Tänään Facebook-feedissäni pyörähti linkki Roy Beckin esitykseen Immigration, World Poverty and Gumballs.

Beck on NumbersUSA:n – yhdysvaltalaisen maahanmuuttokriittisen järjestön – perustaja, johtaja ja entinen journalisti. Konteksti on siis USA-keskeinen, mutta koska esitelmää nyt ilmeisesti viljellään ohjeeksi myös Suomelle, ajattelin kommentoida videota siitä kulmasta.

Jotkut sanovat, että massiivinen maahanmuutto [Yhdysvaltoihin] auttaa vähentämään köyhyyttä maailmasta.

Beck avaa videonsa aika vahvalla väitteellä. Epäilemättä jotkut sanovat näin – esimerkiksi Open Borders on kerännyt kirjallisuusviitteitä, joiden perusteella maailman bruttokansantuote tuplaantuisi rajoja avaamalla. En kuitenkaan ole ollenkaan vakuuttunut, että tämä olisi millään lailla argumenttien valtavirtaa.

Erityisesti tällä ei ole mitään tekemistä Suomen tämänhetkisen tilanteen kanssa. Turvapaikanhakijoiden tulemisen tai vastaanottamisen motiivi ei ole taistelu globaalia köyhyyttä vastaan vaan ihan rehellinen hätä. Empatia. Inhimillisyys.

Isoja numeroita

Kaiken kaikkiaan Maailmanpankin mukaan maailmassa on kolme miljardia epätoivoisen köyhää, alle kahdella dollarilla päivässä elävää ihmistä.

Siis 3 000 purkkapalloa. Ja joka vuosi me otamme miljoonan ja ajattelemme, että sillä on jotain humanitaarista merkitystä.

Niiden miljoonan siirtolaisen ottaminen lienee jotain ihan muuta kuin hyväntekeväisyyttä ja hyödyttää myös Yhdysvaltain taloutta. Vaan unohdetaan se.

Katsokaas, kun sillä on humanitaarista merkitystä. Miljoonan köyhän saapuminen Yhdysvaltoihin ei ehkä paranna kaikkien maailman kolmen miljardin (tai Beckin myöhemmin esittämän 5,6 miljardin) tilannetta. Vaan ei sen tarvitsekaan; se parantaa niiden miljoonan elämänlaatua, ja hyvin usein myös heidän läheistensä elämänlaatua.

Aivan samalla tavalla Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat – on niitä sitten 15 000 tai 45 000 – ovat vain pisara meressä verrattuna niihin 60 miljoonaan ihmiseen, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa. Me voimme kuitenkin vaikuttaa juuri siihen pisaraan.

Beck jatkaa kertomalla, kuinka maahanmuuttajat rasittavat yhdysvaltalaista yhteiskuntaa, infrastruktuuria ja luontoa, ja lisäksi köyhissä oloissa lisäännytään niin nopeasti, että koko touhu on turhaa. Ensimmäinen väite on aika lailla epärehellistä mielikuvapelottelua, jälkimmäinen on sitten ideologinen ja poliittinen arvokysymys. Hän päättää esityksensä:

Maahanmuutto ei koskaan voi olla tehokas tai merkittävä tapa vähentää kärsimystä maailmassa.

Ihmisiä täytyy auttaa siellä, missä he asuvat. 99,9 % ihmisistä ei koskaan pysty muuttamaan rikkaaseen maahan. […] Autetaan heitä siellä.

Kirjoitin jo aiemmassa maahanmuuttoa käsitelleessä kirjoituksessani, että olen tästä sinällään samaa mieltä. Apu on varmasti tehokkainta, jos sitä voidaan antaa ongelmien alkulähteillä.

Ongelma on, että siellä, missä ihmiset asuivat, on nyt raunioita. Siellä on ISIS. Siellä on Taliban, Al-Qaida, Al-Shabaab… Sekä tietenkin Venäjä ja Yhdysvallat. Paikan päällä auttaminen on hankalaa ja vaarallista – pessimisti voisi väittää sitä jopa mahdottomaksi.

Pakolaisleireillä ollaan tietenkin edelleen jossain muualla kuin meillä, mikä ilmeisesti on määritelmän mukaan parempi paikka auttamiselle. Aikaakin on – esimerkiksi Dadaabin pakolaisleiri Keniassa on toiminut jo 24 vuotta; siellä siis syntyy parhaillaan jo toinen sukupolvi, joka on tuntenut ainoaksi kodikseen pakolaisleirin. Leirillä on kyllä vaikutusta asukkaisiin, mutta ei tätäkään tapaa varsinaisesti tehokkaaksi voi sanoa.

Oikea hetki auttaa nyt Suomeenkin tulevia ihmisiä oli kymmeniä vuosia sitten. Niihin aikoihin, kun Saddam Hussein oli hyvä jätkä. Kun Afrikkaan synnytettiin uusia valtioita. Kun Lähi-itää jaettiin. Romahtaneiden valtioiden uudelleenrakentaminen vie aikaa.

Autetaan siis paikan päällä: perustetaan vaikkapa parilla-kolmella miljardilla kouluja kehittyviin maihin. Ai niin mutta ei.

Ontuva vertaus

Beckin esityksen ydin on, että maahanmuutto on tehoton tapa ratkaista köyhyys, joten se pitäisi lopettaa. Otetaanpa ajatusleikki, jossa samaa sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kaikkihan tiedämme, että ennaltaehkäisy on pitkällä aikavälillä tehokkain tapa ehkäistä sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Esimerkiksi tästä käy vaikkapa Imatran malli, jossa perheiden ongelmiin pyritään tarttumaan varhain ja siten vähentämään myöhäisempiä, rajumpia ja kalliimpia toimia kuten lasten huostaanottoa.

Kenellekään ei myöskään liene uutinen, että harjaamalla hampaat ja käyttämällä hammaslankaa ehkäistään hampaiden reikiintymistä. Lihavuus on tekijänä monissa sairauksissa, ja siinäkin ratkaisu on periaatteessa helppo: syödään vähemmän kuin kulutetaan.

Näillä näppärillä keinoilla voidaan siis lopettaa lasten huostaanotto, hammashoito, sydän- ja verisuonitautien sekä kakkostyypin diabeteksen hoitaminen – meillähän on jo tiedossa paljon tehokkaammat tavat näiden ongelmien käsittelyyn. Budjettivaje on kurottu umpeen käden käänteessä.

Kuulostaako naiivilta? No kyllä, ehkä jopa loukkavalta. Tehokkuuteen pitää pyrkiä, mutta ihmiset käyttäytyvät usein toisin kuin olisi järkevää, rakenteet ovat raskaita ja korjausliikkeet aikaa vieviä. Ongelmat ovat monisyisiä eivätkä ne katoa pelkästään väittämällä, että parempi ratkaisu on olemassa. Toisaalta, jos aivan tarkkoja ollaan, eihän Beck videossaan edes esitä mitään ratkaisua.

Se, että maailmassa on kolme miljardia köyhää tai 60 miljoonaa pakolaista ei millään tasolla ainakaan vähennä velvollisuutta auttaa turvapaikanhakijoita. Rajojen sulkeminen poistaa apua tarvitsevat näkyvistä, ja se taas tekee paljon helpommaksi lopettaa auttaminen kokonaan. Kuinka moni paikallisen auttamisen kannattaja on ehdottanut kehitysavun kasvattamista?

Kannatan lämpimästi niin turvapaikanhakijoiden kuin syntyperäisten suomalaisten avuntarvitsijoiden entistä tehokkaampaa auttamista. Peukutan rankasti kehittyvien maiden entistä tehokkaampaa ja läpinäkyvämpää tukemista. Turvapaikanhakijoiden käännyttäminen Torniossa ei kuitenkaan lopeta sotaa Syyriassa, vaikka kuinka lupaisimme auttaa jälleenrakennuksessa.

P.S. Aiemminkin kehumani Dan Carlinin podcast Common Sense pureutuu viimeisimmässä jaksossaan Eurooppaa koettelevaan muuttoliikkeeseen ja tuo siihen hiukan historiallista perspektiiviä. Aiemmin Carlin on käsitellyt myös Lähi-idän tilannetta. Kehotan kuuntelemaan.

P.P.S. Jotta ei jää epäselväksi: en tarkoita, että kehittyvien maiden nykyiset ongelmat olisivat yksinomaan länsimaiden aiheuttamia tai niiden vastuulla. Vaan historiallisesti katsoen rauhalliseen rinnakkaiseloon ja kestävään kehitykseen kannustaminen ei liene ollut kovin korkealla sen paremmin hallitusten kuin yritystenkään agendalla.

P.P.P.S. Tiedättekö muuten, minkä verran maahanmuuttajat lähettävät rahaa kehittyviin maihin? Maailmanpankin mukaan (pdf) vuonna 2014 noin 436 miljardia dollaria. Tätä voi verrata vaikkapa OECD:n tilastoon kehitysavusta, jota annettiin viime vuonna 135 miljardia dollaria.