Kohtaamisten kieli

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) joutui eilen hyökkäyksen kohteeksi. Tampereen Koskikeskuksessa järjestetyssä kansalaistapaamisessa satunnainen protestoija päätti heittäytyä ääliöksi ja viskasi huutelujen saattelemana juomansa Stubbin rinnuksille.

Tätä on nyt ihmetelty päivän verran. Stubbin aiheeseen liittyvään twiittiin on helppo yhtyä:

Mitä olen sosiaalisessa mediassa kommentteja nähnyt, temppu tuomitaan melko yksiselitteisesti kommentoijan poliittisesta katsantokannasta riippumatta. Poikkeuksiakin toki löytyy, vaikkapa tuon twiitin perästä. Ehkä typerryttävin kommentti tuli Tampereen kommunistisilta nuorilta, jotka julkaisivat tapahtumasta videon, öyhöttivät hyväksyvästi ja kertoivat Stubbin “jatkaneen kastuneenakin terroriaan”. Jos välttämättä halutaan rakentaa vastakkainasettelua, tällaisten kommenttien esittäminen on siihen aika tehokas tapa.

Twitterissä esitettiin myös oiva kysymys Stubb-vihan leimahduksesta:

Itse pysähdyin nimittäin uutisia lukiessani miettimään juuri tätä eskaloitumista.

Ylen ensimmäisessä uutisessa Stubb “saa kylmän vastaanoton” ja “joutui melkoiseen höykytykseen”.

Tuntia myöhemmin Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja kertoo, kuinka “hyökkäys Stubbia vastaan on vakava asia” ja pitää “nesteiskua vakavana asiana”. Ilta-Sanomat uutisoi “Stubbia vastaan kohdistuneesta iskusta”, Iltalehden mukaan “Stubbin kimppuun hyökättiin”.

Kielenkäytön nyansseja

On hienoa, että meillä voi nähdä presidentin silakkamarkkinoilla, käydä kättelemässä ministeriä kauppakeskuksessa ja sitä rataa. On ilman muuta vakava asia, jos politiikassa puheiden sijaan rikotaan fyysistä koskemattomuutta.

Samaan aikaan olen jossain määrin huolissani siitä, kuinka myös kielenkäyttö kovenee ja toisaalta muuttuu entistä selvemmin ideologian välineeksi. Kun Stubbia vastaan kohdistetaan isku, ensimmäisessä mielikuvassa räiskyy luodit tai viuhuu teräaseet. Kun puhutaan tarkemmin nesteiskusta, mieleen tulevat lähinnä happoiskut.

Ihan näin vakavasta asiasta ei onneksi ollut kyse. Drinkkien viskominen silmille on tuttua Hollywood-elokuvista, poliittisilla areenoille tyypillisempää on kakutus. Vaikka kenen tahansa koskemattomuuden loukkaamiseen tulee puuttua, henkilövahinkoasteikolla rinnuksille kaatuneet colat eivät juuri väräytä mittaria.

Taannoista Jyväskylän puukotusta haluttiin joissakin piireissä kutsua terrorismiksi, samoin viime aikoina vastaanottokeskuksiin kohdistuneita iskuja. Eikä välttämättä aivan syyttä. Samoja tapahtumia on toisaalta kutsuttu myös muun muassa välikohtauksiksi ja yhteenotoiksi.

Tarkoituksenani ei ole vähätellä sen paremmin Tampereen kuin Jyväskylänkään tapahtumia, eikä vastaanottokeskuksiin kohdistuvia hyökkäyksiä liioin. Yritän sanoa, että suomen kieli on täynnä sanoja, joilla voidaan kuvata tekoja ja tapahtumia. Jos kaikki känniääliöiden puuhastelu on terrorismia, eletään aika mustavalkoisessa maailmassa. Jos kaikki väkivaltaan vivahtavakin on isku tai hyökkäys, rajoitamme tarpeettomasti omaa kykyämme käsittää ja arvottaa tapahtumia.

Jyrkkien sanojen käyttö voi jyrkentää myös mielipiteitä, ja toisaalta ne voivat laimentaa mielikuvia silloinkin, kun jyrkkyydelle olisi tarvetta. Sanoilla on merkitystä. Valitaan ne harkiten.

P.S. Oma kysymyksensä on myös, kuka päättää käytetyn sanaston. Kun valtamediassakin puhutaan suvaitsevaistosta, kun sisäministeri puhuu rutiininomaisesti hallitsemattomasta maahanmuutosta, tuntuu, että sanasto on omaksuttu ihan väärältä jengiltä.

Samoin täytyy sanoa, että Ylen tuoreen uutisen otsikko “Tänä vuonna tulivat turvapaikanhakijat, ensi vuonna heidän perheensä yrittävät samaa” on epäilemättä faktisesti oikein, mutta ehkä otsikoinnin tyyliä olisi voinut vielä hetken hioa.

P.P.S. STT:llä on muuten verkossa tyylikirja, jonka yhtenä osana on sanastot. Kannattaa tavata.

comments powered by Disqus