Sami Sundell
Sami Sundell
6 min read

Tags

Sote on puhuttanut maata jostain Matti Vanhasen (kesk) kaudelta lähtien, mutta todelliseksi jännitysnäytelmäksi se tiivistyi viime viikon lopulla, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) asetti sovun aikaansaamiselle tiukan takarajan: Kokoomuksen piti suostua Keskustan kompromissiehdotukseen torstai-iltaan mennessä, tai ei hyvä heilu.

Tarkkaan ottaen takaraja ei tietysti ollut aivan niin tiukka. Torstai-iltana Sipilä kertoi menevänsä hyvin todennäköisesti presidentin pakeille perjantaiaamuna, mutta tarkoitus oli käydä koko yö neuvotteluita. Perjantaiaamuna mitään ei ollut tapahtunut, mutta Sipilä päätti yrittää vielä kerran aamupäivällä. Kello tikitti, Yleisradiokin seurasi tilannetta hetki hetkeltä, kunnes viimein kansakuntaa vavisuttanut 36 tunnin kriisi saatiin päätökseen ja kaikki oli taas hyvin.

Hallinto- ja terveydenhoitoalueita

Väännössä ei tietenkään ollut kyse pelkästään soteratkaisusta, ja lopputulos henkii tätä: kun kriisin keskiössä puhuttiin koko ajan sotealueiden määrästä, loppujen lopuksi päätökseen luikersikin 15 sotealueen lisäksi 18 itsehallintoaluetta.

Terveydenhoitopuolesta ollaan ilmeisesti monella suunnalla sitä mieltä, että tehty päätös on parempi kuin ei mitään – esimerkiksi Ville Niinistö (vihr) lähes kehui tehtyä päätöstä. Tosin paljon on vielä epäselvää – niin kuin esimerkiksi se, mitä nuo sote- ja itsehallintoalueet varsinaisesti tekevät.

Ruotsissa, jota usein mallimaana käytetään, terveydenhuollon asiakas saa itse valita, kenen palveluntarjoajan pakeille mennään. Helsingin Sanomien mukaan tämä ei ole vähentänyt kuluja. Mallissa on havaittavissa “sitä saa mitä mittaa” -ongelma: kun Tukholmassa järjestäjä saa korvauksen pääosin lääkärikäyntien mukaan, maagisesti lääkärikäyntien määrä on noussut voimakkaasti. Palvelu ei silti välttämättä tavoita sitä eniten tarvitsevia. Onneksi Suomeen rakennetaan ihan oma malli, jossa toteutuu ilmeisesti avoimesti rajattu valinnanvapaus.

Helsingin Sanomissa THL:n pääjohtaja Juhani Eskola ja reformit-yksikön päällikkö Pia Maria Jonsson kirjoittavat valinnanvapaudesta. Heidän arvionsa mukaan uudistus voi parantaa palveluja, jos lainsäädäntö on hyvin suunniteltu ja palvelujen tuottaminen avointa ja läpinäkyvää.

Nyt puhutaan siis hallituksesta, joka leikkaa, tai ehkä sittenkin lisää, lomarahoja mahdollisesti perustuslain vastaisesti, ja joka edelleen ajaa lainvalvojien tyrmäämää hallintarekisteriä. Näillä näytöillä en lähtisi lyömään vetoa sen paremmin hyvän suunnittelun kuin avoimuudenkaan puolesta.

Mitä itsehallintoalueet tekevät?

Nykyiset maakunnat

Nykyiset maakunnat kartalla.

Oman jännyytensä järjestelmään tuovat kriisissä soten kylkeen uitetut itsehallintoalueet. Toistaiseksi on hiukan epäselvää, mitä niissä puuhastellaan, mutta tarkoituksena on kuitenkin rakentaa väliportaan aluehallinto, jossa Keskusta pääsee heilumaan kukkona tunkiolla.

Aluehallinnolle suunnitellaan siis vaaleilla valittua edustajistoa sekä mahdollisesti myös veronkanto-oikeutta. Niillä on vahva kytkös sotealueisiin, mutta ne eivät kuitenkaan ole palveluista yksin vastuussa: hallituksen mukaan sotealueet toimivat vahvassa valtion ohjauksessa. Joku joka tapauksessa kilpailuttaa jotakin, ja pian on kaikki paremmin.

Alkuvaiheessa aluehallinnolle osoitettiin tehtäväksi pääosa pelastustoimesta, maakuntien liittojen aluekehitys- ja alueellisen maankäytön tehtävät, ELY-keskusten alueiden ja niiden elinkeinoelämän kehittämistehtävät sekä mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto. (PDF)

Itse ilman muuta olettaisin, että kuntien muodostamat maakuntien liitot lakkaavat aluehallinnon myötä olemasta. Samoin epäselväksi jää, miksi ihmeessä ELY-keskuksilta siirrettäisiin aluehallinnolle vain osa tehtävistä? Miksi aluehallintovirastoja ei mainita ollenkaan? Kun ympäristöterveydenhuoltoa hoitaa jo nykyisellään nippu yhteistoiminta-alueita, mikä estäisi sen siirtämisen aluehallinnolle?

Ministeriöt arvioivat, mitä heidän omalla hallinnonalallaan voitaisiin siirtää aluehallinnon hoidettavaksi. Aamulehden uutisen perusteella opetusministeriön mukana olo herätti jo pienimuotoista porua. Toistaiseksi selvää on ainoastaan se, että yliopistollisten keskussairaalojen ympärille muodostetuista erityisvastuualueista hankkiudutaan eroon.

Katsaus menneeseen

Suomessa on toki aluehallintoa viritelty aiemminkin. Ruotsin vallan aikaisista historiallisista maakunnista siirryttiin lääneihin, joita iteroitiin useampaan kertaan. Ne lakkautettiin lopulta vuonna 2009, jolloin toiminnot siirrettiin aluehallintovirastoille ja muille tarpeellisiksi katsotuille instansseille.

Historialliset maakunnat 1900-luvun lopun läänit 2000-luvun alun läänit

Suomen historialliset maakunnat, 1900-luvun lopun läänit ja 2000-luvun alun läänit nykykartalla.

Nykyisessä sotesovussa ongelma on, että maakuntia on 18, mutta muutama niistä on perin pieniä. Niinpä sotealueissa päädyttiin 15 alueen malliin, jolloin todennäköisesti Keski-Pohjanmaa, Kainuu ja Etelä-Karjala joutuvat niin sanotusti pölkylle.

Vaan entäpä, jos mentäisiinkin vanhan mallin mukaan: otetaan pohjaksi vanhat läänit! 2000-luvun viiden läänin jaolla päästäisiin Lappia ja Ahvenanmaata lukuunottamatta kaikkialla puolen miljoonan asukkaan väestöpohjaan, mutta sellaista mullistusta tuskin olisi tässä poliittisessa tilanteessa ollut luvassa. Vaan ehkä ikääntyvää sukupolvea edustavat poliitikot olisivat olleet valmiita palaamaan koulussa oppimiinsa lääneihin.

Vuoden 2013 kuntarajojen ja 2014 verotietojen pohjalta päädyttäisiin 1900-luvun lääneillä tällaiseen jakaumaan.

Lääni Kuntaluku Asukasluku Kunnallisverotusta
vastaavat tulot (€)
Ahvenanmaa 16 28 666 521 034 413
Hämeen lääni 38 805 824 13 215 197 086
Keski-Suomen lääni 23 275 320 4 049 695 955
Kuopion lääni 20 248 430 3 676 153 478
Kymen lääni 16 313 097 5 022 328 551
Lapin lääni 21 182 514 2 731 658 216
Mikkelin lääni 17 179 734 2 541 614 375
Oulun lääni 38 483 262 7 123 924 588
Pohjois-Karjalan lääni 13 165 445 2 242 412 502
Turun ja Porin lääni 50 724 120 11 629 637 502
Uudenmaan lääni 27 1 601 820 33 619 072 397
Vaasan lääni 41 443 038 6 533 308 904

Eivät nuo jaot tässäkään mallissa täydelliset ole, mutta manner-Suomessa kaikki lääni olisivat niin väestöpohjaltaan kuin veropohjaltaankin kohtuullisen kokoisia. Ei ihme, että Ville Niinistö haikaili vanhojen (mutta kuinka vanhojen?) läänien perään.

Perustuslaki rajoittaa

Vanhojen läänien kaltaisessa vaihtoehdossa olisi se mukava puoli, että se täsmäisi ainakin lukumäärän puolesta oivallisesti hallituksen taustapaperinaan julkaisemaan sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesselvitykseen:

Kun itsehallintoalueiden lukumäärää tarkastellaan ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen edellytysten ja sote-uudistukselle asetettujen tavoitteiden toteutumisen kannalta, näyttäytyvät muistiossa tarkastelluista vaihtoehdoista tarkoituksenmukaisimpana vaihtoehdot 4–5 ja 10–12. Sote-järjestämisen edellytysten valossa haasteellisimpana vaihtoehtona näyttäytyvät ratkaisut, joissa alueita olisi joko 6–9, 13–14 tai 15–19. Mitä suurempi on alueiden määrä, sitä selvempää on, että osa alueista jäisi tehtävän toteuttamisen kannalta liian pieniksi. Yli 12 alueen ratkaisut johtavat siihen, että on tingittävä sote-uudistuksen tavoitteiden toteutumisesta sekä palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden että kustannusten kasvun hillinnän osalta. Myös riski alueratkaisun ristiriitaisuudesta perustuslain kanssa on tällöin suuri.

Sosiaali- ja terveysministeriön Virkamiesselvitys: Uusien itsehallintoalueiden muodostaminen 5.11.2015 (PDF)

Jos lainausta oikein tarkkaan tavaa, saattaa havaita, että nyt valittu kompromissi kuvataan ministeriön tekstissä “haastavaksi” ja povataan mahdollisia ristiriitoja perustuslain kanssa. Tästä luulisi ministereillä olevan kokemusta – vastahan alkuvuodesta perustusvaliokunta lyttäsi edellisen soten.

Ehkäpä juuri tämän takia itsehallintoalueiden tehtäviä määriteltäessä ollaan toistaiseksi aika varovaisia: perustuslaki kun toisaalta määrää ihmisten yhdenvertaisuudesta ja toisaalta kuntien oikeudesta itsehallintoon. Mitä enemmän tehtäviä siirretään, sitä isompi on riski yhdenvertaisuuspykälän rikkomisesta, ja toisaalta samalla kunnat saattavat nostaa äläkän oman määräysvaltansa kapenemisesta.

Mutta voihan olla, että kaikki menee hyvin. Ehkäpä Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialaisen ennuste tavattomasta hallinnon yksinkertaistumisesta pitää paikkansa. Maa on jaettu erilaisiin piireihin vähintään tusinalla eri tavalla, joten jos osakin niistä onnistutaan poistamaan, lopputulos on varmasti positiivinen. Nyt esitetyn perusteella väittäisin kuitenkin, että Viialaisen puheet kaiken hallinnollisen päällekkäisyyden purkamisesta ovat utopiaa; pahimmassa tapauksessa saamme vain pari päällekkäistä hallintoelintä lisää.

P.S. Vaasan yliopiston aluetieteen professorin Hannu Katajamäen näkemys aluehallinnosta on aika paljon Viialaista pessimistisempi.

P.P.S. Viialainen povaa aluevaalien innostavan ihmisiä äänestämään: “Kun tässä on kyseessä nyt ihmisten lähipalvelut niin uskon, että niiden päättäjien valintaan kansalainen haluaa vaikuttaa.” Kun lähipalveluista viimeksi äänestettiin kuntavaaleissa 2012, äänestysprosentti oli 58,3. Jos vaaleja yhdistetään useita samalle päivälle, äänestysvilkkaus voi kasvaa. Muuten en keksi, miksi aluevaalit olisivat yhtään kunnallisvaaleja houkuttelevammat.

P.P.P.S. Kun kyselin, miksi esimerkiksi aluehallintovirastojen tai ELY-keskusten kaikkia toimia ei siirrettäisi uusille itsehallintoalueille, kysymys oli jossain määrin retorinen. STM:n mukaan esimerkiksi ELY-keskuksilla tarve olisi siirtyä nykyisestä mallista entistä laajempiin alueisiin – ja itsehallintoalueet ovat nykyjakoa pienempiä.