Halvan pizzan perässä

Poliisi polkaisi alkuviikosta käyntiin harmaan talouden kampanjansa oikein vauhdilla. Halpojen pizzojen kimppuun käyminen sai aikaan kommenttivyöryn, josta on riittänyt puitavaa monta päivää.

Omissa piireissäni aihe kuitenkin kuivahti kokoon nopeasti, ja ajattelin, että se on taputeltu. Tämän päivän Helsingin Sanomissa nostettiin kuitenkin muiden lehtien osiossa esiin Hämeen sanomien pääkirjoitus, joka vaatii kommentointia.

Harmaan talouden kitkemiseksi voi jokainen tehdä jotakin omassa elämässään. Poliisi antaa siitä muistutuksen, mutta saakin osakseen pelkän ryöpytyksen.

Aiheen käsittelyn voi aloittaa siitä ensikosketuksesta, jonka itse sain kampanjaan. Talousrikostutkijat twiittasivat seuraavanlaisesti:

Talousrikostutkijat siis suoraan väittävät jatkuvasti halvalla pizzaa myyvien yritysten rikkovan lakia. Pizzan virallinen minimihinta on kuusi euroa, kaikki sen alle on vähintäänkin epäilyttävää.

Facebook-päivitys aiheesta on parempi, sillä se sisältää enemmän tietoa ja on sävyltään miedompi. Edelleen pizza on kuitenkin siivutettu keskiarvojen mukaan, ja edelleen puhutaan pelkästä pizzasta.

Poliisin kampanjaa vetää omilla kasvoillaan kaksi talousrikostutkijaa, Anne ja Jutta. Heidän niskaansa on kaatunut kansalaisten some-raivo. Pääasiallinen viesti on sellainen, että poliisin talousrikostutkijat ovat valmiita viemään halvan pitsan köyhän suusta.

Facebook- ja Twitter-kommentointia seuratessa viesti tuntuu pikemminkin olevan ihmettelevä: onko kuuden euron pizza tosiaan se, mihin poliisin kannattaisi kiinnittää ensimmäisenä huomiota? Korvataanko pizzayrittäjiä narauttamalla ne 90 harmaan talouden rikostutkijaa, joista luovutaan rahoituksen leikkaamisen takia? Siis ne, jotka tuovat valtiolle enemmän rahaa kuin kustantavat?

Samoin näin ihmeteltävän, onko harmaan talouden vastainen toiminta uskottavaa, jos hallituksessa istuu veroparatiisiyhtiön hallitukseen vielä keväällä kuulunut Anne Berner (kesk). Jos hallitus armahtaa rikkaat veronkiertäjät. Jos hallitus ajaa käyttöön hallintarekisteriä, jota kaikki talousrikollisuutta torjuvat tahot vastustavat.

Ehkä eniten näin kuitenkin kritiikkiä kohdistuvan siihen, että epäilykselle on määritelty kiinteä euroraja, joka koskee nimenomaan pizzaa. Johan Alén kirjoitti kampanjan kuopista omassa blogissaan.

Pitäisi olla päivänselvää, että pelkästään pizzan hintaa tihrustamalla ei mitenkään voi päätellä yrityksen elinkelpoisuutta. Siitä ei voi päätellä halpapizzan osuutta yrityksen myynnistä, ei palkkatyövoiman määrää, ei kiinteitä kuluja eikä muiden tuotteiden katteita. Sisäänheittotuotteet tunnetaan joka alalla.

Kokonaan oma kysymyksensä on, mistä talousrikostutkijoiden lukemat ovat tulleet: lähde on MaRa, yksi kampanjan yhteistyökumppaneista. Matkailu- ja ravintola-alan työnantajien edunvalvojalla epäilemättä on tietoa jäsentensä hinnanmuodostuksesta. Uuden Suomen tietojen mukaan halpapizzeriat eivät yleensä yhdistykseen kuulu.

Tahatonta rasismia

Alén nostaa kirjoituksessaan esiin myös rasismin peikon: halpoja pizzoja ja kebabeja myyviä ravintoloita pitävät usein maahanmuuttajat. Niihin kohdistuvan ilmiantokampanjan käynnistäminen samaan aikaan, kun suomalaisten sisäsyntyinen rasismi on päässyt leimahtamaan, on vähintäänkin epäonnekasta.

Aiheeseen tarttui muun muassa Marko Forss Facebook-päivityksessään. Forssin rinnastus perinteisempiin valituksiin puskasta kyttäämisestä on osin aiheellinen, rasismin liittäminen samaan yhteyteen vaikuttaa vähättelyltä.

Nettipoliisi Jarno Saarinen puolestaan kirjoitti Uuden Suomen puheenvuoroonsa jokseenkin epämääräisen vuodatuksen, jossa valitellaan aikuisten huonoa käytöstä. Kampanjan aloitukseen viitataan “puhtaana faktatietona”, mikä lienee vähintäänkin kyseenalaista. Samalla hän mainitsee rasismin olevan “väite, joka on jotain absurdiuden ja komiikan välimaastosta”.

Absurdia ja koomista on lähinnä se, että rasismin ja halpoihin pizzoihin kohdistuvan ilmiantokampanjan ongelmallista kytköstä ei nähdä tai suostuta näkemään.

Siis samaan aikaan, kun internet velloo jos jonkinlaista huhua maahanmuuttajista, turvapaikanhakijoista ja heidän tekemistään rikoksista, poliisin kampanja vihjaa, että halvan pizzan myyjät ovat luultavasti laittomilla teillä. Kampanjan kohdistuminen maahanmuuttajiin ei varmastikaan ole ollut poliisin tarkoituksena, mutta se voi silti olla lopputulos.

Tino Singh kirjoittaa aiheesta pitkästi Facebookissa ja avaa sitä mentaliteettia, jolla hänen intialaislähtöisessä perheessään on pidetty ravintolaa. Singhin ydinsanoma on, että monessa maahanmuuttajaperheessä ravintola on koko suvun projekti, jonka menestyksen eteen kannetaan kortta kekoon vähän heikommallakin korvauksella. Ero kantasuomalaiseen perheyritykseen ei välttämättä ole suuren suuri, mutta ulkoista palkkatyövoimaa käyttävien näkökulmasta perheen osallistuminen voi näyttäytyä epäreiluna kilpailuetuna.

Tässä kohtaa on paikallaan myös todeta, että Singhin kuvaus pitkää päivää painavasta ravintoloitsijasuvusta ei suinkaan ole ongelmaton. Koettu velvollisuus avustaa sukua ei käsittääkseni vapauta ravintolan omistajaa palkanmaksusta, ei löysää hygieniavelvoitteita eikä poista yrityksen verovelvollisuutta. Kulttuuriero tai maahanmuuttajuus ei siis tarkoita, etteikö ravintola voisi oikeasti jättää velvoitteita täyttämättä.

Yhteenveto

Hämeen sanomat päätyy lopputulemaan:

Moraalia ei näytä olevan, jos omasta kuvitellusta edusta joudutaan vähänkään tinkimään.

Summataan hiukan.

  • Poliisi aloittaa kampanjan, jonka kärkenä on alle kuuden euron pizzojen epäilyttävyys.
  • Epäilyttävyyden raja perustuu ravintola-alan työnantajayhdistyksen laskelmiin.
  • Epäilyksen kohteena olevat yritykset pääsääntöisesti eivät yhdistykseen kuulu.
  • Isohko osa näistä pizzerioista on – ainakin mielikuvissa – maahanmuuttajien pitämiä.
  • Kampanja käynnistetään aikana, jolloin maassa järjestetään maahanmuuton vastaisia mielenosoituksia.
  • Samaan aikaan hallitus on omilla toimillaan tekemässä veronkierrosta entistä helpompaa.

Kaikki kampanjan kritiikki ei tietenkään pidä vettä – ei niitä pieniä rikoksia oikeasti pidä jättää huomiotta niin kauan kuin on isompia. Osa kommenteista on asiattomia, ja esimerkiksi kampanjan Facebook-sivu on täynnään vastenmielisen seksististä kommentointia. Voi hyvin olla, että oma someni vain on käyttäytynyt poikkeuksellisen sivistyneesti.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, miltä asia näyttää. Ei varsinaisesti tarvitse olla piruna Raamatun ääressä nähdäkseen, että asetelmassa on useampikin ongelmakohta. Ne saattavat olla tahattomia, mutta on erikoista, että niihin kohdistuva kritiikki sivuutetaan täysin, ja somekohina pelkistetään veronkierron ja omien etujen puolustamiseksi. Ylen uutisessa poliisihallituksesta todetaan, että kampanjassa mitään ei muuteta. Ehkä hyvä niin, mutta opittiinko mitään?

Poliisin kannalta ikävää tietysti on, että se ei voi vaikuttaa sen kummemmin hallituksen leikkauksiin tai lakialoitteisiin kuin turvapaikanhakijoiden tulemiseenkaan. Ehkä se olisi kuitenkin voinut vaikuttaa ulostulonsa ajankohtaan ja sävyyn. Kampanjan Facebook-sivuilla on useita aiheellisia aloituksia talousrikollisuuden eri aspekteista. On sääli, että ne uhkaavat jäädä pizzanmetsästyksen jalkoihin.

P.S. Pidän jotenkin erikoisena sitä, että kampanjan Twitter-tili on nimeltään @AnneJutta. Se tuo toki kivasti tuttuutta, mutta samalla se myös jatkaa lööpeistä tuttua trendiä puhua naisista etunimillä (ja miehistä sukunimillä). Se ei myöskään anna tilistä kovin virallista kuvaa.

P.P.S. Yle kävi Joensuussa kääntymässä ja haastatteli pizzayrittäjiä. Awrango Jebin kannattavuusanalyysin jälkeen juttu päättyy ikävän vihjaileviin – ja nimettömiin – “kotimaisiin” kommentteihin palkoista ja raaka-aineista.

comments powered by Disqus