Helsingin Sanomien Kuukausi­liitteessä (4/2018) on huikea artikkeli enkeli­hoidoista. Maksullinen juttu kertoo enkeli­uskon yleistymisestä, hoitavista puhelimista ja enkeli­hoidoilla tehtävästä bisneksestä.

Artikkeli onnistuu kertomaan ilmiöstä liikaa tuomitsematta mutta tuoden silti esiin hoitojen absurdiuden. Sillä sitähän se on, kun enkeli­julkkis Diana Cooper esiintyy Minä olen -messuilla:

Cooperin luennossa on harjoituksia. Niissä etsitään chakroja, idän uskonnoissa tunnettuja ruumiin energia­keskuksia, ja yritetään saada yhteys toisiin taajuuksiin. Cooper neuvoo etsimään ”omaa lohi­käärmettä neljänneltä ulottuvuudelta”, ja moni viittaa sen löytämisen merkiksi.

Bisnes­enkelit (HS Kuukausi­liite 7.4.2018)

Lainaus kertoo oivallisesti, miten sujuvasti uskomukset lomittuvat toisiinsa; kristin­uskoon kytkeytyvät enkelit yhdistyvät idän chakroihin ja reiki-hoitoihin. Sanomattakin on selvää, että enkeli­kursseja järjestetään luontais­hoitoloissa, ja hoitajilta voi ostaa myös ravinto­lisiä.

Jutussa ei siis tavallaan jää epä­selväksi, että kyse on hyvä­uskoisten rahastamisesta; raadollisimmilleen tämä kuva kirkastuu, kun kuvaillaan Astral-tv:ssä nyyhkivää, läheisensä menettänyttä vanhusta, jonka ainut lohtu ilmeisesti on TV:ssä aamu­yön tunteina maksua vastaan päivystävä enkeli­tulkitsija.

Tarinassa on kuitenkin myös toinen puoli, ja sen tuo esiin enkeli­hoitoja tutkinut uskonto­tieteen professori Terhi Utriainen:

Utriainen sanoo, että vaikka enkeli­yrittäjien joukossa olisi laittomia tai laskelmoivia toimijoita, kaikkea toimintaa ei kannattaisi tuomita.

Tai muuten käy kuten kansan­uskoa harjoittavien naisten kohdalla aina: he saavat rangaistuksen, tai heidät sivuutetaan tietämättöminä ja naiiveina.

Utriaisen mukaan tämä 2000-luvun epä­virallinen enkeli­uskonto on yli 90-prosenttisesti naisten uskoa. Se on arjen muuntuvaa ja terapeuttista uskonnollisuutta, jota uhkaa paheksunta kahdesta suunnasta: sekä virallisen uskonnon että rationaalisen maailman­kuvan vaalijoilta päin.

Bisnes­enkelit (HS Kuukausi­liite 7.4.2018)

Minun on vaikea ottaa enkeli­uskoa tai muita vastaavia vakavasti, mutta Utriaisen huomio terapeuttisuudesta pitää epäilemättä paikkansa. Se myös kuvaa sitä, miten järjestäytyneen uskonnon – esimerkiksi kirkkoon kuulumisen – suosion laskiessa jokin ottaa kuitenkin sen paikan – eikä se välttämättä ole rationaalisuus.

Myös ilmiön suku­puolittuneisuus on hyvä huomio. Tuo suku­puolittuneisuus ei tietenkään tarkoita, etteikö miehillä olisi uskomuksia; vaikkapa bio­hakkerointi näyttää olevan varsin miehinen ja paikoitellen ainakin omaan silmääni vahvasti huuhaalta haiskahtava ilmiö. Sille ei kuitenkaan naureskella ollenkaan samalla intensiteetillä kuin enkeli- tai yksi­sarvis­hoidoille.

Utriainen esittää myös mielen­kiintoisen rinnastuksen:

Enkeli­yrittäjät myös innovoivat, sanoo Utriainen.

“On kaksinais­moralistista, että peli­firmoille taputetaan, mutta kun laitetaan enkeli­bisneksiä pystyyn, niin yrittäjät saavat nokilleen. Ja sattumoisin nokilleen saavat ovat naisia.”

Toisaalta peli­firmat eivät väitä tuotteitaan muuksi kuin mieli­kuvitukseksi. Enkeleitä, yksi­sarvisia ja lohi­käärmeitä taas kaupataan viestin tuojina jostain toisesta taajuudesta. Sieltä lohtua ja parantumista tuodaan asiakkaalle rahaa vastaan.

Bisnes­enkelit (HS Kuukausi­liite 7.4.2018)

Vaikka vertaus ei ole täydellinen, siinä on ehkä lihaa enemmän kuin moni haluaa myöntää. Enkeli­hoidot voivat paikoitellen olla hädän­alaisten hyväksi­käyttämistä, mutta sama pätee peli­firmoihin. Suomessa peli­alan kuumimmat nimet ovat mobiili­puolella, ja niiden toiminta­malli on koukuttaa pelaajat ilmaisella pelillä ja myydä sitten pelin sisällä lisukkeita.

Tämä ei sinällään kuulosta pahalta, mutta addiktio ei koske pelkästään uhka­pelejä. Muutama vuosi sitten markkinointi­yhtiö Swrve arvioi, että 0,15 prosenttia pelaajista toi sisään 50 prosenttia peli­firmojen liike­vaihdosta. Eräs Stephen Barnes väittää laittaneensa Modern War -peliin yli kaksi miljoonaa dollaria. Osassa kohteena ovat lapset; meillä Habbo Hotel oli niin suosittu, että kuluttaja-asiamies puuttui peliin.

Pelit ovat toki mieli­kuvituksen tuotetta. Ne kuitenkin tarjoavat pelaajille yhteisen, vaihto­ehtoisen todellisuuden, johon uppoudutaan ja jossa käytetään ihan oikeaa rahaa. Habbo Hotellin tai vaikkapa muinaisen Second Lifen kaltaiset palvelut perustuvat osaltaan sosiaaliseen kanssa­käymiseen – johonkin, jota se Astral-tv:hen soittajakin kenties kipeästi kaipaa ja saa vain maksulliselta linjalta. Toisaalta Habbo Hotelin esimerkki osoittaa, että ainakin räikeintä toimintaa pyritään suitsimaan.

Enkeli­hoidon kaltaiset palvelut tarjoavat selkeästi jotakin, johon esimerkiksi sosiaali­toimi, terveyden­huolto tai vaikkapa kirkko eivät täysin kykene vastaamaan. Missä määrin uskomuksia ja niihin liittyvää toimintaa – tai edes liike­toimintaa – voi tai pitää säädellä? Hyvä kysymys. Pidän kuitenkin selvänä, että puoskari­lakia tarvitaan.

P.S. Kuukausi­liitteen paperi­versiossa artikkelin nimi on oivallisen kiteyttävästi Bisnes­enkelit, verkossa ruudun täyttävä moni­rivi­hirvitys Enkelit ovat suositumpia kuin Jeesus, mutta ne voivat tulla kalliiksi – Toimittaja alkoi saada tarjouksia tuon­puoleisesta ja päätti selvittää, miksi tuhannet suomalaiset laittavat rahansa enkeli­­hoitoihin. Jonkun klikki­mittarin perusteella tuokin varmaan on generoitu ja toimivaksi todettu.