Tälle päivälle näyttää olevan tarjolla aika tarkkaan yksi blogikirjoituksen aihe. Kaikki tietävät jo, mitä Pariisissa on tapahtunut, joten en lähde asiaa sen suuremmin kertaamaan. Esimerkiksi CMI:n Hussein Al-Taeella lienee paremmat eväät analysoida iskua.

Suomessa on nostettu valmiustasoa, sisäministeri Petteri Orvon mukaan toistaiseksi ei ole mitään viitteitä siitä, että Pariisin terrori-iskuilla olisi mitään yhteyttä Suomeen. Eikä varsinaisesti ole mitään syytä epäillä, että olisikaan. Käsittääkseni iskun tekijöistä on ylipäätään tällä hetkellä aika vähän tietoa; Ranskan presidentti François Hollande ilmoitti tiedotustilaisuudessaan ISISin olleen iskujen takana, ja ilmeisesti terrorijärjestö on itse vahvistanut asian.

Omassakin Twitter-virrassa näkyy aika paljon vaatimuksia rajojen sulkemisesta ja jonkinlaista “mitäs minä sanoin” -henkeä. Keneltä rajat nyt siis tarkkaan ottaen pitäisi sulkea? Ranskalaisilta?

Kuten Kauppalehden Emil Elo – monien muiden tavoin – kolumnissaan huomauttaa, tämä on juuri sitä, mitä Syyriasta, Irakista, Somaliasta tai Afganistanista Suomeenkin saapuvat ihmiset pakenevat. Se, että pelonsekaisessa vihassa lähdetään sulkemaan rajoja, ei ainakaan auta tilannetta.

Meikäläistä historiaa katsoen suurin terrorismin uhka nousee parikymppisistä suomalaismiehistä. Toistaiseksi näitä vastaan ei kuitenkaan ole katsottu tarpeelliseksi kohdistaa erityistoimia. Olen pari kertaa vahingossa päätynyt keskustelemaan Helsingissä norjalaisten ihmisten kanssa, joten todistettavasti myös heitä on päästetty maahan Breivikistä huolimatta.

Se, että pakenevien joukossa saattaa olla orastavia terroristeja, on perin harmillista mutta ei edelleenkään mikään syy kääntää avun tarvitsijoille selkäänsä.

Mitä tehdä

Eräs Twitter-sankari kysyi, mikä on B-suunnitelma, jos monikulttuurisuus paljastuu hirvittäväksi virheeksi.

Nythän on nimittäin niin, että minä en ryhdy tähän leikkiin ollenkaan. Jos tarkoitus on keskustella asiasta, jätetään ne iskusanat pois. Vastaan kuitenkin.

Jos tosiaan käy niin, että ihmisiä kohtaan osoitettu myötätunto ja halu auttaa hädässä olevia paljastuu virheeksi, minulla ei ole minkäänlaista B-suunnitelmaa. Toistaiseksi aikomuksenani on jatkaa sillä linjalla katkeraan loppuun asti.

Oma toimintasuunnitelmani on siis selvä: aion tervehtiä todennäköisesti ulkomaista syntyperää olevaa bussikuskia maanantaiaamuna, aivan niin kuin joka aamu aiemminkin. Tänään ajattelin käydä Prismassa, ja pyrin kohtelemaan kaikkia vastaan tulevia ystävällisesti, ihmisinä, aivan riippumatta heidän ihonväristään tai uskonnostaan. Jos joku pummaa tupakkaa, kieltäydyn kauniisti. Maksan veroni, ja toivon hartaasti, että ne käytetään fiksusti.

Kuten esimerkeistä näkyy, kontaktini Euroopan ulkopuolelta saapuneisiin ovat melko ohkaisia. Työkavereita minulla on ollut useista kansallisuuksista eri puolilta maailmaa, toistaiseksi olen tullut kaikkien kanssa toimeen. En näe ensimmäistäkään syytä, miksi minun, tai meidän, pitäisi suhtautua sen paremmin parhaillaan Torniossa rajan yli tuleviin kuin aiemmin Suomeen saapuneisiinkaan yhtään eri tavalla kuin ennen eilistä. Kohdellaan heitä ihmisarvoisesti.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi Ylen haastattelussa, että “myös terrorisminvastaisessa taistelussa tarvitaan enemmän integraatiota, ei vähemmän”. Stubb puhuu ilmeisesti viranomaisyhteistyöstä, mutta sama pätee myös yleisemmin yhteiskunnassa.

Mitä paremmin maahanmuuttajat – tai oikeammin ihan kaikki syrjäytymisvaarassa olevat – kokevat pääsevänsä osaksi yhteiskuntaa, sitä vähäisemmäksi terrorismin uhka käy.

P.S. Jussi Korhonen kertoo omassa blogissaan, mitä suvakit nyt sanovat.

P.P.S. Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja. Tämäkin voi olla yksi tapa ehkäistä radikalisoitumista ja edistää integraatiota.