Sami Sundell
Sami Sundell
3 min read

Tags

Yleisradion Kuningaskuluttaja on julkaissut maaliskuusta lähtien Valheenpaljastajaa, toimittaja ja tietokirjailija Johanna Vehkoon journalismia ja uutisoinnin luotettavuutta käsittelevä artikkelisarjaa.

Sarjan viimeisin osa käsittelee oikaisun ongelmaa. Otsikko “Virheet leviävät, korjaukset eivät” kuvaa hyvin ongelmaa. Journalistin ohjeiden mukaan virheen korjauksen pitäisi tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saanut yleisö.

Erityisesti verkkojournalismin aikana uutisen leviämistä sosiaalisessa mediassa on kuitenkin mahdoton hallita ja ennakoida. Klikkiotsikoilla ja kohu-uutisilla saattaa olla järjetön määrä lukijoita, niistä havaittujen virheiden oikaisuilla vähän vaille kourallinen. Olen itsekin käsitellyt aihetta kerran tai pari: nyt jo muinaisen kodittomuusankan jälkimainingeissa kirjoitin juuri tästä oikaisun hankaluudesta.

Kuningaskuluttajan jutussa oikaisukäytännöistä gradun tehnyt Eero Mäntymaa kertoo, kuinka käytännöt vaihtelevat:

Mäntymaalle selvisi, että verkkotoimituksilla on toki oikaisukäytännöt, mutta niiden kirjaaminen on vaihtelevaa. Osalla toimituksista ei ole lainkaan kirjallista ohjeistusta oikaisuista. Yleisömääriltään merkittävimmistä tiedotusvälineistä ainoastaan Yleisradio ja Hufvudstadsbladet olivat julkaisseet linjansa avoimesti verkossa.

Yleisradiolla tosiaan on virheiden korjaamisesta oma osionsa eettisissä ohjeissaan, mistä se ansaitsee ilman muuta kiitokset.

Asiat niin kuin ne näyttää

Yleisradionkaan toiminta ei kuitenkaan ole viimeisen päälle sliipattua: tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että uutiselle on merkitty sekä julkaisu- että siitä poikkeava päivitysaikaleima ilman sen suurempaa mainintaa siitä, mitä on muutettu. Kun huomautin aiheesta Twitterissä ottaen esimerkiksi tämän päivän kotimaan pääuutisen Särkänniemen delfinaarion lakkauttamisesta sain vastauksen:

Lukijan kannalta on kuitenkin yhdentekevää, luokitteleeko toimittaja uutisen muuttamisen korjaukseksi, täydennykseksi vai uudelleen kirjoitukseksi. Voi hyvinkin olla, että lukijan ja toimittajan näkemys korjauksen ja päivityksen erosta poikkeavat toisistaan olennaisesti.

Missään nimessä en tahdo vihjailla, että Kirsi Matson-Mäkelä olisi tehnyt virheen sen paremmin alkuperäistä juttua kirjoittaessaan kuin sitä päivittäessäänkään. Tarkoitan, että ohjeet pelkästään virheiden korjaamisiin ei riitä: kaikkia artikkelin muutoksia pitäisi käsitellä samalla tavalla.

Puhumattomien lasten tapaus

Vaikka muutokset olisivat sinällään viattomia, muutosten hallinnalla on merkitystä luotettavuuden mielikuvan kannalta. Otetaan esille toinen uutinen.

Alkukuusta Yleisradio uutisoi, kuinka some synnyttää puhumattomia lapsia. Uutisointi vaikuttaa naurettavalta: yksittäisen torniolaisen puheterapeutin näppituntuman perusteella puhutaan ilmiöstä, ja sen syylliseksi kehitetään samaisen terapeutin esittämänä sosiaalinen media.

Paitsi, että sen yksittäisen puheterapeutin rinnalla jutussa mainitaan myös “puheterapeutit ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä.”

Ihmettelin juttua heti tuoreeltaan, enkä muista lukeneeni mainintaa muiden kaupunkien puheterapeuteista. Ovatko omat muistikuvani ensilukemasta vääriä vai onko juttua muokattu? Tiedän, että on, sillä 6.10. julkaistua uutista on päivitetty 7.10. iltapäivällä – ei vain ole mitään keinoa selvittää, mikä on muuttunut. Niinpä lähtökohtaisesti oletan, että uutista on paikkailtu jälkikäteen.

Versionhallinnalla voittoon

Hämmentävää tilanteessa on, että ongelma on ratkaistu jo vuosikymmeniä sitten. Ohjelmistotekniikassa on käytetty versionhallintajärjestelmiä jo ainakin 40 vuotta. Wikipediassa kuka tahansa saa näkyviin sivun kaikki muokkaukset. Microsoft Wordin jäljitä muutokset -toiminto on paljastanut tahattomasti tietoja jo yli kymmenen vuotta. Jos julkaisisin blogiani GitHubissa, kaikki tekemäni muutokset löytyisivät julkisesta versiohistoriasta.

Uutisartikkeli ei tietenkään ole wiki. Journalismin yhteydessä on kuitenkin viime vuosina puhuttu läpinäkyvyydestä, ja versiohistorian tuominen lukijoiden nähtäville olisi yksi tapa lisätä journalistisen jälkihoidon läpinäkyvyyttä teknisin keinoin.

Versionhallinta ei tuo oikaisuja yhtään useamman ihmisen luettavaksi, mutta sillä saataisiin jälkikäteen tehdyt muutokset näkyviksi. Ehkä se kannustaisi myös julkaisemaan valmiimpia juttuja.

P.S. Ei tuo lapsijuttu muiden kaupunkien terapeuteista mainitsemalla paljon paremmaksi muutu. Edelleen puhutaan yksittäisistä mielipiteistä, ja selitykseksi tarjotaan intuitiivisesti houkuttelevaa vaihtoehtoa ilman sen suurempaa näyttöä.

P.P.S. Muistatteko, kuinka vuosi sitten taistelu Ebolaa vastaan oli hävitty? Kun geenimanipuloitu soija ei ollutkaan myrkkyä, kuinka näyttävästi uutiset oikaistiin?

P.P.P.S. Vuodet vierivät, mutta aiheet säilyvät samoina: kirjoitin uutisten päivityskäytännöistä myös syyskuussa 2008.