Joitakin päiviä sitten Mark Zuckerberg – tiedättehän, se jamppa, joka perusti yli­opisto­tyttöjen ulko­näön arvostelu­palvelun, jota käyttää nyt kolme miljardia keski-ikäistä – ilmoitti, että Meta muun muassa lopettaa palveluissaan faktan­tarkistuksen.

Jotta moderointi ei vaikuttaisi puolueelliselta, Yhdys­valloissa Meta siirtää sisältöä valvovan henkilö­kuntansa pois Kaliforniasta. Voi vain arvata, kuinka puolueetonta sisällön­valvontaa onkaan luvassa Teksasissa, jossa abortti on kielletty, ja jossa esi­merkiksi trans­hoitoja rajoitetaan rankasti. Epäilemättä korostaakseen puolueettomuutta entisestään Meta myös lopettaa tasa-arvo-ohjelmansa.

Zuckerberg haluaa ryhtyä sanan­vapauden airueksi ja yhteis­työssä Yhdysvaltain tulevan hallinnon kanssa levittää tätä ilo­sanomaa myös muualle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Meta haluaa Yhdys­valtojen hallinnon painostavan EU:ta ja muita valtioita luopumaan GDPR:n ja DSA:n kaltaisista, some­jättien toimintaa ikävästi rajoittavista direktiiveistä.

Julkisuudessa on puhuttu paljon Metan faktan­tarkistajista, ja samalla monissa uutisissa on mainittu, että muutos koskee nimen­omaan Yhdys­valtoja – esimerkiksi EU-alueella faktan­tarkistajat jatkavat toimintaansa.

Samaan aikaan Zuckerbergin ilmoittamat muutokset yhteisö­normeissa on jo kirjattu suomalaiseenkin Facebookiin. Ja jotta ei jäisi epä­selväksi, mitä sanan­vapaudella tässä yhteydessä tarkoitetaan, tässäpä lainaus:

Älä julkaise seuraavan­laista sisältöä

[…]

Taso 2


Sisältö, jonka kohteena on henkilö tai ryhmä ihmisiä heidän suojatun ominaisuutensa tai suojattujen ominaisuuksiensa perusteella (kirjallisessa tai visuaalisessa muodossa), käyttäen seuraavia:
[…]

  • Loukkaukset, mukaan lukien ne, jotka koskevat
    • luonnetta, mukaan lukien mutta ei niihin rajoittuen pelkuruutta, epä­rehellisyyttä, perus­rikollisuutta ja seksuaalista siveettömyyttä tai muuta seksuaalista moraalittomuutta koskevat väitteet
    • henkiset ominaisuudet, mukaan lukien mutta niihin ei rajoittuen väitteet tyhmyydestä, älyllisestä kapasiteetista ja mieli­sairaudesta ja perusteettomat vertailut suojeltuja ominaisuuksia omaavien ryhmien välillä luontaisen älyllisen kapasiteetin perusteella Sallimme väitteet mieli­sairaudesta tai epä­normaaliudesta silloin, kun ne perustuvat suku­puoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen, kun se liittyy poliittiseen ja uskonnolliseen keskusteluun trans­sukupuolisuudesta ja homo­seksuaalisuudesta, ja tavallisen ei-vakavien sanojen, kuten ”outo”, käyttämisen.
    • muita alueita, mukaan lukien mutta ei niihin rajoittuen väitteet arvottomuudesta, hyödyttömyydestä, rumuudesta ja likaisuudesta

Facebookin yhteisönormit vihapuheelle (korostus minun) (10.1.2025)

Zuckerberg kertoo haluavansa muuttaa yhteisö­normeja siten, että asiat, jotka ovat “yleistä poliittista keskustelua” ovat sallittuja myös Facebookissa. Ja kappas pentelettä, nyt pääsi käymään niin, että muiden ihmisten loukkaaminen ei ole sallittua mutta trans­ihmisiä saa kyllä kutsua mielen­vikaisiksi.

Normeissa tehtiin samalla muitakin muutoksia: aiemmin puhuttiin viha­puheesta, nyt “vihamielisestä käyttäytymisestä”. Viittaus vihapuheen yhteyksistä fyysisen maailman väki­vallan­tekoihin on poistettu. Samalla toisaalta sallittiin sisältö, joka “vaatii suku­puoleen [tai seksuaaliseen suuntautumiseen] perustuvia rajoituksia sotilas-, lain­valvonta- ja opetus­työ­paikkoihin.” Myös esi­merkiksi vessa­kieltojen vaatiminen trans­ihmisille on nyt Facebookissa sallittua keskustelua.

Vaikuttaako muuten, että poimintani ovat jotenkin vinoutuneita? Vinoutuneita ovat muutoksetkin: naisten ja kaikkien vähemmistöjen suojaa heikennetään, mutta erityisesti trans­ihmiset näyttävät olevan Zuckerbergin tuli­linjalla.

Teknologia-alalla ei mene vahvasti

Jos jolla­kulla oli joskus ajatus, että tekno­nikkarit ovat vapaa­mielisiä janttereita, jotka antavat kaikkien kukkien kukkia, muutaman viime vuoden aikana on käynyt selväksi, että näin ei ole, ja miljardien dollarien omaisuudella nämä jampat jakelevat myrkkyään kaksin käsin joka ilman­suuntaan.

Elon Musk osti Twitterin kaksi vuotta sitten ja häärää nyt presidentiksi nousevan Trumpin joukoissa. Entisessä Twitterissä hän jakaa tavan takaa ääri­oikeistolaisia sala­liitto­teorioita, ja koska hän on palvelun pää­jehu, nuo viestit tuppaavat saamaan näkyvyyttä enemmän kuin ne ehkä orgaanisesti ansaitsisivat. Koska Yhdys­valtain politiikkaan sekaantuminen ei luonnollisestikaan riitä, Musk hämmentää nyt myös Isossa-Britanniassa ja on Financial Timesin tietojen mukaan selvitellyt, miten Keir Starmerin saisi kammettua pää­ministerin paikalta.

Marc Andreessen, Netscapen perustaja, sittemmin pää­oma­sijoittaja ja miljardööri, ilmoitti viime kesänä tukevansa Trumpia, sillä Trumpin oletetaan olevan teknologia­yhtiöille demokraatti­hallintoa myönteisempi.

Substack-palvelua kritisoitiin pari vuotta sitten siitä, että sillä on natsi­ongelma – uutis­kirje­palvelua käytetään ihan rehellisen fasismin levittämiseen, ja sitä ei juurikaan kiinnosta moderoida julkaisujaan. Tätä nykyä sivuston suosituin historia­uutis­kirje on fasistin kirjoittama, ja se on ilmeisesti kaikille ihan ok.

Moraalisilla kysymyksillä voi heittää vesi­lintua, oleellista on tehdä rahaa.

Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä?

Kun Mark Zuckerbergilta kysyttiin, mitä hittoa hän oikein puuhaa, hän vastasi, että muuttaa tietenkin palvelujaan entistä paremmiksi.

Kuva­kaappaus Mark Zuckerbergin Threads-viestistä, jossa hän kertoo faktan­tarkistuksen poistumisen parantavan palvelujen laatua.

Mark Zuckerberg Threadsissa (8.1.2025)

Siinä sivussa hän totesi joidenkin käyttäjien epäilemättä hyve­signaloivan lopettamalla palvelujen käytön.

Tosi­asiahan kuitenkin on, että yksittäisellä käyttäjällä ei ole valtaa. Metan asiakkaita ovat mainostajat, eivät käyttäjät – ja siksi se haluaa palveluihinsa mahdollisimman paljon silmä­pareja.

Meta oli jo osallinen yhdessä kansanmurhassa, ja se tapahtui siihen aikaan, kun firma vielä teeskenteli olevansa kiinnostunut käyttäjiensä hyvinvoinnista. Nyt yhtiön päänilkki antaa avoimesti kiusaajille vapaat kädet ja julistaa sen olevan palveujen parhaaksi.

Hyveestä en tiedä, mutta ainut signaali, mitä näissä palveluissa voi johto­portaalle lähettää, on äänestää jaloillaan.

Niinpä viimeistään nyt on aika laittaa Facebook kiinni.

P.S. Minut tavoittaa edelleen fediversumista, olen Mastodontti.fi -palvelimella.
Bluesky-käyttäjät tavoittavat minut ainakin toistaiseksi sillatun tilin kautta. Jos haluatte seurata minua, seuratkaa ihmeessä myös silta­bottia, jolloin myös teidän viestinne näkyvät fediversumissa. Lisä­tietoja tästä kytkennästä löytyy sillan kehittäjän ohje­sivustolta.
Ja hei, mitä jos laitettaisiin samalla Whatsappikin kiinni? Signal toimii.

P.P.S. Viime vuonna Suomessakin levisi into sulkea Tiktok. Samaan aikaan meillä on Twitter/X, jonka omistaja yrittää kaataa toisen valtion demokraattisesti valitun hallituksen, ja toinen jättisome, jossa erikseen sallitaan tiettyjen vähemmistöjen häiriköinti. Katsovatkohan poliitikot ja media varmasti oikeaan suuntaan?