Iltalehti uutisoi kuluneella viikolla, kuinka vitsalla lastaan lyönyt äiti sai tuomion pahoinpitelystä ja 620 euroa sakkoa. Samassa yhteydessä Iltalehti julkaisi myös kyselyn, jossa kysytään, saako lapselle antaa vitsaa.
Lähdetäänpä heti kärkeen siitä, että koko kysely on vastenmielinen. Ei kyse ole mielipideasiasta: lapseen kohdistuva väkivalta on yksiselitteisesti lailla kielletty, ja sen pitäisi olla sitä myös moraalisesti. Iltalehden kysely synnyttää mielikuvan, niin kuin asiasta olisi jotain keskusteltavaa.
Iltalehti tuntuu pitävän aihetta tärkeänä – juttua etsiessäni löysin Iltalehden keskustelufoorumilta lehden avaamia keskusteluita muun muassa otsikoilla:
- “Hyväksytkö lasten fyysisen kurittamisen?” (7.4.2012)
- “Sallitko luunapin käytön lapsen kasvattamisessa?” (13.11.2012)
- “Hyväksytkö lapsen ruumiillisen kurituksen?” (3.2.2013)
- “Missä menee lapsen kurituksen raja?” (29.4.2015)
Omaa kieltään tästä suoraan sanoen vastenmielisestä “uutisoinnista” kertoo, että Iltalehti puhuu edelleen kurittamisesta, vaikka muun muassa Lastensuojelun keskusliitto, Poliisiammattikorkeakoulu ja Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos suosittelevat termiä kuritusväkivalta korostaakseen sitä, että kyse on ihan oikeasti väkivallasta.
Tämä ei tietenkään estä Iltalehteä poimimasta rusinoita pullasta myös toisella suunnalla. Lehti uutisoi myös, kuinka “ruumiillinen kuritus lisää lapsen aggressiivisuutta” (lähde), “lapsena lyödyillä on suurempi todennäköisyys mielisairauteen” (lähde), “lyöminen laskee lapsen älykkyyttä” (lähde) ja kuinka “vanhemman hellyys ei poista fyysisen kurituksen tuhoja” (lähde). Kyse on haaskalehdestä, jota kenenkään ei pitäisi lukea.
84 % kyselyyn vastanneista kannattaa lapsen pahoinpitelyä. Vaikka vastaajajoukko olisi vinoutunut kuinka luiskaotsaiseksi ja rystysiltään rupiseksi, tulos vetää hiljaiseksi. Se sai muun muassa Arman Alizadin hämmästelemään; tweetin ja Facebook-kuvan kommentit paljastavat, että ihmiset kehtaavat olla tätä mieltä myös omalla nimellään. Vitsalla läimimistä kannatti muun muassa Jounin kauppa, terkkuja vaan sinne pohjoiseen ja 1950-luvulle.
Aika monessa kommentissa tulee esiin henkilökohtainen kokemus: vanhemmat antoivat tarpeen vaatiessa luunappia, tukistivat ja välillä vilauttivat vähän remmiä pakaroille, ja Ihan Hyvä tuli. Varmaan monesta tuli, mutta kyse on enemmän jostain Tukholman syndrooman sukuisesta kognitiivisesta dissonanssista kuin mistään muusta: kun omat, rakastavat vanhemmat ovat väkivaltaa tehneet, syyn täytyy olla lapsessa itsessään ja vaikutusten positiivisia – eiväthän he sitä muuten tekisi.
Vaan kun ei. Aiheesta tehdyt tutkimukset – ja niitä riittää – ovat käytännössä yhtä mieltä siitä, että fyysisestä kurittamisesta ei seuraa mitään hyvää. Kuritusväkivallan uhri käyttää muita todennäköisemmin väkivaltaa myös lapsiinsa, ja kuritusväkivallan käyttäjällä on 11-kertainen todennäköisyys käyttää lapsiinsa myös vakavampaa väkivaltaa (lähde). Vitsan, luunappien, tukistamisen jne. kuvaileminen ojentamiseksi tai kurittamiseksi lienee vain pyrkimys yhtenäistää omaa maailmankuvaa – harvan nykyihmisen ajatusmaailmaan kun sopii suoranainen lapseen kohdistuva väkivalta.
Ei tässä ole mitään kiisteltävää, ei tarvetta nettikyselyihin. Fyysisen väkivallan – tai jos niin halutaan, kuritusväkivallan – puolustajat ovat yksiselitteisesti väärässä.
Kuka lasta lyö?
Samalla, kun osa suomalaisista puolustaa verissä päin oikeutta lyödä lastaan, toisaalla mietitään, kuka lasta lyö. Muun muassa Hupparihörhö kirjoitti pysyvänsä mielellään siinä kuplassa, jossa lapsia ei lyödä. Hienoa.
Omaan silmääni osui eräässä keskusteluketjussa seuraavanlainen kommentti:
Mikä ajaa aikuisen siihen tilanteeseen, että lasta pitää lyödä/tukistaa/luunapittaa? Mielestäni silloin mennään sieltä missä aitaa ei ole, kasvatuksellisessa mielessä. Jos ei riitä kärsivällisyyttä hoitaa asiaa lapsen kanssa keskustellen ja tilanteen selvittämiseen ilman väkivaltaa, ei kannata lisääntyä ollenkaan.
Ilmeisesti kirjoittajalla on huono mielikuvitus, ei kokemusta lapsista, tai sitten hän vain on paljon minua parempi ihminen – ja koska kyseessä on perheellinen mies, kyse lienee joko ensimmäisestä tai viimeisestä.
Yhtäkkiä ajatellen väkivaltaan saattaa ajaa vaikkapa jatkuva väsymys, stressi, masennus, yksinäisyys, turhautuminen, kyvyttömyys kommunikointiin, yleinen äkkipikaisuus, lapsen ylivilkkaus… Kun negatiivisia ärsykkeitä tulee riittävästi, lopulta kuppi voi läikähtää nurin maltillisimmaltakin vanhemmalta. (Tietoisesti jätän huomiotta ne – juuri oppimaani kaunista lainasanaa käyttäen – ihmisperseet, jotka pitävät lyömistä oivana kasvatusmetodina).
Ei tietenkään pitäisi. Kyse on primitiivireaktiosta, jolla ei ole mitään kasvatuksellista funktiota. Vaan edelleen, jos jollakulla vanhemmalla ei ole tullut koskaan vastaan tilannetta, jossa väkivalta on läikähtänyt mielessä, kehotan ottamaan yhteyttä Vatikaaniin, jotta tietävät varata sädekehän.
Blogini lukijat saattavat tietää, että olen alle kaksivuotiaan pojan ylpeä isä. Poika on loistava paketti, kiistatta parasta elämässäni. Hän on vauhdikas, puhelias, lähes poikkeuksetta iloinen. Viihtyy minun seurassani, ja minä hänen, ja sama koskee epäilemättä vaimoani.
Toisaalta en ennen pojan syntymää voinut kuvitella, että lapsen iloisuus voi saada raivon partaalle. Vaan kun se iloinen puheliaisuus ja vilkkaus ajoittuu aamuneljään parin samanlaisen yön ja muutenkin huonosti nukutun viikon jälkeen, on vaikea suhtautua asiaan positiivisesti ja rakentavasti. Itkevää, väsynyttä ja kärttyisää lasta voi yrittää lohduttaa, iloista ja virkeää pitää vain sietää.
En ole koskaan lyönyt tai tukistanut poikaani, ja toivon, etten koskaan sellaista teekään. Ääntä olen korottanut, liikaa, ja sitäkin kadun, mutta fyysisen väkivallan kohdalla tuntisin epäonnistuneeni pahemman kerran ja pettäneeni niin omat arvoni kuin ennen kaikkea poikani. Ansaitsisin sakon ja enemmänkin.
En ole koskaan lyönyt tai tukistanut poikaani, olen kenties siis hyvien puolella, mutta voin kyllä kuvitella tilanteen, jossa se olisi mahdollista. Siksi en ole ihan niin innokas poistamaan ihmisiltä lisääntymislupia.
P.S. Ei Iltalehti tietenkään julkaissut linkkejä tai edes kovin tarkkoja vihjeitä siitä, mihin tutkimuksiin heidän uutisissaan viitattiin. Kaivoin lähdelinkit aiheen ja päivämäärän perusteella.
P.P.S. Väestöliitto on julkaissut kirjat Äidin kielletyt tunteet ja Isyyden kielletyt tunteet, joissa käsitellään muiden muassa myös aggressiota ja sitä herättäviä tunteita.