Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä (4/2018) on huikea artikkeli enkelihoidoista. Maksullinen juttu kertoo enkeliuskon yleistymisestä, hoitavista puhelimista ja enkelihoidoilla tehtävästä bisneksestä.
Artikkeli onnistuu kertomaan ilmiöstä liikaa tuomitsematta mutta tuoden silti esiin hoitojen absurdiuden. Sillä sitähän se on, kun enkelijulkkis Diana Cooper esiintyy Minä olen -messuilla:
Cooperin luennossa on harjoituksia. Niissä etsitään chakroja, idän uskonnoissa tunnettuja ruumiin energiakeskuksia, ja yritetään saada yhteys toisiin taajuuksiin. Cooper neuvoo etsimään ”omaa lohikäärmettä neljänneltä ulottuvuudelta”, ja moni viittaa sen löytämisen merkiksi.
Bisnesenkelit (HS Kuukausiliite 7.4.2018)
Lainaus kertoo oivallisesti, miten sujuvasti uskomukset lomittuvat toisiinsa; kristinuskoon kytkeytyvät enkelit yhdistyvät idän chakroihin ja reiki-hoitoihin. Sanomattakin on selvää, että enkelikursseja järjestetään luontaishoitoloissa, ja hoitajilta voi ostaa myös ravintolisiä.
Jutussa ei siis tavallaan jää epäselväksi, että kyse on hyväuskoisten rahastamisesta; raadollisimmilleen tämä kuva kirkastuu, kun kuvaillaan Astral-tv:ssä nyyhkivää, läheisensä menettänyttä vanhusta, jonka ainut lohtu ilmeisesti on TV:ssä aamuyön tunteina maksua vastaan päivystävä enkelitulkitsija.
Tarinassa on kuitenkin myös toinen puoli, ja sen tuo esiin enkelihoitoja tutkinut uskontotieteen professori Terhi Utriainen:
Utriainen sanoo, että vaikka enkeliyrittäjien joukossa olisi laittomia tai laskelmoivia toimijoita, kaikkea toimintaa ei kannattaisi tuomita.
Tai muuten käy kuten kansanuskoa harjoittavien naisten kohdalla aina: he saavat rangaistuksen, tai heidät sivuutetaan tietämättöminä ja naiiveina.
Utriaisen mukaan tämä 2000-luvun epävirallinen enkeliuskonto on yli 90-prosenttisesti naisten uskoa. Se on arjen muuntuvaa ja terapeuttista uskonnollisuutta, jota uhkaa paheksunta kahdesta suunnasta: sekä virallisen uskonnon että rationaalisen maailmankuvan vaalijoilta päin.
Bisnesenkelit (HS Kuukausiliite 7.4.2018)
Minun on vaikea ottaa enkeliuskoa tai muita vastaavia vakavasti, mutta Utriaisen huomio terapeuttisuudesta pitää epäilemättä paikkansa. Se myös kuvaa sitä, miten järjestäytyneen uskonnon – esimerkiksi kirkkoon kuulumisen – suosion laskiessa jokin ottaa kuitenkin sen paikan – eikä se välttämättä ole rationaalisuus.
Myös ilmiön sukupuolittuneisuus on hyvä huomio. Tuo sukupuolittuneisuus ei tietenkään tarkoita, etteikö miehillä olisi uskomuksia; vaikkapa biohakkerointi näyttää olevan varsin miehinen ja paikoitellen ainakin omaan silmääni vahvasti huuhaalta haiskahtava ilmiö. Sille ei kuitenkaan naureskella ollenkaan samalla intensiteetillä kuin enkeli- tai yksisarvishoidoille.
Utriainen esittää myös mielenkiintoisen rinnastuksen:
Enkeliyrittäjät myös innovoivat, sanoo Utriainen.
“On kaksinaismoralistista, että pelifirmoille taputetaan, mutta kun laitetaan enkelibisneksiä pystyyn, niin yrittäjät saavat nokilleen. Ja sattumoisin nokilleen saavat ovat naisia.”
Toisaalta pelifirmat eivät väitä tuotteitaan muuksi kuin mielikuvitukseksi. Enkeleitä, yksisarvisia ja lohikäärmeitä taas kaupataan viestin tuojina jostain toisesta taajuudesta. Sieltä lohtua ja parantumista tuodaan asiakkaalle rahaa vastaan.
Bisnesenkelit (HS Kuukausiliite 7.4.2018)
Vaikka vertaus ei ole täydellinen, siinä on ehkä lihaa enemmän kuin moni haluaa myöntää. Enkelihoidot voivat paikoitellen olla hädänalaisten hyväksikäyttämistä, mutta sama pätee pelifirmoihin. Suomessa pelialan kuumimmat nimet ovat mobiilipuolella, ja niiden toimintamalli on koukuttaa pelaajat ilmaisella pelillä ja myydä sitten pelin sisällä lisukkeita.
Tämä ei sinällään kuulosta pahalta, mutta addiktio ei koske pelkästään uhkapelejä. Muutama vuosi sitten markkinointiyhtiö Swrve arvioi, että 0,15 prosenttia pelaajista toi sisään 50 prosenttia pelifirmojen liikevaihdosta. Eräs Stephen Barnes väittää laittaneensa Modern War -peliin yli kaksi miljoonaa dollaria. Osassa kohteena ovat lapset; meillä Habbo Hotel oli niin suosittu, että kuluttaja-asiamies puuttui peliin.
Pelit ovat toki mielikuvituksen tuotetta. Ne kuitenkin tarjoavat pelaajille yhteisen, vaihtoehtoisen todellisuuden, johon uppoudutaan ja jossa käytetään ihan oikeaa rahaa. Habbo Hotellin tai vaikkapa muinaisen Second Lifen kaltaiset palvelut perustuvat osaltaan sosiaaliseen kanssakäymiseen – johonkin, jota se Astral-tv:hen soittajakin kenties kipeästi kaipaa ja saa vain maksulliselta linjalta. Toisaalta Habbo Hotelin esimerkki osoittaa, että ainakin räikeintä toimintaa pyritään suitsimaan.
Enkelihoidon kaltaiset palvelut tarjoavat selkeästi jotakin, johon esimerkiksi sosiaalitoimi, terveydenhuolto tai vaikkapa kirkko eivät täysin kykene vastaamaan. Missä määrin uskomuksia ja niihin liittyvää toimintaa – tai edes liiketoimintaa – voi tai pitää säädellä? Hyvä kysymys. Pidän kuitenkin selvänä, että puoskarilakia tarvitaan.
P.S. Kuukausiliitteen paperiversiossa artikkelin nimi on oivallisen kiteyttävästi Bisnesenkelit, verkossa ruudun täyttävä monirivihirvitys Enkelit ovat suositumpia kuin Jeesus, mutta ne voivat tulla kalliiksi – Toimittaja alkoi saada tarjouksia tuonpuoleisesta ja päätti selvittää, miksi tuhannet suomalaiset laittavat rahansa enkelihoitoihin. Jonkun klikkimittarin perusteella tuokin varmaan on generoitu ja toimivaksi todettu.