Helsingin Sanomat julkaisi tänään (15.7.2018) nobelisti Bengt Holmströmin laajan haastattelun. Jutussa on monia täkyjä, mutta oma lukemiseni lähti vähän väärille raiteille heti alkuun.
Myöhemmin huomasin, että MIT:n tutkijat ovat saaneet 63 Nobelia. Suomeen Nobeleja on tullut laskutavasta riippuen neljä tai viisi.
“Olen miettinyt paljon, miksi niin on”, Holmström vastaa ihmettelyyni.
“Pohjoismaat edustavat korkeaa koulutasoa, mutta yliopistot ovat olleet katastrofaalisia, koska siellä lähdetään siitä, että yliopistossa saa olla vapaa.”
Älä usko silmiäsi (HS 15.7.2018)
Ovatko yliopistot tosiaan katastrofaalisia? Meillä kun kovasti tykätään väännellä käsiä erilaisista vertailutuloksista, tässä pari:
| Maa | Yliopisto | QS 2019 | THE 2018 |
|---|---|---|---|
| Tanska | Kööpenhaminan yliopisto | 79. | 109. |
| Ruotsi | Lundin yliopisto | 92. | 93. |
| Ruotsi | KTH | 104. | 173. |
| Suomi | Helsingin yliopisto | 110. | 90. |
| Ruotsi | Uppsalan yliopisto | 117. | 86. |
| Ruotsi | Chalmers | 128. | 200-250. |
| Norja | Oslon yliopisto | 135. | 146. |
| Suomi | Aalto-yliopisto | 140. | 190. |
| Tanska | Aarhusin yliopisto | 141. | 109. |
| Ruotsi | Karoliininen instituutti | - | 38. |
Molemmissa rankingeissa on mukana yli tuhat yliopistoa, joten pienten pohjoisten kansojen pienet yliopistot tuntuvat pärjäävän suhteellisen hyvin. Paremminkin voisi mennä, mutta ehkä katastrofaalinen on silti väärä sana.
Vapaus aiheuttaa Nobel-puutosta?
Holmström pitää Nobelien puutteen yhtenä syynä vapautta. Holmströmin mukaan luovuus syntyy “haasteista, rajoituksista ja kysymyksistä”, ja tätä hän havainnollistaa seuraavasti:
Holmströmin mukaan ohjaajan tehtävä on panna opiskelijalle silmälaput kuin hevoselle.
“Tohtoriopiskelijoilla on paljon ideoita, he miettivät sitä, tätä ja tota. Sanon: valitse yksi niistä. Poistan heiltä oikeuden miettiä kaikkia muita asioita. Se on osoittautunut hyvin tehokkaaksi.”
Älä usko silmiäsi (HS 15.7.2018)
Omista opinnoistani on jonkin verran aikaa, mutta ainakin vielä vuosituhannen vaihteessa korostettiin juuri fokuksen löytämistä: yksi ohjaajan perustehtävistä oli auttaa aiheen rajaamisessa riittävän kapeaksi. Sen mitä olen väitelleiltä ja tulevilta tohtoreilta kuullut, sama pätee pitkälti myös väitöskirjaan, ihan Suomessa.
Saattaisikohan suomalaisten suhteellisen vähäiseen Nobel-onneen olla muita syitä? Taustatöitä tehnyt toimittaja olisi saattanut tiukata professorilta perusteita mielipiteelleen, mutta toisaalta:
Myöhemmin huomasin, että MIT:n tutkijat ovat saaneet 63 Nobelia.
Saska Saarikoski (HS 15.7.2018)
Näppituntuma ja Google tietävät kertoa, että
- MIT käytti vuonna 2016 toimintaansa 3,3 miljardia dollaria
- sillä on noin 15 miljardin dollarin edestä sijoituksia
- se sai (yksityisinä) lahjoituksina viime vuonna noin 700 miljoonaa dollaria
- sillä on 8,7 opiskelijaa jokaista opetushenkilökuntaan kuuluvaa kohti
Tätä voi verrata vaikkapa Helsingin yliopiston lukuihin. Vuonna 2017 yliopiston kulut olivat 680 miljoonaa – siis karkeasti viidesosa MIT:n käyttämästä rahasta. Luvut eivät välttämättä ole täysin vertailukelpoisia, mutta mittaluokka lienee kohdallaan. Opiskelijoita Helsingissä on noin tuplasti suhteessa henkilökuntaan – ja uskallan veikata, että MIT:ssa tukihenkilökuntaa on sitäkin enemmän kuin kotimaisissa yliopistoissa.
Näiden materiaalisten erojen – joiden olettaisin olevan taloustieteilijällä hallussa ja mielessä, ja joiden olisin toivonut nousevan artikkeliin viimeistään toimittajan kautta – lisäksi on tietysti kulttuuriset erot.
MIT on yksityinen tutkimusyliopisto. Se on tunnettu, sillä on maine. Se sijaitsee maailman ainoassa supervallassa, jota vielä minun kouluaikanani kutsuttiin kansojen sulatusuuniksi. MIT ja muut sen kaltaiset huippuopinahjot imevät maineellaan lahjakkuuksia kaikkialta maailmasta. Se puolestaan lisää mainetta entisestään, mikä synnyttää hyvän kierteen. MIT:n opiskelijoista kolmasosa on kansainvälisiä, Helsingissä kuusi prosenttia.
Toisin sanoen: siinä, missä suomalaisten yliopistot saavat opiskelijansa ensisijaisesti suomalaisesta väestöpohjasta, MIT:iin hakeutuu koko maailma. Voidaan toki keskustella siitä, miksi näin on – tätä keskustelua on käyty Suomessakin kiihtyvällä tahdilla jo vuosia. Olen kuitenkin suhteellisen varma, että Hölmströmkaan ei hankkiutunut Stanfordiin, Yaleen tai MIT:hen siksi, että niissä tutkijoiden päähän pannaan muita yliopistoja peittävämmät silmälaput.
On tietenkin epäreilua takertua muutamaan yksittäiseen lauseeseen pitkässä artikkelissa. Näitä yksittäisiä lauseita on kuitenkin tänäänkin nostettu innolla esiin sosiaalisessa mediassa. Kehottaisin ennen seuraavaa jakoa lukemaan vaikkapa Holmströmin haastattelun kymmenen vuoden takaa, jossa huipulle nousua on käsitelty laajemmassa kontekstissa, myös resurssit huomioiden.
Näiden yksittäisen lauseiden jakamisessa on nimittäin se ikävä puoli, että ne toimivat polttoaineena yliopistojen kuristamiselle edelleen. Kun oikein silmin katsotaan, Holmströmin puhe rajoitusten ja luovuuden yhteydestä muistuttaa Juha Sipilän (kesk) muutaman vuoden takaista puhetta Helsingin yliopiston avajaisissa. Tuossa puheessa Sipilä kertoi niukkuuden luovan luovuutta, kunhan asenne on oikea.
Vaan kuten twitteristi Jouko Vanne asian ilmaisi: puutteesta syntyneitä innovaatioita on vain pettuleipä.
P.S. Malcolm Gladwellin Revisionist History -podcastissa käsiteltiin ensimmäisellä kaudella muun muassa Yhdysvaltain koulutusjärjestelmää. Aiheeseen liittyen suosittelen kuuntelemaan erityisesti jakson kuusi.
P.P.S. Jutussa riittäisi muutenkin kommentoitavaa – myös positiivisia oivalluksia. Noudatan kuitenkin Holmströmin ohjetta ja tarkennan fokusta.