Helsingin Sanomat julkaisi tänään uutisen aikuisia hämmentävistä lasten Jumala-kysymyksistä. Nyky­perheet ovat siinä määrin maallistuneita, että kun lapsi sitten vaappuu innostuneena päivä­kodista ja alkaa kysellä Jumalasta, menee vanhemmilla sormi suuhun.

Jostain syystä juttu ei hetkeäkään ihmettele, miten päivä­kodissa ylipäätään päädyttiin pyhä­kouluun sanaa kuulemaan. Esi­merkki­perhe sen sijaan näyttää lehden alustuksesta huolimatta hoitaneen asian ainakin osa­puilleen kunnialla: uskontoa pohdittiin urakalla ja ajauduttiin miettimään myös muumi­peikkojen olemassaoloa.

Artikkelin asetelma on kaiken kaikkiaan jokseenkin kummallinen. Aikuisilla ei siis ole vakaumusta ja he kokevat uskon­kysymykset vieraiksi. Niinpä Helsingin Sanomat ojentaa auttavan kätensä ja kysyy seura­kunnan työn­tekijöiltä, miten kysymyksiin pitäisi suhtautua. Kirjoituksen ainut neutraali haastateltu on Hämeen­linnan perhe­neuvolan psykologi Sirpa Seppänen, joka yksin­kertaisesti kehottaa olemaan lapsille rehellinen. Niin, ei kai sen pitäisi niin hämmentävää olla.

Jutun edetessä kristillisen leiman saa muun muassa hyvät käytös­tavat ja toisten arvostaminen. Onhan selvää, ettei moisia malleja voi syntyä uskonnottomalla arvo­pohjalla, saati sitten jonkin muun uskonnon innoittamana.

Kuulostaako vaahtoamiselta? No ehkä vähän, mutta artikkeli kuvastaa osaltaan oivasti sitä ajatusmaailmaa, joka edelleen elää vahvana: moraali kumpuaa uskonnosta, ja epä­varmuuden keskellä on hyvä turvautua kirkkoon. Viimeinen kappale on paljon puhuva.

“Tavoite on, että uskonto toisi turvaa. Lapselle kannattaa korostaa, että Jumala on huolehtiva ja rakastava.”

Lasten Jumala-kysymykset hämmentävät suomalais­kodeissa (HS 7.2.2014)

Jutussa siis lähdetään liikkeelle maallistuneiden vanhempien kohtaamista kysymyksistä, ja päädytään vakuuttamaan lapselle, että Jumala on huolehtiva ja rakastava. Onkohan se aivan varmasti viesti, jota vanhemmat haluavat jakaa? Onko se edes totta?

Minkään muun uskonnon jumalia ei kirjoituksessa käsitellä. Suomen uskonto­jakauma huomioon ottaen tämä ei ole varsinainen yllätys, mutta päivä­kodissa saattaa tulla vastaan muitakin käsityksiä kuin evankelis-luterilaisen kirkon virallinen linja. Haastateltujen kommentit ovat pääosin maltillisia, ongelmana on koko artikkelin lähtö­kohtaisen kristillinen näkö­vinkkeli.

Uskonnoista pitää puhua. Vaikka asiaa ei kotona erityisesti käsiteltäisi, vanhempien on syytä valmistautua siihen, että jossain vaiheessa uskon kysymykset tulevat esiin. Vaan onko tosiaan niin, että Herran vuonna 2014 maallistuneelle perheelle ei löydy maallistuneita asian­tuntijoita Helsingin Sanomien haastateltaviksi?

P.S. Lisä­vahvistusta kirkon eettiseen yksin­oikeuteen löytyy vaikkapa valtio­varain­ministeriöstä: ministeriön tammi­kuussa järjestämän “Voiko etiikkaa ja taloutta yhdistää?” -keskustelu­tilaisuuden paneeliin mahtuivat arkki­piispa Kari Mäkinen, metropoliitta Ambrosius, piispa Teemu Sippo sekä valtio­varain­ministeri Jutta Urpilainen (sd.). Sekä eettinen että talous­osaaminen olivat siis vahvasti ja moni­puolisesti edustettuina.