Helsingin Sanomat esitteli sunnuntaina pitkässä jutussa uuden kirkon. Houm Church on toistaiseksi pää­asiassa Seinä­joella vaikuttava, nuoriin vetoava kirkko, joka haluaa laajeta kaikkiin yli­opisto­kaupunkeihin.

Juttu on perin positiivisella otteella kirjoitettu. Perustajien tavoitteena on rakentaa yhteisö, jossa tehdään yhdessä tavallisia asioita ja tuodaan uskonto osaksi arkea.

Positiivinen ote on itse asiassa niin kattava, että tuntuu, että moni jatko­kysymys on jäänyt esittämättä. Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen, miten Houm on yli­päätään päätynyt uskonnolliseksi yhdys­kunnaksi:

Houmin tarkkaa konseptia voi olla vaikea ymmärtää, eikä seura­kunnan johtava pastori Niemeläkään osaa selittää sitä yksin­kertaisesti. Hän sanoo, että Houmia on hankala lokeroida tai verrata muihin kirkkoihin.

[…]

Houm perustuu monen kristillisen kirkon tavoin apostoliseen uskon­tunnustukseen, ja jumalan­palveluksissa luetaan otteita evankeliumista. Niemelät eivät silti halua edustaa mitään tiettyä uskontoa vaan ennen kaikkea luoda uskoa ja suhdetta Jumalaan.

Ylistys­lauluja disko­valoissa (HS 8.9.2019)

Jos kirkon perustajat eivät halua edustaa mitään tiettyä uskontoa, miten ihmeessä kirkko voidaan hyväksyä uskonnolliseksi yhdys­kunnaksi? Miksi se on haluttu rekisteröidä uskonnolliseksi yhdys­kunnaksi? Millaista – minkä uskonnon mukaista – Jumala-suhdetta Houmissa halutaan luoda?

Jutun alussa kerrotaan Houmin olevan oma kirkko­kuntansa, “mutta jäsenilleen se haluaa olla ennen kaikkea seura­kunta”. Tätä toivetta myös jutussa pitkälti noudatetaan. Artikkelista henkivän kristillisyyden huumassa jää taustalle, että kyse ei kuitenkaan ole pelkästä seura­kunnasta – ja että perustajat eivät oikeastaan halua edes kertoa, minkälaista kristillisyyttä, jos kristillisyydestä edes on kyse, kirkossa harjoitetaan.

Jutussa Kirkon tutkimus­keskuksen Jussi Sohlberg kuvailee Houmia uus­karismaattiseksi liikkeeksi ja vertaa sitä helluntailaisuuteen. Houmin edustajat kuitenkin tyrmäävät rinnastuksen:

Niemelät eivät pidä siitä, että Houm yhdistetään karismaattisiin liikkeisiin. He sanovat tavallaan ymmärtävänsä rinnastuksen, sillä seura­kunta on erillään perinteisistä kirkko­kunnista.

“Uus­karismaattisuuteen liittyy usein yli­luonnollinen hurmos­henkisyys, jota ei voi liittää meihin. Kyllä jumalan­palveluksissa rukoillaan ja parantumisia tai muita asioita voi tapahtua tai olla tapahtumatta. Siitä ei kuitenkaan tehdä outoa tilannetta”, Niemelä sanoo.

“Vapinoita et tule meidän tilaisuuksissamme näkemään. Se ei ole se juttu.”

Ylistys­lauluja disko­valoissa (HS 8.9.2019)

Karismaattisuudesta rakennetaan erikoista mieli­kuvaa ja sanoudutaan sitten irti siitä. Toisaalta Helsingin Sanomien juttu alkaa kuvauksella silmät kiinni autuain ilmein seisovista ihmisistä, joita pastori huudattaa julistamaan ylistystä Jumalalle. Maallistuneen korviin tämä kuulostaa hyvinkin hurmos­henkiseltä. Jos sitten rukoillaan parantumisia, joita “voi tapahtua tai olla tapahtumatta”, tätä voisi kuvailla yli­luonnolliseksi. Muuttaako teatraalinen kuorrutus tai sen puute tilannetta olennaisesti? Kirkon perustajat ovat kuitenkin entisiä helluntailaisuuden nuoriso­pastoreita, jotka aiempien haastatteluiden perusteella pitkälti alle­kirjoittavat helluntailaisen teologian perus­pilarit.

Sohlbergin mukaan monissa liikkeissä teologia voi olla konservatiivista. Kun esimerkiksi nostetaan suhtautuminen homoihin, vastaus on kummallisella tavalla välttelevä:

“Se, kuinka kirjaimellisesti Raamattua haluaa tulkita, on jokaisen oma asia. Ei meillä rukoilla, että joku voisi parantua homoudesta. Se olisi jo pahaa väkivaltaa”, Tanja Niemelä sanoo.

“Me jätämme kaikki nuo asiat Jumalalle.”

Ylistys­lauluja disko­valoissa (HS 8.9.2019)

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että kun uskonnollisessa yhdys­kunnassa on Helsingin Sanomien jutun mukaan viitisen­kymmentä jäsentä, Raamatun tulkinta ei varmasti ole pelkästään jokaisen oma asia. Toisaalta Raamatun suhtautuminen homo­seksuaalisuuteen ei varsinaisesti ole itsestäänselvä, joten viittaus kirjaimelliseen tulkintaan ei sinällään kerro itse asiasta mitään.

Jutussa pariinkin otteeseen kerrotaan, kuinka ihmiset hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka osoittaa tuota hyväksyntää. Tätä ei kuitenkaan tehdä, vaan siirrytään puhumaan Raamatun tulkinnasta. Kenen Raamatun tulkintaan Tanja Niemelä viittaa? Niiden, jotka pyrkivät vaientamaan homo­seksuaalit? Homo­seksuaalien? Miten Jumala – johon kirkko siis haluaa luoda suhdetta – Niemelöiden näkemyksen mukaan homouteen suhtautuu? Tätä olisi ehkä kannattanut kysyä, mutta lauseen tulkinta jää sekin jokaisen omaksi asiaksi. Saadaan vain laimea maininta “pahan väki­vallan” välttämisestä.

Kaikeksi onneksi joku on kuitenkin kysynyt. Radio Deissä haastateltiin helmi­kuussa 2015 Houm-seurakunnan pastoreita Niklas Niemelää ja Johannes Saran­päätä – molemmat muuten helluntai­seura­kunnan entisiä nuoriso­pastoreita.

Helluntai­seura­kunnan Ville Pitkänen: “Meille on ehdottomasti homot tervetulleita, aivan ehdottomasti, kaikki ihmiset tarvitsevat Jeesusta. Mutta me ei ajatella, että homous on ikään kuin elämän­tyyli, jota uskovan on sen jälkeen ikään kuin luvallista harjoittaa, vaan sitten sen armon pyhitys­elämässä hän kilvoittelee asiassa.”

Toimittaja Kai Kortelainen: “Onko teidän opetus siellä Houmissa samanlainen, mitä Ville tässä tiivisti?”

Niemelä & Saran­pää: “Kyllä. Kyllä, me uskotaan täysin Raamattuun ja pyhään elämään ja me nimenomaan halutaan painottaa sitä, että Jeesus on meidän pyhitys ja…”

Viikon debatti (Radio Dei 11.2.2015)

Sohlbergin arviolle konservatiivisesta teologiasta näyttäisi siis löytyvän pohjaa. Eikä itse asiassa ihan vähän:

Vaikka tunnelma on rento ja tyyli moderni, löytyy Houm Churchin opista konservatiivisia painotuksia. Seksi kuluu avio­liittoon, ja kreationismi, luomis­oppi, voittaa evoluution. Sen sijaan kysyttäessä abortista tai eutanasiasta, kuolin­avusta, pastorit muuttuvat aprikoiviksi. “Asiat eivät ole musta­valkoisia”, “en ole muodostanut lopullista mieli­pidettä”, “pitäisi kunnolla istua ja miettiä yhdessä”, muotoilevat molemmat pastorit kieli keskellä suuta.

Homot toivotetaan terve­tulleeksi Houmiin, mutta suku­puoli­neutraalin avio­liiton hyväksyntään tulee taas ympäri­pyöreä vastaus.

“Ilman muuta haluaisin jutella ihmisen kaa ja kuulla hänen tarinaansa ja kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Jotenkin tuntuisi epä­reilulta, että mä vaan heittäisin jonkun statementin”, sanoo Saran­pää.

Rokkaava city­kirkko puree nuoriin aikuisiin Seinä­joella (Yleis­radio 3.3.2015)

Haastattelut ovat toki muutaman vuoden vanhoja, joten ehkäpä Houmin linja on muuttunut. Tätä emme kuitenkaan saa tietää, sillä Helsingin Sanomien artikkelissa vastauksia ei penätä.

Leipää ja sirkus­huveja

Houminkin viikko huipentuu sunnuntaihin. Samaan aikaan kun aikuiset nauttivat jumalan­palveluksesta, kaikki leikki-ikäiset lapset viedään taksilla ilmaiseksi liikunta­seikkailu­puisto Hoplopiin.

Ylistys­lauluja disko­valoissa (HS 8.9.2019)

Lukijalle herää herkästi kysymys, kuka tämän kaiken kustantaa. Kirkolta – tai siis tapahtuma­paikasta – Hoplopiin on matkaa vain pari kilometriä, mutta tuskin taksit kyytiä ilmaiseksi ajavat. Palkattuja työn­tekijöitä on pari kappaletta, toimintaa laajennetaan Tampereelle. Seinäjoella on ainakin puheiden mukaan paikalla satoja ihmisiä joka sunnuntai.

Ihmisiä tietysti tarvitaankin, sillä sieltä Houm ilmeisesti saa tulonsa. Tavallaan olisinkin toivonut edes jonkinlaista katsausta raha­virtoihin. Ylen uutinen vuodelta 2015 puhui jatkuvasta rahan­keruusta ja seura­kuntalaisten kukkarosta – juman­kekka, jumalan­palvelus­videoilla mainostetaan MobilePayta yhtenä lahjoitus­mahdollisuutena. Helsingin Sanomille riittää yleis­viittaus lahjoituksiin.

Muutakin on toki uunissa. Houm Conference tarjoaa kristityille konsultin­tuoksuiset iltamat inspiraation ja potentiaalin merkeissä. Houm Academy puolestaan on kirkon johtajuus- ja Raamattu­koulu, johon valitut pääsevät kasvamaan kristittyinä 50 euron nimellistä maksua vastaan.

Kliimaksi saavutetaan jutun lopussa, kun kirkon pihalle kaartaa jäätelö­rekka, josta “kaikki saavat syödä niin paljon kuin haluavat”. Tämä jotenkin kiteyttää koko artikkelin pohja­vireen.

Sen paremmin lahjoitusten keräämisessä kuin jäätelön syömisessä ei tietenkään ole mitään pahaa – kunhan johto­henkilöt muistavat vastuunsa. Silti ihmetyttää hiukan, että uskonnollisesta yhteisöstä kertovassa artikkelissa kerrotaan loppujen lopuksi vain vähän uskonnosta eikä ollenkaan hallinnosta. Sen sijaan kuvaillaan monin todistuksin, kuinka hyvä pössis uudessa kirkossa on.

P.S. Kun Yleis­radio ja Seura­kuntalainen tekivät Houmista juttua vuonna 2015, perustajiksi nimettiin Niklas Niemelä ja Johannes Saran­pää ja vaimot olivat taustalla. Radio Dein haastattelussa mainitaan erikseen Niemelän ja Saran­pään vaatineen, että uuden seura­kunnan molempien pastorien pitää päästä ohjelmaan. Neljä vuotta myöhemmin Helsingin Sanomissa Saran­pää astuu kuvaan vasta loppu­metreillä ja silloinkin lähinnä trubaduurina; sen sijaan annetaan ymmärtää Tanja Niemelän olleen aktiivinen perustaja.

P.P.S. Kärjistin tietenkin aavistuksen verran kyseen­alaistaessani Houmin kristillisyyttä, mutta sellaista se on, jos liike yrittää ottaa etäisyyttä uskontoihin. Toisin kuin esimerkiksi helluntaikirkossa, Houmin uskontunnustuksessa ei muuten viitata apostoliseen uskontunnustukseen.