Suomenkielisessä Twitterissä on nyt muutaman päivän ajan pyörinyt innolla #5vaikuttavintaromaania, jossa ihmiset listaavat tärkeiksi kokemiaan kirjoja.
Kävin tuossa iltapuhteina kirjalistoja läpi, ja tällä hetkellä Suomen vaikuttavimman kirjallisuuden kärki näyttää tältä:
- J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta (1954)
- Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (1959)
- Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (1945)
- George Orwell: Vuonna 1984 (1949)
- Väinö Linna: Tuntematon sotilas (1954)
- Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli (1973)
- Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys (1967)
- Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus (1866)
- Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
- Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (1966)
Listalle ansaitsisi päästä myös J.K. Rowling, jonka Potterit esiintyvät vaihtelevasti sarjana ja yksittäisinä kirjoina ja kohoavat yhteenlaskettuna hyvinkin Tuntemattoman tasolle. Järjestystä tutkaillessani herkesin pohtimaan, mitä kirjalistaukset kertovat meistä ja ympäröivästä maailmasta.
Klassikot kärjessä
Kärkipaikkoja katsellessa on selvää, että kyseessä on tosiaan suomalainen lista: viiden kärkeen mahtuu kolme kansalliseen kaanoniin kuuluvaa merkkiteosta. Suo, kuokka ja Jussi eivät välttämättä resonoi maailmankirjallisuudessa aivan samalla intensiteetillä kuin meikäläisessä mielenmaisemassa, vaikka kyseessä epäilemättä on laatukirjallisuus.
Toinen huomio on, että kyse on tosiaan klassikoista. Kärkipään teokset ovat kaikki sementoineet statuksensa jo aikaa sitten, eikä ylenpalttisia irtiottoja isoilla äänimäärillä löydy. Toisaalta kärjen ulkopuolella maininnat hajaantuvat nopeasti: kärkikolmikkoon pääsi noin 40 maininnalla, mutta Top-20-sijoituksen saa jo kymmenellä. Kaikkiaan tweeteissä on mainittu noin 800 kirjaa.
Kolmas huomio on, että nyt Twitterissä elävä sukupolvi on hyväksynyt täysin scifin ja fantasian. Jos Taru sormusten herrasta oli menneille sukupolville lapsellista puuhastelua, nykyään se on kiistatta merkittävää maailmankirjallisuutta. Orwellin dystopia on sekin kiistämättä scifiä, vaikka vuosiluku on aikaa sitten vajonnut menneisyyden hämärään.
Neljäs huomio on, että kyse on menneen maailman kirjallisuudesta. Kuin sattuman oikusta koko kärkiviisikko on ilmestynyt pian toisen maailmansodan jälkeen. Voisi ajatella, että ne ovat kirjoja, joiden parissa suuret ikäluokat ovat kasvaneet.
Olisikohan niin, että suuria linjoja arvioitaessa kestää ainakin sukupolven verran, ennen kuin kirjasta voi tulla riittävän suosittu? Muokkaako koululaitoksen yhteislukeminen kirjallisuusmakua menneiden sukupolvien – opettajien – mukaisesti? Vain Potterin kaltainen elokuvien siivittämä jättihitti kykenee läpäisemään klassikoiden tunkkaisen betonoinnin.
Valkoisia miehiä maailmalta
Merkillepantavaa on, että merkittävimpien kirjojen listat ovat pitkälti miesten maailmaa. Vaikka Astrid Lindgren ja Sofi Oksanen mahtuvat kymmenen kärkeen, naiset ovat selvästi miehiä harvalukuisempia myös listaa syvemmälle kahlattaessa.
Vielä vinoutuneemmaksi tilanne kääntyy, kun katsotaan kirjailijoiden etnisyyttä. Me kuulumme läntiseen kulttuuripiiriin, ja kirjamakumme kuvastaa sitä: suosituimmat käännöskirjat ovat pääosin englanninkielisiä tai venäläisiä klassikoita. Sadan vuoden yksinäisyys on toki kolumbialaisen Gabriel García Márquezin kynästä, mutta nobelistin toisaalta toivoisikin tekevän vaikutuksen lukijoihinsa. Khaled Hosseini on kerännyt mainintoja parillakin kirjallaan, mikä epäilemättä on pelkästään positiivista.
Vaan nopealla vilkaisulla 50 suosituimman ei löytynyt ensimmäistäkään mustaa kirjailijaa. Itse asiassa en löytänyt koko listasta muita mustien kirjailijoiden teoksia kuin valikoiman yksittäisiä mainintoja Toni Morrisonin tuotannosta.
Ei tämä sinällään mikään yllätys ole. Jos katsotaan vaikka jo mainittua Nobel-palkintoa, valtava enemmistö palkinnoista on mennyt eurooppalaisille kirjailijoille. Mustia kirjallisuuden nobelisteja on kokonaiset kaksi kappaletta – yllä mainittu Morrison vuonna 1993 sekä nigerialainen Wole Soyinka vuonna 1986. 112 palkinnon saajasta kaikkiaan 14 on ollut naisia, näistä viisi 2000-luvulla.
Sama vinous vaivaa scifi- ja fantasiamaailmaa. Kirjallisuuden lajeina ne ovat luonteeltaan eteen- ja ulospäin katsovia, mutta arvostus on jakautunut perin konservatiivisesti. Esimerkiksi alan arvostetuimpien palkintojen, Hugojen, ehdokkuudet ja voitot ovat viime vuosiin asti menneet kohtalaisella prosentilla miehille. Mustia scifi-kirjailijoita ei juuri ole näkynyt.
Eikä kyse ole pelkästään arvostuksesta vaan myös julkaisukäytännöstä. SF/F-julkaisija Fireside Fiction julkaisi heinäkuun lopussa laajan raportin novellijulkaisujen tilasta, ja tulos oli melko karu: vuonna 2015 julkaistusta 2 039 spekulatiivisen fiktion tarinasta kaiken kaikkiaan 38 oli mustan kirjailijan teoksia. Novellit ovat olleet perinteisesti ponnahduslauta kustannussopimuksiin, joten lukema kertoo omaa kieltään kentästä ylipäätään.
On tietysti muistettava, että koko kustannusmaailma on muuttumassa. Kirjailija N.K. Jemisinin mukaan kustannusala hylki pitkään mustia kirjailijoita, joten moni ei edes yritä. Sen sijaan mustien julkaisuväyläksi on entistä enemmän muodostunut omakustannejulkaisu. Samalla se kuitenkin tarkoittaa, että markkinat ovat jakautuneet – ja kaukaisessa Suomessa noista omakustanteista ei välttämättä koskaan edes kuulla.
Omat valinnat
Olen lukenut osapuilleen niin kauan kuin muistan. On vaikea arvioida, mikä minkäkin kirjan vaikutus on ollut; herkässä iässä ahmittu Edgar Rice Burroughsin tuotanto ei varmastikaan voinut olla vaikuttamatta – näinhän niistä painajaisiakin – mutta yli 30 vuotta myöhemmin niitä lukee hiukan eri silmällä.
Niinpä ajattelin listata viiden vaikuttavimman sijaan viisi hyvää kirjaa – ja koska on turha listata samoja klassikoita kuin kaikki muutkin, unohdetaan suosiolla Taru sormusten herrasta kumppaneineen.
- N.K. Jemisin: The Fifth Season (2015)
- Kirjoitin kirjasta arvion kuukausi sitten, joten tuoreus voi hiukan häiritä arvostelukykyäni. Joissakin arvioissa kirjalle on jopa väläytelty klassikon viittaa, mutta se nähdään sitten 30 vuoden päästä.
- Iain M. Banks: Use of Weapons / Aseiden käyttö (1990)
- Banksin Kulttuuri-kirjat tekivät avaruusoopperasta jälleen vakavasti otettavaa, ja Aseiden käyttö on paitsi loistavaa scifiä, myös hämmentävän nyrjäyttävä lukukokemus. Jaksan kehua kirjaa sen verran usein, että tämä teos lienee aidosti vaikuttava.
- Orson Scott Card: Ender (1986)
- Hiukan nuoremmalle lukijalle suunnattu kirja pojasta, joka on jalostettu ihmiskunnan pelastajaksi. Monasti kukitettu kirja, eikä turhaan.
- Eliezer Yudkowsky: Harry Potter and the Methods of Rationality (2015)
- Pienenä kierrepallona kirja, joka alkoi tieteellisenä Harry Potter -fanifiktiona mutta taipui lopulta ihan oikeaksi teokseksi. Kirja on vapaasti ladattavissa.
- Octavia E. Butler: Lilith’s Brood (1987-1989)
- Suomeksikin nimillä Aamunkoitto, Puolipäivän riitit ja Imago ilmestynyt dystooppinen trilogia kertoo maailmasta tuhon jälkeen – maailmasta, jossa ihmiskunnan ainoa pelastus on geeneillä kauppaa käyvät muukalaiset.
Kuten kirjojen teemoista näkyy, meistä itse kukin ehkä syyllistyy tuttujen latujen toistuvaan tamppaamiseen.
P.S. Butlerin kirjasta on odotettavissa hiukan syvällisempikin kirja-arvio hiukan syksymmällä.
P.P.S. En tokikaan tarkoita, etteivätkö klassikot olisi klassikoita ihan syystä. On silti mielenkiintoista huomata, kuinka perinteisillä laduilla edelleen tallaillaan.