Toimitus­ministeristö päätti viime metreillä hiekoittaa tulevan hallituksen ilmaston­muutos­politiikkaa. Pää­ministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi Suomen kannattavan tiukempia päästö­vaatimuksia peri­aatteessa mutta ei käytännössä.

Tämä uutinen kirvoitti Twitterissä jälleen keskustelun Suomen roolista ilmaston­muutoksen vastaisessa työssä. Moni poliitikko tai siihen suuntaan kallellaan oleva on ilmaston­muutoksesta puhuttaessa mielellään muistuttanut Suomen olevan maailman kärki­maita, mitä tulee jo tehtyihin toimiin. Näin teki esimerkiksi Keskus­kauppa­kamarin toimitus­johtaja Juho Romakka­niemi maalis­kuussa.

Pahoin pelkään, että käsitys Suomesta eurooppalaisena keihään­kärkenä johtuu pitkälti Tilasto­keskuksen viime keväisestä julkistuksesta, jossa ennakko­tietojen mukaan Suomen kasvi­huone­päästöt putosivat reilusti vuonna 2017. Tuolloin näytti siltä, että olimme tosiaan EU:n ykkös­tykki.

Kun Tilasto­keskus ei sitä suoraan kertonut, useimmilta jäi luultavasti huomaamatta, että Suomen päästöjen suunta ei ole ollut mitenkään yksi­selitteisen laskeva. Vuonna 2017 onnstuimme kyllä pudottamaan päästöjämme merkittävästi – toiseksi eniten EU:ssa heti Tanskan jälkeen. Merkittävä osa­selitys tähän saattaa kuitenkin olla, että vuonna 2016 lisäsimme päästöjämme kolmanneksi eniten EU:ssa.

Jos vertailua tehdään yleisesti käytössä olevaan verrokki­vuoteen 1990, olemme itse asiassa EU:n keski­arvon heikommalla puolella; EU28-päästöt olivat vuonna 2017 78,1 prosenttia vuoden 1990 tasosta, kun Suomella tulos oli 80,2 %.

Kasvihuonepäästöt verrattuna vuoteen 1990

Suomen, EU:n ja muutamien verrokki­maiden päästöt suhteessa vuoteen 1990.12

Vuoteen 1990 verratessa on tietenkin jonkin verran ongelmia. Näistä selkein ilmenee, kun katsoo kärki­joukkoa: Liettua, Latvia ja Romania ovat kaikki itä­blokin maita, ja erityisesti baltti­naapureidemme päästöt putosivat runsaasti Neuvosto­liiton romahtaessa. Toisaalta esi­merkiksi Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska ovat onnistuneet pudottamaan päästöjään Suomea rivakammin.

Kasvihuonepäästöt verrattuna vuoteen 2000

Suomen, EU:n ja muutamien verrokki­maiden päästöt suhteessa vuoteen 2000.12

Jos verrokiksi otetaan vuosi 2000, Suomi pärjää selvästi paremmin. Aivan kärkeen ei päästä vieläkään, mutta ollaan sentään keski­tason yläpuolella. Samalla näkyy entistä selvemmin, kuinka ailahtelevaista meno on ollut; 2000-luvun alku­puolella oltiin jo 20 prosenttia yli vuoden 1990 tason, ja pysyvämpää liikettä alas­päin on nähty vasta 2010-luvulla – paitsi tietenkin silloin, kun ollaan menty vähän ylös­päin.

Jotkut valittavat myös vuoden 1990 olevan Suomelle epä­reilu vertailu­kohta, sillä Suomihan oli tuolloin syöksymässä lamaan. Ja on tietysti totta, että lama alkoi noilla nurkilla – vaan ei kuitenkaan ihan vielä 1990.

Tilasto­keskuksen mukaan vuonna 1990 nähtiin “lievää supistumista” teollisuus­tuotannossa. Tämä onkin oiva kuvaus, sillä vuonna 1989 oltiin vielä kasvu-uralla, ja vaikka tuotanto laski vuonna 1990, se laski vain 0,9 prosenttia.3 Todellinen tipahdus tapahtui vasta 1991.

Jos sitten elätellään toiveita, että Suomi olisi tuolloin jo aloittanut päästöjen vähentämisen, ei se ainakaan tilastoissa näy. Maailman­pankin tarjoama pidemmän aika­välin käyrä kertoo, että vaikka 1980-luvulla oli pari isompaa piikkiä, vuoden 1990 päästö­lukemat olivat hyvin linjassa menneiden suoritusten kanssa.

Voimme toki olla tyytyväisiä siihen, että viime vuosina olemme viimein päässeet laskevalle uralle. Vaan vaikka selityksiä voi aina keksiä, ei Suomea oikein millään voi pitää EU:n kärki­maana ilmaston­muutoksen torjunnassa.

CCPI ja hallituksen toimet

Viime syksynä kohkattiin innolla myös CCPI:n ilmasto­indeksistä. Muun muassa kokoomuksen Timo Heinonen taputteli Sipilän hallitusta selkään mahtavasta suorituksesta.

Myös Suomen­maa otti samaan indeksiin kantaa pää­kirjoituksessaan:

Noin kuuden­kymmenen maan vertailussa Suomi sijoittui vuonna 2015 sijalle 32. Tänä vuonna Suomi oli noussut jo sijalle yhdeksän.

Suomen edellä olivat enää Ruotsi, Liettua, Marokko, Norja ja Iso-Britannia. Kolmea kärki­sijaa indeksin julkaisijat eivät ole antaneet kenellekään.

Suomen taakse jäivät esi­merkiksi kaikki muut Euroopan maat.

Edellisellä hallitus­kaudella Suomen sijoitus indeksissä vaihteli 32. ja 38. sijan välillä.

Hallituksessa istuivat silloin muun muassa vihreät, jotka ovat tällä kaudella syyttäneet hallitusta ympäristö­politiikan laimin­lyönnistä.

Keskustalaisen ympäristö­ministeri Kimmo Tiilikaisen saavutukset hakkaavatkin mennen tullen vihreiden saavutukset edellisissä hallituksissa.

Sipilän hallitus on nostanut tuntuvasti Suomen sijoitusta ilmaston­muutoksen vastustamisen vertailussa (Suomenmaa 25.8.2018)

Hyvät sijoitukset ovat tietenkin aina uutisen aihe. Tässä tapauksessa ajan­kohta tosin on hiukan erikoinen, sillä CCPI 2018 julkaistiin marraskuussa 2017 – lähes vuosi ennen Suomen­maan pää­kirjoitusta.

On myös yli­päätään hupsua kertoa muiden Euroopan maiden jäävän taakse, jos edellä olevista viidestä maasta neljä on eurooppalaisia.

Isompi ongelma hehkutuksessa on, että sen paremmin Heinonen kuin Suomen­maan toimituskaan ei ilmeisesti ole vaivautunut lukemaan CCPI-raporttia. Siinä nimittäin nimen­omaan varoitetaan tekemästä tällaisia vertailuja, kolmesta syystä:

The first reason is limited comparability of the underlying data. […]

The second factor that leads to limited comparability is that our expert pool providing the data basis for the climate policy category is continuously being extended and altered. […]

Thirdly, in 2017, the underlying methodology of the CCPI has been revised and adapted to the new climate policy landscape of the Paris Agreement. Even though the new methodology is based on similar ranking categories and data sources, some indicators as well as its weighting scheme have been adapted.

CCPI Background and Methodology (PDF)

Kaksi ensimmäistä kohtaa viittaavat datan luotettavuuteen ja saatavuuteen sekä arvioinnin ainakin osittaiseen subjektiivisuuteen. Nämä ovat asioita, joihin törmää väistämättä, kun käsitellään vähänkin tulkinnan­varaisia asioita.

Kolmas kohta sen sijaan kertoo selkeästä muutoksesta indeksin laskenta­tavassa: indeksin kattavuutta laajennettiin ja sen painotuksia muutettiin. Kuinka ollakaan, ensimmäinen uudella metodilla toteutettu ranking on tuo CCPI 2018, johon Heinonen ja Suomenmaa hallitus­ylistyksensä pohjaavat.

Tavallaan voisi pitää itsestään­selvänä, että Suomen kaltaisen maan sijoitus ei vuodessa nouse sijalta 31 sijalle yhdeksän. Tässä yhteydessä merkittävää on myös, että nousu tapahtui kesken hallitus­kauden – edellinen CCPI 2017 julkaistiin tukevasti Sipilän kaudella.

Vaikka Suomen­maa onkin keskustan äänen­kannattaja, jonkin­laista totuudellisuutta uutisoinnissa voisi silti toivoa.

Toppuutellaan kunnianhimoa

Palataan alun uutiseen. Yhdeksän EU-maata ehdottaa kirjeessään, että EU:n pitäisi kiristää ilmaston­muutoksen vastaisia toimia.

Kirjeen alle­kirjoittajat ehdottavat, että EU sitoutuisi hiili­neutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä, ja osoittaisi neljäs­osan seuraavasta seitsen­vuotisesta budjetti­kehyksestä ilmaston­muutoksen torjuntaan.

Kirjeen alle­kirjoittivat eilen keski­viikkona Alanko­maat, Belgia, Tanska, Ranska, Luxemburg, Portugal, Espanja ja Ruotsi. Sibiun huippu­kokouksessa Latvia ilmoitti lähtevänsä mukaan yhdeksäntenä maana.

Suomi jäi pois tiukkoja päästö­vähennyksiä vaativien maiden ryhmästä (YLE 9.5.2019)

Suomi ei alle­kirjoittanut kirjettä. Sipilän mukaan tulevan puheen­johtajuuden takia meidän tulee pysytellä valmiina tekemään kompromisseja.

Ehkä Sipilää olisi pitänyt muistuttaa hänen johdollaan joulun alla tehdystä puolueiden välisestä ilmasto­linjauksesta. Yksi sen ala­otsikoista on “Ilmasto­politiikan kunnian­himo EU:ssa”, ja koko paperin ensimmäinen kohta kuuluu näin:

1. Euroopan unionin ja Suomen ilmasto­politiikkaa uudistetaan siten, että teemme oman osamme maailman keski­lämpötilan nousun rajoittamiseksi 1,5 asteeseen. EU:n pitkän aika­välin ilmasto­toimet on rakennettava siten, että EU saavuttaa hiili­neutraalisuuden ennen vuotta 2050.

Kahdeksan edus­kunta­puoluetta päätti yhteisistä ilmasto­politiikan tavoitteista (VNK 20.12.2018)

Jumaliste! Sipilä itse kutsui puolueet yhteen ja kirjoitutti paperin, jonka yhtenä tavoitteena oli se, mitä yhdeksän muuta maata nyt esittivät. Sen sijaan, että pää­ministeri olisi innostunut tavoitteisiin sitoutuvista liittolaisista, hän päätti valmistautua tekemään kompromisseja. Alle puoli vuotta sen jälkeen, kun lähes koko edus­kunnan voimin toivottiin EU:lta enemmän kunnian­himoa, Sipilä itse ampuu alas ehdotukset tiukemmista toimista.

Vaan ehkä Sipilän näkö­kulmasta kompromisseihin tosiaan on syytä. Eurostat julkaisi nimittäin pari päivää sitten energian käyttöön perustuvan esi­arvion vuoden 2018 kasvi­huone­päästöistä (PDF). Suomi on yksi kahdeksasta maasta, joissa päästöt nousivat verrattuna edellisvuoteen.

Ja se CCPI? Reilu kolme kuukautta Suomen­maan tulos­hehkutuksen jälkeen julkaistiin CCPI 2019. Siinä Suomen sijoitus laski neljä sijaa. Syystä tai toisesta tämä ei päätynyt pää­kirjoituksen aiheeksi.

P.S. Monesti esitetään, että Suomen sijaan esimerkiksi Kiinan pitäisi tehdä jotain ilmaston­muutoksen suhteen. Vuodesta 1990 lähtien Suomen tavara­tuonti Kiinasta on kuitenkin moni­kymmen­kertaistunut.4 Se, että me ulkoistamme päästömme muualle, ei vapauta meitä vastuusta.

P.P.S. CCPI arvioi 56 maan ilmasto­toimia. Itse asiassa pelkästään raporttiin päätyminen on huono asia: nuo 56 maata ovat maailman suurimmat päästö­tuottajat ja aiheuttavat yli 90 prosenttia maailman hiili­dioksidi­päästöistä.

1 Eurostat: Greenhouse gas emissions by source sector (env_air_gge)

2 EEA: Recent trends and projections in EU greenhouse gas emissions (26.10.2018)

3 Suomen virallinen tilasto: Ennakkotietoja teollisuudesta 1990 (Doria)

4 Nilsson-Hakkala & Huttunen: Kiinasta tapahtuvan tuonnin vaikutukset työntekijöihin Suomessa (Talous ja Yhteiskunta 4/2016), PDF