Helsingin Sanomat esitteli sunnuntaina pitkässä jutussa uuden kirkon. Houm Church on toistaiseksi pääasiassa Seinäjoella vaikuttava, nuoriin vetoava kirkko, joka haluaa laajeta kaikkiin yliopistokaupunkeihin.
Juttu on perin positiivisella otteella kirjoitettu. Perustajien tavoitteena on rakentaa yhteisö, jossa tehdään yhdessä tavallisia asioita ja tuodaan uskonto osaksi arkea.
Positiivinen ote on itse asiassa niin kattava, että tuntuu, että moni jatkokysymys on jäänyt esittämättä. Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen, miten Houm on ylipäätään päätynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi:
Houmin tarkkaa konseptia voi olla vaikea ymmärtää, eikä seurakunnan johtava pastori Niemeläkään osaa selittää sitä yksinkertaisesti. Hän sanoo, että Houmia on hankala lokeroida tai verrata muihin kirkkoihin.
[…]
Houm perustuu monen kristillisen kirkon tavoin apostoliseen uskontunnustukseen, ja jumalanpalveluksissa luetaan otteita evankeliumista. Niemelät eivät silti halua edustaa mitään tiettyä uskontoa vaan ennen kaikkea luoda uskoa ja suhdetta Jumalaan.
Ylistyslauluja diskovaloissa (HS 8.9.2019)
Jos kirkon perustajat eivät halua edustaa mitään tiettyä uskontoa, miten ihmeessä kirkko voidaan hyväksyä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi? Miksi se on haluttu rekisteröidä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi? Millaista – minkä uskonnon mukaista – Jumala-suhdetta Houmissa halutaan luoda?
Jutun alussa kerrotaan Houmin olevan oma kirkkokuntansa, “mutta jäsenilleen se haluaa olla ennen kaikkea seurakunta”. Tätä toivetta myös jutussa pitkälti noudatetaan. Artikkelista henkivän kristillisyyden huumassa jää taustalle, että kyse ei kuitenkaan ole pelkästä seurakunnasta – ja että perustajat eivät oikeastaan halua edes kertoa, minkälaista kristillisyyttä, jos kristillisyydestä edes on kyse, kirkossa harjoitetaan.
Jutussa Kirkon tutkimuskeskuksen Jussi Sohlberg kuvailee Houmia uuskarismaattiseksi liikkeeksi ja vertaa sitä helluntailaisuuteen. Houmin edustajat kuitenkin tyrmäävät rinnastuksen:
Niemelät eivät pidä siitä, että Houm yhdistetään karismaattisiin liikkeisiin. He sanovat tavallaan ymmärtävänsä rinnastuksen, sillä seurakunta on erillään perinteisistä kirkkokunnista.
“Uuskarismaattisuuteen liittyy usein yliluonnollinen hurmoshenkisyys, jota ei voi liittää meihin. Kyllä jumalanpalveluksissa rukoillaan ja parantumisia tai muita asioita voi tapahtua tai olla tapahtumatta. Siitä ei kuitenkaan tehdä outoa tilannetta”, Niemelä sanoo.
“Vapinoita et tule meidän tilaisuuksissamme näkemään. Se ei ole se juttu.”
Ylistyslauluja diskovaloissa (HS 8.9.2019)
Karismaattisuudesta rakennetaan erikoista mielikuvaa ja sanoudutaan sitten irti siitä. Toisaalta Helsingin Sanomien juttu alkaa kuvauksella silmät kiinni autuain ilmein seisovista ihmisistä, joita pastori huudattaa julistamaan ylistystä Jumalalle. Maallistuneen korviin tämä kuulostaa hyvinkin hurmoshenkiseltä. Jos sitten rukoillaan parantumisia, joita “voi tapahtua tai olla tapahtumatta”, tätä voisi kuvailla yliluonnolliseksi. Muuttaako teatraalinen kuorrutus tai sen puute tilannetta olennaisesti? Kirkon perustajat ovat kuitenkin entisiä helluntailaisuuden nuorisopastoreita, jotka aiempien haastatteluiden perusteella pitkälti allekirjoittavat helluntailaisen teologian peruspilarit.
Sohlbergin mukaan monissa liikkeissä teologia voi olla konservatiivista. Kun esimerkiksi nostetaan suhtautuminen homoihin, vastaus on kummallisella tavalla välttelevä:
“Se, kuinka kirjaimellisesti Raamattua haluaa tulkita, on jokaisen oma asia. Ei meillä rukoilla, että joku voisi parantua homoudesta. Se olisi jo pahaa väkivaltaa”, Tanja Niemelä sanoo.
“Me jätämme kaikki nuo asiat Jumalalle.”
Ylistyslauluja diskovaloissa (HS 8.9.2019)
Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että kun uskonnollisessa yhdyskunnassa on Helsingin Sanomien jutun mukaan viitisenkymmentä jäsentä, Raamatun tulkinta ei varmasti ole pelkästään jokaisen oma asia. Toisaalta Raamatun suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ei varsinaisesti ole itsestäänselvä, joten viittaus kirjaimelliseen tulkintaan ei sinällään kerro itse asiasta mitään.
Jutussa pariinkin otteeseen kerrotaan, kuinka ihmiset hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka osoittaa tuota hyväksyntää. Tätä ei kuitenkaan tehdä, vaan siirrytään puhumaan Raamatun tulkinnasta. Kenen Raamatun tulkintaan Tanja Niemelä viittaa? Niiden, jotka pyrkivät vaientamaan homoseksuaalit? Homoseksuaalien? Miten Jumala – johon kirkko siis haluaa luoda suhdetta – Niemelöiden näkemyksen mukaan homouteen suhtautuu? Tätä olisi ehkä kannattanut kysyä, mutta lauseen tulkinta jää sekin jokaisen omaksi asiaksi. Saadaan vain laimea maininta “pahan väkivallan” välttämisestä.
Kaikeksi onneksi joku on kuitenkin kysynyt. Radio Deissä haastateltiin helmikuussa 2015 Houm-seurakunnan pastoreita Niklas Niemelää ja Johannes Saranpäätä – molemmat muuten helluntaiseurakunnan entisiä nuorisopastoreita.
Helluntaiseurakunnan Ville Pitkänen: “Meille on ehdottomasti homot tervetulleita, aivan ehdottomasti, kaikki ihmiset tarvitsevat Jeesusta. Mutta me ei ajatella, että homous on ikään kuin elämäntyyli, jota uskovan on sen jälkeen ikään kuin luvallista harjoittaa, vaan sitten sen armon pyhityselämässä hän kilvoittelee asiassa.”
Toimittaja Kai Kortelainen: “Onko teidän opetus siellä Houmissa samanlainen, mitä Ville tässä tiivisti?”
Niemelä & Saranpää: “Kyllä. Kyllä, me uskotaan täysin Raamattuun ja pyhään elämään ja me nimenomaan halutaan painottaa sitä, että Jeesus on meidän pyhitys ja…”
Viikon debatti (Radio Dei 11.2.2015)
Sohlbergin arviolle konservatiivisesta teologiasta näyttäisi siis löytyvän pohjaa. Eikä itse asiassa ihan vähän:
Vaikka tunnelma on rento ja tyyli moderni, löytyy Houm Churchin opista konservatiivisia painotuksia. Seksi kuluu avioliittoon, ja kreationismi, luomisoppi, voittaa evoluution. Sen sijaan kysyttäessä abortista tai eutanasiasta, kuolinavusta, pastorit muuttuvat aprikoiviksi. “Asiat eivät ole mustavalkoisia”, “en ole muodostanut lopullista mielipidettä”, “pitäisi kunnolla istua ja miettiä yhdessä”, muotoilevat molemmat pastorit kieli keskellä suuta.
Homot toivotetaan tervetulleeksi Houmiin, mutta sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyntään tulee taas ympäripyöreä vastaus.
“Ilman muuta haluaisin jutella ihmisen kaa ja kuulla hänen tarinaansa ja kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Jotenkin tuntuisi epäreilulta, että mä vaan heittäisin jonkun statementin”, sanoo Saranpää.
Rokkaava citykirkko puree nuoriin aikuisiin Seinäjoella (Yleisradio 3.3.2015)
Haastattelut ovat toki muutaman vuoden vanhoja, joten ehkäpä Houmin linja on muuttunut. Tätä emme kuitenkaan saa tietää, sillä Helsingin Sanomien artikkelissa vastauksia ei penätä.
Leipää ja sirkushuveja
Houminkin viikko huipentuu sunnuntaihin. Samaan aikaan kun aikuiset nauttivat jumalanpalveluksesta, kaikki leikki-ikäiset lapset viedään taksilla ilmaiseksi liikuntaseikkailupuisto Hoplopiin.
Ylistyslauluja diskovaloissa (HS 8.9.2019)
Lukijalle herää herkästi kysymys, kuka tämän kaiken kustantaa. Kirkolta – tai siis tapahtumapaikasta – Hoplopiin on matkaa vain pari kilometriä, mutta tuskin taksit kyytiä ilmaiseksi ajavat. Palkattuja työntekijöitä on pari kappaletta, toimintaa laajennetaan Tampereelle. Seinäjoella on ainakin puheiden mukaan paikalla satoja ihmisiä joka sunnuntai.
Ihmisiä tietysti tarvitaankin, sillä sieltä Houm ilmeisesti saa tulonsa. Tavallaan olisinkin toivonut edes jonkinlaista katsausta rahavirtoihin. Ylen uutinen vuodelta 2015 puhui jatkuvasta rahankeruusta ja seurakuntalaisten kukkarosta – jumankekka, jumalanpalvelusvideoilla mainostetaan MobilePayta yhtenä lahjoitusmahdollisuutena. Helsingin Sanomille riittää yleisviittaus lahjoituksiin.
Muutakin on toki uunissa. Houm Conference tarjoaa kristityille konsultintuoksuiset iltamat inspiraation ja potentiaalin merkeissä. Houm Academy puolestaan on kirkon johtajuus- ja Raamattukoulu, johon valitut pääsevät kasvamaan kristittyinä 50 euron nimellistä maksua vastaan.
Kliimaksi saavutetaan jutun lopussa, kun kirkon pihalle kaartaa jäätelörekka, josta “kaikki saavat syödä niin paljon kuin haluavat”. Tämä jotenkin kiteyttää koko artikkelin pohjavireen.
Sen paremmin lahjoitusten keräämisessä kuin jäätelön syömisessä ei tietenkään ole mitään pahaa – kunhan johtohenkilöt muistavat vastuunsa. Silti ihmetyttää hiukan, että uskonnollisesta yhteisöstä kertovassa artikkelissa kerrotaan loppujen lopuksi vain vähän uskonnosta eikä ollenkaan hallinnosta. Sen sijaan kuvaillaan monin todistuksin, kuinka hyvä pössis uudessa kirkossa on.
P.S. Kun Yleisradio ja Seurakuntalainen tekivät Houmista juttua vuonna 2015, perustajiksi nimettiin Niklas Niemelä ja Johannes Saranpää ja vaimot olivat taustalla. Radio Dein haastattelussa mainitaan erikseen Niemelän ja Saranpään vaatineen, että uuden seurakunnan molempien pastorien pitää päästä ohjelmaan. Neljä vuotta myöhemmin Helsingin Sanomissa Saranpää astuu kuvaan vasta loppumetreillä ja silloinkin lähinnä trubaduurina; sen sijaan annetaan ymmärtää Tanja Niemelän olleen aktiivinen perustaja.
P.P.S. Kärjistin tietenkin aavistuksen verran kyseenalaistaessani Houmin kristillisyyttä, mutta sellaista se on, jos liike yrittää ottaa etäisyyttä uskontoihin. Toisin kuin esimerkiksi helluntaikirkossa, Houmin uskontunnustuksessa ei muuten viitata apostoliseen uskontunnustukseen.