kyseessä on katsaus, jossa kerrotaan, kuinka Eurooppaan tuodaan kohtalaiset määrät soija- ja palmunydinrehua eläinten ravinnoksi. Rehu on ainakin osittain öljytuotannon sivutuote; se, mitä jää jäljelle, kun soijapavusta tai öljypalmun hedelmästä on puristettu öljy. Erityisesti soija on vielä tässäkin muodossaan sangen tehokasta rehua: siinä on paljon sekä proteiinia että energiaa. Niinpä sitä käytetäänkin nimenomaan proteiinilisänä erityisesti siipikarjan, mutta jonkin verran myös lypsykarjan ruokinnassa.
Katsauksen varsinainen ydin on, että sekä soijalle että öljypalmulle etsitään vaihtoehtoja, mutta toistaiseksi vaihtoehtojen ongelmana on sekä saatavuus että ravitsemukselliset seikat.
Tämä ei tuloksena ole erityisen maata järisyttävä. Niinpä tutkijat ovat päätyneet lisäämään artikkeliinsa kappaleen myös soijamaidosta. Koska tämä ei muuten oikein sovi paperin teemaan, kappaleen syntysyyt selitetään heti kärkeen:
Väitetään, että soijamaidon kuluttaminen on tehokkaampaa soijan käyttöä kuin soijarehun syöttäminen lehmille. (Whiting, 2019)
Strategies to reduce reliance on soya bean meal and palm kernel meal in livestock nutrition1
Tämä on kirjaimellisesti ensimmäinen kerta koskaan, kun olen nähnyt tällaisen väitteen. Epäilemättä tällainen väite on kuitenkin laajasti tunnettu, sillä onhan aiheesta kirjoitettu oikein tieteellinen artikkeli!
Tai siis itse asiassa ei ole. Artikkelin Whiting-viittaus on blogikirjoitus, jossa käsitellään maidon ja maidonkorvikkeiden ympäristövaikutuksia. Kirjoituksessa käsitellään sekä ilmastopäästöjä että maan- ja vedenkäyttöä. Merkittävää Wilkinsonin ja Youngin artikkelin kannalta on kuitenkin se, että Tabitha Whiting ei kirjoituksessaan sanallakaan puhu soijapapujen käytön tehokkuudesta.
Toisin sanoen: sen lisäksi, että vilkaisu soijamaitoon ei oikein sovi yhteen artikkelin muun sisällön kanssa, koko sen lähtöoletus on olkiukko.
Mitä tutkittiin?
Palataan hetkeksi Maaseudun Tulevaisuuteen. Toimittajan summaus tutkimuksesta on soijamaidon kannalta tyly:
Lehmänmaidon etumatka säilyy, vaikka nurmirehuruokintaa täydennetään soijapohjaisella rehulla: soijakilosta saadaan joko 7,5 litraa soijamaitoa tai nurmirehun ohella käytettynä 85 litraa lehmänmaitoa.
Tutkimus: Nurmella ruokitun lehmän maito päihittää ympäristöystävällisyydessä soijajuoman (MT 22.8.2020)
Myöhemmin jutussa vielä taputellaan suomalaisten maitotilallisten kollektiivisia selkiä kertoen, että suomalaiset naudat eivät itse asiassa edes käytä soijaa – meilläkin tosin rehut sisältävät palmuöljypohjaisia rasvoja.
Jos sitten katsotaan itse tutkimusta, Maaseudun tulevaisuuden 85 litraa tulee tästä:
Ison-Britannian ympäristö-, ruoka- ja maatalousministeriön tietojen perusteella voidaan arvioida, että maassa käytetään [vuosittain] 92 000–173 000 tonnia soijarehua lypsykarjan ravinnoksi (Young, 2017). 2017/18 Isossa-Britanniassa tuotettiin 14 713 miljoonaa litraa maitoa. Tästä voidaan laskea, että kilolla soijarehua saadaan 85 litraa maitoa.
Strategies to reduce reliance on soya bean meal and palm kernel meal in livestock nutrition1
Kyllä, hyvät ihmiset! Maaseudun tulevaisuuden väite lehmänmaidon etumatkasta todellakin perustuu jakolaskuun Ison-Britannian maidontuotannon ja käytetyn soijarehun suhteesta.
Artikkelissa ei siis todellisuudessa verrata soijamaidon ja lehmänmaidon ympäristöystävällisyyttä, vaan niiden soijankulutusta. Jo aiemmin paperissa on todettu, että Euroopassa tyypillinen määrä soijaa lypsykarjan rehussa on noin 90 grammaa kiloa kohti, ja Isossa-Britanniassa osuus on muuta Eurooppaa alhaisempi. Vertailu tehdään siis ravintoaineesta, joka on alle yhdeksän prosenttia nautojen kokonaisruokavaliosta.
Tämä on tietenkin täysin järjetön laskelma ja johtaa käytännössä siihen, että mitä vähemmän soijaa naudat syövät, sitä tehokkaammalta ne vaikuttavat – laskelmassahan kun ei muuta ravintoa huomioida. Tätä logiikkaa noudattaen suomalainen lehmänmaito olisi äärettömästi ympäristöystävällisempää kuin soijamaito, sillä meillähän ei soijaa käytetä lainkaan!
Varsinainen katsaus soijan ja öljypalmun vaihtoehdoista vaikuttaa omaan silmääni köykäiseltä ja soijamaito on lähinnä kylkeen iskettyä propagandaa, jolla havitellaan julkisuutta. Jos olisin Journal of Applied Animal Nutrition, pyytäisin tekijöitä vähintäänkin korjaamaan artikkeliaan. Jos olisin Sustainable Food Trust, minua hävettäisi. Jos olisin Maaseudun tulevaisuuden toimittaja, katsoisin pitkästi peiliin ja tankkaisin journalistin ohjeiden kahdeksatta ja kymmenettä kohtaa.
Jos taas haluaisin oikeasti verrata maidon kaltaisten juomien ympäristöystävällisyyttä, lukisin ennemmin vaikkapa tuon aiemmin mainitun Tabitha Whitingin kirjoituksen. Siinä muuten parhaaksi vaihtoehdoksi arvioidaan kauramaito.
P.S. Wilkinson & Youngin artikkelissa arvioidaan, että naudat tuottavat soijakilosta 4–11 kertaa enemmän juotavaa kuin niistä syntyy soijamaitoa. Tuo 11-kertaisuus täsmää humoristisesti kohtalaisen hyvin siihen, että soijaa on saman paperin mukaan yhdestoistaosa rehusta. Kaikki rehu ei tietenkään ole samanarvoista, mutta tämä osoittaa näppärästi, kuinka kyse on enemmän propagandasta kuin tosiasioista.
P.P.S. Artikkelissa esitetty arvio soijapapujen kulutuksesta soijamaidon tekemiseen perustuu muuten toisen kirjoittajan, Sustainable Food Trustilla työskentelevän Richard Youngin, blogikirjoitukseen. Kirjoitus on paitsi soijamaitopläjäyksen esiaste, myös kokonaan omanlaisensa kieroutuneen logiikan multihuipentuma, joka panee epäilemään koko Trustia.
P.P.P.S. Maaseudun tulevaisuuden mukaan “Tutkimuksen tekijät […] toteavatkin aiheesta uutisoivalle Farmers Weekly -verkkolehdelle, että soijapohjaisia maidonkorvikkeita käyttävät auttaisivat ympäristöä siirtymällä käyttämään lehmänmaitoa.” Tämä lienee väärin kahdessakin mielessä: sen lisäksi, että lehmänmaito ei ole mikään ympäristöteko, tutkimuksen tekijät tuskin sanoivat mitään FW:lle; kyse näyttäisi olevan tiedotetekstistä.
1 Wilkinson & Young: Strategies to reduce reliance on soya bean meal and palm kernel meal in livestock nutrition (J Appl Anim Nutr 2020, in press), doi:10.3920/JAAN2020.0007