Toimitusministeristö päätti viime metreillä hiekoittaa tulevan hallituksen ilmastonmuutospolitiikkaa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi Suomen kannattavan tiukempia päästövaatimuksia periaatteessa mutta ei käytännössä.
Tämä uutinen kirvoitti Twitterissä jälleen keskustelun Suomen roolista ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Moni poliitikko tai siihen suuntaan kallellaan oleva on ilmastonmuutoksesta puhuttaessa mielellään muistuttanut Suomen olevan maailman kärkimaita, mitä tulee jo tehtyihin toimiin. Näin teki esimerkiksi Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi maaliskuussa.
4. On jotenkin outo narratiivi tämä että ”pitää vihdoinkin ryhtyä toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi”, kun niitä toimia ja päätöksiä on tehty koko tämä vuosituhat. Suomen päästöt laskevat pikavauhtia, EU:n kärjessä.
Pahoin pelkään, että käsitys Suomesta eurooppalaisena keihäänkärkenä johtuu pitkälti Tilastokeskuksen viime keväisestä julkistuksesta, jossa ennakkotietojen mukaan Suomen kasvihuonepäästöt putosivat reilusti vuonna 2017. Tuolloin näytti siltä, että olimme tosiaan EU:n ykköstykki.
Kun Tilastokeskus ei sitä suoraan kertonut, useimmilta jäi luultavasti huomaamatta, että Suomen päästöjen suunta ei ole ollut mitenkään yksiselitteisen laskeva. Vuonna 2017 onnstuimme kyllä pudottamaan päästöjämme merkittävästi – toiseksi eniten EU:ssa heti Tanskan jälkeen. Merkittävä osaselitys tähän saattaa kuitenkin olla, että vuonna 2016 lisäsimme päästöjämme kolmanneksi eniten EU:ssa.
Jos vertailua tehdään yleisesti käytössä olevaan verrokkivuoteen 1990, olemme itse asiassa EU:n keskiarvon heikommalla puolella; EU28-päästöt olivat vuonna 2017 78,1 prosenttia vuoden 1990 tasosta, kun Suomella tulos oli 80,2 %.
Vuoteen 1990 verratessa on tietenkin jonkin verran ongelmia. Näistä selkein ilmenee, kun katsoo kärkijoukkoa: Liettua, Latvia ja Romania ovat kaikki itäblokin maita, ja erityisesti balttinaapureidemme päästöt putosivat runsaasti Neuvostoliiton romahtaessa. Toisaalta esimerkiksi Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska ovat onnistuneet pudottamaan päästöjään Suomea rivakammin.
Jos verrokiksi otetaan vuosi 2000, Suomi pärjää selvästi paremmin. Aivan kärkeen ei päästä vieläkään, mutta ollaan sentään keskitason yläpuolella. Samalla näkyy entistä selvemmin, kuinka ailahtelevaista meno on ollut; 2000-luvun alkupuolella oltiin jo 20 prosenttia yli vuoden 1990 tason, ja pysyvämpää liikettä alaspäin on nähty vasta 2010-luvulla – paitsi tietenkin silloin, kun ollaan menty vähän ylöspäin.
Jotkut valittavat myös vuoden 1990 olevan Suomelle epäreilu vertailukohta, sillä Suomihan oli tuolloin syöksymässä lamaan. Ja on tietysti totta, että lama alkoi noilla nurkilla – vaan ei kuitenkaan ihan vielä 1990.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1990 nähtiin “lievää supistumista” teollisuustuotannossa. Tämä onkin oiva kuvaus, sillä vuonna 1989 oltiin vielä kasvu-uralla, ja vaikka tuotanto laski vuonna 1990, se laski vain 0,9 prosenttia.3 Todellinen tipahdus tapahtui vasta 1991.
Jos sitten elätellään toiveita, että Suomi olisi tuolloin jo aloittanut päästöjen vähentämisen, ei se ainakaan tilastoissa näy. Maailmanpankin tarjoama pidemmän aikavälin käyrä kertoo, että vaikka 1980-luvulla oli pari isompaa piikkiä, vuoden 1990 päästölukemat olivat hyvin linjassa menneiden suoritusten kanssa.
Voimme toki olla tyytyväisiä siihen, että viime vuosina olemme viimein päässeet laskevalle uralle. Vaan vaikka selityksiä voi aina keksiä, ei Suomea oikein millään voi pitää EU:n kärkimaana ilmastonmuutoksen torjunnassa.
CCPI ja hallituksen toimet
Viime syksynä kohkattiin innolla myös CCPI:n ilmastoindeksistä. Muun muassa kokoomuksen Timo Heinonen taputteli Sipilän hallitusta selkään mahtavasta suorituksesta.
#hallitus on nostanut tuntuvasti Suomen sijoitusta ilmastonmuutoksen vastustamisen vertailussa – [Suomenmaan pääkirjoitus: Sipilän hallitus on nostanut tuntuvasti Suomen sijoitusta ilmastonmuutoksen vastustamisen vertailussa] #ilmastonmuutos #ympäristö #ilmasto #tekoja #vihreät
Myös Suomenmaa otti samaan indeksiin kantaa pääkirjoituksessaan:
Noin kuudenkymmenen maan vertailussa Suomi sijoittui vuonna 2015 sijalle 32. Tänä vuonna Suomi oli noussut jo sijalle yhdeksän.
Suomen edellä olivat enää Ruotsi, Liettua, Marokko, Norja ja Iso-Britannia. Kolmea kärkisijaa indeksin julkaisijat eivät ole antaneet kenellekään.
Suomen taakse jäivät esimerkiksi kaikki muut Euroopan maat.
Edellisellä hallituskaudella Suomen sijoitus indeksissä vaihteli 32. ja 38. sijan välillä.
Hallituksessa istuivat silloin muun muassa vihreät, jotka ovat tällä kaudella syyttäneet hallitusta ympäristöpolitiikan laiminlyönnistä.
Keskustalaisen ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen saavutukset hakkaavatkin mennen tullen vihreiden saavutukset edellisissä hallituksissa.
Sipilän hallitus on nostanut tuntuvasti Suomen sijoitusta ilmastonmuutoksen vastustamisen vertailussa (Suomenmaa 25.8.2018)
Hyvät sijoitukset ovat tietenkin aina uutisen aihe. Tässä tapauksessa ajankohta tosin on hiukan erikoinen, sillä CCPI 2018 julkaistiin marraskuussa 2017 – lähes vuosi ennen Suomenmaan pääkirjoitusta.
On myös ylipäätään hupsua kertoa muiden Euroopan maiden jäävän taakse, jos edellä olevista viidestä maasta neljä on eurooppalaisia.
Isompi ongelma hehkutuksessa on, että sen paremmin Heinonen kuin Suomenmaan toimituskaan ei ilmeisesti ole vaivautunut lukemaan CCPI-raporttia. Siinä nimittäin nimenomaan varoitetaan tekemästä tällaisia vertailuja, kolmesta syystä:
The first reason is limited comparability of the underlying data. […]
The second factor that leads to limited comparability is that our expert pool providing the data basis for the climate policy category is continuously being extended and altered. […]
Thirdly, in 2017, the underlying methodology of the CCPI has been revised and adapted to the new climate policy landscape of the Paris Agreement. Even though the new methodology is based on similar ranking categories and data sources, some indicators as well as its weighting scheme have been adapted.
CCPI Background and Methodology (PDF)
Kaksi ensimmäistä kohtaa viittaavat datan luotettavuuteen ja saatavuuteen sekä arvioinnin ainakin osittaiseen subjektiivisuuteen. Nämä ovat asioita, joihin törmää väistämättä, kun käsitellään vähänkin tulkinnanvaraisia asioita.
Kolmas kohta sen sijaan kertoo selkeästä muutoksesta indeksin laskentatavassa: indeksin kattavuutta laajennettiin ja sen painotuksia muutettiin. Kuinka ollakaan, ensimmäinen uudella metodilla toteutettu ranking on tuo CCPI 2018, johon Heinonen ja Suomenmaa hallitusylistyksensä pohjaavat.
Tavallaan voisi pitää itsestäänselvänä, että Suomen kaltaisen maan sijoitus ei vuodessa nouse sijalta 31 sijalle yhdeksän. Tässä yhteydessä merkittävää on myös, että nousu tapahtui kesken hallituskauden – edellinen CCPI 2017 julkaistiin tukevasti Sipilän kaudella.
Vaikka Suomenmaa onkin keskustan äänenkannattaja, jonkinlaista totuudellisuutta uutisoinnissa voisi silti toivoa.
Toppuutellaan kunnianhimoa
Palataan alun uutiseen. Yhdeksän EU-maata ehdottaa kirjeessään, että EU:n pitäisi kiristää ilmastonmuutoksen vastaisia toimia.
Kirjeen allekirjoittajat ehdottavat, että EU sitoutuisi hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä, ja osoittaisi neljäsosan seuraavasta seitsenvuotisesta budjettikehyksestä ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Kirjeen allekirjoittivat eilen keskiviikkona Alankomaat, Belgia, Tanska, Ranska, Luxemburg, Portugal, Espanja ja Ruotsi. Sibiun huippukokouksessa Latvia ilmoitti lähtevänsä mukaan yhdeksäntenä maana.
Suomi jäi pois tiukkoja päästövähennyksiä vaativien maiden ryhmästä (YLE 9.5.2019)
Suomi ei allekirjoittanut kirjettä. Sipilän mukaan tulevan puheenjohtajuuden takia meidän tulee pysytellä valmiina tekemään kompromisseja.
Ehkä Sipilää olisi pitänyt muistuttaa hänen johdollaan joulun alla tehdystä puolueiden välisestä ilmastolinjauksesta. Yksi sen alaotsikoista on “Ilmastopolitiikan kunnianhimo EU:ssa”, ja koko paperin ensimmäinen kohta kuuluu näin:
1. Euroopan unionin ja Suomen ilmastopolitiikkaa uudistetaan siten, että teemme oman osamme maailman keskilämpötilan nousun rajoittamiseksi 1,5 asteeseen. EU:n pitkän aikavälin ilmastotoimet on rakennettava siten, että EU saavuttaa hiilineutraalisuuden ennen vuotta 2050.
Kahdeksan eduskuntapuoluetta päätti yhteisistä ilmastopolitiikan tavoitteista (VNK 20.12.2018)
Jumaliste! Sipilä itse kutsui puolueet yhteen ja kirjoitutti paperin, jonka yhtenä tavoitteena oli se, mitä yhdeksän muuta maata nyt esittivät. Sen sijaan, että pääministeri olisi innostunut tavoitteisiin sitoutuvista liittolaisista, hän päätti valmistautua tekemään kompromisseja. Alle puoli vuotta sen jälkeen, kun lähes koko eduskunnan voimin toivottiin EU:lta enemmän kunnianhimoa, Sipilä itse ampuu alas ehdotukset tiukemmista toimista.
Vaan ehkä Sipilän näkökulmasta kompromisseihin tosiaan on syytä. Eurostat julkaisi nimittäin pari päivää sitten energian käyttöön perustuvan esiarvion vuoden 2018 kasvihuonepäästöistä (PDF). Suomi on yksi kahdeksasta maasta, joissa päästöt nousivat verrattuna edellisvuoteen.
Ja se CCPI? Reilu kolme kuukautta Suomenmaan tuloshehkutuksen jälkeen julkaistiin CCPI 2019. Siinä Suomen sijoitus laski neljä sijaa. Syystä tai toisesta tämä ei päätynyt pääkirjoituksen aiheeksi.
P.S. Monesti esitetään, että Suomen sijaan esimerkiksi Kiinan pitäisi tehdä jotain ilmastonmuutoksen suhteen. Vuodesta 1990 lähtien Suomen tavaratuonti Kiinasta on kuitenkin monikymmenkertaistunut.4 Se, että me ulkoistamme päästömme muualle, ei vapauta meitä vastuusta.
P.P.S. CCPI arvioi 56 maan ilmastotoimia. Itse asiassa pelkästään raporttiin päätyminen on huono asia: nuo 56 maata ovat maailman suurimmat päästötuottajat ja aiheuttavat yli 90 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä.
1 Eurostat: Greenhouse gas emissions by source sector (env_air_gge)
2 EEA: Recent trends and projections in EU greenhouse gas emissions (26.10.2018)
3 Suomen virallinen tilasto: Ennakkotietoja teollisuudesta 1990 (Doria)
4 Nilsson-Hakkala & Huttunen: Kiinasta tapahtuvan tuonnin vaikutukset työntekijöihin Suomessa (Talous ja Yhteiskunta 4/2016), PDF