Internetissä pyörii parhaillaan joukko uutisartikkeleita, joissa kerrotaan keinotekoisten makeutusaineiden ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien mukaan “Tutkimus väittää: Keinotekoiset makeutusaineet voivat lisätä diabetesriskiä.” Samoilla linjoilla on myös muun muassa The Guardian (Artificial sweeteners may promote diabetes, claim scientists), kun taas IFLScience (Artificial Sweeteners Associated With Glucose Intolerance) on otsikoinnissaan huomattavasti tarkempi.
Eikä siinä mitään, tutkijat tosiaan esittävät keinotekoisten makeutusaineiden aiheuttavan diabetesta:
[…] Together with other major shifts that occurred in human nutrition, this increase in NAS [Non-caloric Artificial Sweeteners] consumption coincides with the dramatic increase in the obesity and diabetes epidemics. Our findings suggest that NAS may have directly contributed to enhancing the exact epidemic that they themselves were intended to fight. […]
Artificial sweeteners induce glucose intolerance by altering the gut microbiota, Suez et al., Nature
Itse tutkimuksen mukaan sakariini näyttäisi muokkaavan suoliston bakteerikantaa siten, että glukoosin sietokyky heikkenee. Sakariinin nauttiminen saa siis verensokerin nousemaan entistä korkeammalle ja pysymään ylhäällä pitkään; ääritapauksessa tämä saattaa johtaa jopa diabetekseen.
Ekstrapoloimalla hyvä tulee
Mutta hetkinen… Sekä uutisissa että itse artikkelin otsikossa puhutaan keinotekoisista makeutusaineista, ja meikäläinen vaan horisee joutavia sakariinista. Luetaankohan tässä nyt edes samaa paperia?
No kyllä, tekijät vain ovat tehneet tuloksistaan hiukan odotettua laajempia johtopäätöksiä. Artikkelin ensimmäisessä osassa nimittäin joukolle hiiriä annettiin kolmea eri makeutusainetta: sakariinia, sukraloosia ja aspartaamia. Näistä sakariini aiheutti kovimman vasteen, joten tutkijat päättivät napata sen jatkotutkimuksiin “prototyyppisenä keinotekoisena makeutusaineena”.
Itse tutkimus on sinällään ihan mielenkiintoinen: hiirille siis syötettiin sakariinia ja todettiin sen vaikuttavan verensokeriin. Tämän jälkeen hiirien ruuansulatuskanavan mikrobikanta murjottiin antibiooteilla matalaksi ja niille syötettiin uudemman kerran sakariinia, jolloin makeutusaineen verensokeria nostava vaikutus näytti katoavan. Hypoteesille haettiin vielä lisävahvistusta siirtämällä makeutusainetta syöneiltä hiiriltä (ja itse asiassa myös ihmisiltä) ulostetta puhtaiden hiirten suolistoon. Glukoosiherkkyys seurasi mukana. Kaiken kaikkiaan näyttää siis vahvasti siltä, että glukoosin käsittely on yhteydessä suoliston bakteeritoimintaan.
Ihmisistä puhuttaessa tutkimus siirtyykin sitten heikolle jäälle. Tutkijat kävivät läpi aiemman ravintotutkimuksensa (Personal Nutrition Project) tiedot makeutusainelasit silmillä, ja tuloksia löytyi: keinotekoisten makeutusaineiden käytöllä oli yhteys useisiin indikaattoreihin, kuten esimerkiksi painoon, keskivartalolihavuuteen, glukoosiyliherkkyyteen ja tiettyihin piirteisiin suolistofloorassa. Syy-seuraussuhdetta ja varsinkaan sen suuntaa tutkimus ei kuitenkaan kykene osoittamaan.
Lopuksi tutkimuksessa tehtiin sakariinikokeita myös ihmisillä. Tarkemmin sanoen koeryhmässä oli seitsemän henkilöä, joille annettiin viikon ajan suurin sallittu annos sakariinia. Näistä kolme ei reagoinut kokeeseen mitenkään, neljällä mitattiin kohonnut verensokeri ja muutoksia suoliston bakteeristossa. Kiinnostavaa, ehkä, mutta ei tällä vielä myyntikieltoja pystytetä.
Käsissä on siis aika näppärä tutkimus sakariinin vaikutuksesta hiirten sokerisietoon suolistobakteerien kautta. Tämä on kuitenkin paisutettu koskemaan myös ihmisiä sekä kaikkia keinotekoisia makeutusaineita. Ilkeämielinen voisi ajatella, että valitsemalla päätutkimuskohteeksi todennäköisimmän ongelmavalmisteen ja otsikoimalla hiukan yli saatiin tutkimus, joka kiinnostaa myös suurta yleisöä.
Itsehän en ole minkään sortin kemisti, en ravintotieteilijä enkä makeutusaineasiantuntija, mutta tutkimuksen luettuani minulle heräsi muutamia kysymyksiä.
- Onko kolmella mainitulla makeutusaineella (sakariini, sukraloosi, aspartaami) mitään muuta yhteyttä kuin niiden tuottama makea aistimus?
- Onko muilla makeutusaineilla kuin sakariinilla vaikutusta glukoosinsietoon?
- Miksi puhutaan juuri keinotekoisista makeutusaineista? Eikö esimerkiksi stevia vaikuta vastaavalla tavalla?
- Vaikuttavatko makeutusaineet verensokeriin myös ihmisillä?
Osaan kysymyksistä löytynee suoraan vastaus, osa lienee herännyt myös tutkijoille ja saamme aiheesta lisätutkimuksta. Vaan miksi näitä kysymyksiä ei herää toimittajissa?
P.S. Tutkimuksessa muuten käytetään paitsi puhdasta sakariinia, myös “kaupallisia makeutusainevalmisteita”. Tarkemmin sanoen osa sakariinikokeista tehtiin valmisteella, jossa on viisi prosenttia sakariinia ja 95% glukoosia. Myös sukraloosi- ja aspartaamikokeissa suurin osa valmisteesta oli jotain ihan muuta kuin varsinaista makeutusainetta.
P.P.S. Toisin kuin Helsingin Sanomat väittää, hiirille ei syötetty makeutusainecocktaileja. Jokainen makeutusaine testattiin (tietenkin) omassa ryhmässään. Annosvaihtelukin on vähintään kyseenalaista.
P.P.P.S. Koska ette kuitenkaan usko, myös Steven Novella käsittelee tutkimusta blogikirjoituksessaan.