Yleisradio esitteli kuukausi sitten 25 uutta kolumnistia. Muutama nimi herätti jo ennakkoon huomiota, ja sarjassa onkin julkaistu nippu kärkeviä kirjoituksia.

Kun tänään lueskelin eläkeläis­virka­mies Erkki Virtasen kolumnia palkka­tasa-arvosta, päädyin viimein loppu­tulokseen, että tiedon­välittämisen sijaan Ikkuna-kolumnistien pää­asiallinen tarkoitus on trollaaminen.

83 sentin oikopolku

Virtanen aloittaa kolumninsa moittimalla väitettä, jonka mukaan naisen euro on 83 senttiä.

Parisen viikkoa sitten nostettiin julkiseen keskusteluun taas kerran väite siitä, että naisten palkka­euro on vain 83 senttiä. Erityistä julkisuutta sai toimi­henkilö­keskus­järjestö STTK:n populistinen heitto siitä, että naisille ei ikään kuin maksettaisi lainkaan palkkaa marras- ja joulukuulta. Mistä oikein on kysymys?

Sama työ – mikä palkka? (Yle 15.11.2016)

Olen Virtasen kanssa täsmälleen samaa mieltä. Puhe naisen eurosta on populistinen yksin­kertaistus, joka niputtaa useita ilmiöitä. 83 sentistä puhuminen kuitenkin luetaan helposti ikään kuin naisille vain maksettaisiin vähemmän palkkaa, mikä ei varsinaisesti pidä paikkaansa. Aiheesta on kirjoitettu laajemmin esimerkiksi Helsingin Sanomissa, Talouselämässä ja Tilasto­keskuksen Tieto & Trendit -lehdessä.

Vielä hölmömpi on Virtasenkin viittaama ajatus naisten palkka­päivästä. Jos naiset oikeasti “tekisivät loppu­vuoden töitä palkatta”, kuten STTK kuvaannollisesti kertoo, työnantajat rientäisivät kilpaa palkkaamaan näitä ilmaistyön tekijöitä. Palkka­päivällä pyritään konkretisoimaan palkkaeroa, mutta absurdi esitys­muoto kääntyy itseään vastaan.

Laki on laki

Harmi kyllä yksi­mielisyys päättyy kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen. Jatkoa nimittäin seuraa.

Katsotaanpa ensiksi lakeja. Nyt vuoden­vaihteessa kolme vuosikymmentä täyttää tasa-arvolaki. Se määrää yksi­selitteisesti, että ihmisille on maksettava samasta työstä sama palkka, suku­puolesta riippumatta. Ja lakia noudatetaan, mukisematta.

Sama työ – mikä palkka?

Oletus, että lain säätäminen on ratkaissut ongelman, on suorastaan naiivi. Vaikka muuttujia vakioidaan, niin sanottu selittämätön palkka­ero on edelleen olemassa. Ammatti­nimikkeittäin jaoteltaessa miehet ansaitsevat useimmissa ammateissa edelleen enemmän, yritysten sisälläkin ero on keski­määrin kolme prosenttia. Suomen Ekonomien mukaan yksityisellä sektorilla työllistyvillä ekonomeilla selittämätön palkkaero on jopa 11 prosenttia.

Eikä eroja tietenkään ole pelkästään suku­puolten välillä: Tilasto­keskuksen Sampo Pehkosen vuoden 2013 artikkelin mukaan erityisesti kehittyvien maiden kansalaiset tienaavat Suomessa vähemmän kuin suomalaiset. Nokia jäi kesällä kiinni ulkomaisen halpa­työvoiman käytöstä. Ei niitä lakeja oikeasti aina noudateta, eikä varsinkaan mukisematta.

Ero, jota ei ole

Virtanen jatkaa kolumniaan siirtymällä tilastoihin.

Palkkaerot johtuvat lähes yksinomaan siitä, että naisia työskentelee paljon ns. matalapalkka-aloilla, siis lähinnä palvelu­sektorilla eli hoiva-alalla, kaupoissa ja niin edelleen. Miehiä taas on töissä enemmän korkean palkan aloilla insinööreinä, juristeina, paperi­koneen pyörittäjinä ja niin poispäin.

[…]

Mutta palkkaero, jota siis ei edes ole olemassakaan, pitäisi kuitenkin poistaa. Miten semmoisen ongelman voisi poistaa, jota ei edes ole? Tasa-arvoilijat eivät ole koskaan kertoneet omia vaihto­ehtojaan. Itse keksin kaksi vaihto­ehtoista tapaa.

Sama työ – mikä palkka?

Palkkaeroa, jonka merkittävimmän yksittäisen syyn Virtanen siis itse ensin kuvaa, ei paria kappaletta myöhemmin enää ole olemassa.

Virtasen “vaihto­ehtoiset tavat” ovat olkiukkoja, joista toisessa kaikille tehtävästä riippumatta maksetaan sama palkka, toisessa pakotettaisiin ihmiset kiintiöillä tasaisesti erilaisiin töihin. Ei tällaisia kukaan varsinaisesti ole esittänyt, mutta saahan näillä täytettä kolumniin.

Se pieni ero rakenteissa

Virtasen kolumnin isoin ongelma on, että tasa-arvosta puhuessaan kirjoittaja ampuu totaalisesti ohi maalin. Kolumni käytännössä keskittyy todistelemaan, että lakia ei rikota ainakaan räikeästi. Samalla se rakentuu oletuksille, joita ei sen kummemmin pohdita.

Räikeimpänä esimerkkinä Virtanen ottaa ikään kuin annettuna selityksenä sen, että naiset nyt vain maagisesti ajautuvat matala­palkka-aloille samaan aikaan kun miehet pyörittävät paperi­koneita. Kokeneen virkamiehen vaihtoehto B tämän korjaamiseen olisi “estää miehiä kouluttautumasta korkea­palkka-ammatteihin, ja naisia pakotettaisiin näille aloille.”

Skenaarioidensa sijaan Virtanen olisi voinut käyttää kolumnin pohtiakseen, miksi naiset päätyvät matala­palkka-aloille. Miksi ne ovat matala­palkka-aloja? Miksi paperi­koneen pyörittäminen on korkean palkan ala?

Mielen­kiintoista olisi selvittää, miksi ammatit jakautuvat niin kuin jakautuvat, niin suku­puolen kuin palkan­muodostuksenkin suhteen.

Twitterissä esitettiin, että vaikkapa metsä­alalla tuottavuus on helposti mitattavaa, joten työn arvo on helposti määriteltävissä. Naiset puolestaan työskentelevät usein julkisella sektorilla, jossa palkat ovat yksityistä sektoria alemmat ja tuottavuus hankalammin mitattavaa. Nämä lausahdukset saattavat pitää paikkansa, mutta ne eivät loppujen lopuksi selitä mitään; ne vain kuvaavat samaa ongelmaa toisin sanoin.

Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani kirjailijoiden sukupuolesta, ja täsmälleen samaa pohdintaa voisi käydä myös työ­markkinoilla. Esimerkiksi Talous­elämän artikkelissa Elin­keino­elämän tutkimus­laitoksen Mika Maliranta kirjoittaa:

Työnantajaa tai tehtävää vaihtaneiden palkat ovat nousseet nopeammin kuin samassa työssä jatkaneiden. Miehillä liikkuvuuden vaikutus on ollut kuitenkin naisia suurempi. Herää kysymys, onko mahdollisuuksien tasa-arvoisen toteutumisen tiellä esteitä ja siksi naiset eivät pääse korkea­palkkaisiin tehtäviin? Politiikka­päätelmiä varten esteet pitäisi tunnistaa.

[…]

Missä määrin miesten ja naisten palkka­ero johtuu siitä, että miehet vaihtavat työpaikkaansa jahdatakseen palkan­korotuksia ahnaammin kuin naiset? Mistä se voisi johtua? Entä miksi naiset aikanaan ovat hakeutuneet aloille, joissa palkka­taso on aina ollut suhteellisen alhainen? Viimeistään tässä kohtaa talous­tieteilijän on syytä nostaa kätensä pystyyn ja jättää syvällisemmät pohdinnat muiden alojen asian­tuntijoille.

Naisen euro on 83, 94 tai 97 senttiä (Talouselämä 29.4.2015)

Samaisen Etlan Antti Kauhanen listaa muita syitä:

Myös naisten vähäisempi työ­kokemus on merkittävä tekijä palkan­muodostuksessa. Nainen kun on selvästi enemmän pois työ­elämästä lasten takia ja omaa työ­kokemusta usein vähemmän.

“On todettu, että jos nainen jo etukäteen olettaa työuraansa tulevan paljon katkoja, niin se vaikuttaa aika paljon työpaikka- ja koulutus­valintoihin. Kyseessä on tavallaan itseään toteuttava ennustus”, Kauhanen kertoo.

[…]

Selittävä tekijä voi löytyä myös erilaisesta suhtautumisesta palkkaan. Tutkimusten mukaan miehet pitävät palkkaa verrattuna työn sisältöön tärkeämpänä kuin naiset. Miehet pyytävät hanakammin palkan­korotuksia.

Palkka­toiveetkin ovat suku­puolittuneita: kun korkeasti koulutetuilta, työ­elämään samoihin hommiin siirtyviltä kysyttiin alku­palkka­toiveita, olivat naisten toiveet olennaisesti matalampia kuin miesten.

Miksi nainen tienaa vähemmän kuin mies (Työpiste 23.9.2014)

Päätöksiä ei tehdä pullossa. On kyse sitten yksilöstä tai yhteis­kunnasta, jokainen valintamme perustuu kasvatukseen, elämän­kokemukseen, kulttuuriin, odotuksiin, politiikkaan, arvo­valintoihin. Ei eri alojen palkka­tasot mistään ylhäältä annettuna ole tulleet, eikä suuntautuminen tietylle alalle ole mitenkään itsestään­selvästi geeneihin kirjoitettu.

Vanhempainrahapäivistä yli 90 prosenttia käyttävät naiset. Se ei voi olla vaikuttamatta palkkaan. Vaikka laki suku­puoleen perustuvan syrjinnän kieltääkin, mahdollinen äitiys käytännössä vaikeuttaa edelleen työn saamista, ja Kauhasen kommenttien perusteella se vaikuttaa myös uravalintaan. Virtanenkin lienee tietoinen tästä vinoumasta, mutta kolumniin se ei mahdu.

Oma kysymyksensä on myös yhteis­kunnan arvostus ja arvovalinnat. Millä mittarilla paperikoneen pyörittäjät ovat tuottavia? Kuka päätti mittarit, ja ohjaako mittareiden valintaa – mahdollisesti tietenkin tiedostamatta – mittaajien ja työn­tekijöiden sukupuoli?

Kun nais­valtainen Tehy vuonna 2007 aloitti työ­taistelun, edus­kunnassa säädettiin kiireen vilkkaa potilas­turva­laki, jolla saataisiin tarpeen vaatiessa pakotettua sairaan­hoitajat töihin. Mies­valtainen AKT puolestaan pitää suhteellisen säännöllisesti Suomen vienti­teollisuutta pantti­vankinaan ilman puhettakaan poikkeus­laista. Tässäkin kyse on arvovalinnasta, jossa osumia ottavat pääasiassa naiset.

Virtanen päättää kolumninsa nöyrään pyyntöön:

Tunnustan siis, että olen kädetön tämän sama­palkkaisuus­ongelman ratkaisemisessa. Toivottavasti nämä tasa-arvoilijat pikaisesti paljastavat, miten he tämän tärkeän tasa­palkka­tavoitteen ovat tosi­olevaisessa oikein ajatelleet toteuttaa. Päästäisiin hommiin.

Sama työ – mikä palkka?

Kenelläkään tuskin on tarjota yksinkertaista ratkaisua, joka voitaisiin toteuttaa käärimällä hihat ja ryhtymällä hommiin.

Hyvä alku kuitenkin olisi edes tunnistaa, mistä palkkaerossa on kyse.

P.S. Jos tarkkoja ollaan, valtion leivissä keskipalkka on kovempi kuin yksityisellä sektorilla. Tämä kuitenkin johtunee pitkälti korkeakoulutukseen painottuvasta henkilöstörakenteesta.

P.P.S. Virtasen viittaamassa STTK:n tiedotteessa muuten ehdotetaan palkkasalaisuuden avaamista yrityksissä. Elinkeinoelämän keskusliitto tyrmäsi ajatuksen välittömästi. Olisihan sääli, jos työntekijät pääsisivät helposti vertailemaan palkkojaan.