Tänään on suuri veropäivä, ja niin HS kuin Yle ja epäilemättä muutkin mediat julkaisevat ämpärikaupalla uutisia viime vuoden suurituloisimmista ihmisistä.
Helsingin Sanomissa käytäntöä puolustamaan valjastettiin päätoimittaja Antero Mukka, jonka verotusjournalismia käsittelevä kolumni on suorastaan kiusallisen ylevöittävä ja irrallaan todellisuudesta.
Hyvin ansaitsevien työllään tai yritystoiminnallaan hankkimat tulot mittaavat käsitystämme kohtuudesta, mutta samalla meille tarjoutuu tilaisuus todentaa se, kuinka omalla osaamisellaan voi kartuttaa varallisuuttaan. Menestyjien kautta työnteko näyttäytyy kannattavana panostuksena omaan ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin.
Hyvät veronmaksajat ansaitsevat näkyvyytensä… (HS 8.11.2023)
Tänä vuonna verohallinnon listojen ykköseksi nousi Miki Kuusi, Woltin perustaja. Hän tienasi 79,5 miljoonaa euroa myydessään tappiota tuottavan yrityksen toiselle, vielä suurempia tappioita tuottavalle yritykselle. Yrityksen toimintamalli perustuu siihen, että leikitään työntekijöiden olevan yrittäjiä ja pyritään maksamaan heille mahdollisimman vähän. Mahtaako Wolt-kuski kokea “työnteon näyttäytyvän kannattavana panostuksena” nähdessään Kuusen nimen tulolistan kärjessä?
Julkiset verotiedot tarjoavat rakennuspuita poliittiseen keskusteluun yhteiskunnan suunnasta sekä tulevan lainsäädännön kehittämisestä.
Hyvät veronmaksajat ansaitsevat näkyvyytensä… (HS 8.11.2023)
Voi pojat, minä totta tosiaan kaipaisin poliittista keskustelua yhteiskunnan suunnasta! Haluaisin tietää, mikä on suunta, kun Wolt keräsi 856 miljoonaa euroa sijoittajarahaa tulematta koskaan kannattavaksi. Perustajat kuitenkin palkittiin tästä urotyöstä, ja nyt valtakunnan ykkösmediat suitsuttavat heitä kilpaa siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiset maksavat veronsa – ja vaativat, että koko kansan pitäisi arvostaa näitä työn sankareita.
Haluaisin keskustelua siitä, miten Wolt nappaa kuljetuksista sen verran messevän siivun, että ravintolat jäävät annoksista jopa tappiolla. Ehkä meidän pitäisi puhua siitä, miten Wolt muuttaa yksipuolisesti sopimuksia ja laskee kuskien ansiotasoa. Haluaisin nähdä kriittisiä juttuja siitä, miten yrityksiä myydään ja ostetaan miljardeilla perustuen hähmäisiin odotusarvoihin niiden mahdollisesta tulevasta toiminnasta ja markkina-asemasta.
Kun Helsingin Sanomat maalaa verotietojen kertovan, kuinka “omalla osaamisellaan voi kartuttaa varallisuuttaan”, olisi hienoa nähdä lehdessä syväluotaava analyysi siitä, mitä Miki Kuusi osaa. En sano tätä väheksyäkseni hänen työntekoaan tai osaamistaan omalla alallaan, vaan ehkä nimenomaan sitä, että jonkun pitäisi selvittää, mikä se ala on. Aiemminhan Kuusi tunnettiin kasvutapahtuma Slushin perustajana ja toimitusjohtajana, joten vahva oletus on, että pöhinä on ainakin hallussa. Tämän jälkeen analyysia voitaisiin jatkaa pohtimalla, ovatko nämä kyvyt niitä, mitä yhteiskunnassa – ja journalismissa – pitää kannustaa kehittämään.
En kuitenkaan usko, että Helsingin Sanomat tarkoittaa tällaista keskustelua. Kaksi kuukautta sitten Helsingin Sanomat kertoi Eugenista, joka tienaa Woltilla jopa 90-tuntisilla työviikoilla 1 500 euroa kuukaudessa. Kun lehti nyt julkaisi uutisen Kuusen ja Juhani Mykkäsen miljoonatuloista, Eugenin tarina ei mahtunut aiheeseen liittyvien uutisten listaan.
Ketkä maksavat yhteiskunnan
Mukan kolumni kertoo yhteiskunnan olevan velkaa “avokätisille rahoittajilleen”. Yle meni hiukan pidemmälle: sen verokoneuutisessa kuvattiin julkistusta näin:
Yle julkaisee noin tuhannen suurituloisimman suomalaisen verotiedot. Lista kertoo siitä, kenen maksamilla veroilla yhteiskuntaa rakennetaan ja rahoitetaan.
Ylen verokone listaa 1 000 suurituloisinta suomalaista… (Yle 8.11.2023)
Voi jukoliste Yle, no kerropa nyt ihmeessä, kenen veroilla yhteiskuntaa rakennetaan ja rahoitetaan.
Tai älä, anna kun minä. Kipaisin vilkaisemaan Verohallinnon tilastotietokantaa; siellä viimeisimmät verotiedot ovat vuodelta 2021, mutta eiköhän vuosi ole ihan riittävän vertailukelpoinen, jotta olennainen pointti aukeaa.
Ylläolevassa graafissa on kuvattu vuonna 2021 kerätyt tulot tuloluokittain, sekä tieto siitä, kuinka monta veronmaksajaa kyseisessä luokassa on. Mielenkiinnon lisäämiseksi yhdistin Verohallinnon tuloluokkia sen verran, että osuudet ovat suurin piirtein samankokoisia. Data paljastaa, että miljoonatuloihin yltävät maksoivat kaksi vuotta sitten osapuilleen saman verran veroja kuin alle 20 000 euroa vuodessa tienaavat.
Miljoonatuloja oli 1 483 henkilöllä, joten yksilötasolla maksettujen verojen määrä on tietenkin aivan eri luokkaa kuin 1,25 miljoonan henkilön laarissa. Kokonaiskuva on kuitenkin selvä: yhteiskuntaa ei rakenneta ja rahoiteta tuhannen suurituloisimman varoilla vaan ihan meidän jokaisen, pienituloisimmankin.
Jos sitten tarkastellaan saman vuoden budjettia, paljastuu, kuinka poskettoman poskellaan Ylen intro oli.
Valtion budjetissa on tietenkin kyse ainoastaan valtion verotuksesta, siinä missä aiemmassa graafissa oli mukana myös esimerkiksi kunnallisvero, mutta talousarvio kertoo kuitenkin jotakin olennaista: samaan aikaan, kun mediassa nostetaan jalustalle suuria tuloja, tuloverot eivät itse asiassa ole edes valtion merkittävin tulonlähde. Suurin yksittäinen lähde on arvonlisävero, jota maksaa tasan jokainen kuluttaja.
Kyllä, isoilla tuloilla on enemmän varaa kuluttaa. Ei, tämä ei edelleenkään tarkoita, että yhteiskunnan rahoittaminen olisi tikunnokkaan nostettujen yksilöiden harteilla.
Helsingin Sanomilla on jonkin verran perinteitä tällaisista kolumneista, joissa puolustellaan, miksi jokin juttu on kirjoitettu. Tosiasia on, että verojutut ovat suhteellisen helppoa sivuntäytettä: verottaja antaa valmiiksi listan, joka on sitten helppo läjäyttää etusivulle ja lähteä hakemaan kärkisijojen haltijoilta kommentteja.
Vaan entäpä, jos tehtäisiin jotain muuta? Juha Haataja jakaa fediversumissa säännöllisin väliajoin nyt jo hiukan ikääntynyttä kuvaa keskimääräisestä veroasteesta eri tuloluokissa:
Data alkaa olla vanhaa ja isompi versio kuvasta on kadonnut bittiavaruuteen, mutta kuvion pitäisi herättää toimittajissakin kysymyksiä. Keitä ovat henkilöt, joiden tulot ovat 150 000 euroa ja veroprosentti lähentelee nollaa? Oliko tällaisia ihmisiä vuoden 2022 verotuksessa?
Se, mitä Käärijä tienaa, ei ole oikeastaan millään tasolla mielenkiintoista. Se, mitä tienaavat vaikkapa Panaman papereissa aikanaan nimetyt suomalaiset, saattaa ollakin. Samoin se, mitä tienaavat eri yhtiöiden johtajat ja hallitukset. Onko listoilta kadonnut yllättäviä nimiä?
Kirjoitukseni keskittyy hiukan tarpeettomastikin Woltiin, koska sen johtajat ovat tänä vuonna kärjessä. Varsinainen ongelma uutisoinnissa on tämä: sekä Yleisradio että Helsingin Sanomat kirjoittavat ylistäviä juttuja miljoonia tienanneista ihmisistä ja siitä, kuinka he maksavat veronsa. Media vahvistaa, tahallaan tai tahattomasti, väsyttävää puhetta nettoveronmaksajista ja antaa ymmärtää, että listan kärjessä olevat ovat ehkä hiukan meitä muita parempia kansalaisia. Heidän osuuttaan korostetaan ja annetaan ymmärtää, että juuri heidän ansiostaan suomalainen yhteiskunta on mitä on.
Ja siis, pitäähän se tavallaan paikkansa: ilman Woltia meillä ei olisi sälliä, joka tienaa 80 miljoonaa euroa yrityksellä, joka maksaa 90 tunnin työviikoista 1 500 euroa kuussa.
Poimitaan kuitenkin uutisoinnista myös positiivisia pilkahduksia. Woltin Mykkänen toteaa HS:n haastattelussa, että “ei yhden pitäisi näin paljon saada”. Relexin toimitusjohtaja Mikko Kärkkäinen kertoo olevansa “tippunut elämän arpajaisissa hyväosaiseksi” ja vaatii poliitikoilta, että julkisten palveluiden tulee olla laadukkaita.
Käytäisiinkö, Helsingin Sanomat, keskustelua siitä?
P.S. Yleltä lainaamani kuvaus yhteiskunnan rahoittajista on tarkkaan ottaen Ylen uutisia automaattisesti fediversumiin julkaisevan botin uutisesta, eikä kyseistä sanamuotoa enää löydy uutisesta; oletan kuitenkin, että botti ei keksinyt kuvausta päästään.