Yleisradio esitteli kuukausi sitten 25 uutta kolumnistia. Muutama nimi herätti jo ennakkoon huomiota, ja sarjassa onkin julkaistu nippu kärkeviä kirjoituksia.
Kun tänään lueskelin eläkeläisvirkamies Erkki Virtasen kolumnia palkkatasa-arvosta, päädyin viimein lopputulokseen, että tiedonvälittämisen sijaan Ikkuna-kolumnistien pääasiallinen tarkoitus on trollaaminen.
83 sentin oikopolku
Virtanen aloittaa kolumninsa moittimalla väitettä, jonka mukaan naisen euro on 83 senttiä.
Parisen viikkoa sitten nostettiin julkiseen keskusteluun taas kerran väite siitä, että naisten palkkaeuro on vain 83 senttiä. Erityistä julkisuutta sai toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n populistinen heitto siitä, että naisille ei ikään kuin maksettaisi lainkaan palkkaa marras- ja joulukuulta. Mistä oikein on kysymys?
Sama työ – mikä palkka? (Yle 15.11.2016)
Olen Virtasen kanssa täsmälleen samaa mieltä. Puhe naisen eurosta on populistinen yksinkertaistus, joka niputtaa useita ilmiöitä. 83 sentistä puhuminen kuitenkin luetaan helposti ikään kuin naisille vain maksettaisiin vähemmän palkkaa, mikä ei varsinaisesti pidä paikkaansa. Aiheesta on kirjoitettu laajemmin esimerkiksi Helsingin Sanomissa, Talouselämässä ja Tilastokeskuksen Tieto & Trendit -lehdessä.
Vielä hölmömpi on Virtasenkin viittaama ajatus naisten palkkapäivästä. Jos naiset oikeasti “tekisivät loppuvuoden töitä palkatta”, kuten STTK kuvaannollisesti kertoo, työnantajat rientäisivät kilpaa palkkaamaan näitä ilmaistyön tekijöitä. Palkkapäivällä pyritään konkretisoimaan palkkaeroa, mutta absurdi esitysmuoto kääntyy itseään vastaan.
Laki on laki
Harmi kyllä yksimielisyys päättyy kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen. Jatkoa nimittäin seuraa.
Katsotaanpa ensiksi lakeja. Nyt vuodenvaihteessa kolme vuosikymmentä täyttää tasa-arvolaki. Se määrää yksiselitteisesti, että ihmisille on maksettava samasta työstä sama palkka, sukupuolesta riippumatta. Ja lakia noudatetaan, mukisematta.
Sama työ – mikä palkka?
Oletus, että lain säätäminen on ratkaissut ongelman, on suorastaan naiivi. Vaikka muuttujia vakioidaan, niin sanottu selittämätön palkkaero on edelleen olemassa. Ammattinimikkeittäin jaoteltaessa miehet ansaitsevat useimmissa ammateissa edelleen enemmän, yritysten sisälläkin ero on keskimäärin kolme prosenttia. Suomen Ekonomien mukaan yksityisellä sektorilla työllistyvillä ekonomeilla selittämätön palkkaero on jopa 11 prosenttia.
Eikä eroja tietenkään ole pelkästään sukupuolten välillä: Tilastokeskuksen Sampo Pehkosen vuoden 2013 artikkelin mukaan erityisesti kehittyvien maiden kansalaiset tienaavat Suomessa vähemmän kuin suomalaiset. Nokia jäi kesällä kiinni ulkomaisen halpatyövoiman käytöstä. Ei niitä lakeja oikeasti aina noudateta, eikä varsinkaan mukisematta.
Ero, jota ei ole
Virtanen jatkaa kolumniaan siirtymällä tilastoihin.
Palkkaerot johtuvat lähes yksinomaan siitä, että naisia työskentelee paljon ns. matalapalkka-aloilla, siis lähinnä palvelusektorilla eli hoiva-alalla, kaupoissa ja niin edelleen. Miehiä taas on töissä enemmän korkean palkan aloilla insinööreinä, juristeina, paperikoneen pyörittäjinä ja niin poispäin.
[…]
Mutta palkkaero, jota siis ei edes ole olemassakaan, pitäisi kuitenkin poistaa. Miten semmoisen ongelman voisi poistaa, jota ei edes ole? Tasa-arvoilijat eivät ole koskaan kertoneet omia vaihtoehtojaan. Itse keksin kaksi vaihtoehtoista tapaa.
Sama työ – mikä palkka?
Palkkaeroa, jonka merkittävimmän yksittäisen syyn Virtanen siis itse ensin kuvaa, ei paria kappaletta myöhemmin enää ole olemassa.
Virtasen “vaihtoehtoiset tavat” ovat olkiukkoja, joista toisessa kaikille tehtävästä riippumatta maksetaan sama palkka, toisessa pakotettaisiin ihmiset kiintiöillä tasaisesti erilaisiin töihin. Ei tällaisia kukaan varsinaisesti ole esittänyt, mutta saahan näillä täytettä kolumniin.
Se pieni ero rakenteissa
Virtasen kolumnin isoin ongelma on, että tasa-arvosta puhuessaan kirjoittaja ampuu totaalisesti ohi maalin. Kolumni käytännössä keskittyy todistelemaan, että lakia ei rikota ainakaan räikeästi. Samalla se rakentuu oletuksille, joita ei sen kummemmin pohdita.
Räikeimpänä esimerkkinä Virtanen ottaa ikään kuin annettuna selityksenä sen, että naiset nyt vain maagisesti ajautuvat matalapalkka-aloille samaan aikaan kun miehet pyörittävät paperikoneita. Kokeneen virkamiehen vaihtoehto B tämän korjaamiseen olisi “estää miehiä kouluttautumasta korkeapalkka-ammatteihin, ja naisia pakotettaisiin näille aloille.”
Skenaarioidensa sijaan Virtanen olisi voinut käyttää kolumnin pohtiakseen, miksi naiset päätyvät matalapalkka-aloille. Miksi ne ovat matalapalkka-aloja? Miksi paperikoneen pyörittäminen on korkean palkan ala?
Twitterissä esitettiin, että vaikkapa metsäalalla tuottavuus on helposti mitattavaa, joten työn arvo on helposti määriteltävissä. Naiset puolestaan työskentelevät usein julkisella sektorilla, jossa palkat ovat yksityistä sektoria alemmat ja tuottavuus hankalammin mitattavaa. Nämä lausahdukset saattavat pitää paikkansa, mutta ne eivät loppujen lopuksi selitä mitään; ne vain kuvaavat samaa ongelmaa toisin sanoin.
Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani kirjailijoiden sukupuolesta, ja täsmälleen samaa pohdintaa voisi käydä myös työmarkkinoilla. Esimerkiksi Talouselämän artikkelissa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Mika Maliranta kirjoittaa:
Työnantajaa tai tehtävää vaihtaneiden palkat ovat nousseet nopeammin kuin samassa työssä jatkaneiden. Miehillä liikkuvuuden vaikutus on ollut kuitenkin naisia suurempi. Herää kysymys, onko mahdollisuuksien tasa-arvoisen toteutumisen tiellä esteitä ja siksi naiset eivät pääse korkeapalkkaisiin tehtäviin? Politiikkapäätelmiä varten esteet pitäisi tunnistaa.
[…]
Missä määrin miesten ja naisten palkkaero johtuu siitä, että miehet vaihtavat työpaikkaansa jahdatakseen palkankorotuksia ahnaammin kuin naiset? Mistä se voisi johtua? Entä miksi naiset aikanaan ovat hakeutuneet aloille, joissa palkkataso on aina ollut suhteellisen alhainen? Viimeistään tässä kohtaa taloustieteilijän on syytä nostaa kätensä pystyyn ja jättää syvällisemmät pohdinnat muiden alojen asiantuntijoille.
Naisen euro on 83, 94 tai 97 senttiä (Talouselämä 29.4.2015)
Samaisen Etlan Antti Kauhanen listaa muita syitä:
Myös naisten vähäisempi työkokemus on merkittävä tekijä palkanmuodostuksessa. Nainen kun on selvästi enemmän pois työelämästä lasten takia ja omaa työkokemusta usein vähemmän.
“On todettu, että jos nainen jo etukäteen olettaa työuraansa tulevan paljon katkoja, niin se vaikuttaa aika paljon työpaikka- ja koulutusvalintoihin. Kyseessä on tavallaan itseään toteuttava ennustus”, Kauhanen kertoo.
[…]
Selittävä tekijä voi löytyä myös erilaisesta suhtautumisesta palkkaan. Tutkimusten mukaan miehet pitävät palkkaa verrattuna työn sisältöön tärkeämpänä kuin naiset. Miehet pyytävät hanakammin palkankorotuksia.
Palkkatoiveetkin ovat sukupuolittuneita: kun korkeasti koulutetuilta, työelämään samoihin hommiin siirtyviltä kysyttiin alkupalkkatoiveita, olivat naisten toiveet olennaisesti matalampia kuin miesten.
Miksi nainen tienaa vähemmän kuin mies (Työpiste 23.9.2014)
Päätöksiä ei tehdä pullossa. On kyse sitten yksilöstä tai yhteiskunnasta, jokainen valintamme perustuu kasvatukseen, elämänkokemukseen, kulttuuriin, odotuksiin, politiikkaan, arvovalintoihin. Ei eri alojen palkkatasot mistään ylhäältä annettuna ole tulleet, eikä suuntautuminen tietylle alalle ole mitenkään itsestäänselvästi geeneihin kirjoitettu.
Vanhempainrahapäivistä yli 90 prosenttia käyttävät naiset. Se ei voi olla vaikuttamatta palkkaan. Vaikka laki sukupuoleen perustuvan syrjinnän kieltääkin, mahdollinen äitiys käytännössä vaikeuttaa edelleen työn saamista, ja Kauhasen kommenttien perusteella se vaikuttaa myös uravalintaan. Virtanenkin lienee tietoinen tästä vinoumasta, mutta kolumniin se ei mahdu.
Oma kysymyksensä on myös yhteiskunnan arvostus ja arvovalinnat. Millä mittarilla paperikoneen pyörittäjät ovat tuottavia? Kuka päätti mittarit, ja ohjaako mittareiden valintaa – mahdollisesti tietenkin tiedostamatta – mittaajien ja työntekijöiden sukupuoli?
Kun naisvaltainen Tehy vuonna 2007 aloitti työtaistelun, eduskunnassa säädettiin kiireen vilkkaa potilasturvalaki, jolla saataisiin tarpeen vaatiessa pakotettua sairaanhoitajat töihin. Miesvaltainen AKT puolestaan pitää suhteellisen säännöllisesti Suomen vientiteollisuutta panttivankinaan ilman puhettakaan poikkeuslaista. Tässäkin kyse on arvovalinnasta, jossa osumia ottavat pääasiassa naiset.
Virtanen päättää kolumninsa nöyrään pyyntöön:
Tunnustan siis, että olen kädetön tämän samapalkkaisuusongelman ratkaisemisessa. Toivottavasti nämä tasa-arvoilijat pikaisesti paljastavat, miten he tämän tärkeän tasapalkkatavoitteen ovat tosiolevaisessa oikein ajatelleet toteuttaa. Päästäisiin hommiin.
Sama työ – mikä palkka?
Kenelläkään tuskin on tarjota yksinkertaista ratkaisua, joka voitaisiin toteuttaa käärimällä hihat ja ryhtymällä hommiin.
Hyvä alku kuitenkin olisi edes tunnistaa, mistä palkkaerossa on kyse.
P.S. Jos tarkkoja ollaan, valtion leivissä keskipalkka on kovempi kuin yksityisellä sektorilla. Tämä kuitenkin johtunee pitkälti korkeakoulutukseen painottuvasta henkilöstörakenteesta.
P.P.S. Virtasen viittaamassa STTK:n tiedotteessa muuten ehdotetaan palkkasalaisuuden avaamista yrityksissä. Elinkeinoelämän keskusliitto tyrmäsi ajatuksen välittömästi. Olisihan sääli, jos työntekijät pääsisivät helposti vertailemaan palkkojaan.