Tänään nähtiin jälleen yksi kierros somekiehuntaa, kun Suomen Rahapaja julkisti uuden juhlarahasarjan, jolla juhlistetaan Suomen itsenäisyyden vuosikymmeniä.
Ensikosketukseni orastavaan kohuun tuli Sami Kuuselan blogista, jossa kuvataan riittävällä tarkkuudella kohun syy: ensimmäisessä julkaistussa rahassa satavuotiasta itsenäisyyttä juhlistetaan punavankien teloituksella.
Valtiovarainministeriö ehti jo perua asetuksen juhlarahoista, joten siinä mielessä kohu on taputeltu. Pari pientä sanaa kuitenkin.
Kolikon puolustajat kokoon
Helsingin Sanomat julkaisi tiistai-iltapäivänä uutisen, jossa suunnittelija ja tilaaja puolustavat kolikkoja.
Juhlarahasarjan suunnitellut Ilkka Suppanen kertoo, että sarjan ideana on se, että kolikossa on kaksi puolta: jokaisessa juhlarahassa on kuvattu toisella puolella jokin aikakauden suurista saavutuksista ja toisella puolella jokin asia, joka on ollut suuri haaste suomalaiselle yhteiskunnalle.
“Kielletyn sisällissotakolikon suunnittelija ja tilaaja puolustavat työtä…” (HS 25.4.2017)
Peijoonin hieno idea, jossa leikkisän nerokkaasti kolikon kaksi puolta konkretisoituvat kolikon kahdeksi puoleksi.
Idean esittelyssä on kuitenkin pienehkö puute: sitä toista puolta ei ole esillä.
Kun Suomen Rahapaja julkaisi kuvan rahoista Instagram-tilillään, ei esillä ole kahta puolta. Rahapajan mukaan rahasarja “kertoo Suomen itsenäisyyden tarinan saavutusten ja voitettujen vaikeuksien kautta”. Kuvassa se kuitenkin esittelee viisi kolikkoa, joiden joukossa on muun muassa punavankien teloitus ja kuollut pakolaislapsi. Katsojalle ei tarjota minkäänlaista vihjettä siitä, että esillä on ainoastaan vaikeudet.
Idea oli ehkä puolustettavissa, mutta sen lanseeraus oli täydellinen katastrofi. Asiaa ei ainakaan helpota, että esimerkiksi Helsingin Sanomat ei kolikoita puolustavassa artikkelissakaan julkaissut kuvaa rahojen kääntöpuolista.
Historian kirjoitusta
Juhlarahalautakunnan puheenjohtaja, keramiikkataiteen emeritusprofessori Tapio Yli-Viikari harmitteli MTV:llä juhlarahojen vastaanottoa:
Yli-Viikari ihmettelee asian nostattamaa kohua.
“Asiat on käsitelty historian oppikirjoissa, eikä niiden pitäisi olla kenellekään uusia. Olisin luullut, että aiheesta osattaisiin keskustella ja käsitellä sitä rauhallisesti ja arvokkaasti.”
“Juhlarahan teloituskuva hyväksyttiin yksimielisesti…” (MTV 25.4.2017)
Paljon asioita on käsitelty historian oppikirjoissa; ei se tarkoita, että niitä tahdottaisiin nähdä juhlarahoissa. Kohun tulkitseminen jonkinlaiseksi edelleen märkivän kansallisen avohaavan ilmentymäksi on sekin aika vahvaa tulkintaa, kun kansalaissota-kolikon lisäksi lähes yhtä suurta kritiikkiä sai osakseen sarjan viimeiseksi suunniteltu kuva hukkuneesta pakolaislapsesta.
Historian tuntemukseen viittaaminen on siinäkin mielessä vitsikästä, että samaan aikaan taiteilija Suppanen kertoo Ylellä, että hän ei oikeastaan perehtynyt kuvan taustoihin:
Suppanen sanoo, ettei hän kiinnittänyt kolikkoa suunnitellessaan huomiota siihen, kuka on kuvan teloittaja ja kuka teloitettava.
“Kolikon kannalta olennaista on kuvata sotaa. En ollut tietoinen siitä, kumpi kuvassa ampuu. Nyt olen kuullut, että he olivat valkoisia.”
Kohurahan suunnitellut Ilkka Suppanen: “Ajattelin, että kolikko olisi sulka ministeri Orpon hattuun” (Yle 25.4.2017)
Tämän ilmeisen vankan tietämättömyyden turvin Suppanen ehdottaakin, että rohkea rahasarja olisi ollut sulka Orpon hattuun.
Siis juhlakolikko, jossa teloitetaan punaisia. Kokoomusministerille.
Idean tarkempaa tarkastelua
Sekä Yli-Viikari että taiteilija itse puolustavat kiivaasti sarjaa ja sen ideaa.
Yli-Viikarin mukaan sarjassa on historiallista syvyyttä ja se kunnioittaa rehellisesti Suomen kansan tarinaa.
“Ilkka Suppanen teki meille hienon sarjan”, hän sanoo.
Yli-Viikari selittää, että jokaisen kolikon ajatus on esittää rinnakkain historian kipupiste ja saavutus, joka on tehnyt kansasta yhtenäisen.
“Kielletyn sisällissotakolikon suunnittelija ja tilaaja puolustavat työtä…” (HS 25.4.2017)
Katsotaanpa näitä rinnakkaistuksia hiukan tarkemmin:
| Vuodet | Haaste | Saavutus |
|---|---|---|
| 1917–1939 | Kansalaissota | Olympiastadion, Helsinki (1938) |
| 1940–1959 | Sotalapset | Merikosken voimalaitos, Oulu (1954) |
| 1960–1979 | Pakettipelto | Teknillinen korkeakoulu, Espoo (1966) |
| 1980–1999 | Rakennemuutos | Huvilateltta, Helsinki (1995) |
| 2000–2017 | Globaali oikeudenmukaisuus | Keskustakirjasto, Helsinki (2018) |
Suppanen on kiistämättä rohkea: haasteiksi valitut aiheet ovat valtavia, osin abstrakteja ideoita, joiden käsittelyllä taatusti herättää keskustelua.
Jotta tämä haasteiden ja saavutusten vuorovaikutus oikeasti toimisi, pitäisi saavutusten olla vähintään haasteiden mittakaavassa painivia suorituksia. Talvisodan henki, neuvolalaitos, sotakorvaukset, peruskoulu, hyvinvointivaltio, sote-uudistus. Tiedättehän.
Mutta ei. Sen sijaan saavutuksia kuvataan satunnaisilla, lähinnä pääkaupunkiseudulla sijaitsevilla rakennuksilla.
Ehkä kummallisin parivaljakko on valkkautunut juuri tähän ensimmäiseen kolikkoon. Haasteena kansalaissota on epäilemättä paikallaan, mutta olympiastadionia ei ihan helposti selitetä.
Tarkoituksena on kuvata Suomen itsenäisyyden kahta ensimmäistä vuosikymmentä, mutta harva mieltää olympiastadionin itsenäisyyden alkumetrien symboliksi. Vaikka vuodelle 1940 suunnitellut olympialaiset epäilemättä olivat suuri ponnistus pienelle kansalle, kyseessä oli kuitenkin vain suunnitelma. Olympiastadion yhdistyy suomalaisissa mielissä vuoteen 1952, eikä tuota yhteyttä hevillä häivytetä.
Siinä, missä haasteissa on mukana selittävä teksti, näiden rakennusten merkitykset jäävät täysin piiloon. Mitä stadionin torni kuvastaa? Ovatko rakennemuutos ja huvilateltta tasapainoinen pari? Miksi sodanjälkeisen Suomen suuri saavutus on Merikosken voimala? Miksi satavuotiasta Suomea juhlistetaan 2018 valmistuvalla keskustakirjastolla?
Yli-Viikari toistaa monessa uutisessa, että sarjan julkaiseminen kokonaisuutena yksittäisen rahan sijaan olisi muuttanut tilanteen.
Voi olla – kuten sanottu, lanseeraus oli katastrofi. Vaan en kyllä hyvällä tahdollakaan onnistu pitämään toteutusta kovin onnistuneena, vaikka sarjassa abstraktilla tasolla ideaa olisikin.
Toisaalta, jos kohua ei olisi syntynyt, en minä tai moni muukaan olisi juuri juhlarahoja huomannut. Ehkä juuri se on parasta, mitä juhlarahalautakunnan puheenjohtaja voi toivoa.
P.S. Esimerkiksi Iltalehti muuten julkaisi uutisessaan kuvan kolikon molemmista puolista. Pisteet siitä.
P.P.S. Aamulehden mukaan kolikon pohjana käytetty teloituskuva on todennäköisesti lavastettu. Se ei kuitenkaan olennaisesti muuta sanomaa.
P.P.P.S. Helsingin Sanomat julkaisi myös kommentin, jossa kohua selitetään pöyristymisen tarpeella. Jutussa muun muassa kerrotaan, kuinka juhlarahoista säätävässä asetuksessa “yksityiskohtaisesti kuvataan kunkin kolikon sisältö”. Lukekaapa itse, kuinka yksityiskohtaisia nuo kuvaukset ovat.